Vapaus sanoa?

Suomessa keskustellaan jälleen kiihkeästi mielipiteen ilmaisun vapaudesta ja siitä, kuinka laajaa/suppeaa sen tulisi olla. Vihapuhe (mitä sillä sitten tarkoitetaankin) halutaan kieltää ja kriminalisoida vielä laajemmin kuin nykyisin ja ulottaa valvonta entistä enemmän uusiin viestintävälineisiin.

Keskustelua seuratessani alkoi jotenkin kuulua historian siipien havinaa. Niinpä tein pienen tutkimuksen menneisiin aikoihin ja koetin löytää sieltä viisautta sanavapauden alttarille. Mielestäni tärkeintä on huomata, että sanavapaus on usein ollut hallitsevan joukon hampaissa.  Tässä kooste siitä, mitä löysin:

Lu Wenshun kirjeestä nuorelle keisarille (100-luvulla eaa.):

Palvelijanne on kuullut, että vasta kun korppien ja haarahaukkojen munia ei rikota, feenikslinnut aloittavat pesinnän ja vasta kun parjaamista ei rangaista rikoksena, hyödylliset puheet kantautuvat palatsiin. Hallitsijan on siedettävä häpeää.

Jospa majesteetti vain lieventäisi parjauksen määritelmää rohkaistakseen suoraa puhetta ja aukaistakseen suut Taivaan alla. Jospa majesteetti avartaisi tietä arvostelulle, pyyhkisi pois aikaisemman keisarin virheet ja kunnioittaisi toisten keisarien hyveellisyyttä sekä höllentäisi lakien määräyksiä ja alentaisi rangaistuksia pyövelien ja vanginvartijoiden  mielivallan lopettamiseksi. Silloin verraton vakaus puhkeaa kukoistukseen meidän ajassamme ja sopusointu ja ilo jatkuvat ikuisesti rajattomina kuin Taivas. Miten onnekkaita kaikki Taivaan alla silloin ovatkaan? (Jyrki Kallio: Jadelähde)

Zhoun kuningas Li oli julma ja kaupunkilaiset parjasivat häntä. Herttua Zhao ilmoitti kuninkaalle: Kansa ei kestä määräyksiänne. Kuningas vihastui ja hankki  noidan tutkimaan parjaajia. Kuninkaan parjaajiksi paljastuneet teloitettiin. Kukaan kaupunkilainen ei enää uskaltanut puhua ja tiellä kohdatessaan ihmiset vaihtoivat vain katseita. Kuningas oli iloinen ja sanoi: Minäpä pytyin lopettamaan parjauksen, sillä kukaan ei enää  uskalla puhua minusta pahaa.

Herttua Zhao sanoi: Puhuminen on vain estetty. Ihmisten suiden tukkiminen on aivan kuin yrittäisi padota jokea.

Ihmisillä on suu niin kuin maalla on vuoria ja jokia, jotka synnyttävät vaurautta: laajoista aukeista ja kosteudesta, tasangoista ja kastelukanavista kasvavat ruoka ja vaatteet. Kun suut saavat puhua vapaasti, tulevat hyvät ja huonot puolet esiin ja hallitsijan on mahdollista toteuttaa hyvää hallintoa ja estää epäonnistumiset ja silloin maalla on runsaasti vaurautta, vaatteita ja ruokaa.

Kas kansa ajattelee sydämellään ja ilmaisee ajatukset suullaan ja kun ajatusten hyödyllisyyden tunnustaa ja niitä toteuttaa, miten voisi haluta ne padota? Jos kansan suun tukkii, miten kansa voisi enää hyödyttää hallitsijaa?

Kuningas Li ei kuunnellut, eikä kukaan koko valtakunnassa uskaltanut lausua ääneen ajatuksiaan. Kun kolme vuotta oli kulunut, kuningas Li oli maanpaossa Zhissa. (Jyrki Kallio: Jadekasvot)

Thomas Hobbes 1600-luvulla: Valtion tulee päättää, mitkä mielipiteet ovat rauhalle haitaksi ja mitkä edistävät sitä. Yhteiskunnan sisäisen rauhan vaalimiseksi valtion tulee ratkaista” mitä voi sallia puhuttavan suurille joukoille, missä tilaisuuksissa ja missä määrin, ja kuka tarkastaa kaikkien kirjojen opit ennen kuin ne julkaistaan: koska ihmisten teot johtuvat heidän mielipiteistään ja mielipiteiden hyvässä hallinnassa piilee ihmisten tekojen hyvä hallinta, jotta heillä olisi rauha ja yhteisymmärrys.

Ranskan Suuren Vallankumouksen jälkimainingeissa laadittiin laki, jonka mukaan valheellisten tietojen levittämisestä seurasi kuolemanrangaistus. Tämä johti siihen, että ihmiset olivat kotonaankin hiljaa, koska silloisessa vainoharhaisessa ilmapiirissä jokainen lause voitiin tulkita valheeksi.

Arthur Schopenhauer: Nainen on eräänlainen välimuoto asteikolla lapsesta mieheen, joka on todellinen ihmisolento. Vain seksuaalisen halun hämärryttämä miehinen äly voi kutsua kitukasvuista, kapeaharteista, leveälanteista ja lyhytjalkaista sukupuolta kauniimmaksi sukupuoleksi. Sopivampaa olisi kutsua naisia epäesteettiseksi sukupuoleksi. Heillä ei ole todellista kykyä tuntea ja ottaa vastaan sen paremmin musiikkia, runoutta kuin veistotaidettakaan.

(Kommentti: Eipä ihme, että Schopenhauer ei mennyt koskaan naimisiin eikä hänellä ollut suhteita oman sosiaaliluokkansa tai älyllisen tasonsa naisiin.)

Natsi-Saksassa säädettiin 1933 hätäasetus hallituksen vastaisten pahantahtoisten hyökkäysten torjumiseksi, joka kielsi rangaistuksen uhalla maan johtoa, valtiota tai kansallissosialistista puoluetta koskevat vihamieliset lausunnot.  Rangaistavaksi tulivat nyt myös tahattomat ja harmittomat huomautukset, joissa kyseenalaistettiin yleisesti ”uuden valtion” ”uusi aika”. Tarkoituksena oli tehdä tyytyväisyydestä ja onnellisuudesta pakollista.

Göbbelsin pitäessä propagandaministerinä ensimmäisen lehdistökonferenssinsa, hän julisti paikalla olleille toimittajille, että lehdistön tehtävänä oli saada ihmiset ” ajattelemaan yhdenmukaisesti, reagoimaan yhdenmukaisesti ja asettamaan sekä ruumiinsa että sielunsa hallituksen käyttöön. (Michael Burleigh: Kolmas valtakunta )

Kun sanomalehtien jatkuva propaganda alkoi kyllästyttää ihmisiä, Göbbelsin lääke siihen oli, että lehdistön tuli olla ”yhdenmukainen periaatteissa” mutta ” monimuotoinen nyansseissa.

Toisen maailmansodan aikana ilmeni molemmilla puolilla erilaisia kommentteja, jotka tuntuvat järjettömiltä. 

Eräs esimerkki tästä on brittikenraali Harrisin, joka toimi pommitusten pääkomentajana, esittämä lauselma sodan loppupuolella, jolloin britit ns. mattopommittivat Saksan kaupunkeja: 

Henkilökohtaisen käsitykseni mukaan kaikki Saksan kaupungit eivät ole yhden ainoan brittiläisen luiden arvoisia. (Michael Burleigh)

Francon Espanjan vuoden 1944 Uusi Ripalda, joka ohjasi espanjalaisia elämään totalitaarisen yhteiskunnan normien mukaan totesi:

”Älä lue yhtäkään sanomalehteä, ennen kuin olet ensin kysynyt neuvoa rippi-isältäsi ja saanut hänen hyväksyntänsä.”

Edellä muutama  esimerkki sekä sananvapauden rajoittamiseen pyrkimisestä että kommenteista, joita nykyisessä ilmapiirissä tuskin voi enää esittää.

Voidaanko enää puhu länsimaisesta sananvapaudesta, kun isoisoäidin ikäinen naishenkilö sai Saksassa muutaman vuoden vankilatuomion siitä, että julkisesti epäili ns. holocaustia?

Kysehän ei ole siitä, onko jokin asia totta vai ei - vaan siitä, voiko esittää epäileviä kannanottoja.

Jos päättäjämme haluavat liikaa seurata edellä esitettyjä hyviä huonoja esimerkkejä sanomisen vapauden rajoittamisesta, niin on hyvä palauttaa mieleen, miten Demokritos toimi, kun hänelle sanottiin:

Älä Katso. Hän sulki silmänsä.

Hänelle sanottiin: Älä kuule. Hän painoi kädet korvilleen.

Hänelle sanottiin: älä puhu. Hän painoi käden suulleen.

Hänelle sanottiin: Älä ajattele. Tähän hän sanoi: Tuohon minä en pysty.

Tuskinpa mekään.