Mitä sitten, jos Venäjä valtaa Suomen?

On aika mielenkiintoista seurata suomalaista vatkaamista Natosta, menetetystä optiosta ja Venäjän demonisoinnista. Eri puolilla esitetään väitteitä siitä, kuka ja missäkin kohden on konna ja kuka sankari. Valtiojohto esittää, että Itämeren alueella tilanne on jännittynyt ja naapuri tekee sotilaallisia siirtoja sekä lähellä rajaamme että etelämpänä. Otsa rypyssä eri asiantuntijat puhuvat erilaisista etupiirijaoista ja niiden mukanaan tuomista uhkista. Kauhistellaan sekä USA:n että Venäjän presidentin toimia tai kuviteltuja toimia.

Vaikuttaa siltä, että suomalaisia valmistetaan johonkin. Mutta mihin?

Kun katselee suomalaista yhteiskuntaa ja sen eri toimijoita, tulee mieleen se, että kaikki toimijatahot keskittyvät vain omaan etuunsa. Kukaan ei oikeastaan välitä kokonaisuuden eduista paljoakaan, ainakaan teoissa. Pelkopuheita tarkasteltaessa kannattaakin muistaa tämä omien etupiirien näkökulma, jonka mukaan jokaisen ryhmän esittämiä seikkoja voi painottaa.

Kun tältä pohjalta miettii asiaa, niin on aivan sama miehittääkö Venäjä Suomen vai ei. Jos miehittää, niin entä sitten? Mikä olisi tämän vaikutus eri ryhmille?

1. Tavallinen kansa: ei niin mitään.

Jos Venäjä miehittää Suomen, se haluaa toimivan talouden. Toimiva talous tarvitsee työntekijöitä. Venäjä pyrkii kohti markkinataloutta ja todella tarvitsee sitä, joten Suomikin voisi siinä sivussa päästä osalliseksi markkinatalouskehityksestä. Venäläiset tuskin tulevat tekemään, ainakaan kaikkia, suomalaisten töitä, joten työpaikat ovat turvassa. Tuskin he muuttavat asuntoihimmekaan.

Suomalainen tiedonvälitys paljasti todellisen karvansa USA:n presidentinvaalien ja Britannian Brexit-kansanäänestyksen yhteydessä. Sekä lehdistö että YLE ja MTV alittivat riman niin pahoin, ettei tähänkään voi tulla enää huononnusta.

Edellisenkin Venäjävallan aikana Suomi säilytti suuren osan omatoimisuudestaan ja itsellisestä toimivallastaan kuten lainsäädännön, rahan, verotuksen jne. Nythän nämä meiltä puuttuvat.

Johtopäätös: noin 90 %:lle kansasta ei aiheutuisi mitään muutosta, ainakaan huonompaan suuntaan.

2. Yrittäjät, yritysten omistajat ja yritysjohto: ei kovinkaan merkittävää muutosta, koska Venäjä haluaa toimivan talouden.

Tämän takia Venäjä jättää talouden rauhaan, ehkäpä jonkin verran voisi haluta ”osingoille”, mutta eihän tämäkään ole mitään uutta. Onhan meillä nytkin poliitikot ja muut etupiirittäjät mukana erilaisissa bisneksissä ottamassa omaa osuuttaan. Venäjä todennäköisesti alentaisi yritystoimintaan liittyvää verotusta, jolloin yritystoiminnan mahdollisuudet paranisivat.

Johtopäätös: 8 %:lle kansasta ei aiheutuisi mitään muutosta huonompaan suuntaan.

3. Poliittinen koneisto lisukkeineen (mukana erilaiset tahot kuten ay-satraapit, yhteiskunnan varoista elävät erilaiset tarpeettomat järjestöt, monen sortin tutkimuslaitokset jne.) Tämä koneisto voi hyvin ja pärjää tällä hetkellä nimenomaan luomalla erilaisia turhia tai tarpeellisia kuvitelmia ja tarpeita. Se vetoaa joko ylhäiseen tai alhaiseen vaistoon, mutta mitään todellista lisähyvää se ei yhteiskuntaan tuota oman olemassaolonsa lisäksi. Näiden kellokkaiden elämä todennäköisesti muuttuisi rajusti. He joutuvat joko pois pelistä kokonaan tai sivuraiteelle. Tämä tietysti satuttaa, koska koneiston jäsenten edut ovat varsin hyvät sekä taloudellisesti että statuksen kautta. Osa koneiston jäsenistä kameleonttimaisesti kyllä siirtyisi kollaboraattoreiksi ja pärjäisi Putinin hallinnonkin kanssa. Ehkäpä prosenttiosuus heistä tekisi tämän.

Johtopäätös: Kollaboraattoriporukalle ei mitään vaikutusta. Sen sijaan 1 % kansasta (todennäköisesti vähemmän) joutuisi etsimään joko uuden leipäpuun tai vetäytymään luostarin rauhaan nauttimaan itselleen hankkimista varhaiseläke-eduista.

  

Kysymys: Miksi kouhkaamme niin paljon ja annamme pelotella itseämme tavattomasti tällä asialla? Miksi kuuntelemme tahoja, jotka välittävät vain omista eduistaan ja omasta agendastaan ja tämän vuoksi koettavat pelotella meitä tavallisia kansalaisia?

Mehän voisimme Venäjän kautta saada:

- menetetyn itsenäisyytemme tai ainakin suuremman osan siitä takaisin

- päästä lähemmäksi markkinataloutta kuin nyt olemme

- turvan erilaisia muita sotilaallisia ja terroristisia uhkia vastaan Venäjän sateenvarjon alla

- saisimme länsirajankin pitäväksi, sillä sehän on vuotanut kuin seula viime aikoina.

(Olen varma, että todellisessa elämässä Venäjä ei ole pätkääkään kiinnostunut Suomesta tai Suomen ”valloittamisesta”. Itsekin Itä-Suomesta kotoisin olevana olen aina ihmetellyt Suomessa järki-ihmistenkin parissa vallitsevaa Venäjä-vihamielisyyttä.)

Soteoppia Espanjasta

Kuten aikaisemmin kerroin, olen nyt Málagassa. Koetan seurata paikallisten ihmisten elämää eri näkökulmilta. Jonkin verran koetan myös seurata rakkaan kotimaani elämää viestintävälineiden kautta. Jatkuvasti näyttää edelleen olevan esillä ns. soteratkaisu ja se, että mitä kukakin tekee seuraavien vaalien jälkeen. Oman muistikuvani mukaan tätä terveysratkaisua on vatuloitu oikeastaan koko aikuiselämäni ajan, tavalla tai toisella. Nyt tehty ehdotus pitää sisällään terveydenhoidon ohessa sosiaalipalvelut.

Kun seuraan ihmisten elämää täällä, ainakin noin päällisin puolin espanjalaiset näyttävät yhtä terveen, hyvinvoivan ja onnellisen näköisiltä kuin suomalaiset. Merkittävä poikkeus on, mielestäni espanjalaisten eduksi, että nuoret ihmiset ovat enemmän iäkkäiden seurassa, vammaisia henkilöitä on tavanomaisessa elämässä mukana enemmän sekä perheet ovat yhdessä liikkeellä enemmän.

Tämän arkivertailun perusteella tutkin OECD:n tilastoista nimenomaan terveyteen liittyviä faktoja Suomen ja Espanjan välillä.

Muutamia tekijöitä tarkastelun pohjaksi:

Suomen BKT/asukas on noin 20 % korkeampi kuin Espanjan. Sama suhde koskee myös terveysmenoja asukasta kohden laskettuna. Espanja käyttää hivenen vähemmän terveysmenoihin suhteutettuna BKT:seen kuin Suomi. Jos otetaan pitkän ajan näkökulma, niin on arvioitu, että vuonna 2060 Suomi käyttää noin 9 % ja Espanja noin 7 % BKT:staan terveysmenoihin.

Yli 65-vuotiaiden osuus koko väestöstä on molemmissa maissa suurin piirtein sama, lähes 20 %. Syntyvyys on Espanjassa vain 1.3 ja Suomessa 1.7 eli Espanjassa iäkkään väestön suhteellinen osuus kasvaa Suomea voimakkaammin.

Voimavarat	Suomi	Espanja
Lääkärit / 1.000 asukasta	3	3,8
Hoitajat / 1.000 asukasta	14,1	5,2
Konsultoinnit lääkärin kanssa kpl / henkilö / vuosi	4,2	7,6
Lääkärissäkäynnit kpl / vuosi	1.392	1.994
Sairaalapaikat / 1.000 asukasta	4,5	3,0
Pitkäaikaishoidon vuodepaikat / tuhatta yli 65-vuotiasta kohti	67	48

Kuten taulukon tiedot osoittavat:

Espanjan terveydenhoito keskittyy enemmän lääkärissä käyntiin, lääkärien suurempaan asiakaskäyntimäärään sekä selvästi alhaisempaan kapasiteettiin sairaaloissa ja hoitolaitoksissa. Tämä johtaa siihen, että:

Hoidon tehokkuus	Suomi	Espanja
Hoitojaksot /1.000 asukasta	172	102
Keskimääräinen sairaalassaoloaika vrk	10,6	7,4

Hoitojaksot ja keskimääräinen sairaalassa oloaika ovat selvästi lyhyemmät Espanjassa kuin Suomessa. Kuinka paljon tähän vaikuttaa lääkärien määrä ja mahdollisuudet käydä lääkärissä?

