Minne meitä viet, media?

Tällaista tavallista kaduntallaajaa hieman taas ihmetyttää. Kun koko mediakenttämme on täynnä sitä, kuinka suurin joukoin nyt suomalaiset osoittavat mieltään rasismia vastaan ja sanovat "Peli poikki - rikotaan hiljaisuus". 

Lähempi tarkastelu osoittaa, että koko maassa näihin mielenilmaisuihin osallistuvien määrä on noin 15.000-6.000 henkilöä. Mukana on tosin suomalaisia viisaita, tärkeitä henkilöitä, jotka ilmeisesti median mielestä vastaavat useita tavallisia matti ja maija meikäläisiä. Joka tapauksessa koko osallistujamäärä on reilusti alle yksi prosentti koko väkiluvusta, vaikka otettaisiin valistuneiden kerroinkin mukaan. Lisäksi viikon aikana tempausta on yritetty tehdä houkuttelevaksi melkoisella innolla.

Kysymys kuuluukin: Miten ihmeessä asia on voinut saada tällaisen painoarvon tiedotusvälineistössä? Onko median tarkoitus ohjata ajattelua ja kertoa, mikä on sallittua ajattelua?

Olin eilen katsomassa Jokerien peliä (TsSKA). Siellä oli lähes 11.000 katsojaa. Missä ovat vastaavat otsikot tästä? 

Onko nyt nostettu vastakkainasettelu keinotekoisesti synnytetty ja ylläpidetty? Mitä pohtivat loput runsaat 5,4 miljoonaa suomalaista, jotka eivät paikalle menneet?

Ottakaamme oppia Al- Kindistä:

Al-Kindi (Bagdadissa 800-luvulla): "Meidän ei pidä hävetä totuuden kunnioittamista ja sen hankkimista riippumatta mistä se tulee. Totuuden opiskelijalle ei mikään ole tärkeämpää kuin totuus, eikä totuutta voi halventaa tai heikentää se, joka totuuden sanoo tai totuuden välittää. Ketään ei halvenneta totuuden takia, koska me kaikki  jalostumme totuudesta."

Vakavat asiat kuten jonkin ryhmän syrjintä ja vapaus sanoa eivät ainakaan parane, jos tietoisesti vinoutetaan asian käsittelyä, mittakaavaa ja tiedonsaantia.

Vapaus sanoa?

Suomessa keskustellaan jälleen kiihkeästi mielipiteen ilmaisun vapaudesta ja siitä, kuinka laajaa/suppeaa sen tulisi olla. Vihapuhe (mitä sillä sitten tarkoitetaankin) halutaan kieltää ja kriminalisoida vielä laajemmin kuin nykyisin ja ulottaa valvonta entistä enemmän uusiin viestintävälineisiin.

Keskustelua seuratessani alkoi jotenkin kuulua historian siipien havinaa. Niinpä tein pienen tutkimuksen menneisiin aikoihin ja koetin löytää sieltä viisautta sanavapauden alttarille. Mielestäni tärkeintä on huomata, että sanavapaus on usein ollut hallitsevan joukon hampaissa.  Tässä kooste siitä, mitä löysin:

Lu Wenshun kirjeestä nuorelle keisarille (100-luvulla eaa.):

Palvelijanne on kuullut, että vasta kun korppien ja haarahaukkojen munia ei rikota, feenikslinnut aloittavat pesinnän ja vasta kun parjaamista ei rangaista rikoksena, hyödylliset puheet kantautuvat palatsiin. Hallitsijan on siedettävä häpeää.

Jospa majesteetti vain lieventäisi parjauksen määritelmää rohkaistakseen suoraa puhetta ja aukaistakseen suut Taivaan alla. Jospa majesteetti avartaisi tietä arvostelulle, pyyhkisi pois aikaisemman keisarin virheet ja kunnioittaisi toisten keisarien hyveellisyyttä sekä höllentäisi lakien määräyksiä ja alentaisi rangaistuksia pyövelien ja vanginvartijoiden  mielivallan lopettamiseksi. Silloin verraton vakaus puhkeaa kukoistukseen meidän ajassamme ja sopusointu ja ilo jatkuvat ikuisesti rajattomina kuin Taivas. Miten onnekkaita kaikki Taivaan alla silloin ovatkaan? (Jyrki Kallio: Jadelähde)

Zhoun kuningas Li oli julma ja kaupunkilaiset parjasivat häntä. Herttua Zhao ilmoitti kuninkaalle: Kansa ei kestä määräyksiänne. Kuningas vihastui ja hankki  noidan tutkimaan parjaajia. Kuninkaan parjaajiksi paljastuneet teloitettiin. Kukaan kaupunkilainen ei enää uskaltanut puhua ja tiellä kohdatessaan ihmiset vaihtoivat vain katseita. Kuningas oli iloinen ja sanoi: Minäpä pytyin lopettamaan parjauksen, sillä kukaan ei enää  uskalla puhua minusta pahaa.

Herttua Zhao sanoi: Puhuminen on vain estetty. Ihmisten suiden tukkiminen on aivan kuin yrittäisi padota jokea.

Ihmisillä on suu niin kuin maalla on vuoria ja jokia, jotka synnyttävät vaurautta: laajoista aukeista ja kosteudesta, tasangoista ja kastelukanavista kasvavat ruoka ja vaatteet. Kun suut saavat puhua vapaasti, tulevat hyvät ja huonot puolet esiin ja hallitsijan on mahdollista toteuttaa hyvää hallintoa ja estää epäonnistumiset ja silloin maalla on runsaasti vaurautta, vaatteita ja ruokaa.

Kas kansa ajattelee sydämellään ja ilmaisee ajatukset suullaan ja kun ajatusten hyödyllisyyden tunnustaa ja niitä toteuttaa, miten voisi haluta ne padota? Jos kansan suun tukkii, miten kansa voisi enää hyödyttää hallitsijaa?

Kuningas Li ei kuunnellut, eikä kukaan koko valtakunnassa uskaltanut lausua ääneen ajatuksiaan. Kun kolme vuotta oli kulunut, kuningas Li oli maanpaossa Zhissa. (Jyrki Kallio: Jadekasvot)

Thomas Hobbes 1600-luvulla: Valtion tulee päättää, mitkä mielipiteet ovat rauhalle haitaksi ja mitkä edistävät sitä. Yhteiskunnan sisäisen rauhan vaalimiseksi valtion tulee ratkaista” mitä voi sallia puhuttavan suurille joukoille, missä tilaisuuksissa ja missä määrin, ja kuka tarkastaa kaikkien kirjojen opit ennen kuin ne julkaistaan: koska ihmisten teot johtuvat heidän mielipiteistään ja mielipiteiden hyvässä hallinnassa piilee ihmisten tekojen hyvä hallinta, jotta heillä olisi rauha ja yhteisymmärrys.

Ranskan Suuren Vallankumouksen jälkimainingeissa laadittiin laki, jonka mukaan valheellisten tietojen levittämisestä seurasi kuolemanrangaistus. Tämä johti siihen, että ihmiset olivat kotonaankin hiljaa, koska silloisessa vainoharhaisessa ilmapiirissä jokainen lause voitiin tulkita valheeksi.

Arthur Schopenhauer: Nainen on eräänlainen välimuoto asteikolla lapsesta mieheen, joka on todellinen ihmisolento. Vain seksuaalisen halun hämärryttämä miehinen äly voi kutsua kitukasvuista, kapeaharteista, leveälanteista ja lyhytjalkaista sukupuolta kauniimmaksi sukupuoleksi. Sopivampaa olisi kutsua naisia epäesteettiseksi sukupuoleksi. Heillä ei ole todellista kykyä tuntea ja ottaa vastaan sen paremmin musiikkia, runoutta kuin veistotaidettakaan.

(Kommentti: Eipä ihme, että Schopenhauer ei mennyt koskaan naimisiin eikä hänellä ollut suhteita oman sosiaaliluokkansa tai älyllisen tasonsa naisiin.)

Natsi-Saksassa säädettiin 1933 hätäasetus hallituksen vastaisten pahantahtoisten hyökkäysten torjumiseksi, joka kielsi rangaistuksen uhalla maan johtoa, valtiota tai kansallissosialistista puoluetta koskevat vihamieliset lausunnot.  Rangaistavaksi tulivat nyt myös tahattomat ja harmittomat huomautukset, joissa kyseenalaistettiin yleisesti ”uuden valtion” ”uusi aika”. Tarkoituksena oli tehdä tyytyväisyydestä ja onnellisuudesta pakollista.

Göbbelsin pitäessä propagandaministerinä ensimmäisen lehdistökonferenssinsa, hän julisti paikalla olleille toimittajille, että lehdistön tehtävänä oli saada ihmiset ” ajattelemaan yhdenmukaisesti, reagoimaan yhdenmukaisesti ja asettamaan sekä ruumiinsa että sielunsa hallituksen käyttöön. (Michael Burleigh: Kolmas valtakunta )

Kun sanomalehtien jatkuva propaganda alkoi kyllästyttää ihmisiä, Göbbelsin lääke siihen oli, että lehdistön tuli olla ”yhdenmukainen periaatteissa” mutta ” monimuotoinen nyansseissa.

Toisen maailmansodan aikana ilmeni molemmilla puolilla erilaisia kommentteja, jotka tuntuvat järjettömiltä. 

Eräs esimerkki tästä on brittikenraali Harrisin, joka toimi pommitusten pääkomentajana, esittämä lauselma sodan loppupuolella, jolloin britit ns. mattopommittivat Saksan kaupunkeja: 

Henkilökohtaisen käsitykseni mukaan kaikki Saksan kaupungit eivät ole yhden ainoan brittiläisen luiden arvoisia. (Michael Burleigh)

Francon Espanjan vuoden 1944 Uusi Ripalda, joka ohjasi espanjalaisia elämään totalitaarisen yhteiskunnan normien mukaan totesi:

”Älä lue yhtäkään sanomalehteä, ennen kuin olet ensin kysynyt neuvoa rippi-isältäsi ja saanut hänen hyväksyntänsä.”

Edellä muutama  esimerkki sekä sananvapauden rajoittamiseen pyrkimisestä että kommenteista, joita nykyisessä ilmapiirissä tuskin voi enää esittää.

Voidaanko enää puhu länsimaisesta sananvapaudesta, kun isoisoäidin ikäinen naishenkilö sai Saksassa muutaman vuoden vankilatuomion siitä, että julkisesti epäili ns. holocaustia?

Kysehän ei ole siitä, onko jokin asia totta vai ei - vaan siitä, voiko esittää epäileviä kannanottoja.

Jos päättäjämme haluavat liikaa seurata edellä esitettyjä hyviä huonoja esimerkkejä sanomisen vapauden rajoittamisesta, niin on hyvä palauttaa mieleen, miten Demokritos toimi, kun hänelle sanottiin:

Älä Katso. Hän sulki silmänsä.

Hänelle sanottiin: Älä kuule. Hän painoi kädet korvilleen.

Hänelle sanottiin: älä puhu. Hän painoi käden suulleen.

Hänelle sanottiin: Älä ajattele. Tähän hän sanoi: Tuohon minä en pysty.

Tuskinpa mekään.

Nuorisotakuuko auttaa?

OECD:n uusi selvitys koulutuksesta antaa meille jälleen uuden kysymysaiheen: Mihin ovat nuoret miehet kadonneet? Eivätkö nuorisotakuut ja etsivä nuorisotyötoiminta olekaan tuottaneet tulosta? Miten tässä nyt näin on käynyt?

Nuorisotakuu tuli meille vuoden 2013 alusta, joten on tässä jo muutama vuosi treenattu ennen OECD:n selvitystä. Raportti kertoo, miten eri OECD -maissa tilanne on kehittynyt vuodesta 2005 vuoteen 2015. 

Katsotaanpa, miten erityisesti nuorten miesten (20-24-vuotiaiden) osallistuminen koulutukseen ja työhön on kehittynyt ja miten ei-aktiivisuus (ei mukana työssä eikä koulutuksessa) on lisääntynyt vuodesta 2005 vuoteen 2015:

 

- sarakkeessa 2 koulutuksessa ja työssä olevien prosenttiosuus vuonna 2005

- sarakkeessa 3 ei-aktiivisten osuudet vuonna 2005

- sarakkeessa 4 aktiivisten osuus vuonna 2015

- sarakkeessa 5 ei-aktiivisten osuudet vuonna 2015 sekä

- sarakkeessa 6 prosenttiyksiköiden muutos vuodesta 2005 vuoteen 2015 koskien ei-aktiivisten eli ei- koulutuksessa eikä työssä olevien suhteellista osuutta ikäluokista.

Verrokkimaina mukana ovat Alankomaat, Norja, Ruotsi, Saksa, Tanska ja Uusi-Seelanti.

Maa	työ+ koulutus % 2005	ei-aktiiviset % 2005	työ+ koulutus % 2015	ei-aktiiviset % 2015	muutos prosentti-yksikköä
Alankomaat	92	8	91	9	+1
Norja	90	10	89	11	+1
Ruotsi	87	13	88	12	-1
Saksa	82	18	92	8	-10
Tanska	92	8	88	12	+4
Uusi-Seelanti	92	8	89	11	+3
Suomi	88	12	79	21	+9

Koulutukseen osallistuvien ja työssäkäyvien nuorten osuus on Suomessa suorastaan romahtanut vuodesta 2005 vuoteen 2015 mennessä. Kaikissa verrokkimaissa työssäkäyvien osuudet ovat laskeneet, lukuun ottamatta Saksaa, jossa se on säilynyt ennallaan. Tanskassa ja Hollannissa työssäkäyvien osuus on laskenut jopa selkeästi enemmän kuin Suomessa. Nämä maat ovat kuitenkin kompensoineet tätä alentumista koulutukseen osallistuvien osuuden kasvattamisella ja siten niiden kokonaistilanne on selkeästi parempi kuin Suomessa. Koulutuksessa olevien osuutta ovat erityisesti kasvattaneet Saksa ja Tanska.

Muita maita, joissa  ei-työssä käyvien ja ei-koulutuksessa olevien nuorten miesten (20-24-vuotiaat) osuus ylittää 20 %:n rajan ovat Ranska (22 %), Kreikka (28 %), Irlanti (20 %), Italia (34 %), Korea (23 %) sekä Espanja (28 %). Keskimäärin OECD-maissa on vastaava osuus 16 %.

Kun katsotaan, mitkä maat ovat tuossa ’yli 20-kerhossa’, tulee mieleen, että ainakaan ne Euroopan maat eivät ole mitään dynaamisia talousraketteja, edes Irlanti ei tällä luvulla vakuuta. Ranska, Kreikka, Italia sekä Espanja ovat kärvistelleet talouden murroksessa jo pitkän tovin eikä toivoa näy. Mikään näistä maista ei ole toteuttanut erityisempiä taloudellisen rakenteen muutoksia maassaan, voisipa sanoa, että ne ovat paikalleen jämähtäneitä.

Saksa ja pienet maat kuten Alankomaat, Norja, Ruotsi ja Tanska ovat pystyneet ennakoimaan ja toteuttamaan sellaisia muutoksia, jotka ovat pitäneet aktiivisuuden lähes ennallaan tai jopa kasvattaneet aktiivisten osuutta.

Suomen tilanne on tässä asiassa sangen huono. On kestämätöntä, jos nuorten aikuisten miesten koulutuksessa ja työssä käymisen osuudet pysyvät pitkällä aikavälillä näin alhaisina.

Ennen kuin lähdetään vaatimaan tai panostamaan lisää euroja nuorisotakuuseen tai etsivään nuorisotyöhön, kannattaa pistää mietintämyssy päähän. Tärkeää olisi pohtia, mitkä kaikki syyt voivat olla vaikuttamassa tähän, eikä heti rynnätä korjaamaan seurauksia.

Eräs merkittävä syy voi olla rakennemuutos (- hieno sana, joka sopii todella moneen paikkaan). Tässä tarkoitan sillä talouden rakennemuutosta, joka näkyy siinä, millä toimialoilla työntekijöitä/työpaikkoja on.

Onko meillä käynyt niin, että miestyöpaikkojen määrä on vähentynyt enemmän kuin naistyöpaikkojen? Voiko tämä vaikuttaa nuorten työllistymis- ja jopa kouluttautumishaluihin ja -mahdollisuuksiin? Tutkitaanpa.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan meille on käynyt seuraavasti vuosien 2005-2015 välisenä aikana työpaikkojen osalta:

Toimiala	työlliset 1.000 kpl 2005	työlliset 1.000 kpl 2015	+- muutos  1.000 kpl	naisten työpaikkojen muutos 1.000 kpl
Teollisuus	418	328	-90	-31
Rakentaminen	124	126	+2	+2
Kauppa	254	245	-9	-6
Koulutus	163	174	+11	+14
Sote	339	382	+43	+36
Muut	797	835	+38	0
Yhteensä	2.098	2.090	-8	+15

Miten rakennemuutos on kohdellut eri sukupuolia? 

Kun katsotaan lähtövuotta 2005 huomataan, että miesvaltaisia aloja ovat olleet: 

- teollisuus: miesten osuus 72 % työntekijöistä 

- rakentaminen: miesten osuus 92 %

Voimakkaasti naisvaltaisia toimialoja olivat vuonna 2005

- koulutus, naisten osuus 66 % 

- terveys- ja sosiaaliala, naisten osuus 88 %.

Lukujen valossa tilanne on se, että miesten työpaikat vähenivät ja naisten työpaikat lisääntyivät. Esimerkiksi koulutuksen toimialalla kaikki uudet työpaikat menivät naisille ja jopa osa vanhoista siirtyi miehiltä naisille. Terveys- ja sos.alalla naiset veivät 84 % uusista työpaikoista. Miesten työpaikat lisääntyivät (kohdassa muut) Informaatio- ja viestintätoiminnassa (+ 9.000) sekä Liike-elämän palveluissa (+ 28.000)

Seuraakin kysymys viisaille päättäjillemme:

Voisiko edellä esitetty työpaikkojen rakennemuutos olla syynä siihen, että nuoret miehet eivät löydä tai koe löytävänsä mielekästä työtä tai hyväksi kokemaansa koulutusta?

Puuttuuko nuorilta miehiltä ”visio” siitä, että teenpä työtäni teollisuudessa, rakentamisessa, rekkakuskina tai sähköasentajana?

Voiko olla niin, että kun tämä visio puuttuu, johtaako se siihen, että ei hae koulutukseen eikä muuhunkaan työhön?

Voiko olla niin, että nuorehko mies ei koe omaksi alakseen hoivatyötä, opetusta tai muuta ns. naisvaltaista toimialaa?

Onko nuorten miesten ei-aktiivisuuden aiheuttajana arvot, asenteet ja tavat? Jos nuori mies on elänyt ympäristössä, jossa ns. miesvaltainen työ on ollut mallina, hänen voi olla vaikea ajatella ryhtyvänsä hoivatyöhön, päiväkodin tai vastaavan työntekijäksi. On aivan sama, kuinka paheksuttavana tai epätasa-arvoisena tätä ajatusta voidaan pitää, jos se on todellisuutta, se merkitsee.

Jo tilanne on tämä, on suhteellisen hyödytöntä käyttää euroja sen enempää nuoritakuuseen kuin etsivään nuorisotyöhönkään. Käytetyt eurot tuottavat lähinnä poliitikoille mielihyvän tunteen siitä, että on tehty jotakin. Onhan meillä muutenkin vallalla melko sosialistinen yhteiskuntakäsitys, eli: Pulma kuin pulma - äiti tai isä viranomainen ratkaisee tai ainakin yrittää ratkaista sen puolestasi, oli siinä järkeä tai ei.