Viime päivinä on ryhdytty arvuuttelemaan, miksi suomalaiset eivät sikiä.
Syntyvien lasten määrä on laskenut, sitä on kauhisteltu ja kerätty
”asiantuntijoita” keskustelemaan ihan televisioon asti. Keskustelu kulki
jälleen vanhaa tuttua latua ja syitähän löytyi: Isä valtio kurittaa vanhempia
veronkorotuksilla, tukia ei ole tarpeeksi, elämässä on liikaa
epävarmuutta, työtä ei ole tai sitä on liikaa jne.
Hetken tätä kuunneltuaan ei voine todeta muuta kuin ”taas suolletaan
scheissea” kuten nuorempi tyttäreni tällaisista tyhjänpäiväisistä
keskusteluista yleensä toteaa. Keskustelu osoitti jälleen kerran sen, että
asianosaiset eivät olleet pohtineet perustaavaa laatua olevia kysymyksiä.
Peruskysymyksiä ovat esimerkiksi:
Onko yleensä ottaen tarpeellista, että väkimäärämme kasvaa? Vai pärjäämmekö
nykyisellä tai jopa pienemmällä porukalla?
Onko todellista näyttöä siitä, että erilaiset taloudelliset tekijät
vaikuttavat lasten hankkimiseen?
Mitkä taloudelliset reunaehdot sitten vaikuttavat jos vaikuttavat ja kuinka
paljon?
On ymmärrettävää, että osa keskustelun osanottajista ei ole asiaan
perehtynyt. Ongelma onkin siinä, jos yhteiskuntamme päättäjät eivät tutki ja
perehdy asiaan kunnolla ennen kuin alkavat huseeraata asian kanssa. Tämä
huseeraus tarkoittaa yleensä sitä, että satoja miljoonia ja miljardeja euroja
sylvetään johonkin tarkoitukseen, jonka toimivuudesta ei ole mitään takeita.
Halusin hieman avustaa asiassa ja tein pienen analyysin OECD- maista. Maita
on mukana yhteensä 20, joiden osalta selvitin seuraavat asiat:
1. kotitalouden käytössä olevat tulot
2. köyhyydessä elävien osuus
3. työttömyysprosentti.
Vallitsevan käsityksen (A2-ilta) mukaan em. taloudelliset tekijät
vaikuttavat syntyvyyteen.
Sen vuoksi pisteytin maat näiden tekijöiden mukaan siten, että
- maa, jossa on korkeimmat käytössä olevat tulot sai sijan yksi, seuraava
sijan 2 jne.
- maa, jossa köyhyyden osuus oli alhaisin sai sijan yksi jne.
- maa, jossa oli alhaisen työttömyysprosentti, sai sijan yksi jne. Laskin
eri maiden sijaluvut yhteensä ja sain syntyvyyden oletusarvon kunkin maan
osalta.
Sellainen maa, jossa on korkeat käytössä olevat tulot ja alhainen köyhyys-
ja työttömyysprosentti, olisi siis oivallinen maa hankkia lapsia.
Katsotaanpa miten käy. Seuraavassa taulukossa ensimmäisessä sarakkeessa on
kunkin maan syntyvyyden oletusarvo. Mitä alhaisempi oletusarvo on, sitä
korkeamman tulisi toisen sarakkeen toteutuneen syntyvyyden olla.
|
Maa
|
Syntyvyyden oletusarvo
|
Toteutunut syntyvyys
|
|
Norja
|
7
|
1.88
|
|
Luxemburg
|
13
|
1.51
|
|
Sveitsi
|
13
|
1.52
|
|
Islanti
|
17
|
2.02
|
|
Tanska
|
17
|
1.76
|
|
Itävalta
|
21
|
1.43
|
|
Alankomaat
|
24
|
1.76
|
|
Saksa
|
25
|
1.36
|
|
Ruotsi
|
31
|
1.90
|
|
Suomi
|
31
|
1.83
|
|
Australia
|
32
|
1.88
|
|
Kanada
|
32
|
1.61
|
|
UK
|
32
|
1.97
|
|
Uusi-Seelanti
|
34
|
2.04
|
|
Belgia
|
37
|
1.87
|
|
Irlanti
|
37
|
2.04
|
|
Korea
|
37
|
1.24
|
|
Japani
|
40
|
1.39
|
|
Italia
|
52
|
1.42
|
|
Espanja
|
58
|
1.36
|
Kuten taulukko osoittaa, mitään selkeää vaikutusta ei näytä olevan sillä,
kuinka ”lapsiystävällinen” maa taloudellisesti on. Norjassa ja Islannissa on
hyvä tilanne, odotusarvo on korkea ja myös syntyvyys on selkeästi
keskimääräisen yläpuolella. Mutta heti perään sekä Luxemburg että Sveitsi
ovatkin toista maata. Niiden odotusarvo on korkea ja syntyvyys on alhainen.
Tanska ja Alankomaat saavat korkeahkon odotusarvon, mutta syntyvyys on
alhaisempi kuin Islannissa ja Norjassa, Saksan ollessa jo selkeä esimerkki
siitä, että taloudellisten tekijöiden painoarvo on melko olematon.
Kun katsotaan toista päätä maiden järjestyksessä, huomataan, että
taloudellisten tekijöiden vaikutus on sielläkin kyseenalainen.
