Moraalikadosta

Opin jo nuorena miehenä sanonnan: ”Mikä tahansa yhteiskunta ja sen talous kestää, jos viisi prosenttia sen jäsenistä on konnia, mutta mikään yhteiskunta ei kestä, jos sen jäsenistä 50 % on konnia.” Konna tarkoittaa tässä henkilöä, joka tavoittelee vain omaa etuaan usein lakien rajamailla ja aina eettisesti epäterveellä tavalla.

On aivan selvää, että yhteiskunnallinen elämä vaatii jäseniltään joidenkin sosiaalisten normien noudattamista. Mitä paremmin jäsenet ovat sisäistäneet sosiaaliset normit, sitä toimivampi yhteiskunta on. Utopistisessa yhteiskunnassa sosiaaliset normit on niin sisäistetty, ettei muuta säännöstelyä tarvitakaan. Totesin jo vuonna 1995 lehtihaastattelussa, että

”Jos yhteiskunnan moraali on kunnossa, lainsäädäntöä ei tarvita.”

Kääntäen tämä tarkoittaa, että mitä enemmän säännöksiä, sitä kehnompi moraali yhteiskunnassa on. Tähän on aivan turha selittää yhteiskunnan muka monimutkaistuneen niin, että säännöksiä tarvitaan aina enemmän ja enemmän. Jos moraali eli sosiaalinen konsepti on kohdallaan, ei asioiden ja toiminnan sisällön muuttuminen vaadi yhtään mitään sen enempää kuin aikaisemminkaan, koska moraalikoodi antaa toimintamallin.

Säännösten määrän kasvu ja niiden tarve osoittaa moraalikadon lisääntymistä. Saamaan suuntaan osoittavia tekijöitä on muitakin. Esimerkiksi:

- Poliitikkojen tai heidän lähipiirinsä osallistuminen yritystoimintaan sellaisilla aloilla, joille he itse omilla päätöksillään ja omalla toiminnallaan luovat markkinat.

- Yritysjohdon vaatimat suuret vuosipalkkiot, bonukset, optiot jne., joiden määrillä ei enää ole mitään järkevää suhdetta heidän aikaansaannoksiinsa.

- Yritysten vilpillinen toiminta, esimerkiksi suoritettujen/tehtyjen testien ja tutkimusten muokkaaminen halutunlaisiksi. Näitä on esiintynyt sekä lääketeollisuuden yrityksissä, autoteollisuuden pakokaasupäästötesteissä, rengasvalmistajan toiminnassa jne. Ikävin puoli näissä ohjatuissa testeissä ja tutkimuksissa on usein vielä ollut se, että niiden avulla yrityksen tekemien tuotteiden ja palveluiden myynti on kasvanut ja tulos parantunut sekä - yllätys, yllätys - yrityksen johto on saanut enemmän palkkioita, bonuksia, optiovoittoja jne.

- Urheilijoiden, näyttelijöiden ja muiden komeljanttarien miljoonapalkkiot, jopa kymmenet miljoonat, joilla ei myöskään ole mitään järkevää suhdetta heidän aikaansaannoksiinsa.

  

- Ay-liikkeen hinku pitää kiinni menneisyyden konseptista, jonka aika on ohi, mikä aiheuttaa vain ongelmia koko yhteiskunnalle ja minkä todellisena syynä on vain halu turvata oma vallankäyttö.

- Vallankäyttäjien hinku ehkäistä erimielisyyden ja erilaisuuden ilmaisemista ottamalla käyttöön uusia käsitteitä (kuten vihapuhe, viharikos) ja kriminalisoimalla ne. Samaa tarkoitusta ajavat erilaiset kiihottumispuheet ja kiihottuneiden joukkue, joka kiihottuu milloin mistäkin sanomisesta tai ilmentymästä, kuten vaikka lakana päällä kulkevasta tyypistä.

Samalla halutaan selkeästi vähentää merkittävintä yhteiskunnallista oikeutta eli sananvapautta ja rajata sen käyttäminen ainoastaan tavalla, jonka vallankäyttäjä näkee hyväksi. Nykyisestä suomalaisesta sananvapaustilanteesta tulee mieleen eurooppalaisen filosofian merkkihahmon eli Sokrateen kokema kohtalo. Sokrateshan joutui sananvapauden marttyyriksi, koska todellinen syy hänen kuolemantuomioonsa oli halu estää häntä käyttämästä sitä. Mitä Sokrates sanoi sen jälkeen, kun hänet oli tuomittu kuolemaan? Hän sanoi näin:

”Jos te luulette, että surmaamalla ihmisiä, estätte toisia arvostelemasta teitä vääränlaisesta elämästä, olette erehtyneet. Ei sellainen ratkaisu ole kovinkaan kestävä eikä kaunis. Kaunein ja helpoin tapa päästä arvostelusta on se, että ei yritä estää toisia puhumasta vaan pyrkii kehittämään itseään mahdollisimman hyväksi.”

Sokrates oli vihapuhelainsäädännön ensimmäinen uhri. Hänen tilanteestaan sekä hänen edellä esitetyistä mietteistään voisimme ottaa oppia ja lopettaa toistemme uhkaamisen ja sananvapauden ehkäisemisen keinotekoisten käsitteiden kuten vihapuhe, rasismi, fasismi jne. varjolla.

Myös kaikenlaiset iskostumat kuten ”sana on teko”, osoittavat ellei nyt suorastaan tyhmyyttä niin ainakin lievää typeryyttä. Jos sana olisi teko, Suomen taloudellinen tilanne olisi aivan toinen, koska Sipilän hallitus on sanonut useamman kerran, että heillä on niin ja niin monta kärkihanketta, joilla luodaan ainakin 110.000 uutta työpaikkaa. Jos näin olisi, niin ei muuta kuin lisää sanoja ja julistuksia, niin johan alkaa Lyyti kirjoittaa.

Lisäksi on todella mielenkiintoista havaita, että aikaisemmat fiksut kuten Emerson, Carlyle ja Tolstoi ovat todenneet aivan päinvastoin. Heidän viestinsä oli, että mitä enemmän henkilö puhuu jostakin (siis sanoja) sitä vähemmän hän tekee. Jos halutaan saada aikaan, että joku henkilö ei tee jotakin, annetaan hänen puhua asiasta mahdollisimman paljon. Mitä enemmän henkilö puhuu, sitä vähemmän hän toimii. Mielestäni tämän osoittaa selvästi myös sekä hallituksemme että eduskuntalaitoksemme toiminta: paljon puhetta, eikä oikeastaan mitään aikaansaannoksia.

Yleinen sanonta on ”Ei hullu ole se, joka pyytää, vaan se joka maksaa”. Tämä motto ja sen yleistyminen osoittaa hyvin melkoista moraalikatoa nykyisessä yhteiskunnassamme. Eli meillä ei olekaan enää mitään yhteistä mittakeppiä mittaamaan erilaisten sopimustilanteiden suorituksia ja velvoitteita? Jos tämä on todella tilanne, se voi tarkoittaa vain sitä, että eräs yhteiskuntamme keskeisistä sosiaalisen toiminnan perusteista on katoamassa eli kohtuullisuus häviää. Me emme voikaan enää luottaa siihen, että yhteiskunnan jäsen toimii ottaen huomioon myös toisten yhteiskunnan jäsenten oikeutetut ja kohtuulliset vaatimukset ja ottamalla nämä huomioon, toimii kohtuullisesti. Sen sijaan jokainen toimii optimoimalla oman etunsa ja keskittyy vain siihen. Jos tämä suuntaus jatkuu ja vahvistuu, seurauksena on lisää säännöksiä, lisää viranomaisvalvontaa, lisää juristeja sekä lisää oikeudenkäyntejä ja riitelyä. Aikaa myöten luottamuksen määrä alenee, mikä johtaa uuteen kierteeseen ja tuo lisää säännöksiä, lisää viranomaisvalvontaa jne.

Moraalikatoa voidaan vähentää ja moraalia kasvattaa, mutta se edellyttää, että jokainen meistä toimii moraalisesti oikein. Tämä edellyttää, että ensin tunnistamme oman moraalikoodimme ja sen, toimimmeko riittävän oikein, ja tarvittaessa muutamme toimintaamme oikeaan suuntaan. Vastuu on meillä kaikilla, jokaisella oman toimintansa osalta. Tätä vastuuta ei voi ulkoistaa.

Suomalainen kertomus 2020-luvulle ja siitä eteenpäin

Järjen lisäksi ihmisen toimintaa ohjaavat järjen ulkopuoliset tekijät kuten uskomukset. Uskomukset eivät ole tosiasioita vaan nimensä mukaisesti oletettuja tai kuviteltuja asiantiloja. Uskomukset elävät omaa elämäänsä ja muokkaavat käyttäytymistä ja sitä kautta toimintaa. Kun yhdistetään useiden henkilöiden uskomuksia, saadaan yhteinen kertomus, josta syntyy yhteiskuntaa ohjaava voima. Se voi olla joko rakentava tai tuhoava. Joissakin tilanteissa ohjaava voima seisauttaa yhteiskunnan kehityksen ja syntyy jäykkyystila, jossa suurin osa voimavaroista käytetään sen pohtimiseen, miksi mitään ei saa muuttaa. Tämä näyttää tällä hetkellä olevan suomalaisen yhteiskunnan tilanne.

Mistä tämä johtuu? Mielestäni se johtuu siitä, että ”Se Suuri Kertomus” puuttuu. ”Se Suuri Kertomus” on kertomus, josta muodostuu järjen ulkopuolinen vaikuttava voima. Mitä yhtenäisempänä ”Se Suuri Kertomus” omaksutaan, sitä yhtenäisempi on yhteiskunta ja sitä voimakkaampi on sen jäsenten keskinäinen luottamus ja toiminta.

Suomalainen vanha kertomus oli ”On lottovoitto syntyä Suomeen”. Tämä kertomus toimi voimakkaana uskomuksena 60-luvulta lähtien 2000-luvun alkupuolelle saakka. Tämä ajanjakso ei tietenkään sujunut ilman ristiriitoja, mutta ”Se Suuri Kertomus” sitoi yhteiskunnan yhteen kohtuullisen hyvin joka tapauksessa. Tiedettiin, mitä varten toimittiin ja miksi veroja maksettiin. Lisäksi aineellinen hyvinvointi kasvoi koko ajan, jolloin suurimmat ristiriidat olivat lähinnä siinä, miten kasvava kakku jaetaan. Lisäksi suomalainen ”Se Suuri Kertomus” soveltui sen aikaiseen laajempaan kokonaisuuteen sangen hyvin.

”Se Suuri Kertomus” olisi voinut toimia vielä pitempäänkin, mutta tapahtui kaksi asiaa, jotka ehkäisivät sen tehon. Toinen oli kotitekoinen ja toinen ulkoinen. Kotitekoinen oli se, että meillä keitti hieman yli. ”Se Suuri Kertomus” johti siihen, että aloimme kuvitella olevamme maailman parhaita lähes kaikessa. Mitä tahansa toimintaa ajateltiinkin, meillä oli aina maailman parasta. Joskus tämä saattoi pitää paikkansakin, mutta ei kuvitellussa laajuudessa ja määrässä. Ikävä kyllä tämä sama kritiikitön suhtautuminen jatkuu vieläkin.

Ulkoinen tekijä oli maailman muuttuminen ja avautuminen. Suomen kytkeytyessä toisaalta EU:hun ja toisaalta liittyessä WTO:n jäseneksi, toimintaympäristö ja toimintaedellytykset muuttuivat ratkaisevasti. Sopeutumisessa uusiin toimintaedellytyksiin olemme onnistuneet huonosti. Yritämme edelleen toimia kuten aikaisemmin, vaikka toimintaympäristö ja toimintaedellytykset ovat muuttuneet. Tämä koskee koko yhteiskunnan kenttää. Työmarkkinat toimivat kuten aiemmin, poliittinen järjestelmä toimii kuten aiemmin, virkakoneisto, virkamiehet ja jopa media toimivat kuten aiemminkin. Tämä aikaisempaan perustuva toiminta perustuu virheelliseen lähtökohtaan.

On tietysti ymmärrettävää, että halutaan toimia kuten aiemmin, koska silloinen toiminta tuotti kohtuullisen hyviä tuloksia. Ympäristön muuttuminen ja edellä käsitelty kotitekoinen virhe vaativat kuitenkin korjausta ja uudemman ”Sen Suuren Kertomuksen”, jonka avulla rakennetaan yhteiskuntaa tulevia vuosikymmeniä varten.

Mikä uusi ”Se Suuri Kertomus” voisi kiteytettynä olla? Se voisi kuulua:

TEHOKAS JA TOIMIVA SUOMI KAIKKIEN HYVÄKSI.

Mitä tämä voisi tarkoittaa käytännössä? Mitä kaikkea tulee muuttaa ja parantaa? Minkälainen sen mukainen Suomi on? Koetan vastata noihin seuraavassa.

Hallintojärjestelmä:

Suomessa on 50 kuntaa, keskimäärin runsaat 100.000 asukasta. Asukasluku ratkaisee, pinta-alalla ei ole merkitystä. Mitään maakuntahallintoa eikä aluehallintoa ole. Luovutaan ehkäpä maailman typerimmästä ideasta eli siitä, että pidetään koko Suomi asuttuna ja kaikkialla on samat palvelut. Edes eräs maailman varakkaimmista ja dynaamisimmista talouksista, USA, jonka asukastiheys ilman Alaskaa on noin 35 asukasta/km², ei koeta pitää väkisin koko maata asuttuna. Miten siis Suomi, jonka asukastiheys on 16 asukasta/km², tähän pystyisi. USA:n ostovoimakorjattu BKT/asukas on noin 54.000 USD ja Suomen hieman alle 40.000 USD.

Poliittinen järjestelmä:

Enemmistövaalijärjestelmä vaaleissa: Valtiovaaleissa on 100 vaalipiiriä, kussakin 50.000-60.000 asukasta. Tämä johtaa poliittisen järjestelmän tervehtymiseen sekä selkeään poliittiseen vastuuseen ja puolueiden määrän vähenemiseen oikeaan määrään. Mitään alueellisia tasauksia ei ole. Matemaattinen jako suoraan asukasluvun mukaan.

Kuntavaaleissa kukin kunta jaetaan äänestysalueisiin, joita on kunnasta riippuen 20-50. Valtuutettujen määrä on siis 20-50 henkilöä.

Vaalipiiri- ja äänestysaluetarkistus tehdään 10 vuoden välein.

Kaikki poliittiseen tai sen luonteiseen toimintaan liittyvät tuet ja avustukset lopetetaan mukaan luettuna työntekijöiden ay-jäsenmaksujen erityiskohtelu.

Verotus ja julkiset maksut sisältäen työhön liittyvät sivukulut:

Verojen ja julkisten maksujen osuudelle, joka on tällä hetkellä noin 45 % BKT:sta, säädetään yläraja perustuslailla. Yläraja on 30 % BKT: sta. Julkinen velanotto kielletään, paitsi kansanäänestyksellä voidaan ottaa velkaa valtiolle tai kunnalle enintään kumulatiivisesti 10 % BKT:sta. Tällä hetkellä verot ja julkiset maksut ovat yhteensä noin 90 miljardia euroa vuodessa, josta sosiaaliturvamaksut, sisältäen eläkemaksut, ovat noin 26 miljardia euroa. Valtion ja kuntien menot ovat siis yhteensä 64 miljardia euroa lisättynä velkaantumisella.

Kun verojen ja julkisten maksujen ylärajaksi asetetaan mainittu 30 % ja sosiaaliturvamaksujen osuus säilyy ennallaan, se tarkoittaa, että valtion ja kuntien menot voivat olla vain 34 miljardia euroa, koska velkaantumista ei sallita.

Mahdollisimman paljon euroja tulee kiertää asiakkaan ja yrityksen välillä suoraan. Jokaisesta kerätystä veroeurosta menee väistämättä osa virkakoneiston taskuun ja tätä kautta hukkaan. Ilman virkakoneistoa ei tarvita tätä osaa verosta, joten ei virkakoneistoa - ei virkakoneisto-osaa verosta.

Yhtiöverokanta 0 %. Tuloverotuksessa siirrytään tasaverotukseen, sekä ansiotuloilla että pääomatuloilla on sama verotus. Arvonlisäverotusta alennetaan, yhtenäinen verokanta enintään 15 % ja veropohjaa laajenetaan.

Virkakoneiston määrä:

Virkakoneisto sisältää kaiken valtion ja kunnan toiminnan, myös tavalla tai toisella yhtiöitetyn. Virkakoneisto perustuu aina säädöksiin. Lainsäädännössä ja muussa säännösten laadinnassa lähdetään siitä, että uusi säännös voidaan tehdä vain, jos vähintään yksi vanha säännös tai virka voidaan lakkauttaa. Tavoitteena on, että uusi säännös lopettaa vähintään kaksi vanhaa.

Virkakoneiston tarve ja määrä vähenee sen vuoksi, että julkinen valta vähentää toimintaulottuvuuttaan ratkaisevasti. Esimerkkejä vähentämisestä ja toiminnasta vähentämisen jälkeen:

Suurimmassa osassa palvelutarpeita käyttäjä maksaa itse tarvitsemansa palvelun. Jos käyttäjällä ei ole tähän varaa, tuetaan käyttäjää eikä palvelun toimittajaa. Raha seuraa AINA asiakasta. 

Korkeintaan viisi sotealuetta, yliopistollisten keskussairaaloiden alueilla, mahdollisesti siirrytään vuoteen 2030 mennessä kahteen alueeseen.

Terveyspalvelut, esimerkiksi terveyskeskukset, on yksityistetty suurimmaksi osaksi, mallia työterveyshuolto

Erikoissairaanhoitopalvelut: yliopistolliset sairaalat hoitavat vaikeammat sairaudet. Tavanomaisemmissa palvelun toteuttavat markkinaehtoisesti eri palvelun tarjoajat.

Vanhusten hoivapalvelut ostetaan yksityisiltä tuottajilta

Lasten päivähoito perustuu puhtaasti markkinaehtoiseen toimintaan.

Peruskoulu 1-9-vuotta toteutetaan kuten nykyisin, tosin rinnakkain toimii yksityiskouluja

Lukiokoulutus on suurimmaksi osaksi yksityiskoulujen toimintakenttää ja perustuu lukukausimaksuihin

Ammatillinen koulutus, nuorten tai aikuisten, perustuu suurimmaksi osaksi ns.markkinaehtoiseen toimintaan

Korkeintaan kolme yliopistokaupunkia ja neljä yliopistoa, Helsinki (Helsingin YO, Aalto, Tampere ja Turku), ei mitään sivupisteitä. Opiskelun ja tutkimuksen sisällöt määritetään tarkasti ja modernisti sekä määrien että laadun suhteen. Kaupallisen, teknisen ja luonnontieteellisen koulutuksen määrää kasvatetaan voimakkaasti.

Korkeintaan 10 ammattikorkeakoulua. Sama kuin edellä.

Yritystuet pois, yritystukea annetaan vain uudelle yritykselle ja enintään viiden vuoden ajan perustamisesta.

Kaikki aluetuet lakkautettu.

Tekes ja Sitra lakkautettu

Työvoiman välitys siirretty yksityisille yrityksille.

Lopputulemana tulee olla: virkakoneiston määrä enintään 12-15 % koko työvoimasta. Matemaattisin termein: koko työvoima  2,6 miljoonaa, virkakoneiston määrä on enintään 390.000 työntekijää.

Median osalta merkittävin muutos on YLE-veron poistaminen ja siirtyminen käytön mukaiseen maksamiseen. Toinen tärkeä seikka on kaiken mediatoimintaan liittyvän tukemisen lopettaminen koskee se sitten kaupallisia tai muita toimijoita.

Työmarkkinoilla muutetaan sosiaalista konseptia mm.seuraavasti:

- työehtosopimukset tehdään aina yhden työnantajan ja sen työnantajan työntekijöiden kesken

- yleissitovuus poistetaan kokonaan

- laittomien lakkojen osalta voidaan jokainen työntekijä / kaikki työntekijät määrätä maksamaan vahingonkorvausta aiheuttamastaan vahingosta ilman ylärajaa

- työaikalainsäädäntö uudistetaan ja tehdään vapaammaksi, esimerkiksi määrittelemällä vuosityöaika sekä työvuoron pituus

Yritystoiminta:

Yritystoiminnan aluetta kasvatetaan lisäämällä mahdollisuuksia mm. yksityisten koulujen, yksityisen terveydenhuollon, yksityisen työnvälitystoiminnan toteuttamiseen. Minimoidaan julkisen hankinnan säädännölliset haitat nostamalla julkista hankintaa koskevia rajoja merkittävästi. Keskitytään vain olennaisiin ja tärkeisiin alueisiin, kuten rakentaminen ja tietojärjestelmiin kokonaisuudessaan.

Yritystukea annetaan vain viiden ensimmäisen vuoden aikana. Yrityksien henkilökunnan koulutukseen tai muuhun vastaavaan toimintaan ei anneta tukea. Jokainen hyvä yritys kouluttaa henkilöstöään ja kehittää toimintaansa omalla rahallaan. Puretaan duopoli- ja oligopolitilanteet suomalaisessa taloudessa.

Luvanvaraista yritystoimintaa ovat vain terveydenhuoltoon liittyvä, lääkkeisiin liittyvä, lasten kasvatukseen ja koulutukseen liittyvä sekä kaivosteollisuuteen liittyvä valmistus-, palvelu- ja myyntitoiminta.

Kaikki muut liiketoiminnan muodot perustuvat ilmoitukseen, mutta toiminnalle voi olla reunaehtoja kuten rahoitus- ja vakuutustoimintaan liittyvä vakuus tai takausjärjestely.

Edellä on esitetty karkea versio siitä, mitä mielestäni tulee tapahtua, että ”Se Suuri Kertomus” voisi toteutua. Lukija todennäköisesti toteaa, että esityshän johtaa luokkayhteiskuntaan tai se on suorastaan taantumuksellista. Niinpä pyydän häntä rauhoittumaan ja pohtimaan asiaa uudemman kerran sekä ottamaan huomioon esitetyn kokonaisuuden. Mutta kuten aina, nämä unelmat ovat mielipidekysymyksiä.  

Esitetty perustuu sille käsitykselle, että Suomi ei voi jatkaa nykyisellä jäykkyyskurssilla. Meidän tulee päästä irti pohjoismaisen vihervasemmistolaisen järjestelmän totalitaarisesta kuolemansyleilystä ja siirtyä yhteiskuntaan, joka avustaa jokaista pärjäämään sekä ottamaan vastuuta itsestään, läheisistään sekä koko suomalaisesta yhteisöstä.

Minulla on unelma. Unelmani on se, että lapseni ja lapsenlapseni voivat elää todellisuutta jota kuvaa

TEHOKAS JA TOIMIVA SUOMI MEIDÄN KAIKKIEN HYVÄKSI –slogan.

Tiedän sen olevan vain unelma, koska sen aikaansaaminen edellyttää niin monen toimijatahon toiminnan uudelleen organisoitumista ja itsensä tarpeettomaksi tekemistä, ettei kukaan muu kuin Dostojevskin Ruhtinas Lev Myskin voi olettaa sellaisen toteutuvan.

Luottamuksesta osa II

Luottaako kansa päättäjiinsä ja heidän päätöstensä toteuttajiin?  Mitään laajoja selvityksiä ei asiasta yleensä tehdä, ilmeisesti asian arkaluontoisuuden vuoksi. Kuvitellaan, että ns. demokratiassa muutaman vuoden välein pidetyt vaalit ilmentävät päättäjien nauttimaa luottamusta. Unohdetaan se tosiseikka, että samat päättäjätahot ovat yleensä vaikuttamassa joko suoraan tai välillisesti ehdokkaiden asetteluun. Epäluottamuksen suuntaan viitannee se, jos nukkuvien puolue on vaaleissa suurin tai joskus jopa ylivoimaisesti suurin puolue. Jotakin epäluottamuksesta kertoo myös se, miten päättäjien ja kansan keskimääräiset käsitykset eroavat joidenkin keskeisten päätöksentekoalueiden osalta. Jos suurehko osa kansasta toivoo rajoituksia maahanmuuttoon mutta päättäjät eivät toivo, niin kummanko tulee muuttaa käsitystään ja toimintaansa? 

Jotakin epäluottamuksen tapaista osoittaa myös se, että ainakin osa kansasta kokee, ettei valtiovalta pysty enää takaamaan heidän yleistä turvallisuuttaan. Turvaamista varten perustetaan erilaisia "katupartioita" jne. Suuri virhe, jonka tällaisessa tilanteessa päättäjät voivat tehdä, on väheksyä kansan huolta tai kieltää se. Vielä suurempi virhe on, että yritetään keksiä jotakin ns. laillista perustetta, jonka mukaan tällainen toiminta voidaan kieltää. 

Tästä tulee mieleen Rooman valtakunnan rappioaika, jolloin yksinvaltainen keisari kielsi jopa vapaapalokunnan, koska oletti sen olevan vallankumouksen väline. Koska keisari pelkäsi jotakin abstraktista kuvitelmaa, kiellettiin joukkokokoontumiset (5 henkilöä tai enemmän). Tuolloisessa Rooman valtakunnassa kaupungit olivat sangen tulenarkoja, joten keisarin päätös oli järjetön. Historialliselta kannalta voi todeta, että tällaiseen kieltämiseen ryhtyy yleensä vain totalitaarinen valtiovalta, olkoonpa se sitten yksinvaltainen, sosialistinen tai fasistinen.

Edellä esitetty epäluottamus koskee myös eri viranomaistahoja kuten poliisitoimea tai oikeuslaitosta. Jos voidaan luottaa, että virallinen turvakoneisto kuten poliisi pystyy takaamaan yleisen turvallisuuden, ei mitään ylimääräistä turvakoneistoa tarvita. Jos koetaan, että virallinen turvakoneisto ei pysty takaamaan riittävästi turvallisuutta, syntyy tätä aukkoa paikkaamaan erilaisia toimintoja.

Edellä olevaa epäluottamustilannetta vielä suurempi riski yhteiskunnan pitkän aikavälin kehitykselle on, jos kansan/toimijoiden yleinen luottamus siihen, että päättäjät käyttävät yhteiset varamme riittävän oikein, heikkenee tai poistuu kokonaan. Yhteiset varamme muodostuvat sekä julkisen vallan omistuksessa olevasta varallisuudesta että vuosittain kerättävistä veroista ja julkismaksuista.  

Edellä mainittu alentunut luottamus johtaa veronmaksumoraalin heikkenemiseen ja tämä puolestaan kertyvien verojen määrän alenemiseen. Veronmaksaja toimii siten, että hänen maksamansa verojen määrä vastaa hänen saamaansa hyötyä. Jos koettu ja saatu hyöty alenee, alenee myös maksettujen verojen ja vastaavien maksujen määrä. Veronmaksumoraali on perinteisesti ollut Suomessa suhteellisen hyvä huolimatta korkeasta veroasteesta. Veronmaksumoraalin rapautuminen vaikuttaisi taas nopeasti kertyvien verojen määrän alentumiseen ja tämä puolestaan vaatisi veroasteen lisänostamista.

Väheneekö luottamus siihen, että päättäjämme osaavat käyttää yhteiset varamme riittävän oikein? Onko se alentunut? Lyhyt vastaus on: heikot signaalit viittaavat siihen, että näin tapahtuu koko ajan. Vaikuttaa myös siltä, että vauhti kiihtyy.

Yleisinä heikkoina signaaleina voidaan pitää yritysten verosuunnittelun määrän kasvua, päättäjien lisääntynyttä ja lisääntyvää ”huolta” verosuunnittelusta ja veroparatiiseista sekä jatkuvasti korostunutta vaatimusta aina vain tiukemmista säännöksistä, verovilppi-ilmoitusten tekomahdollisuutta ja verovilppi-ilmoitusten määrää, hyvin ansaitsevien tai varakkaiden henkilöiden siirtymistä muille maille, yritystoiminnan siirtymistä muualle, esitettyjä, selkeästi erilaisia arvioita joidenkin toimintojen kustannuksista kuten vaikkapa sote-uudistuksen ja maakuntahallinnon kokonaiskustannuksista jne. Myös se, että kaikkien toimintojen aiheuttamia kustannuksia ei selkeästi tuoda oikeansuuruisina esille, osoittaa luottamuksen rapautumista puolin ja toisin.

Nuoremman polven kannanotot osoittavat myös jotakin asian suhteen. Itselläni on neljä aikuista lasta, jotka ovat kaikki työelämässä ja verojen maksajia. Heidän kanssaan keskustellessani ilmenee usein selkeä epäluottamus päättäjiemme toiminnan tasoon, tekemiseen ja kykyihin käyttää yhteiset varamme riittävän oikein. He työskentelevät kaikki yksityisellä sektorilla ja kilpailullisessa tilanteessa olevissa yrityksissä. Saamani käsityksen mukaan he eivät ole suinkaan yksin ajatustensa kanssa omassa sosiaalisessa ympäristössään.

Luottamuksesta osa I

Sana 'luottamus' on alkanut esiintyä entistä enemmän yhteiskunnallisessa keskustelussa kotimaassammekin. Läntisessä maailmassa on havaittu, että luottamus on merkittävä ja erinomaisen painava tekijä yhteiskunnallisessa kehityksessä ja sen talouden toiminnassa. Sellainen sosiaalinen konsepti, jossa korostuu yhteiskunnan eri toimijatahojen luottamus toisiinsa sekä vallitseviin pelinsääntöihin, näyttää toimineen tärkeänä vaikuttajana asianomaisen yhteiskunnan vaurastumisessa. Vaurastuminen ei siis vaikuta olevan, ainakaan pelkästään, tuuripeliä.

Luottamus voidaan määritellä tarkoittamaan sitä, että henkilö A luottaa siihen, että henkilö B toimii tietyllä tavalla, joko suoranaisen sopimuksen tai sovitun yleisen säännön tai käytännön perusteella. Näitä sääntöjä ja käytäntöjä on syntynyt ja syntyy matkan varrella. Niiden kautta saadaan aikaan pelinsäännöt, joiden mukaan toimitaan. Sama pätee sekä yksilöiden että ryhmien välisissä kanssakäymisissä. Periaatteessa  on aivan sama riippumatta siitä, onko kyseessä kolmen henkilön vaiko kahden miljoonan henkilön välisestä ryhmäkanssakäymisestä.

Mitä paremmat ja ennakoitavammat pelinsäännöt etukäteen on olemassa, sitä tehokkaammaksi ja toimivammaksi saadaan yhteiskunta sekä sen sosiaalinen ja taloudellinen toiminta. Voidaan siis ajatella, että toimivat ja ennakoivata pelinsäännöt alentavat sekä sosiaalisia että taloudellisia kustannuksia.

Jos tämä lähtökohta hyväksytään, eräänä johtopäätöksenä voi syntyä, että niiden tahojen, joiden tehtävänä on kehittää ja valvoa näitä pelinsääntöjä, tulee toimia siten, että uusia pelinsääntöjä tulee kohtuullisen rauhalliseen tahtiin, ne eivät ole ristiriitaisia eikä niitä tule ainakaan liikaa. Lisäksi edellytyksenä on, että ne tulevat tehokkaasti kaikkien tietoisuuteen ja tiedetään, miten parhaiten toimitaan niiden mukaan.

Pelinsääntöjen valvontakoneiston ja seuraamuskoneiston on oltava tehokas ja kevyt. Paras ja tehokkain valvontakoneisto on aina sosiaalinen paine eli toimijaryhmän oma valvontapaine. Kaikkien muiden valvontakoneistojen ja seuraamuskoneistojen tulee olla vain tätä täydentäviä eikä niiden varaan voida rakentaa kokonaisuuden kannalta riittävän toimivaa menettelytapaa, joka olisi kustannustehokas. Jos valvonta- ja seurankoneisto rakennetaan viranomaistoiminnan jne. varaan ja se halutaan saada riittävän toimivaksi, johtaa se väistämättä erittäin suuriin sosiaalisiin ja taloudellisiin kustannuksiin, kuten entiset sosialistimaat osoittivat.

Luottamus on siis äärimmäisen tärkeä tekijä meidän yhteiskunnassamme sekä sosiaalisen että taloudellisen vaikuttavuutensa takia. Onko meidän yhteiskunnassamme luottamusta? Onko meillä luottamusta eri toimijaryhmien välillä? Luottaako ns. kansa päättäjiinsä? Luottavatko päättäjät kansaan? Luottaako Maija Meikäläinen siihen, että hänen asiansa käsittelevä ja siitä päättävä viranomainen toimii hänen hyväkseen, joskaan ei aina hänen haluamallaan tavalla? Luottaako virkamies Virtanen niihin tietoihin, joita Maija Meikäläinen antaa hänelle? Luottavatko työntekijät omaan työnantajaansa? Luottaako työnantaja omiin työntekijöihinsä? Luotammeko siihen, että meillä on toimivat pelinsäännöt, joiden varaan voimme rakentaa tulevaa toimintaamme? Luotammeko siihen, että päättävät tahot tarkoittavat meidän kaikkien parasta toimiessaan ja päätöksiä tehdessään? Luotammeko siihen, että he käyttävät parasta tai lähes parasta käytettävissä olevaa tietoa tehdessään päätöksiä? Luotammeko siihen, että he harkitsevat päätöksiään riittävän laajasti ja ennen kaikkea pitkällä aikavälillä? Luotammeko siihen, että meitä kohdellaan riittävän oikeudenmukaisesti?

Oikeudenmukaisen kohtelun vaatimus on sangen tärkeä luottamuksen osatekijä. Tarve tulla oikeudenmukaisesti kohdelluksi on havaittu muillakin kädellisillä kuin ihmisillä, joten se lienee merkittävä biologinen ominaisuus, jota on vaikea ohittaa.

Kaikkiin edellä esitettyihin kysymyksiin ei kannattane tässä lyhyessä esityksessä yrittääkään vastata, mutta esitän joitakin aihioita, jotka tähtäävät luotaamaan luottamuksen olemassaoloa tai sen puuttumista.

Ensimmäisenä merkittävänä tekijänä luottamuksen olemassaolemisen tai puuttumisen suhteen voitaneen pitää yksinkertaisesti sitä, kuinka paljon yhteiskunnan toimijoiden, yritysten ja kansalaisten, toimintaa säädellään ja säännöstellään. Näitä säännöksiä ovat tietysti säädetyt lait, niiden muutokset sekä viranomaisten määräykset ja päätökset. Jotakin käsitystä asiasta tässä suhteessa antaa se, että vuosittain eduskunnan ja hallituksen/ ministeriöiden antamien lakien ja asetusten määrä on ollut:

2015 noin 1.300
2014 runsaat 1.400
2013 runsaat 1.300
2012 alle 1.100
2011 runsaat 1.550

Yhteensä näiden vuosien aikana on annettu näitä säännöksiä noin 6.700. Osa tietystikin on lakien ja asetusten muutoksia, mutta kuitenkin. Herää kysymys, voiko näin vähäväkiseen maahan yleensä mahtua näin paljon säännöksiä. Näiden lisäksi tulevat tietysti vielä jokaisen viranomaistahon omat määräykset, joita arvonsa tunteva viranomainen suoltaa kohtuullisesti vuosittain. Esimerkiksi rakas verottajamme antaa syventäviä vero-ohjeita parisenkymmentä vuosittain. Meillä siis annetaan erilaisia toimintaan vaikuttavia säännöksiä kohtuullisen paljon. Tämä kertonee sen, etteivät päättäjät luota omaan kansaansa vaan haluavat holhota ja valvoa kaikkien toimintaa joko enemmän tai vähemmän.

Edellä mainitun säännösviidakon ohessa vaikuttaa siltä, että päättäjien luottamus kansaansa kohtaan muutoinkaan ei ole kovin korkealla. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että avointa tiedonkulkua ja tiedon esiintuomista ehkäistään tavalla tai toisella tai tietosisältöä painotetaan haluttuun suuntaan. Esimerkiksi uusien säännösten laatimisessa ei tehdä riittävän laajaa ja selkeää kuulemista ja vaikutustenarviointia. Tämän vuoksi joudutaan lakihankkeita vetämään takaisin tai korjaamaan heti tuoreeltaan.

Luottavatko työnantajat työntekijöihinsä ja työntekijät omaan työnantajaansa? Kun tarkastelee ns. suomalaista sopimusyhteiskuntaa, jota on viimeaikoina paljon kehuttu ja vaadittu ylläpidettäväksi, ei voi kuin ihmetellä, miksi näin vaaditaan. Nimenomaan käytetty konsepti on johtanut Suomen yhteiskunnan ja talouden tähän nykyiseen stagnaatiotilaan (=pysyvä jäykkyys).

Työntekijät eivät luota siihen, että työnantajat haluavat toimia kuten menestyvät yritykset toimivat eli kasvavat, kannattavat ja tarjoavat työpaikkoja. Koska ei luoteta, vastustetaan kaikkea mahdollista muutosta, kun pelätään sen tarjoavan nykyistä huonompaa. Lisäksi vaaditaan sopimusvapauden noudattamista (länsimainen perinne). Kuitenkin vaaditaan, että työnantajat ja työntekijät eivät saa sopia työehdoistaan keskenään, vaan siihen tarvitaan jotakin keskusjärjestöä tai ammattiliittoa. Esimerkiksi työsopimuslain yleissitovuussäännös on täysin vastakkainen sopimusvapuden periaatteelle, koska sen mukaan sellainen työnantaja ja työntekijä, jotka eivät kuulu järjestöihin, joutuvat soveltamaan ns. yleissitovaa työehtosopimusta työsuhteissaan.

Työnantajat eivät luota omiin työntekijöihinsä, koska epäillään työntekijöitä työajan tai tiettyjen oikeuksien väärinkäyttämisestä, kuten esimerkiksi sairauspoissaolojen osalta.

Merkittävä luottamuksen puutteen osoitus hallitsijoiltamme on ehdotettu maakuntamalli, jota ajetaan soteratkaisun ohessa yhteiskuntaamme. On aivan mahdotonta ymmärtää, miten väkimäärältään näin pienen maan kustannustehokas ohjaaminen vaatisi tällaista byrokratian määrää.

Jos jaetaan Suomen väkiluku, noin 5,5 miljoonaa, 18 maakuntaan, tulee tasaisesti laskettuna jokaiseen maakuntaan runsaat 300.000 asukasta. Kun lähdetään siitä, että PK-seutu (asukkaita noin 1,2 miljoonaa) ja muut suuralueet Pirkanmaa, Turun seutu ja Oulun seutu otetaan kukin omaksi kokonaisuudekseen, jää muille 14 maakunnalle vain keskimäärin 200.000 asukasta. Lisäksi näiden muiden alueiden väkimäärä vähenee kaiken aikaa. Herää kysymys: onko mitään järkevää perustetta rakentaa tällaista maakuntahallintoa kaitsemaan maakuntaa, jossa on keskimäärin asukkaita vähemmän kuin Tampereella, Espoossa tai Vantaalla? Tässä tapauksessa hallitsijamme luottavat ilmeisesti siihen, ettemme osaa käyttää järkeämme ja vastustaa tehtyä ehdotusta riittävästi.

Lopuksi voidaan pohtia vielä sitä, luotammeko me suomalaiset toisiimme? Jokainen voi pohtia tätä tykönänsä. Suomessa tehtiin ns. verovilppi-ilmoituksia vuonna 2015 yhteensä noin 11.000 kpl. Onko tämä paljon vai vähän, sitä kannattaa pohtia.