Tutkimus itsessään on välttämätöntä. Vai onko?

On ikävä seurata juupas-eipäs -keskustelua tutkimustoiminnan merkityksestä ja ennen kaikkea siitä, käytetäänkö siihen tarpeeksi euroja vaiko liian vähän. Tähän mennessä en ole kuullut tai nähnyt kenenkään esittävän mitään muuta kuin perustelemattomia väitteitä jompaankumpaan suuntaan.

Sanotaan, että ”kun tutkimusmenojen määrää vähennetään, leikataan tulevaisuudesta…” - tai lapsilta tai sieltä tai täältä. Usein nämä sanojat ovat vielä itse täysin riippuvaisia tutkimusmenoista eli heillä, jos keillä, on oma lehmä ojassa. Tämän vuoksi heitä ei tulisi kuunnella niin suuresti, ainakaan ennen kuin he tuovat faktaa pöytään.

Tutkailin OECD:n tilastoja ja selvitin muutaman Euroopan maan osalta:

- tutkijoiden määrä suhteessa 1.000 työssäkävijään

- tutkijoiden kokonaislukumäärän

- tutkimusmenot prosentuaalisena osuutena BKT:sta

- tutkimuksen tuloksena tarkastelin ns. triadic patent families eli periaatteessa myönnettyjen patenttien lukumäärää vuoden 2014 lopun tasolla.

Oletusarvona voitaneen pitää, että myönnettyjen patenttien lukumäärä on jossakin järkevässä suhteessa tutkijoiden määrään. Tähän puolestaan vaikuttaa tietysti käytettävissä olevat eurot eli kuinka paljon BKT: sta käytetään tutkimusmenoihin.

Lukemisen helpottamiseksi en esitä kaikkea tilastotietoa tässä, vaan esitän lopputuleman eli sen, mikä on patenttien suhde tutkijalukumäärään. Katsotaanpa miten kävi:

Maa	Patenttitehokkuus
Sveitsi	19.6
Alankomaat	10.3
Saksa	7.4
Belgia	6.6
Ruotsi	6.3
Itävalta	6.0
Tanska	5.1
Suomi	5.1

Kun katsotaan, kuinka paljon maat käyttävät tutkimukseen, niin Ruotsi on keulilla (3,3 % BKT:sta), seuraavina tulevat Itävalta, Sveitsi ja Tanska (kaikki 3 %), Suomi  ja Saksa käyttävät 2,9 %.Varsinainen ihme on se, että Alankomaiden tutkimusmenojen BKT-osuus on vain 2 % ja lievempi ihme, että Belgia käyttää siihen tarkoitukseen 2,5 %.

Jos verrataan tulosta, kuten edellä on tehty, Suomen suoritus on heikko. Sama koskee Tanskaa. Ei voi muuta kuin ihmetellä Alankomaiden tehokkuutta.

Siispä arvon tutkimusmenojen lisäämistä vaativat henkilöt:

Oletteko ystävällisiä ja selvitätte ensin:

Miksi Suomen tutkimustoiminta on niin tehotonta?

Miksi käytämme näinkin paljon tutkimukseen, kun Alankomaiden tehokkuudella sama tulos tulisi 1,5 %:n panostuksella?

Miten voi tutkimustoimintamme on näin vinoutunutta?

Käytämmekö Alankomaihin olevan erotuksen (noin 3,5 miljardia euroa) tuottamattomiin tutkimusaloihin (esim. viiden yliopiston naistutkimukseen jne.)?

Kuinka kauan meillä on vielä varaa tällaiseen toimintaan?

Miksi ihmeessä muut eivät tajua kuinka loistavia me olemme?

Hämmästelen usein sitä, kuinka me olemme aina ’maailman parhaita’ tai ainakin ’kärjessä’ - mitataan sitten mitä tahansa. Vielä enemmän ihmettelen sitä, että muut maat, niiden yritykset ja kansalaiset eivät näytä tajuavan tätä.

Useissa aikaisemmissa kirjoituksissa olen tuonut esiin tosiasiapohjaisesti sitä, että Pohjolan Japaniksikin kutsuttu Suomi on faktamittareilla mitattuna pudonnut tai putoamassa eurooppalaisessa kyydistä pois. Tulos ei paljon korjaannu, jos otetaan mukaan muita OECD-maita.

Näyttää vahvasti siltä, että omasta mielestämme olemme erinomaisia melkein missä tahansa, mutta toiset eivät hahmota sitä samalla tavalla. Mikähän lienee syynä?

Viimeisin loistavuutemme näyttää oleva se, että Suomea pidetään maailman tai ainakin OECD-maiden parhaan sijoitusympäristönä. Tuttuina perusteina esitetään paljon käytettyjä: koulutustasoa, vakiintunutta toimintaympäristöä, matalahkoa yritysverotusta jne.

Katsotaanpa miten ulkomaiset investoinnit ovat hakeutuneet eri maihin. Seuraavan taulukon luvut osoittavat kussakin maassa oleva kumulatiivisten investointien määrän suhteessa BKT:seen

Maa	Ulkomaiset investoinnit % BKT:sta
Sveitsi	135
Norja	43
Alankomaat	92
Tanska	35
Belgia	87
Itävalta	37
Kanada	59
Ruotsi	57
Suomi	34
Uusi-Seelanti	38
Tsekki	31
Unkari	31
Portugali	33

Lisäksi voidaan todeta, että Suomen osalta ei ole toteutunut mitään lisäkasvua viimeisten vuosien aikana.

Erilaiset investointien ja muut toiminnan edullisuutta koskevat vertailut ovat (ainakin meidän mielestämme) osoittaneet, että Suomeen kannattaa sijoittaa ja että Suomeen on erittäin järkevää perustaa yrityksiä. Jostain syystä nämä vertailut ja omat käsityksemme eivät näytä johtaneen investointien virtaan.

Tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa:

1. Joko

Ulkomaiset yritysjohtajat ovat tyhmiä, eivätkä ymmärrä liiketoiminnasta riittävästi eivätkä omaa etuaan

2. tai

erilaisissa vertailuissa käytetyt mittarit, jotka siis kuvaavat meidän erinomaisuuttamme, eivät olekaan merkitseviä yritysten tehdessä investointipäätöksiään.

Olen itse taipuvainen valitsemaan vaihtoehdon 2.

Jos tämä on tilanne, meidän on lopetettava itsetehostuksemme ja hekumointi jonkun tutkimuslaitoksen meistä antamasta käsityksestä. Sen sijaan on tartuttava härkää sarvista ja selvitettävä, miksi muut Pohjoismaat pärjäävät meitä paremmin tässä suhteessa. Sen ohessa voidaan pohtia, miksi EU:n nousevat taloudet kuten Tsekki, Unkari ja Portugali houkuttelevat sijoituksia saman verran kuin Suomikin.

Kuinka paljon vaikuttavat esimerkiksi

- korkeahko henkilöverotus

- korkeahkot välilliset verot

- ay-liikkeen poikkeuksellisen suuri vaikutusvalta

- Venäjän naapuruus

- ilmasto

- suurehko julkisen sektorin osuus

- viranomaisten ja säätelyn määrä

- vähän urbanisoitunut yhteiskunta

- pitkät välimatkat

- liian korkea tai alallisesti vinoutunut koulutus. Suomessa tehtaillaan tohtoreita kohta puoleen lähes 2000 vuosittain. Onko heidän tohtorointialansa yhteiskunnan ja yritystoiminnan kannalta optimaalinen? Onko heitä turhan paljon tai ovatko he väärällä alalla?

Jonkinlainen selkeä käsitys olisi hyvä löytää, ja jos investointeja ehkäisevä tekijä on sellainen johon voidaan vaikuttaa, niin tehdään se. Venäjän naapuruuteen tai ilmastoon ei ratkaisua ihan pikaisesti löydy.

Onko meillä turhan paljon rahaa?

Tutkailin Ajatuspaja Liberan raporttia Kultaiset kahleet, jossa käsitellään kansalaisyhteiskuntaa ja sen osana järjestöjen rahoitusta.

Järjestöjen ja yhdistysten yhteiskunnallista roolia voidaan tietysti painottaa ja arvioida monella tavalla. Eräs tapa on ajatella, että järjestöjen on tarkoitus antaa kansalaisille mahdollisuus sellaiseen omaehtoiseen toimintaan, joka on tärkeää kansalaisten kannalta ja jota julkinen valta (valtio ja kunnat) eivät tuota. Järjestöt siis tuottavat sellaisia palveluita ja mahdollisesti tuotteita, joita markkinat eivät jostain syystä tuota.

Jos kansalaiset kokevat toiminnan tärkeänä, he pitävät huolta siitä, että toimintaan saadaan myös euroja joko jäsenmaksujen tai lahjoitusten kautta. Jos järjestötoiminnan omaehtoisuus halutaan turvata, tulisi julkiselta vallalta saatavan euromäärän olla erittäin vähäinen tai ainakin toiminnan koko volyymiin nähden vähäinen.

Mikäli järjestöjen toiminta riippuu suuressa määrin julkisen vallan euroista, johtaa se helposti siihen, että järjestöjen voimavaroista (sekä euroista, ajankäytöstä että muustakin) menee lobbaukseen. Järjestöt siis käyttävät voimavarojaan saadakseen lisää euroja julkiselta vallalta.

Onko meillä turhan paljon rahaa?

Tämä kysymys herää todella voimakkaana, kun katsotaan, mihin tarkoituksiin euroja on avustuksina annettu. Seuraava taulukko esittää pientä osaa myönnetyistä tuista/avustuksista:

Vapaaehtoispohjaisen tukihenkilö-verkoston toimintaan ja koordinointiin haja-asutusalueilla asuville ihmisille	159 000	Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry
Sisäilmasta sairastuneiden ihmisten tukemiseen ja tiedottamiseen	89 000	Homepakolaiset ry
Syrjäytyneiden kiinalaisten tukemiseen ja heidän palveluohjaamiseen oikeiden viranomaisten luo	95 000	Suomen kiinalaisten allianssi ska ry
Eläinavusteisen vapaaehtoistyöskentelyn kehittämiseen ja koordinointiin	82 000	Suomen karva-kaverit
Ikäihmisten tietotekniikkataitojen kehittämiseen vertaisohjauksen avulla Pohjois-Karjalan alueella	80 000	Joen severi ry
Nuorten työllistymisen edistämiseen sosiaali- ja terveysalalle toteuttamaan ikäihmisten virkistystoimintaa	80 000	Intopajat ry
Työttömän nuorten palkkaamiseen oppisopimuksella järjestön yleishyödyllisiin työtehtäviin	26 000	Vaihtoehtoisen ammatti-koulutuksen kannatusyhdistys sovinto ry
Kylätalon päivä-, virike- ja tukitoimintaan Jämsän seudun asukkaille	91 000	Emppis ry
Vapaaehtoisten tiepalvelumiesten sekä muiden vapepa-toimintaan osallistuvien jäsenten kouluttamiseen ja varusteluun	30 000	Autoliitto ry
Yli 60-vuotiaiden marttojen toimintakyvyn lisäämiseen sukupolvien välistä yhteisöllisyyttä hyödyntäen	50 000	Keski-Suomen Martat ry
Venäläisen kulttuurin edistäminen, kotouttaminen	850 000	Cultura-säätiö
Sosiaalidemokraattinen lastenjärjestö	647 000	Nuorten Kotkien Keskusliitto – Unga Örnars centralförbund  NKK ry
Keskustalainen lastenjärjestö	425 000	Vesaisten Keskusliitto ry
Vasemmistoliittolainen lastenjärjestö	346 000	Suomen Demokratian Pioneerien Liitto – Pinskut ry
Raittiusjärjestö, tähtää Täysraittiuteen	150 000	Raittiuden Ystävät Ry
Rauhanjärjestö, vastustaa mm. Natoa	143 500	Suomen Rauhanpuolustajat ry
Kristillinen lapsikuoro. Tuotantoa ”Jippii, taivaan isän töissä”	27 000	Jippiimissio ry
Tikanheitto	27 000	Suomen Dartsliitto ry
Koiravaljakkourheilu	25 000	Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry
Kehitysapua liikunnan avulla	22 000	Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry
Tikanheitto, tikkajuoksu ja tikkahiihto	20 000	Suomen Tikkaurheiluliitto STURL ry

IMINTA AVUSTUKSET JÄRJESTÖ

(Tiedot: Libera: Kultaiset kahleet)

Edellä esitettyjen lisäksi löytyy merkittävä kirjo erilaisia tukia ja avustuksia mitä mielikuvituksellisimmille yhdistyksille ja järjestöille. Ns. asiantunteva taho on arvioinut, että julkinen valta antaa järjestökentälle tukia ja avustuksia vuosittain yhteensä noin 1.6 miljardia euroa.

Kun katsotaan, mihin kaikkeen tukea annetaan, herää otsikkokysymyksen lisäksi muutama kysymys:

Tehdäänkö meillä enää mitään ilman julkista tukea?

Miten tähän tilanteeseen on jouduttu?

Varmasti monen järjestön tekeminen on tärkeää. Nykyinen rahavirtojen rakenne on kuitenkin senlaatuinen, että se johtaa väistämättä tehottomuuteen toiminnassa. Kukaan ei valvo eikä vaadi järjestöiltä mitään selvitystä niiden eurojen käytön tehokkuudesta - ei sen enempää rahojen antaja kuin käytön kohteena olevat asiakkaatkaan.

Itselläni on muutaman vuoden kokemus ison ja paljon tukea saaneen ja saavan järjestön toiminnasta, siellä johdossa työskennelleenä. Lyhyesti todettuna: toiminnan tehottomuutta ei voi sanoin ilmaista eikä tukea. Saaduilla tuilla oli käytännössä todella vähän vaikutusta järjestön jäsenten ja asiakkaiden saamaan hyötyyn. Merkittävä tavoite toiminnassa oli lobbaus ja sen varmistaminen, että saadaan jatkuvasti vähintään saman verran tukea kuin aikaisemminkin, mieluummin enemmän.

Tällä saralla olisi kirveellä töitä.

Aluksi tulee selvittää, kuinka paljon tuet ja avustukset kokonaisuudessaan ovat. On otettava mukaan myös poliittiset puolueet, ay-liike ja muut toimijat.

Tämän jälkeen on päätettävä, että mikään järjestö ei saa tukea/avustusta enempää kuin 25-30 % kokonaiskuluistaan.

Kolmanneksi annetaan järjestöille oikeus kerätä euroja sekä tietysti jäsenmaksuina, palvelumaksuina mutta myös lahjoituksina ja vastaavina. Kansalaisyhteiskunnassa pääasiallisen tulovirran on tultava jäseniltä tai palveluiden käyttäjiltä tai lahjoittajilta.

Valtiolla ja kunnilla on parempaa käyttöä euroilleen kuin tikanheiton tai koiravaljakkourheilun tukeminen tai kylätalon viriketoiminnan avustaminen.

Miksi tienaamme niin vähän?

Kaikki on tietysti suhteellista, mutta hieman ihmetyttää suomalaisten näkökulmasta katsottuna seuraava seikka:

Miksi Suomessa keskimääräinen palkka on niin kehno muuhun Eurooppaan verrattuna?

OECD:n tilastot keskimääräisestä palkasta ostovoimakorjattuna osoittavat, että suomalaisten palkkataso on merkittävästi alhaisempi kuin muiden kehittyneiden tarkastelumaiden.

Seuraava tauluko kertoo, paljonko on keskipalkka tehtyä työtuntia kohti eri maissa:

Maa	Keskipalkka/ tehty työtunti USD
Sveitsi	37
Norja	36
Alankomaat	36
Tanska	34
Belgia	31
Itävalta	29
Kanada	28
Ruotsi	25
Suomi	24

Jostain syystä me suomalaiset saamme palkkaa, jolla saamme merkittävästi vähemmän palveluita ja tuotteita kuin verrokkimaiden kansalaiset Euroopassa ja Kanadassa. Suomalaisen tienesti verrattuna varsinkin sveitsiläiseen, norjalaiseen ja alankomaalaiseen on hämmästyttävän alhainen. Tanskalaisetkin voivat olla iloisia ja vähän katsella, että mitenkä suomi-poika ja suomi-neito oikein aikovatkaan pärjätä.

Lisäksi on hyvä huomata, että toisesta suunnasta eli takaamme tulevat höökiikovaa vauhtia rinnallemme sekä Slovenia (20 USD/tehty työtunti) että Uusi-Seelanti, jolla jo vuoden 2012 tasolla oli keskipalkka 22 USD/tehty työtunti.

Jos suuntamme ei muutu, huomaamme piakkoin, että olemme Euroopan rupusakissa tässä asiassa. On merkittävää huomata vielä ainakin se, että meitä parempaa keskipalkkaa saavien työsuoritus ei tuota ainakaan niin paljon enemmän hyötyä eli euroja kuin mitä palkkaerotus on.

Eroja tosin on. Selkeimmät erot ovat Belgian, Norjan, Alankomaiden ja Tanskan hyväksi. Näissä maissa BKT/tehty työtunti on korkeampi kuin Suomessa ja Kanadassa vastaavasti alhaisempi. Vaikutusta on varmaan myös sillä, että edellä esitetyt maat ovat hyvin vientivetoisia, monella maalla on selkeästi Suomea suurempi vientiriippuvuus kuin meillä.

Tehtyjen vuosityötuntien keskimäärä on Suomessa myös selvästi suurempi kuin verrokkimaissa, Kanadaa lukuun ottamatta. Esimerkiksi Sveitsissä tehtyjä vuosityötunteja oli 1587 ja Alankomaissa vain 1419 työtuntia, kun Suomessa tehdyt työtunnit ovat keskimäärin 1.646 tuntia.

Kun meillä on lisäksi alhaisempi keskituntipalkka, joudumme käyttämään enemmän työaikaa eurojen hankkimiseen. Päästäksemme esimerkiksi tanskalaisen tai alankomaalaisen vuosiansioihin, joutuisimme tekemään vuodessa noin 2.050 työtuntia. Kun taas alankomaalainen, päästäkseen suomalaiseen vuosikesiansioon, voisi tehdä vain 1.140 työtuntia, eli merkittävästi vähemmän kuin mitä hän nyt tekee ja todella paljon vähemmän kuin mitä suomalainen joutuu tekemään.