Näin olympiahuumassa on hyvä tarkastella sitä, miten
suomalaiset ovat pärjänneet vuosien 1992-2012 välisissä olympialaisissa. Tänä
ajanjaksona oli kuudet kesäolympialaiset. Miten olemme menestyneet?
Seuraavassa vertailussa olevat maat olen valinnut enemmän
tai vähemmän satunnaisesti, mutta omalla tavallaan kaikki ovat mahdollisia
vertailumaita Suomelle.
Jokaisesta kultamitalista sai 3 pistettä, hopeamitalista
2 pistettä ja pronssimitalista yhden pisteen. Kunkin maan osalta on laskettu
mitalisijoitusten tuottamat pistemäärät yhteen kaikissa kuusissa
olympialaisissa. Tulos on jaettu asukasluvulla ja näin saatu keskimääräinen
pärjääminen.
Tämä antaa reilumman käsityksen kunkin maan
menestyksestä siksi, että asukaslukuhan osoittaa potentiaalin. Esimerkiksi
merkittävän mitalirohmun USA:n mitalitili miljoona asukasta kohden on 4.0, eli
USA olisi Itävallan jälkeen ennen Belgiaa. Pisteitä/olympiakisat on USA:lla 215
pistettä eli erittäin paljon enemmän kuin muilla tarkastelumailla, mutta niinpä
on asukasmääräkin!
Toisessa sarakkeessa on laskettu keskimääräiset pisteet
yhtä olympiakisaa kohden. Kolmas sarake osoittaa, mikä on maan kehityssuunta
vuoden 1992 kisoista vuoden 2012 kisoihin. Viimeinen sarake osoittaa oman
villin veikkaukseni siitä, minkälaisen pistepotin kukin maa saa käynnissä
olevissa Rion olympialaisissa. Pisteet muodostuvat eri mitalien perusteella:
kulta siis 3. pistettä, hopea 2 pistettä ja pronssi 1 piste.
Maa
|
Pisteet / 1.000.000
asukasta
1992-2012 yhteensä
|
Pisteet/
olympia-
kisat
|
Kehitys-
suunta
|
Ennakointi Rion pisteet
|
1. Unkari
|
20.9
|
34.8
|
aleneva
|
33
|
2. Australia
|
20.3
|
81.0
|
kasvava
|
105
|
3. Uusi-Seelanti
|
19.6
|
15.0
|
kasvava
|
25
|
4. Norja
|
18.1
|
16.0
|
aleneva
|
14
|
5. Slovenia
|
15.7
|
5.5
|
kasvava
|
12
|
6. Viro
|
15.0
|
3.5
|
kasvava
|
5
|
7. Tanska
|
14.1
|
13.2
|
kasvava
|
16
|
8. Hollanti
|
13.5
|
37.6
|
kasvava
|
42
|
9. Ruotsi
|
10.5
|
16.8
|
aleneva
|
14
|
10. Kroatia
|
9.9
|
7.0
|
kasvava
|
16
|
11. Slovakia
|
9.8
|
8.8
|
aleneva
|
8
|
12. Tsekki
|
9.3
|
16.3
|
kasvava
|
25
|
13. Suomi
|
8.1
|
7.3
|
aleneva
|
4
|
14. Saksa
15. Etelä-Korea
|
7.7
7.6
|
103
61.2
|
aleneva
kasvava
|
90
65
|
16. Sveitsi
|
7.4
|
10.0
|
kasvava
|
14
|
17. Kanada
|
5.2
|
30.0
|
aleneva
|
26
|
18. Itävalta
|
4.5
|
6.3
|
aleneva
|
5
|
19. Belgia
|
3.3
|
6.2
|
ennallaan
|
6
|
20. Pohjois-Korea
|
2.8
|
11.3
|
ennallaan
|
12
|
Suomi on siis sijalla 13, kun tarkastelemme
yhteenlaskettuja mitalisijoituksia vuodesta 1992 vuoteen 2012. Ikävä kyllä
suuntamme on selkeästi aleneva ja jos sama meno jatkuu, jäämme viimeistään
vuoden 2024 olympiakisoissa ilman mitalisijoituksia. Rion ennakointi Suomen
osalta voi toteutua esimerkiksi yhdellä hopealla ja kahdella pronssilla.
Henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta pätkääkään, saako
Suomi olympialaisissa mitaleita vai ei. Sen sijaan minusta on erittäin kiinnostavaa,
mistä aleneva suuntaus ja suhteellisen huono sijoittuminen vertailuryhmässä
johtuu ja jatkuuko aleneva suuntaus vielä tämänkin jälkeen.
Olympiakisojen idea luulisi olevan, että urheilijat menevät
sinne menestymään ja ottamaan tosissaan kisaa mitaleista. Eli sinne mennään
pärjäämään ja hakemaan voittoa. Pärjääminen edellyttää pitkäjänteistä ja
tavoitteellista toimintaa ja melko laajoja joukkoja taustalla - sekä
harrastajia että valmentajia jne.
Tämä ajatus ei ole tainnut mennä perille Tame Finlandin
jäsenille. Kun seuraa urheilijoiden (poikkeuksiakin on), valmentajien ja jopa
urheilujohdon haastatteluja sekä ennen että jälkeen kisasuorituksen niin
pääasiallinen viesti, joka kerrotaan on:
- meillä
on hyvä fiilis
- olen
tyytyväinen suoritukseen (sija 10. painonnostossa ja 70 kilon tappio kisan
voittaneelle)
- olen
tyytyväinen, kun pääsin välieriin ja sain hyvän ajan
- olen
tyytyväinen pyöräilyyni (jäin vain 2.5 minuuttia voittajalle aika-ajossa)
Media, ennen kaikkea Yle, menee touhuun mukaan aivan
täysillä. Yhtäkään todellista arviota menestymisestä tai menestymättömyydestä
ei esitetä. Yhtään kriittistä kysymystä ei tuoda esiin.
Mikäpä siinä, jos lähtökohtana on kisaturismi ja mukava matka
ja oleilu Rion lämmössä. Mutta on turha vedota siihen, että olemme pieni,
vähäväkinen maa, ja ettemme voi siksi pärjätä kisoissa. Taulukon mukaan
edellämme on useita pieniä meitä paremmin pärjänneitä maita, esimerkiksi
Slovenia, jonka asukasluku on hieman yli 2 miljoonaa.
Olympiakisat ovat luku sinänsä, mutta tämä sai miettimään
tärkeämpiä kysymyksiä:
- Heijastaako tämä pärjäämättömyys muutenkin yhteiskuntamme ponnetonta tilannetta?
- Onko yhteiskuntamme siirtynyt tai siirtymässä tilaan, jossa tavoitteellinen pyrkimys ja toiminta ei olekaan meille ominaista?
- Olemmeko siirtyneet/siirtymässä tilaan, jossa on tärkeää, että on hyvä fiilis ja että on mukavaa? Ei ole niin väliä saadaanko mitään aikaan kunhan touhutaan. Kuten koululaisilta usein kysytään, että onko koulussa kivaa. (viis oppimisesta).
- Olemmeko siirtyneet/siirtymässä tilaan, jossa ei saa tuoda esiin mitään kritiikkiä tai arviointia siitä, että hommat menee ihan vihkoon, kun pelätään että joku pahoittaa mielensä tai loukkaantuu?
- Olemmeko siirtyneet/ siirtymässä tilaan, jossa emme kykene enää pitkäjänteiseen, tavoitteelliseen toimintaan, emme edes urheilussa saatikka sitten yhteiskuntamme kehittämisessä?
- Olemmeko siirtyneet/siirtymässä tilaan, jossa sen tunnustaminen, että meillä on erilaisia vahvuuksia ja luontaista lahjakkuutta joita meidän tulisi hyödyntää urheilun lisäksi erilaisissa yhteiskunnallisissa toimissa, onkin negatiivinen seikka? Pidetään oikeampana käyttäytyä ja toimia tasapäisesti? Missä tahansa toiminnassa muita parempi henkilö tulee vetää alas muiden tasolle - eikä niin, että muut koetettaisiin nostaa parempien tasolle. Missään tapauksessa ei voida hyväksyä sitä, että joku on muita parempi.
Onneksi meillä on sentään ainakin yksi ilon pilkahdus, ja
se on meidän jääkiekkomme. Siinä sentään pärjäämme sangen hyvin. Mutta
katsotaanpa eroa, miten jääkiekkojoukkueemme suhtautui asiaan jäädessään
hopealle viime kevään MM- kisoissa verrattuna siihen, miten suhtautuvat Rion
urheilijamme jäädessään yleensä - alkueriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti