Tulevaisuuden menestysreseptikö?

Tämän päivän Iltalehti kertoo, että toinen kotiaminen kieli (käytännössä ruotsi) alkaa jo alakoulussa ja vieläpä pakollisena. 

Ei voi kuin ihmetellä tätä ratkaisua, jos pohtii Suomen yhteiskunnan suuria tulevaisuuden haasteita. Tämäkö on se viisauden kivi, jolla Suomen yhteiskunnan ja talouden ongelmat ratkaistaan? Tälläkö saadaan yhteiskunnan ratsu nousemaan ensin jaloilleen ja sitten laukkaan?

Missä ovat kaikki suoraselkäiset ihmiset, miehet ja naiset, jotka sanovat: nyt riittää? On aivan selvää, että suomalaisen yhteiskunnan keskeisimmät tarpeet eivät voi ratketa sillä, että suomen kielen ohessa toisen erittäin pienen kielialueen kielen opettelu tehdään pakolliseksi kaikille, joiden äidinkieli se ei ole.

Löytyykö mistään uutta Yrjö Kallista? Sellaista suurta sielua, joka uskaltaisi toimia kuten seuraava katkelma osoittaa Yrjö Kallisen toimineen:

Yrjö Kallinen pärjäsi erittäin hyvin VR:n konduktöörikursseilla ja häntä  suositeltiin vakinaiseen virkaan Oulun alueelle. Hänen kanssaan asiasta keskustellut liikennetarkastaja tiedusti, puhuuko Yrjö Kallinen ruotsia ja keskustelu eteni näin:

Kallinen: En puhu.

Tarkastaja: Mutta puhuttehan englantiakin. (Kallinen oli itseopiskellut englannin kielen)

Kallinen: Puhun kyllä.

Tarkastaja: Mutta nyt varmaan luette vielä ruotsinkin?

Kallinen: En toistaiseksi

Tarkastaja: Minkä vuoksi?

Kallinen: Saanko selittää sen avoimesti?

Tarkastaja: Tietysti, juuri sitä toivon.

Kallinen: No katsokaas, herra tarkastaja. Nykyisin vaaditaan konduktööriksi aikovilta ruotsin kielen taitoa joka rataosuudella, Savossakin. Se ei ole oikein. Jonkin verran kielen taitaminen on tietysti suotavaa ja itse olen usein tarvinnut englantia. Mutta ruotsin pakkovaatimus ei ole kohtuullista eikä vastaa tosioloja. Jos me nuoret rautatieläiset alistumme tähän vaatimukseen, me tuemme sitä, ja sitä en halua tehdä. Poistakaa vaatimus ja omasta puolestani lupaan vuoden kuluttua puhua ruotsia.

Seuraus oli, että Kallisesta ei tullut konduktööriä, mutta hänet nimitettiin kuitenkin Karungin aseman päälliköksi.

(Matti Salminen: Yrjö Kallisen elämä & totuus)

Yrjö Kallinen oli yhteiskunnallinen vaikuttaja 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja vielä hyvän matkaa 1960-1970-luvuilla. Hänet, joka oli pasifisti, tuomittiin neljä kertaa kuolemaan vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä. Hän toimi myö puolustusministerinä vuosien 1946-1948 välisenä aikana.

Lopuksi kysymys Suomen päättäjille: Jos naapurisuhteiden vuoksi on opiskeltava naapurin kieltä: Miksi emme opiskele venäjää pakollisena, vaikkapa hyvissä varhaiskasvatuslaitoksissamme?