Hoidon tuloksia	Suomi	Espanja
65-vuotiaiden elinikäodote vuosia - naiset - miehet	21,7 18,2	23,5 19,3
Diabetes %	7,7	6,8
Koettu terveys %	65	72
Ennenaikaiset kuolemat / 100.000 asukasta	174	142
Menetetyt tuottavan elämän vuodet / 100.000 asukasta	980	960
Hyvällä hoidolla estettävissä olevat kuolemat / 100.000 asukasta	217	151
Juominen päihtymistarkoituksessa %	35	10

Espanjalaisen odotettu elinikä ylittää selvästi suomalaisen kumppaninsa eliniän, varsinkin naisilla. Espanjassa on vähemmän diabetesta kuin Suomessa. Koetun terveyden osalta ero on erittäin merkittävä, ikävä kyllä espanjalaisten eduksi. Espanjalaisista 72 % kokee terveytensä joko erinomaiseksi tai hyväksi, kun suomalaisista näin kokee 65 %. Arvioidut ennenaikaiset kuolemat ovat Suomessa selkeästi korkeammat kuin Espanjassa, sama koskee menetettyjä tuottavan elämän vuosia, joskin tässä maat ovat jo selkeästi lähempänä. Jos tarkastellaan hyvällä hoidolla estettävissä olevien kuolemien määrää, on suomalainen terveydenhoito jäljessä kumppaniaan kohtuullisen paljon. Kuinka paljon suomalaista sairastavuutta lisää ns. säännöllinen humalahakuinen juominen, joka Suomessa aikuisten keskuudessaon merkittävästi korkeampi kuin Espanjassa, vaikka Espanjassa alkoholin kokonaiskulutus on suurempi.

Kun tarkastelee hoitamatta jäänyttä lääkinnällistä tarvetta, on suhteellinen osuus Espanjassa noin 1 % ja Suomessa noin 4 % eli molemmissa maissa lähes kaikki saavat tarpeeseensa hoidon.

Terveydenhoidonmaksuista espanjalaiset maksavat itse suoraan noin 25 % kun suomalaiset maksavat itse suoraan noin19 %.

Kokonaisuudessaan vaikuttaa siltä, että espanjalaiset saavat melko hyviä tuloksia vähemmällä panostuksella kuin suomalaiset. Lisäksi näyttää siltä, että Espanja panostaa lääkärivaiheeseen enemmän ja lääkärit myös tekevät enemmän töitä eli hoitavat asiakkaitaan enemmän kuin suomalaiset kollegansa. Espanjassa laitostetaan ihmisiä selkeästi vähemmän, olkoon kyse minkäikäisestä henkilöstä tahansa. Erot hoitojaksoissa, keskimääräisessä sairaala oloajoissa sekä vuodepaikkojen määrissä ovat merkittävät. Katukuvassa näkyy paljon pieniä klinikoita sekä tutkimuslaitoksia. Useimmat niistä ovat korkeintaan keskisuurten yritysten osia.

Kysymys viisaille päättäjillemme: Voisimmeko ottaa jotain oppia esimerkiksi Espanjan terveydenhoidosta? Miten esimerkiksi lääkärien määrät, asiakaskäynnit sekä hoitovuoteiden määrät voivat olla niin erisuhteiset?  Minkälainen valinnanvapaus espanjalaisilla on?  Mikä siinä sotessa nyt sitten on niin ihmeen vaikeaa, koska monet maat hoitavat terveydenhoidon sekä tehokkaammin että halvemmalla kuin Suomessa?

Tulisiko Suomessa sulkea kolmas osa sairaalapaikoista välittömästi? Olisiko meidän koulutettava nopeasti lisää lääkäreitä, että lääkäritiheytemme kasvaisi samalle tasolle kuin muissa EU-maissa? Tulisiko lääkäreiden ottaa enemmän potilaita vastaan (suomalainen lääkäri ottaa potilaita vastaan vain noin 70 % siitä, mitä espanjalainen kollegansa.) Miten hoidamme asiakkaita siten, että sairaalassa oloaika on espanjalaisella tasolla (nyt Espanja 7,4 vrk ja Suomi 10,6)?

Vai olemmeko omaan erinomaisuuteemme uskomisen sitomia?

Kuten seuraavassa tarinassa:

”Katolinen piispa ja juutalainen rabbiini istuivat vierekkäin juhlapäivällisillä. Piispa kysyi rabbiinilta, miksi tämä ei ottanut kinkkua. Rabbi vastasi rauhallisesti, että se oli vastoin juutalaista uskontoa

- Mutta kun se on niin hyvää, niin hyvää, sanoi piispa

Hetkisen kuluttua rabbi kysyi piispalta;

- Saanko luvan kysyä, kuinka Teidän korkea-arvoisuutenne puoliso voi?

