Kannattaako julkinen tuhlaus?

Hyvinvointiyhteiskunnaksi nimetty ilmiö länsimaissa tarkoittanee yleensä sitä, että julkinen valta ottaa yksityisiltä henkilöiltä eurot ja käyttää ne heidän puolestaan erilaisiin tarkoituksiin. Tottahan toki nämä käyttötarkoitukset saadaan kuulostamaan ja näyttämään hyviltä ja tarkoituksenmukaisilta. Olennaista on kuitenkin se, että eurojen käytöstä päättää joku muu kuin ne ansainnut taho.

Perusajatus on ollut ja on hyvä, mutta kuten yleensä käy, tässäkin alkuperäinen tarkoitus alkaa jäädä unholaan ja asia alkaa elää omaa elämäänsä. Idean alkuperäinen tarkoitus joko unohtuu tai se korvataan sopivalla uudelta kuulostavalla teemalla. Minkäänlaista aitoa uudelleen tarkastelua ei tehdä eikä suunnan korjaamista uskalleta yleensä edes harkita. Varsinkaan tuotettujen palveluiden ja eurojen käytön vähentäminen ei tule kysymykseen.

Länsimaismallinen hyvinvointiyhteiskunta edellyttää siis, ainakin jonkinasteisesti, eurojen keräämistä niitä ansaitsevilta niille, jotka ovat hyvinvointiyhteiskunnan tuottamien palveluiden käyttäjiä. Kuten todettu, idea on sinänsä hieno. Mutta onko käytännön toteutus onnistunut ja missä määrin?

Tätä voi tutkia esimerkiksi selvittämällä, miten hyvinvointiyhteiskunta on kerännyt euroja ja miten näiden eurojen käyttö on tuottanut hyvinvointia. Kerättyjen eurojen mittarina voi hyvin käyttää veroastetta eli kuinka paljon verojen ja maksujen osuus on BKT:sta.

Eurojen käytön tuottaman hyödyn mittarina voi käyttää edellisessä esityksessä käytettyä TOT:a, joka osoittaa sen, kuinka suuri osa kansalaisista

kokee terveytensä hyväksi (T)

kokee onnellisuutta (O)

kokee tyytyväisyyttä (T)

Oletus on, että mitä korkeampi veroaste (julkinen tuhlaus) sitä korkeamman pitäisi TOT:n eli koetun hyvinvoinnin olla. Eli maassa, jossa veroaste on korkea, myös kansalaiset kokevat voivansa hyvin. Vastaavasti mitä alhaisempi on veroaste, sitä alhaisempi on kokonaiskoettu hyvinvointi.

Kun yhdistetään veroaste ja koettu TOT, saadaan selville julkisen tuhlauksen tehokkuus-indeksi eli

• TOT : veroaste =  julkisen tuhlauksen tehokkuus (JTT)

Mitä korkeampi JTT on, sitä tehokkaammin veroina kerätyt eurot ovat tuottaneet hyvinvointia ao. maassa.

Seuraavassa taulukossa esitetään OECD-maiden osalta selvitetty JTT. Taulukossa esitetään myös TOT eli kansalaisten kokeman terveyden, onnellisuuden ja tyytyväisyyden taso. Maat ovat JTT:n mukaisessa järjestyksessä ja mukana on vain yhdeksän tehokkainta sekä Pohjoismaat.

Maa	Julkisen tuhlauksen tehokkuus	TOT	Veroaste % BKT:sta
1. Sveitsi	3.0	79.8	26.6
2. Australia	2.8	77.8	27.5
3. Kanada	2.6	80.7	30.8
4. Irlanti	2.5	76.1	29.9
5. Israel	2.4	75.5	31.1
6. Uusi- Seelanti	2.4	78.4	32.4
7. UK	2.2	72.2	32.6
8. Alankomaat	2.1	75.8	36.7
9. Islanti	2.0	78.3	38.7
10. Norja	2.0	76.8	39.1
11. Ruotsi	1.8	78.0	42.7
12. Suomi	1.7	74.1	43.9
13.Tanska	1.5	76.6	50.9

Veroasteen korkeus ei välttämättä ole erityisen hyvä asia koetun hyvinvoinnin kannalta, kuten taulukko selkeästi osoittaa. Mitä parempi julkisen tuhlauksen tehokkuus on, sitä alhaisempi on yleensä veroaste. Sveitsin veroaste on vain alle 27 % BKT:sta, kun Tanskan veroaste on yli 50 % BKT:sta. Kuitenkin Sveitsin koettu TOT on selkeästi korkeampi kuin Tanskan.

Johtopäätöksenä voidaan esittää, että korkean koetun TOT:n maat ovat yleensä suhteellisen maltillisia verottajia. Näin toimivat ensimmäiset seitsemän maata, joiden veroasteet vaihtelevat Sveitsin alle 27 %:sta UK:n runsaaseen 32 %:iin BKT:sta. Sen sijaan Alankomaista alkaen veroasteet ovat jo hieman korkeammat (Alankomaat noin 37 %) päätyen Tanskan huippulukemaan (noin 51 %).

