perjantai 12. elokuuta 2016

Tame Finland vai Team Finland?

Näin olympiahuumassa on hyvä tarkastella sitä, miten suomalaiset ovat pärjänneet vuosien 1992-2012 välisissä olympialaisissa. Tänä ajanjaksona oli kuudet kesäolympialaiset. Miten olemme menestyneet?

Seuraavassa vertailussa olevat maat olen valinnut enemmän tai vähemmän satunnaisesti, mutta omalla tavallaan kaikki ovat mahdollisia vertailumaita Suomelle.

Jokaisesta kultamitalista sai 3 pistettä, hopeamitalista 2 pistettä ja pronssimitalista yhden pisteen. Kunkin maan osalta on laskettu mitalisijoitusten tuottamat pistemäärät yhteen kaikissa kuusissa olympialaisissa. Tulos on jaettu asukasluvulla ja näin saatu keskimääräinen pärjääminen.

Tämä antaa reilumman käsityksen kunkin maan menestyksestä siksi, että asukaslukuhan osoittaa potentiaalin. Esimerkiksi merkittävän mitalirohmun USA:n mitalitili miljoona asukasta kohden on 4.0, eli USA olisi Itävallan jälkeen ennen Belgiaa. Pisteitä/olympiakisat on USA:lla 215 pistettä eli erittäin paljon enemmän kuin muilla tarkastelumailla, mutta niinpä on asukasmääräkin!

Toisessa sarakkeessa on laskettu keskimääräiset pisteet yhtä olympiakisaa kohden. Kolmas sarake osoittaa, mikä on maan kehityssuunta vuoden 1992 kisoista vuoden 2012 kisoihin. Viimeinen sarake osoittaa oman villin veikkaukseni siitä, minkälaisen pistepotin kukin maa saa käynnissä olevissa Rion olympialaisissa. Pisteet muodostuvat eri mitalien perusteella: kulta siis 3. pistettä, hopea 2 pistettä ja pronssi 1 piste.

Maa
Pisteet / 1.000.000
asukasta
1992-2012 yhteensä
Pisteet/
olympia-
kisat
Kehitys-
suunta
Ennakointi Rion pisteet
1. Unkari
20.9
34.8
aleneva
33
2. Australia
20.3
81.0
kasvava
105
3. Uusi-Seelanti
19.6
15.0
kasvava
25
4. Norja
18.1
16.0
aleneva
14
5. Slovenia
15.7
5.5
kasvava
12
6. Viro
15.0
3.5
kasvava
5
7. Tanska
14.1
13.2
kasvava
16
8. Hollanti
13.5
37.6
kasvava
42
9. Ruotsi
10.5
16.8
aleneva
14
10. Kroatia
9.9
7.0
kasvava
16
11. Slovakia
9.8
8.8
aleneva
8
12. Tsekki
9.3
16.3
kasvava
25
13. Suomi
8.1
7.3
aleneva
4
14. Saksa
15. Etelä-Korea
7.7
7.6
103
61.2
aleneva
kasvava
90
65
16. Sveitsi
7.4
10.0
kasvava
14
17. Kanada
5.2
30.0
aleneva
26
18. Itävalta
4.5
6.3
aleneva
5
19. Belgia
3.3
6.2
ennallaan
6
20. Pohjois-Korea
2.8
11.3
ennallaan
12

Suomi on siis sijalla 13, kun tarkastelemme yhteenlaskettuja mitalisijoituksia vuodesta 1992 vuoteen 2012. Ikävä kyllä suuntamme on selkeästi aleneva ja jos sama meno jatkuu, jäämme viimeistään vuoden 2024 olympiakisoissa ilman mitalisijoituksia. Rion ennakointi Suomen osalta voi toteutua esimerkiksi yhdellä hopealla ja kahdella pronssilla.

Henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta pätkääkään, saako Suomi olympialaisissa mitaleita vai ei. Sen sijaan minusta on erittäin kiinnostavaa, mistä aleneva suuntaus ja suhteellisen huono sijoittuminen vertailuryhmässä johtuu ja jatkuuko aleneva suuntaus vielä tämänkin jälkeen.

Olympiakisojen idea luulisi olevan, että urheilijat menevät sinne menestymään ja ottamaan tosissaan kisaa mitaleista. Eli sinne mennään pärjäämään ja hakemaan voittoa. Pärjääminen edellyttää pitkäjänteistä ja tavoitteellista toimintaa ja melko laajoja joukkoja taustalla - sekä harrastajia että valmentajia jne.

Tämä ajatus ei ole tainnut mennä perille Tame Finlandin jäsenille. Kun seuraa urheilijoiden (poikkeuksiakin on), valmentajien ja jopa urheilujohdon haastatteluja sekä ennen että jälkeen kisasuorituksen niin pääasiallinen viesti, joka kerrotaan on:
- meillä on hyvä fiilis
- olen tyytyväinen suoritukseen (sija 10. painonnostossa ja 70 kilon tappio kisan voittaneelle)
- olen tyytyväinen, kun pääsin välieriin ja sain hyvän ajan
- olen tyytyväinen pyöräilyyni (jäin vain 2.5 minuuttia voittajalle aika-ajossa)

Media, ennen kaikkea Yle, menee touhuun mukaan aivan täysillä. Yhtäkään todellista arviota menestymisestä tai menestymättömyydestä ei esitetä. Yhtään kriittistä kysymystä ei tuoda esiin.

Mikäpä siinä, jos lähtökohtana on kisaturismi ja mukava matka ja oleilu Rion lämmössä. Mutta on turha vedota siihen, että olemme pieni, vähäväkinen maa, ja ettemme voi siksi pärjätä kisoissa. Taulukon mukaan edellämme on useita pieniä meitä paremmin pärjänneitä maita, esimerkiksi Slovenia, jonka asukasluku on hieman yli 2 miljoonaa.



Olympiakisat ovat luku sinänsä, mutta tämä sai miettimään tärkeämpiä kysymyksiä:
  • Heijastaako tämä pärjäämättömyys muutenkin yhteiskuntamme ponnetonta tilannetta?
  • Onko yhteiskuntamme siirtynyt tai siirtymässä tilaan, jossa tavoitteellinen pyrkimys ja toiminta ei olekaan meille ominaista?
  • Olemmeko siirtyneet/siirtymässä tilaan, jossa on tärkeää, että on hyvä fiilis ja että on mukavaa? Ei ole niin väliä saadaanko mitään aikaan kunhan touhutaan. Kuten koululaisilta usein kysytään, että onko koulussa kivaa. (viis oppimisesta).
  • Olemmeko siirtyneet/siirtymässä tilaan, jossa ei saa tuoda esiin mitään kritiikkiä tai arviointia siitä, että hommat menee ihan vihkoon, kun pelätään että joku pahoittaa mielensä tai loukkaantuu?
  • Olemmeko siirtyneet/ siirtymässä tilaan, jossa emme kykene enää pitkäjänteiseen, tavoitteelliseen toimintaan, emme edes urheilussa saatikka sitten yhteiskuntamme kehittämisessä?
  • Olemmeko siirtyneet/siirtymässä tilaan, jossa sen tunnustaminen, että meillä on erilaisia vahvuuksia ja luontaista lahjakkuutta joita meidän tulisi hyödyntää urheilun lisäksi erilaisissa yhteiskunnallisissa toimissa, onkin negatiivinen seikka? Pidetään oikeampana käyttäytyä ja toimia tasapäisesti? Missä tahansa toiminnassa muita parempi henkilö tulee vetää alas muiden tasolle - eikä niin, että muut koetettaisiin nostaa parempien tasolle. Missään tapauksessa ei voida hyväksyä sitä, että joku on muita parempi.


Onneksi meillä on sentään ainakin yksi ilon pilkahdus, ja se on meidän jääkiekkomme. Siinä sentään pärjäämme sangen hyvin. Mutta katsotaanpa eroa, miten jääkiekkojoukkueemme suhtautui asiaan jäädessään hopealle viime kevään MM- kisoissa verrattuna siihen, miten suhtautuvat Rion urheilijamme jäädessään yleensä - alkueriin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti