keskiviikko 31. elokuuta 2016

Onko meillä kohtaanto-ongelma?

Usea taloustieteilijä ja poliitikko on viime päivinä hieronut älynystyröitään voidakseen esittää uusia ideoita ja toimenpide-ehdotuksia sekä valtion ensi vuoden budjettiin että koko Suomen talouteen pitemmälläkin aikajänteellä. Ja kuten arvata saattaa, talouden ajattelijat ja käytännön poliitikot hahmottavat monet asiat eri tavalla.

Esimerkiksi pääministeri Sipilä on jo alkanut vatuloida sillä, että Suomen tilanne on jo riittävästi korjaantunut/korjaantumassa, eikä ”ikäviä” päätöksiä tarvitse enää tehdä. Tämä lausuma voitaneen jättää noteeraamatta ja olettaa sen aiheutuvan vain ensi kevään vaaleista.

Talouden ajattelijat sen sijaan lähtevät lähes yksimielisesti siitä, että paljon on vielä tehtävää. Ennen kaikkea työn tarjontaa tulee lisätä, jotta sitä kautta saadaan työllisyysastetta korkeammaksi. Työllisyysasteen nousun kautta oikenevat sitten työttömyysluvut ja myös hieman pitemmällä aikavälillä julkisen talouden vajeetkin. Tottahan he horisevat ilman muuta.

Mutta: Onko meidän keskeinen ongelmamme työn liian vähäinen tarjonta vai työn liian vähäinen kysyntä? Tuleeko meidän keskittyä enemmän työn tarjonnan lisäämiseen, jolla nyt vaikuttaa olevan suurempi painoarvo? Vai olisiko hyvä keskittyä nykyistä enemmän myös työn kysynnän kasvattamiseen?

Vai onko niin, että yhteiskunnan päättäjät ja osittain taloustieteilijätkin olettavat, että on helpompi tehdä toimenpiteitä työn tarjonnan lisäämiseksi kuin aikuisten oikeasti kehittää yritystoiminnan edellytyksiä siten, että työn kysyntä lisääntyy?
Lisäksi joskus vaikuttaa siltä, että yhteiskunnan päättäjät ja talouden ajattelijat keskittyvät liian pieniin ja toisarvoisiin kysymyksiin sen sijaan, että haettaisiin todella vaikuttavia ja toimivia menettelytapoja.

Esimerkkinä tulee mieleen esitykset siitä, että meillä alkaa olla kohtaanto-ongelma siinä, että työn kysyntä ja tarjonta eivät kohtaakaan ”riittävästi”. Syitä tähän kohtaamattomuuteen ovat mm. liian kallis asuminen, varainsiirtovero (joka ehkäisee siirtymistä paikkakunnalta toiselle), liian korkeat vuokrat eli kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen olemattomuus (jo olemassa oleva tai nurkan takana odottava), huutava työvoimapula, liian korkeat palkat/työkustannukset, liian korkea työttömyysturva, liian pitkä vanhempainvapaa, liian vähäinen määrä työntekijöitä (lisää porukkaa maahan ja eläkeikää ylös) jne.

Käytännön esimerkkinä kohtaanto-ongelmasta julkituodaan heinäkuun tilastotieto, jonka mukaan tarjolla oli peräti 67.000 työpaikkaa, jotka eivät kelvanneet kennellekään.


Tutkin hieman tuota TEM-työllisyyskatsausta ja katsoin, mitä se oikein sisältää ja miten sitä voidaan tulkita. 

Selvisi että:
- Heinäkuussa ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja yhteensä 36.000 ja avoimia työpaikkoja oli yhteensä 67.800
- Heinäkuun lopussa avoimia työpaikkoja oli yhteensä 32.500
- Uudet avoimet työpaikat olivat lisääntyneet eniten asiantuntijoiden (2.500), rakentaminen ja valmistaminen (1.200) sekä toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöiden (600) saralla.

Kun katsotaan työvoiman määrää, työttömien työnhakijoiden määrää sekä avoimien työpaikkojen määriä, saamme käsityksen siitä, onko todennäköistä, että kohtaanto-ongelmaa voisi olla:

Alue
Työvoima
Työnhakijat
Avoimet työpaikat
Uusimaa
836.000
106.000
11.900
Varsinais-Suomi
227.000
32.900
2.300
Pirkanmaa
244.000
40.500
3.000
Pohjois-Pohjanmaa
187.000
30.000
1.800
Yhteensä
1.494.000
209.400
18.700
Osuus koko maasta
57 %
55 %
58 %

TEM:n luvuista tulee mieleen kysymys: voiko kohtaanto-ongelma olla todellinen, ainakaan millään alueellisella tasolla, koska työhakijoita on lähes kymmenkertainen määrä avoimiin työpaikkoihin nähden? Tämä pitää paikkansa kaikkien alueiden osalta, ei vain tässä esitettyjen.

Avoimia työpaikkoja koko valtakunnan tasolla oli seuraavissa tehtävissä seuraavasti:

Johtajat
300
Erityisasiantuntijat
2.800
Asiantuntijat
9.000
Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät
2.000
Palvelu- ja myyntityöntekijät
9.200
Rakennus- korjaus- ja valmistustyöntekijät
5.200
Prosessi- ja kuljetustyöntekijät
2.000
Muut työntekijät
4.000

Luvut ovat hieman pyöristettyjä, mutta antavat selkeän käsityksen siitä, minkälaisissa tehtävissä uusia avoimia työpaikkoja oli.

Mitä tulee vuokran määrään ja asunnon vaihtoon liittyviin euroihin, ainakin johtajat, erityisasiantuntijat, asiantuntijat sekä karkeasti ottaen puolet myyntityöntekijöistä ja rakentaminen jne. työntekijöistä saavat sellaista palkkaa, että he pystyvät asumaan myös PK-seudulla. Tämän mukaan siis runsas 55 % pystyisi maksamaan joko oman asunnon hankinnan ja PK-seudun  vuokran. Tämäkin on vielä melko varovainen arvio, todennäköisesti suurempikin osa näistä työntekijöistä pystyy hyvin maksamaan omat elämiskustannuksensa.

Siispä kun Uudenmaan alueella on vain 11.900 avointa työpaikkaa, niihin kyllä löytyy tekijöitä joko Uudeltamaalta tai muualta – sitä ei estä sen enempää varainsiirtovero kuin mahdollinen vuokrakaan. Kun lisäksi ajatellaan tehtävien jakautumaa, on mielestäni realistista olettaa, että myös ainakin 55 %:ssa tilanteita maksettava palkka on sen verran korkea, että mitään kannustinloukkua ei voi olla.

Kuten edellä olen tuonut esiin, mielestäni ainakaan heinäkuun 2016 avoimien työpaikkojen jne. lukujen perusteella ei voida tehdä mitään oletuksia ns. kohtaanto-ongelmasta. Myöskään esitetyt tiedot ja luvut eivät suoraan tue ajatusta palkkojen madaltamisesta, ainakaan vielä ei esiinny kovinkaan merkittävää kysyntää ns. matalan palkan tehtävissä.

Olisi hienoa, jos yleisessä keskustelussa käytettäisiin asianmukaisesti analysoitua tietoa, eikä liian pelkistettyä tietoa, joka on lähinnä mielipiteen tasoista.

Olen aivan samaa mieltä siitä, että työllisyysastetta on saatava korkeammalle. Tätä olen tuonut esiin aikaisemmin jo useissa eri vertailuissa. Olen erittäin pettynyt siihen, että verrokkimaana meillä käytetään lähinnä Saksaa ja Ruotsia, sen sijaan että laajennettaisiin vertailua ja opin hakemista laajemmalta, esimerkiksi ottamalla verrokeiksi Alankomaat, Tanskan, Itävallan, Norjan, Sveitsin ja mikseipä innovatiivisesti Uuden Seelannin, Kanadan ja Singaporen, joka mielestäni on tehnyt vielä kovemman spurtin kehityksessään kuin oma maamme.

Yleisellä tasolla olen samaa mieltä taloustieteilijöiden kanssa esimerkiksi varainsiirtoveron tarpeettomuudesta, mutta samanlaisia typeriä veroja ja maksujahan rakas kotimaamme on täynnä. Kun AINA veroja ja maksuja pohdittaessa ja niiden poistamista harkittaessa lähtökohdaksi otetaan ns. verotuottoneutraalisuus, jolloin mitään veroa ja maksua ei voida poistaa ellei samalla koroteta vanhoja tai kehitetä uusia. On vaikea hakea ja löytää todellisia ratkaisuja eikä pelkkiä temppuja. Tämän takia me olemme pyörineet näissä samoissa ongelmissa jo kohta vuosikymmenen ja tällä menolla pyörimme vielä toisenkin.

Onko tilanne se, mitä Tony Judt esittää (tosin maailman kokonaisuuden kannalta hieman merkittävimpien yhteiskuntien näkökulmasta):


”Perustuslaillisen liberalismin pitkän vuosisadan kuluessa, Gladstonesta LBJ:hin, länsimaisia demokratioita johti erityisen ylivertainen valtiomiesluokka. Poliittisista mieltymyksistään täysin riippumatta Leon Blum, Winston Churchill, Luigi Einaudi, Willy Brandt, David Lloyd George sekä Franklin D: Roosevelt edustivat poliittista luokkaa, joka kuunteli valppaasti moraalisia ja sosiaalisia velvollisuuksiaan. Nykyään elämme poliittisten kääpiöiden aikaa.”


maanantai 29. elokuuta 2016

Mitä voimme oppia?

Minkälaiset työolot Euroopan eri maissa on? Euroopan V työolotutkimus antaa tähän vastauksia.

Seuraavassa tutkailen hieman muutamaa työolojen osa-aluetta, ansaintakysymystähän tarkastelin jo edellisessä postauksessa. Käsittelyssä on haitallisen sosiaalisen käyttäytymisen kokeminen, henkisen hyvinvoinnin tilanne sekä se, kuinka suuri osa työntekijöistä kokee riskiä oman terveytensä ja turvallisuutensa osalta.

Työolotutkimuksessa selvitettiin työntekijöiden kokemaa asiakkaiden aiheuttamaa haitallista sosiaalista käyttäytymistä. Asiaa kysyttiin kuuden kysymyksen avulla, jotka koskivat sanallista solvaamista, ei toivottua seksuaalista mielenkiintoa, uhkailua ja halventavaa käytöstä, fyysistä väkivaltaa,  kiusaamista ja seksuaalista häirintää. 

Ensimmäinen taulukko osoittaa, kuinka suuri osuus työntekijöistä on kokenut haitallista asiakaskäyttäytymistä.

Maa
haitallista käyttäytymistä kokeneiden osuus %
Slovenia
13
Slovakia
14
Alankomaat
15
Ruotsi
15
Saksa
16
Tanska
17
UK
18
Belgia
19
Tsekki
20
Norja
20
Suomi
21
Itävalta
22

Oikeastaan on aika yllättävää, että tarkastelluista maista nimenomaan Itävallassa, Suomessa ja Norjassa haitallista käyttäytymistä kokevien määrä on suuri verrattuna esimerkiksi Alankomaihin, Slovakiaan ja Sloveniaan. Suomen ja Slovenian ero on jo merkittävä.

Haitallista käyttäytymistä kokevien työntekijöiden suhteen jakautuvat miesten ja naisten kokemukset jonkin verran. Erityisesti Suomessa naiset kokevat selvästi enemmän haitallista käyttäytymistä kuin muissa maissa. Suomessa peräti 27 % naisista kokee haitallista käyttäytymistä asiakkaiden taholta, kun  miesten osalta vastaava osuus on 16 %. Itävallassa puolestaan miehet kokevat haitallista käyttäytymistä naisia enemmän. Itävallassa miehistä 24 % kokee sitä, kun vastaava osuus naisten kohdalla on 20 %. Yleisin suunta on, että naiset kokevat haitallista käyttäytymistä miehiä enemmän.

Toimialakohtaisessa tarkastelussa selviää, että eniten haitallista käyttäytymistä ilmenee terveydenhoidossa, jossa 25 % työntekijöistä kokee haitallista käyttäytymistä, seuraavana oli kuljetus (21 %) ja kolmantena julkishallinto ja puolustusvoimat (18%). Vähiten haitallista käyttäytymistä ilmenee maataloudessa (6 %) ja rakennusalalla (8%).


Työntekijöiden henkistä hyvinvointia selvitettiin kysymällä hyvän mielen osuutta, rentoutumista, aktiivisuutta, herääkö levänneenä ja pirteänä,  pystyykö olemaan kiinnostunut yleensä asioista.

Vastauksista muodostettiin henkistä hyvinvointia kuvaava indeksi. Jos indeksi osoittaa alhaista lukemaa, asianomaisen henkilön henkinen hyvinvointi voi olla vaarassa. Kokemusperäisesti tiedetään, että alle määrätyn indeksiluvun henkilöllä on kohonnut riski joutua mielenterveydellisiin ongelmiin, lähinnä masennukseen. Taulukko osoittaa kussakin maassa niiden työntekijöiden määrän, joka on saanut alhaisen indeksiluvun , eli on ns. vaaravyöhykkeessä.

Maa
Henkinen hyvinvointi riski osuus %
Tanska
6
Norja
10
Alankomaat
11
Suomi
13
Ruotsi
14
Belgia
16
Saksa
16
UK
19
Itävalta
20
Slovakia
25
Slovenia
26
Tsekki
32




Henkisen hyvinvoinnin riskin alla olevien työntekijöiden osuuksissa on melko suuria eroja. Tanskalaiset työntekijät ovat vähiten vaarassa, koska vain 6 % työntekijöiden saamista mental health-indeksistä antoi  tätä kuvaavan arvon. Pohjoismaat ja Alankomaat ovat hyvässä tilanteessa kaikki.

Sen sijaan entiset Itäblokin maat ovat kaikki oikeastaan aika huonossa tilanteessa. Tsekkityöntekijöistä jopa 32 % on vaaravyöhykkeessä. Tsekkikin on paremmassa tilanteessa kuin Liettua, jossa ilmeni koko EU-alueen synkin luku. Peräti 41 % liettualaisista työntekijöistä sai indeksilukeman, joka on vaaran merkki.

Sukupuolten välillä on myös selvät erot. Naiset kokevat henkisen hyvinvoinnin suhteen suurempaa ongelmaa kuin miehet. EU tasolla 20 % työntekijöistä (miehistä 18 ja naisista 20 %) saivat indeksilukeman, joka saattaa johtaa mielenterveysongelmiin. Poikkeuksen kokonaiskuvasta muodostaa Itävalta, jossa miehet (23 %) kokevat suurempaa henkisen hyvinvoinnin ongelmaa kuin naiset (17 %).  Kokonaisuutena ottaen vaikuttaa siltä, että taloudellisen hyvinvoinnin kasvaminen vähentää henkiseen hyvinvointiin liittyviä ongelmia, näin ainakin Euroopan maissa.
 

Kolmas taulukko osoittaa sen, kuinka suuri osuus työntekijöistä havaitsee työnsä aiheuttavan riskiä joko terveydelle tai turvallisuudelle tai molemmille. Tämä voi johtua useista syistä, joista tietysti johtaminen ja esimiestoiminta on merkittävä.

Maa
riskiä kokevien työntekijöiden osuus%
Tanska
15
Alankomaat
16
UK
17
Saksa
18
Tsekki
18
Norja
20
Itävalta
21
Belgia
22
Suomi
24
Slovakia
28
Slovenia
36
Ruotsi
41

Terveyden ja turvallisuuden suhteen riskiä havaitsevien työntekijöiden osuus vaihtelee melkoisesti maittain. Kuten taulukosta selviää, Tanska on tässä suhteessa parhaassa tilanteessa, koska riskiä havaitsevien määrä on alhainen (15 %), Alankomaat seuraa hyvin perässä (16 %) ja UK  kaasuttelee kolmantena (17 %)  Yllättävää sen sijaan on Ruotsin tilanne, jossa jopa 41% työntekijöistä havaitsee terveyttä tai turvallisuutta uhkaavaa riskiä työssään. Suomi sijaitsee keskivaiheilla 24 %:aan.

Terveyttä ja turvallisuutta uhkaavan riskin havaitseminen on myöskin ”sukupuolittunut”. Tanskaa ja Suomea (ehkäpä myös Norjaa) lukuun ottamatta miehet kokevat suurempaa riskiä työssään kuin naiset.. Esimerkiksi Slovakiassa lähes 40 % miehistä kokee riskin työssään, kun vastaava naisten osuus on alle 20 %. Koko EU-maiden tasolla riskin havaitseminen jakautui: 29 % miehistä ja 19 % naisista havaitsee työssään riskin terveydelleen tai turvallisuudelleen.

Kun tarkastelee eri maiden työoloja ja katsoo Suomen sijaintia eri taulukoissa, tulee mieleen kysymys:

Mitä voimme oppia Tanskan ja Alankomaiden työoloista, Norjaa unohtamatta?


Itseäni hieman mietityttää, miksi ihmeessä Tanska näyttää olevan kärkisijoilla kaikissa erilaisissa vertailuissa, joita olen tehnyt. Pahus soikoon - se päihitti kirkkaasti monet maat jopa olympiamitalien määrässä.