Asiaa kylmän rauhallisesti tarkasteltaessa tullaan johtopäätökseen, että julkisen tuhlauksen tehokkuus alkaa selkeästi alentua Alankomaiden veroasteen eli noin 37 %:n tasolla. Toinen johtopäätös on, että kolme ensimmäistä maata (Sveitsi, Australia, Kanada, joiden koettu hyvinvointi on korkea) ovat myös hyvin varovaisia verottajia. Veroasteet ovat alle kolmekymmentä prosenttia (Sveitsi, Australia) tai hieman yli (Kanada 30.8 %)

Vielä on hyvä huomata, että julkisen tuhlauksen tehokkuus voi olla korkea myös tilanteessa, jossa veroaste on alhainen ja myös koettu hyvinvointi on kohtuullisen alhainen. Näin käy esimerkiksi Chilessä, jossa koettu hyvinvointi on 64.0 ja veroaste on hieman alle 20 %. Julkisen tuhlauksen tehokkuus on noin 3.2. Tämä osoittanee sen, että hyvinvoivan yhteiskunnan tulee myös verottaa ja tuottaa julkishyvinvointia kansalaisilleen jossain määrin.

Kokonaisuudessaan vaikuttaa siltä, että himoverotukseen pohjautuva ns. Pohjoismainen malli alkaa tulla tiensä päähän. Meidän tulee löytää uudentyyppinen tasapaino julkisen tuhlauksen tasolle. Ensimmäisessä vaiheessa tähän voivat näyttää suuntaa Islanti ja Norja, joissa molemmissa on selvästi muita Pohjoismaita alemmat veroasteet (molemmissa noin 39 % ja koettu hyvinvointi korkea kummassakin).

Toisessa vaiheessa voisimme kääntää katseemme Alankomaiden ja UK:n suuntaan sekä kolmannessa vaiheessa Sveitsin, Australian, Kanadan ja Uuden Seelannin suuntaan, Irlantia unohtamatta. Näissä kaikissa maissa on maltillinen verotus ja korkea koettu tyytyväisyys. Lisäksi niissä on kohtuullisen korkea BKT/asukas (Sveitsissä 60.500 USD, Australiassa 45.800 USD, Islannissa 46.600 USD sekä Irlannissa 54.600 USD, Uudessa Seelannissa 36.800 USD).

Näistä maista voisimme ehkäpä oppia, että vaurauden lisääntyminen vaikuttaa koetun hyvinvoinnin kasvuun, mutta sen lisäksi koetun hyvinvoinnin lisääntymiseen vaikuttaa myös se, kuka vaurauden käyttämisestä päättää: yhteiskunta vai henkilö itse. Voittajaksi selviytyy näköjään jälkimmäinen - eli koettua hyvinvointia kasvattaa tehokkaammin, jos henkilö itse päättää rahojensa käyttämisestä.

Koska julkisen tuhlauksen tason alentaminen ei ole kovin helppo eikä nopea tie, alkaa meillä olla kiire aloittaa nyt, että asia olisi kunnossa 2030-luvulla. Tätä haastetta vasten hallituksemme nykyinen näpertely on lähinnä surkuhupaisaa puuhastelua, joka ei saa aikaan mitään todellista ja ennen kaikkea tarpeellista muutosta.

Olisiko hyvä järjestää opiksiottamistilaisuus Sveitsin, Kanadan ja Australian päättäjien kanssa? Samassa tilaisuudessa voisi Kanadan ja Australian Sipilöiltä, Rinteiltä, Soineilta ja Orpoilta tiedustella:

haluavatko he, että koko maassa ja kaikkialla kansalaisilla on käytössään samanlaiset maksuttomat tai vähän maksavat julkispalvelut ja jos kyllä niin mitkä julkispalvelut?

Lopuksi pieni konkretisointi julkisen tuhlauksen tehokkuuden vaikutuksesta Suomessa: Jos julkisen tuhlauksen tehokkuus halutaan samantasoiseksi kuin Sveitsissä eli tasoon 3, meidän veroasteemme tulee olla vain hieman alle 25 % BKT:sta kun se oli lähes 44 %. Ero on siis huomattava.

Onko meillä jatkossa varaa tällaiseen julkisen tuhlauksen tehottomuuteen?

Vai Olisiko koko virkakoneiston toiminnassa jotakin parannettavaa ja/tai tehostettavaa ja/tai supistettavaa?

Vai onko meillä yhteiskunnan rakenteen osalta sama tilanne kuin jossain vaiheessa Espanjassa oli?

Tarina kertoo, että Espanjan kuningas Filip III (1600-luvulla) paloi kuoliaaksi takkansa äärelle, koska hänen hoviväkensä ei löytänyt tarpeeksi nopeasti oikeaa virkailijaa, jonka virallisena tehtävänä oli liikuttaa kuninkaan nojatuolia. Tiedämme myös, miten suurvalta Espanjalle aikaa myöten kävi.