- Kai te tiedätte, ettei katolinen kirkonmies voi olla naimisissa, sanoi piispa. Se on vastoin meidän uskontoamme.

- Mutta kun se tekee niin hyvää, niin hyvää, sanoi rabbi.

(Kenelle rabbi nauroi? Juutalaiskaskuja ja -anekdootteja. Toimittaneet Isak Gordin ja Pentti Huovinen)

Populismia eduskunnassamme?

Populismi:

”Populismin toimintamalli perustuu suosion tavoitteluun helposti omaksuttavien, usein tunneperäisten ja asioita yksinkertaistavien tunnusten avulla.”

Halusin tutkia, miten populismi esiintyy suomalaisen kansanvallan keskuksessa eli eduskunnassa. Lähteenä käytin eduskunnan kyselytunteja, joista kävin läpi viimeiset neljä. Näiden kysymykset olivat seuraavanlaisia:

24.11.2016

Mitä hallituksella on järjestöjen työllistämistä vastaan? Hallitus aikoo vähentää järjestöille kohdistuvaa palkkatukea työllistämiseen. Järjestöjen työllistämiselle on asetettu 3.000 henkilötyövuoden katto, johon enintään annetaan palkkatukea.(18 min.)

Pääministeri Sipilä, aiotteko muuttaa tilanteen, jossa perheenyhdistämishakemuksen voi tehdä vain Syyriassa tai Ankarassa? Turvapaikan saaneen Alin vaimo ja lapset ovat Syyriassa eivätkä pääse tekemään perheenyhdistämishakemusta sen paremmin Syyriassa kuin Ankarassakaan. (10 min.)

Näettekö mitään riskiä, että vanhuksilla ei ole enää niin ammattitaitoista apua saatavilla kuin aikaisemmin? Hoitajamitoituksen alentamisesta on luovuttu, mutta epäilystä herättää se, että mitoituksessa otetaan hoitohenkilökuntaan muitakin kuin tutkinnon suorittaneita sairaanhoitajia tai lähihoitajia. Erittäin tärkeä ottaa huomioon, että keskusteltu hoitajamitoitus on laatusuositus, ei määräys. (12 min.)

Millä yhteiskunnallista hyvää lisäävällä perusteella hallitus aikoo lieventää alkoholin saatavuutta? Alkoholin saatavuutta halutaan lisätä. Alkoholin aiheuttamat haitat kasvavat: kuolemat +150/vuosi, alkoholin vammauttamia lapsia syntyy enemmän, poliisin työn määrä kasvaa, nyt poliisin työstä 70 % liittyy alkoholin käyttöön. (10 min.)

Suomi kieltää kivihiilen lailla ja puolittaa öljyn käytön, lisäksi investoidaan merkittävästi ja panostetaan uusiutuvaan energiaan. Nämä auttavat kansantaloutemme kehittymistä tulevaan ja mahdollistavat sen, että voimme saavuttaa kansainvälisesti sovitut ilmastointitavoitteet ja kysymys: Mitä hyötyä nämä energiavalintojen muutokset tuovat Suomen kansantaloudelle? (6 min.) Käsittely jäi yleislähetyksessä kesken.

17.11.2016

Miksi Suomi ei maksa korvauksia yhteiskunnan huostaan otetuille, kaltoinkohdelluille lapsille? Nämä lapset olivat yhteiskunnan toimesta otettu huostaan ja sijoitettu erilaisiin laitoksiin. nyt jopa vuosikymmenet jälkikäteen on ilmennyt erilaista kaltoinkohtelua. (runsaat 25 min.)

Saako Guggenheim-museo valtion tukea vai ei? Guggenheim-museo on puhtaasti helsinkiläinen museohanke, josta päättää ja jonka kustannuksista vastaa tarvittaessa Helsingin kaupunki. (runsaat 15 min.)

Kuinka paljon valtion ja sijoittajien rahaa Talvivaara vielä tarvitsee? Talvivaaraan on sijoitettu yhteiskunnan varoja jo noin miljardi. (10 min.)

10.11.2016

Miltä hallituksen lyhytnäköinen politiikka koulutuksesta varastamisesta näyttää? Hallitus kuten edellinenkin hallitus on vähentänyt koulutukseen käytettävää euromäärää ja ennen kaikkea hillinnyt euromäärien kasvua. (runsaat 20 min)

Miten hallitus näkee Pariisin ilmastosopimuksen toteutumistilanteen  USA:n presidentinvaalituloksen valossa? Mitä linjaa Suomi ajaa, että Pariisin sopimus säilyisi ja toteutuisi? (10 min.)

Milloin eriarvoistavien leikkausten linja loppuu? Kuinka paljon lisää hallitus aikoo leikata kevään riihessä? (14 min.)

Miten käsittelette USA: n presidentinvaaleja? Mikä on Suomen linja EU:n ulkoministerikokouksessa USA:n vaalitulokseen?

27.10.2016

Eikö kannattaisi perua diabeetikkojen lääkekulukorvausten leikkaaminen? Hallitus on päättänyt alentaa II tyypin diabeteslääkekorvauksen 100 %:sta 65 %:iin. Asia koskee runsasta 250.000 ihmistä. (20 min.)

Aiotteko ajaa raskaan polttoöljyn käyttökieltoa arktiselle alueelle, nimenomaan pohjoiselle alueelle? (14 min.)

Pääministeri oli todennut radiossa Pääministerin haastattelutunnilla, että ei ole kuullut kenenkään esittävän 0-tuntityösopimusten kieltämistä. Asiasta on kuitenkin kansalaisaloite, jonka on allekirjoittanut 63.000 henkilöä. Miten on pääministeriltä mennyt ohi tällainen kansalaisaloite? Mitä pääministeri vastaa tämän kansalaisaloitteen allekirjoittaneille? (11min.)

Pitääkö paikkansa, että hallitus aikoo käynnistää perhevapaiden uudistuksen? Kysymyksen esittäjä haluaa, että tähän uudistukseen kytketään myös varhaiskasvatuksen uudistaminen. (10 min.)

Jokainen voi itse tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka populistisia esitetyt kysymykset hänen mielestään ovat. Ainakin ne olivat suurelta osin sekä hyvin tunneperäisiä sisällöltään että esittäjien äänenvärinästä päätellen myös hyvin tunneperäisiä ainakin esittäjän sielunelämässä.

Lähtökohtana lienee, että Suomen eduskunta on elin, jonka tehtävänä on huolehtia julkisvallan monopolilla siitä, että yhteiskunta toimii riittävän hyvin riittävälle joukolle kansalaisia.  Lisäksi eduskunnan tulee keskittyä paljon enemmän ns. puitteiden rakentamiseen eikä yksittäisten asioiden vatkaamiseen.

Tätä sen tulisi tehdä ennen kaikkea lainsäädännöllä ja julkisten varojen käytön ohjauksella. Molemmat näistä tulisi pitää vielä riittävän ”pieninä”, että tarvittava tehokkuus ja toimintakyky säilyisivät.

Kun tarkastelee edellä olevien kolmen kyselytunnin kysymyksiä ja arvioi niitä Suomen yhteiskunnan kannalta, tulee melko ikävä ja murheellinen käsitys Suomen eduskunnan tilanteesta ja tilasta.

Miksi eduskunnan kyselytunnilla ei esimerkiksi otettu esiin:

Onko mitään järkeä antaa yrityksille yritystukia? Missä tilanteessa niitä annetaan? Tuleeko yritystukiin liittää jotakin vastavuoroisuutta (esim. Viking Line)?

Miten toteutamme energiastrategian muutoksen siten, että omakin kansantaloutemme siitä hyötyy? Mitä muutoksia tulee tehdä kokonaisverotukseen, koulutusjärjestelmään ja yritysten toimintamahdollisuuksiin, että hyöty realisoituu?

Miten varmistamme työmarkkinoiden toimivuuden siten, että työn tarjonta ja työn kysyntä kohtaavat?  Miten varmistamme, että työn vastaanottaminen on lähes aina kannattavaa ja järkevää? Onko syytä siirtyä sosiaaliturvamallista ns. negatiiviseen tuloveroon?

Miten pidämme huolen siitä, että meidän hyvin hajanaisesta ja tehottomasta yliopisto- ja korkeakouluverkostostamme saadaan tehokas ja toimiva sekä uutta luova? Montako yliopistoa ja AKK:a meillä yleensä on oltava?

Miten saamme omasta terveydenhoitojärjestelmästämme yhtä tehokkaan ja toimivan kuin verrokkimaissa (UK, Alankomaat, Ruotsi, Tanska, Norja tai muut valitut)? Tähän liittyen tuore käytännön kokemus: Olen nyt Málagassa kuukauden ajan ja jouduin käymään tarkistuskokeissa paikallisessa yksityisklinikassa verikokeessa. Käynti oli miellyttävä, toimenpide sujui ripeästi ja ammattitaidolla. Kokeen tulokset tulivat samana päivänä, tehtiin 23 testausta ja maksoivat peräti 18.50 €. Olisiko täältäkin jotain opittavaa?

Sekä ikisuosikkini pohdittavien kysymysten joukossa:

Kuinka laajasti Suomen kamara on syytä pitää asuttuna? Miten parhaiten saamme tehokkaasti ja kohtuukustannuksilla tämän tehtyä?

Kyselytuntien perusteella jaan populismimitalit seuraavasti:

Kultamitali ja ylivoimainen ykkössija menee vihreille.

Toisesta sijasta kisasivat ansiokkaasti SDP ja Vasemmistoliitto. Vasemmistoliitto sai niukasti kakkossijan.

SDP jäi kolmanneksi.

Kaikki kolme päihittävät kirkkaasti populistiseksi parjatun Perussuomalaiset vaikka otettaisiin mukaan myös aikaisemmat vaiheet eli Perussuomalaisten oppositiossa oloaikakin.

Erityisesti nostan hattua Ville Niinistön mahtavalle populismille, joka näyttää myös kannattavan, koska vihreiden kannatus on hänen aikanaan noussut selvästi. On mielenkiintoista nähdä, saavatko Vihreät seuraavaksi puheenjohtajakseen yhtä taitavan populistin kuin Ville on. Vasemmistoliitollehan kävi hieman huonosti, koska uusi puheenjohtaja ei ole tässä suhteessa aivan yhtä taitava kuin edellinen oli.

Kuka maksaa eläkkeeni?

Asiaa voi lähestyä monella tavalla. Koetan yksinkertaistaa asian siten, että se auttaa oivaltamaan, kuka itsekunkin eläkkeen maksaa.

Esimerkin tarkoitus on osoittaa, kuinka pitkälle Ville Mielikäisen työuran aikana maksetut eläkemaksut riittävät hänen eläkkeensä maksamiseen. Luvut ovat hieman yksinkertaistettuja, mutta antavat riittävän hyvän käsityksen eläkemaksujen riittävyydestä. Riippumatta siitä, kuka henkilö on kyseessä ja mitkä ovat eläkemaksun perusteena olevat tulot, lopputulos on sama. HUOM! Kyseessä on henkilö, joka on toiminut yksityisellä sektorilla koko työuransa.

Henkilö: Ville Mielikäinen

Työ: HR-päällikkö (hänen viimeinen työnsä)

Työura kokonaisuudessaan:

- alkoi 11/1976

- jää eläkkeelle 12/2016 eli hän oli työssä 40 vuotta. Tämän aikarajan ulkopuolella maksetut eläkemaksut parantavat tilannetta. Työeläkemaksut alkavat yleensä jo aikaisemmin kuin Villen tapauksessa ja joidenkin osalta ne jatkuvat myös hieman pitempään.

Palkka keskimäärin koko työuran: 4.000 €/kk

Eläkemaksu keskimäärin koko työuran: 20 % (jonka maksavat Villen työnantaja ja Ville itse)

Eläke keskimäärin koko eläkeajan: 60 % palkasta eli 2.400 €/kk

Keskimääräinen sijoitustuotto Villen eläkemaksuille: 3 % / vuosi

Villen työnantaja ja Ville maksavat yhteensä eläkemaksuja koko työajalta 384.000 €

Näiden eläkemaksujen tuottama sijoitustuotto on koko työajalta runsaat 230.000 €, ilman ns. koronkorkovaikutusta.

Siispä Villen työnantaja ja Ville ovat maksaneet Villelle eläkemaksuja 384.000 €.

Eläkeyhtiön viisaat miehet ja naiset ovat sijoittaneet nämä eläkemaksut ja saaneet lisähyvää 230.000 €.

Yhteensä Villen eläkkeisiin voidaan siis käyttää 614.000 €.

Kun Villen eläke on 2.400 €/kk, riittää mainitusta summasta hänelle eläkettä maksettavaksi:

614.00 0 € : 2.400 € = noin 256 kuukautta eli lähes 21 ja puoli vuotta.

Ville jää eläkkeelle 63-vuotiaana. Tällöin edellä mainittu eläketurva riittäisi hänen osaltaan lähes 85-vuotiaaksi saakka.

Kun suomalaisten miesten keskimääräinen elinikä on alle 80 vuotta, niin Villeltä jäänee eläkemaksuja varastoon toisillekin. Jos Ville olisi Vilma, samoilla oletuksilla Vilma käyttäisikin lähes kokonaan omat eläkemaksunsa, koska suomalaisen naisen keskimääräinen elinikä on runsaat 83 vuotta.

Maksetut eläkemaksut riittävät itse asiassa pitempäänkin, koska Ville saa eläkkeensä vähän kerrassaan eläkkeellä ollessaan eikä kertaheitolla eläkkeelle jäätyään.

Sosiaalivakuutusluonteen vuoksi eläkemaksu on keskimääräinen ja eläkemaksut ja maksettavat eläkkeet eivät kohdistu välttämättä samoille henkilöille. Näinhän tapahtuu yleensä vakuuttamisessa muutenkin.

Jos lähtisimme siitä, että eläkemaksut olisivat euroinakin henkilökohtaisia eli jokaisella olisi eurotili (nykyisen laskennallisen tilin asemesta), tämä johtaisi helposti eläkemaksuprosentin korottamiseen ja kenties vaatimuksiin tämän eläketilin siirtymisestä perillisille, jos eläkkeensaaja kuolee ennen kuin eläkemaksut on käytetty kokonaan. Toisaalta tällöin ongelmana olisivat ne henkilöt, jotka eläkejärjestelmän mielestä eläisivät liian pitkään eli yli sen ajan, jolle maksetut eläkemaksut riittävät.

Suomen ongelmana on vielä se, että eläkejärjestelmää lähdettiin rakentamaan ns. pystymetsästä, eli osaa eläkemaksuista jouduttiin ja vieläkin joudutaan käyttämään jo maksettavien eläkkeiden suorittamiseen eivätkä ne kaikki rahastoidu. Tämä ei ole Villen eikä yksittäisen eläkkeensaajan vika vaan valuvika, joka syntyi järjestelmän rakentamisvaiheessa.

Yleisessä keskustelussa eläkeasiaa sotkee hieman ns. yleinen käytäntö. Suomen yksityisten ja julkisten alojen lakisääteistä työeläkevakuutusta hoitavat työeläkevakuuttajat kuuluvat kansantalouden tilinpidossa julkisyhteisöihin. Tämä perustuu kansainväliseen kansantalouden tilinpitostandardiin. Työeläkevakuuttajien talous tuloineen, menoineen ja varoineen sisällytetään kokonaisuudessaan julkiseen talouteen. Niinpä Suomen työeläkejärjestelmällä ja erityisesti sijoitustuotoilla on ollut keskeinen rooli maiden julkista alijäämää ja velkaa koskevien EMU-kriteerien täyttymisessä.  Järkevämpää olisi puhdistaa julkistaloudesta ainakin yksityissektorin eläkerahastot ja -maksut. Silloin ei ns. julkinen talous sekaantuisi yksityiseen vaan se olisi nimenomaan julkista taloutta.

Työeläkerahastoissa oli vuoden 2015 lopussa noin 181 miljardia euroa ja ns. tasausvastuussa (johon usein viitataan EMU-puskureina) oli yksityispuolen eläkevakuuttajilla yhteensä lähes 9,5 miljardia euroa.

Eutanasian laillistamisesta

Suomessa on herännyt keskustelu eutanasian sallimisesta. Asia on melkoisen tunnepitoinen - sekä eutanasiaa puoltavat että sitä vastustavat esittävät perusteita, jotka pohjautuvat enemmänkin tunteeseen kuin järkeen.

Monilla eutanasian puolestapuhujilla on läheiseen henkilöön liittyvä kokemus, jonka he ovat kokeneet sangen suurena kärsimyksenä, ei ehkä niinkään itsensä puolesta kuin sairaudesta tai vastaavasta kärsineen läheisensä puolesta. Heidän mielestään henkilölle olisi tullut antaa tai tulee antaa oikeus halutessaan saada apua elämänsä päättämisessä. Koska joissakin länsimaissa mahdollisuus on jo annettukin, joten on helppoa esittää, että sivistysmaissa henkilölle itselleen on annettu oikeus elämänsä päättämiseen, toisen avustuksella. Tosin kuten eutanasian puolustajat korostavat, mahdollisuus toteutuu vain lääkärien/lääkärin tai jonkin elimen antaman luvan perusteella.

Itse näen eutanasiakeskustelun eräänä länsimaisen liberalismin yksilöllisyyttä korostavan linjan jatkumona. Jos lähdetään siitä, että yksilöllä on oikeus elää elämänsä ja tehdä päätöksensä lähtökohtanaan oma itsensä, kunhan ei loukkaa toisen oikeutta vastaavaan, voi eutanasiallekin löytää filosofisen perustelun.

Vastaavaa keskustelua on meillä käyty muutaman vuosikymmenen ajan eri teemoista ja perustelut ovat olleet lähes samat. Näin on ollut kysymyksessä aborttiin (totta kai naisella on oikeus omaan ruumiiseensa), seksuaaliseen suuntautumiseen (mitä se kenellekään kuuluu, mitä kukakin tekee makuuhuoneessaan), tasa-arvoiseen avioliittolakiin (kaikilla on oikeus rakastaa). Yleensä vielä lisätään, että toiselta ei ole mitään pois. Kaikissa tilanteissa korostetaan yksilön oikeutta ja sitä, ettei tämän oikeuden käyttämisestä aiheudu toiselle mitään haittaa (tässä tapauksessa pientä mielipahaa ei lasketa) tai sen ei katsota kuuluvun asiaan. Tosin esimerkiksi aborttikysymyksessä ei sen enempää kuulla lapsen isää kuin oteta huomioon lastakaan vaan pelkästään nainen.

En halua käydä tätä juupas-eipäs-keskustelua eutanasian perusteista. Sen sijaan haluan tuoda esiin kokemuksia muutaman tovin takaa. Nämä historian kokemukset toivottavasti muistetaan ja otetaan huomioon, kun asiaa käsitellään ja ehkäpä päädytään sallimaan avustettu eutanasia.

Seuraavat otteet ovat Michael Burleighin kirjasta ”Kolmas Valtakunta” ja kuvaavat hyvin, kuinka paljon ja kuinka kauan ennen natsien valtaantuloa Saksan henkinen maaperä rakentui toteuttamaan 1930-luvun lopun ja 1940-luvun alun toimenpiteet:

”Eutanasiakeskustelu alkoi Saksassa jo ennen vuotta 1914 ja aluksi keskityttiin yksilön itsemääräämisoikeutta koskeviin kysymyksiin, mutta pian pääteemaksi tulivat kustannusten supistukset.

Heinz Potthoff oli edistyksellisen liberaalien yhdistyksen jäsen ja hän esitti 1910 ajatuksen, jonka mukaan valtion sosiaaliturvaan varaama pääoma tulisi keskittää terveisiin eikä tuottamattomiin rampoihin ja vähämielisiin. 

Vuonna 1920 ilmestynyt vihkonen, jonka nimi oli: Lupa elinkelvottoman elämän tuhoamiseksi. Toinen tekijä oli rikosoikeuden professori ja toinen psykiatri. Vihkosen mukaan tulisi ottaa oppia spartalaisista ja eskimoista, jotka tappoivat sairaat pikkulapset ja ikääntyneet vanhemmat.”

Nämä lyhyesti esitetyt pohdinnat loivat maaperää yleisemmälle eutanasian hyväksynnälle.

Jos ajateltu avustettu poissiirtyminen sallitaan, on pohdittava:

Miten varmistamme, ettei meidän järjestelmämme ohjaa kohti pakotettua tai painostettua eutanasiaa? Vaikkapa nyt 50 seuraavan vuoden aikana?

Miten varmistamme, etteivät eutanasian toteuttavat tahot (hyväksyjät ja käytännön toteuttajat) ala aikaa myöten lipsua periaatteistaan ja tehdä aikaisempaa löyhempiä ratkaisuja ja antaa helpommin luvan toteutukseen?

On syytä muistaa, että lääkintähenkilöstön erityisasemana on pitää ihmiset terveinä ja hengissä.  Avustaminen eutanasiassa on täysin päinvastainen toimenpide. Miten tämä vaikuttaa ajan myötä lääkintähenkilöstön moraaliseen tasoon? Miten eutanasian avustaminen eroaa kuolemantuomion täytäntöönpanosta? Molemmissa päätetään yksilön elämä.

Kannattaa muistaa, että historian aikana on yleensä ollut erittäin vaikea löytää ketään pyövelin virkaan, ja pyövelin virka on aina ollut erittäin vieroksuttu yhteiskunnassa. Onko asia meidän ”sivistysaikanamme” toisin?

Niin hyvin kuin ymmärränkin eutanasiaehdotuksen tekijöiden sielun kärsimystä, johon ehdotus perustuu, niin olisiko hyvä kuitenkin vielä esimerkiksi odottaa ja katsoa, miten todellisuudessa on toimittu niissä muutamissa maissa, jotka eutanasian ovat laillistaneet.

Kannattaako soveltaa ns. kokemusperäistä oppimista eli ottaa oppia omista ja toisten tekemisistä? Aikajänne johtopäätösten tekemiseen on vielä liian lyhyt. Kuten Saksassakin tapahtui viime vuosisadalla, aikajänne keskustelun aloittamisen ja hirmutekojen välillä oli useampi vuosikymmen.

On aivan turha todeta, että olisimme jo niin paljon sivistyneempiä (mitä tällä sitten tarkoitetaankaan) ja kehittyneempiä kuin viime vuosisadan ihmiset, ettei pelkoa vastaavanlaisen asian toistumisesta vaikkapa lievemmässäkin muodossa olisi. Kun seuraa tämän päivän keskusteluja missä tahansa mediassa, netissä ja erilaisissa tilaisuuksissa, niin voi vain ihmetellä, kuinka voimakkaasti eri mielipiteitä esittävät demonisoidaan ja tehdään ali-ihmisiksi.

Mietitäänpä vaikka USA:n presidentinvaaleja ja suomalaisten tiedotusvälineiden kielenkäyttöä. Tai palautetaan mieleen Meillä on unelma ja Rajat kiinni -mielenilmaukset. Katsotaan sitten melkein mitä tahansa ajankohtaislähetystä, eri mieltä olevista henkilöistä tehdään populisteja, rasisteja, nasisteja tai vastaavia.