Esimerkiksi samalla odotusarvolla olevat Irlanti ja Korea ovat aivan eri
tilanteessa syntyvyyden suhteen. Korean syntyvyysluku on 1.24 (alhaisin
vertailumaista) ja Irlannin 2,04 on Uusi- Seelannin kanssa porukan korkein.
Samoin selkeä ero on Kanadan ja UK:n välillä, vaikka molemmilla on sama
odotusarvo.
Selvityksen perusteella näyttää siltä, että taloudelliset tekijät eivät sittenkään vaikuta merkittävästi syntyvyyteen. Huolimatta siitä, että neljä alhaisella odotusarvolla olevaa maata (Korea, Japani, Italia ja Espanja) ovat myös alhaisella toteutuneen syntyvyyden tasolla, niin tulkitsen asian näin: jos taloudelliset tekijät vaikuttaisivat kuvitellulla tavalla, tulisi näiden neljän maan toteutuvan syntyvyyden olla reilusti alle yksi, kun Luxemburgissa ja Sveitsissä niiden omilla korkeilla odotusarvoilla toteutuu syntyvyys vain noin 1.5.
Vaikuttaa siis siltä, että lasten hankkimisen tai hankkimatta jättämisen
taustalla vaikuttavat muut kuin taloudelliset tekijät. Vaikuttaa siltä, että
arvojen ja asenteiden muutos on niistä tärkein. Yhteiskunnassa vallitsevat
arvot ja asenteet muuttuvat kohtuullisen hitaasti, ja kun muutossuunta on
alkanut, ei sitä hevin muuteta. Kun muutossuunta tarkastelluissa maissa näyttää
ainakin valtaosin olevan syntyvyyden alentuminen, ei tätä muutossuuntaa millään
lapsilisillä tai perhetuilla tai edes työn ja perheen paremmalla
yhteensovittamisella korjata.
Edellä olevan vuoksi toivoisikin hieman älyllisempää ja analyyttisempää otetta tähän keskusteluun ennekuin päättäjämme taas ryntäävät kuin porsas vatukkoon ja jakavat euroja sinne sun tänne tietämättä yhtään vaikuttaako se vai ei ja kuinka paljon.
Millaisia vaikutuksia perhetukien lisäämisellä sitten olisi?
Kelan vuoden 2015 tietojen pohjalta:
- lisäämällä vanhempainrahaa keskimäärin 50 € kk/lapsi, yhteensä 600 €/vuosi, kasvavat julkiset menot noin 100 miljoonaa euroa vuodessa
- kasvattamalla lapsilisiä 50 €/kk/lapsi yhteensä 600 €/vuosi, kasvavat
julkiset menot noin 600 miljoonaa euroa vuodessa
- lisäämällä muiden perhetukien määrää samalla 50 €/kk/lapsi eli 600
€/vuosi, kasvavat julkiset menot noin 70 miljoonaa euroa vuodessa.
Jos teemme edellä esitetyt suhteellisen pienet lisäykset perhetukiin, saamme kasvatettua julkisia menoja jo noin 800 miljoonaa euroa. Ja kun lapsimäärä kasvaa, kasvavat menotkin, sehän on koko idean tarkoituskin.
Lisääkö lapsilisän korottaminen esimerkiksi 50 €/lapsi/kk syntyvyyttä? Tuskin.
Muiden tässä käsiteltyjen tukien merkitys on tilapäinen. Siispä korotustarve olisi muutamakertainen edellä esitetyyn. Kasvattamalla tässä käsitellyt perhetuet kaksinkertaissiksi voisimme saada jotakin aikaan myös syntyvyyden suhteen. MUTTA se lisäisi julkisia menoja jo runsaat 3 miljardia euroa. Olisikohan tällä kuitenkin joitakin dynaamisia vaikutuksia?
Siis: Meillä on ainakin kaksi muuta vaihtoehtoa jos haluamme
väestömäärämme kasvavan ja jos lähdemme siitä, että pelkillä taloudellisilla
tekijöillä syntyvyyttä ei saada nousuun:
1. haalimme maahan riittävästi maahanmuuttajia
2. perustamme synnyttämöitä/hautomoita, joissa palvelevien henkilöiden
tarkoitus on synnyttää lapsia yhteiskunnan tarpeisiin. Tätä vaihtoehtoahan
kokeili jo Kolmas Valtakunta. Kun meillä on jo päiväkotitoiminnassa otettu
mallia Romanian 80-luvusta, niin miksi ei otettaisi mallia myös muista
totalitaristisista menettelyistä. Perusteluna jälkimmäiselle väitteelle on,
että meillähän koetetaan pakottaa kaikki lapset päiväkotiin vietäväksi,
olkoonkin sen nimitys sitten vaikka ”varhaiskasvatus”.
Arvelen, että vaihtoehto 2 olisi pitkällä aikavälillä kustannustehokas tapa kasvattaa väestöämme kohtuullisen.
Mitä oletatte vanhempien pohtivan harkitessaan lapsien saamista?
Onko heillä kenties sama ajatus kuin Su Dongpolla oli:
"Kun lapsi on syntynyt toivoo jokainen, että siitä tulisi älykäs. Mutta minä kärsin älykkyydestä koko elämäni. Toivon vain, että poika olisi yksinkertainen, tarpeeksi tyhmä saadakseen elää huoletta ja mukavasti ministerinä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti