Luottamuksesta osa II

Luottaako kansa päättäjiinsä ja heidän päätöstensä toteuttajiin?  Mitään laajoja selvityksiä ei asiasta yleensä tehdä, ilmeisesti asian arkaluontoisuuden vuoksi. Kuvitellaan, että ns. demokratiassa muutaman vuoden välein pidetyt vaalit ilmentävät päättäjien nauttimaa luottamusta. Unohdetaan se tosiseikka, että samat päättäjätahot ovat yleensä vaikuttamassa joko suoraan tai välillisesti ehdokkaiden asetteluun. Epäluottamuksen suuntaan viitannee se, jos nukkuvien puolue on vaaleissa suurin tai joskus jopa ylivoimaisesti suurin puolue. Jotakin epäluottamuksesta kertoo myös se, miten päättäjien ja kansan keskimääräiset käsitykset eroavat joidenkin keskeisten päätöksentekoalueiden osalta. Jos suurehko osa kansasta toivoo rajoituksia maahanmuuttoon mutta päättäjät eivät toivo, niin kummanko tulee muuttaa käsitystään ja toimintaansa? 

Jotakin epäluottamuksen tapaista osoittaa myös se, että ainakin osa kansasta kokee, ettei valtiovalta pysty enää takaamaan heidän yleistä turvallisuuttaan. Turvaamista varten perustetaan erilaisia "katupartioita" jne. Suuri virhe, jonka tällaisessa tilanteessa päättäjät voivat tehdä, on väheksyä kansan huolta tai kieltää se. Vielä suurempi virhe on, että yritetään keksiä jotakin ns. laillista perustetta, jonka mukaan tällainen toiminta voidaan kieltää. 

Tästä tulee mieleen Rooman valtakunnan rappioaika, jolloin yksinvaltainen keisari kielsi jopa vapaapalokunnan, koska oletti sen olevan vallankumouksen väline. Koska keisari pelkäsi jotakin abstraktista kuvitelmaa, kiellettiin joukkokokoontumiset (5 henkilöä tai enemmän). Tuolloisessa Rooman valtakunnassa kaupungit olivat sangen tulenarkoja, joten keisarin päätös oli järjetön. Historialliselta kannalta voi todeta, että tällaiseen kieltämiseen ryhtyy yleensä vain totalitaarinen valtiovalta, olkoonpa se sitten yksinvaltainen, sosialistinen tai fasistinen.

Edellä esitetty epäluottamus koskee myös eri viranomaistahoja kuten poliisitoimea tai oikeuslaitosta. Jos voidaan luottaa, että virallinen turvakoneisto kuten poliisi pystyy takaamaan yleisen turvallisuuden, ei mitään ylimääräistä turvakoneistoa tarvita. Jos koetaan, että virallinen turvakoneisto ei pysty takaamaan riittävästi turvallisuutta, syntyy tätä aukkoa paikkaamaan erilaisia toimintoja.

Edellä olevaa epäluottamustilannetta vielä suurempi riski yhteiskunnan pitkän aikavälin kehitykselle on, jos kansan/toimijoiden yleinen luottamus siihen, että päättäjät käyttävät yhteiset varamme riittävän oikein, heikkenee tai poistuu kokonaan. Yhteiset varamme muodostuvat sekä julkisen vallan omistuksessa olevasta varallisuudesta että vuosittain kerättävistä veroista ja julkismaksuista.  

Edellä mainittu alentunut luottamus johtaa veronmaksumoraalin heikkenemiseen ja tämä puolestaan kertyvien verojen määrän alenemiseen. Veronmaksaja toimii siten, että hänen maksamansa verojen määrä vastaa hänen saamaansa hyötyä. Jos koettu ja saatu hyöty alenee, alenee myös maksettujen verojen ja vastaavien maksujen määrä. Veronmaksumoraali on perinteisesti ollut Suomessa suhteellisen hyvä huolimatta korkeasta veroasteesta. Veronmaksumoraalin rapautuminen vaikuttaisi taas nopeasti kertyvien verojen määrän alentumiseen ja tämä puolestaan vaatisi veroasteen lisänostamista.

Väheneekö luottamus siihen, että päättäjämme osaavat käyttää yhteiset varamme riittävän oikein? Onko se alentunut? Lyhyt vastaus on: heikot signaalit viittaavat siihen, että näin tapahtuu koko ajan. Vaikuttaa myös siltä, että vauhti kiihtyy.

Yleisinä heikkoina signaaleina voidaan pitää yritysten verosuunnittelun määrän kasvua, päättäjien lisääntynyttä ja lisääntyvää ”huolta” verosuunnittelusta ja veroparatiiseista sekä jatkuvasti korostunutta vaatimusta aina vain tiukemmista säännöksistä, verovilppi-ilmoitusten tekomahdollisuutta ja verovilppi-ilmoitusten määrää, hyvin ansaitsevien tai varakkaiden henkilöiden siirtymistä muille maille, yritystoiminnan siirtymistä muualle, esitettyjä, selkeästi erilaisia arvioita joidenkin toimintojen kustannuksista kuten vaikkapa sote-uudistuksen ja maakuntahallinnon kokonaiskustannuksista jne. Myös se, että kaikkien toimintojen aiheuttamia kustannuksia ei selkeästi tuoda oikeansuuruisina esille, osoittaa luottamuksen rapautumista puolin ja toisin.

Nuoremman polven kannanotot osoittavat myös jotakin asian suhteen. Itselläni on neljä aikuista lasta, jotka ovat kaikki työelämässä ja verojen maksajia. Heidän kanssaan keskustellessani ilmenee usein selkeä epäluottamus päättäjiemme toiminnan tasoon, tekemiseen ja kykyihin käyttää yhteiset varamme riittävän oikein. He työskentelevät kaikki yksityisellä sektorilla ja kilpailullisessa tilanteessa olevissa yrityksissä. Saamani käsityksen mukaan he eivät ole suinkaan yksin ajatustensa kanssa omassa sosiaalisessa ympäristössään.