Kuka maksaa eläkkeeni?

Asiaa voi lähestyä monella tavalla. Koetan yksinkertaistaa asian siten, että se auttaa oivaltamaan, kuka itsekunkin eläkkeen maksaa.

Esimerkin tarkoitus on osoittaa, kuinka pitkälle Ville Mielikäisen työuran aikana maksetut eläkemaksut riittävät hänen eläkkeensä maksamiseen. Luvut ovat hieman yksinkertaistettuja, mutta antavat riittävän hyvän käsityksen eläkemaksujen riittävyydestä. Riippumatta siitä, kuka henkilö on kyseessä ja mitkä ovat eläkemaksun perusteena olevat tulot, lopputulos on sama. HUOM! Kyseessä on henkilö, joka on toiminut yksityisellä sektorilla koko työuransa.

Henkilö: Ville Mielikäinen

Työ: HR-päällikkö (hänen viimeinen työnsä)

Työura kokonaisuudessaan:

- alkoi 11/1976

- jää eläkkeelle 12/2016 eli hän oli työssä 40 vuotta. Tämän aikarajan ulkopuolella maksetut eläkemaksut parantavat tilannetta. Työeläkemaksut alkavat yleensä jo aikaisemmin kuin Villen tapauksessa ja joidenkin osalta ne jatkuvat myös hieman pitempään.

Palkka keskimäärin koko työuran: 4.000 €/kk

Eläkemaksu keskimäärin koko työuran: 20 % (jonka maksavat Villen työnantaja ja Ville itse)

Eläke keskimäärin koko eläkeajan: 60 % palkasta eli 2.400 €/kk

Keskimääräinen sijoitustuotto Villen eläkemaksuille: 3 % / vuosi

Villen työnantaja ja Ville maksavat yhteensä eläkemaksuja koko työajalta 384.000 €

Näiden eläkemaksujen tuottama sijoitustuotto on koko työajalta runsaat 230.000 €, ilman ns. koronkorkovaikutusta.

Siispä Villen työnantaja ja Ville ovat maksaneet Villelle eläkemaksuja 384.000 €.

Eläkeyhtiön viisaat miehet ja naiset ovat sijoittaneet nämä eläkemaksut ja saaneet lisähyvää 230.000 €.

Yhteensä Villen eläkkeisiin voidaan siis käyttää 614.000 €.

Kun Villen eläke on 2.400 €/kk, riittää mainitusta summasta hänelle eläkettä maksettavaksi:

614.00 0 € : 2.400 € = noin 256 kuukautta eli lähes 21 ja puoli vuotta.

Ville jää eläkkeelle 63-vuotiaana. Tällöin edellä mainittu eläketurva riittäisi hänen osaltaan lähes 85-vuotiaaksi saakka.

Kun suomalaisten miesten keskimääräinen elinikä on alle 80 vuotta, niin Villeltä jäänee eläkemaksuja varastoon toisillekin. Jos Ville olisi Vilma, samoilla oletuksilla Vilma käyttäisikin lähes kokonaan omat eläkemaksunsa, koska suomalaisen naisen keskimääräinen elinikä on runsaat 83 vuotta.

Maksetut eläkemaksut riittävät itse asiassa pitempäänkin, koska Ville saa eläkkeensä vähän kerrassaan eläkkeellä ollessaan eikä kertaheitolla eläkkeelle jäätyään.

Sosiaalivakuutusluonteen vuoksi eläkemaksu on keskimääräinen ja eläkemaksut ja maksettavat eläkkeet eivät kohdistu välttämättä samoille henkilöille. Näinhän tapahtuu yleensä vakuuttamisessa muutenkin.

Jos lähtisimme siitä, että eläkemaksut olisivat euroinakin henkilökohtaisia eli jokaisella olisi eurotili (nykyisen laskennallisen tilin asemesta), tämä johtaisi helposti eläkemaksuprosentin korottamiseen ja kenties vaatimuksiin tämän eläketilin siirtymisestä perillisille, jos eläkkeensaaja kuolee ennen kuin eläkemaksut on käytetty kokonaan. Toisaalta tällöin ongelmana olisivat ne henkilöt, jotka eläkejärjestelmän mielestä eläisivät liian pitkään eli yli sen ajan, jolle maksetut eläkemaksut riittävät.

Suomen ongelmana on vielä se, että eläkejärjestelmää lähdettiin rakentamaan ns. pystymetsästä, eli osaa eläkemaksuista jouduttiin ja vieläkin joudutaan käyttämään jo maksettavien eläkkeiden suorittamiseen eivätkä ne kaikki rahastoidu. Tämä ei ole Villen eikä yksittäisen eläkkeensaajan vika vaan valuvika, joka syntyi järjestelmän rakentamisvaiheessa.

Yleisessä keskustelussa eläkeasiaa sotkee hieman ns. yleinen käytäntö. Suomen yksityisten ja julkisten alojen lakisääteistä työeläkevakuutusta hoitavat työeläkevakuuttajat kuuluvat kansantalouden tilinpidossa julkisyhteisöihin. Tämä perustuu kansainväliseen kansantalouden tilinpitostandardiin. Työeläkevakuuttajien talous tuloineen, menoineen ja varoineen sisällytetään kokonaisuudessaan julkiseen talouteen. Niinpä Suomen työeläkejärjestelmällä ja erityisesti sijoitustuotoilla on ollut keskeinen rooli maiden julkista alijäämää ja velkaa koskevien EMU-kriteerien täyttymisessä.  Järkevämpää olisi puhdistaa julkistaloudesta ainakin yksityissektorin eläkerahastot ja -maksut. Silloin ei ns. julkinen talous sekaantuisi yksityiseen vaan se olisi nimenomaan julkista taloutta.

Työeläkerahastoissa oli vuoden 2015 lopussa noin 181 miljardia euroa ja ns. tasausvastuussa (johon usein viitataan EMU-puskureina) oli yksityispuolen eläkevakuuttajilla yhteensä lähes 9,5 miljardia euroa.