Moraalikadosta

Opin jo nuorena miehenä sanonnan: ”Mikä tahansa yhteiskunta ja sen talous kestää, jos viisi prosenttia sen jäsenistä on konnia, mutta mikään yhteiskunta ei kestä, jos sen jäsenistä 50 % on konnia.” Konna tarkoittaa tässä henkilöä, joka tavoittelee vain omaa etuaan usein lakien rajamailla ja aina eettisesti epäterveellä tavalla.

On aivan selvää, että yhteiskunnallinen elämä vaatii jäseniltään joidenkin sosiaalisten normien noudattamista. Mitä paremmin jäsenet ovat sisäistäneet sosiaaliset normit, sitä toimivampi yhteiskunta on. Utopistisessa yhteiskunnassa sosiaaliset normit on niin sisäistetty, ettei muuta säännöstelyä tarvitakaan. Totesin jo vuonna 1995 lehtihaastattelussa, että

”Jos yhteiskunnan moraali on kunnossa, lainsäädäntöä ei tarvita.”

Kääntäen tämä tarkoittaa, että mitä enemmän säännöksiä, sitä kehnompi moraali yhteiskunnassa on. Tähän on aivan turha selittää yhteiskunnan muka monimutkaistuneen niin, että säännöksiä tarvitaan aina enemmän ja enemmän. Jos moraali eli sosiaalinen konsepti on kohdallaan, ei asioiden ja toiminnan sisällön muuttuminen vaadi yhtään mitään sen enempää kuin aikaisemminkaan, koska moraalikoodi antaa toimintamallin.

Säännösten määrän kasvu ja niiden tarve osoittaa moraalikadon lisääntymistä. Saamaan suuntaan osoittavia tekijöitä on muitakin. Esimerkiksi:

- Poliitikkojen tai heidän lähipiirinsä osallistuminen yritystoimintaan sellaisilla aloilla, joille he itse omilla päätöksillään ja omalla toiminnallaan luovat markkinat.

- Yritysjohdon vaatimat suuret vuosipalkkiot, bonukset, optiot jne., joiden määrillä ei enää ole mitään järkevää suhdetta heidän aikaansaannoksiinsa.

- Yritysten vilpillinen toiminta, esimerkiksi suoritettujen/tehtyjen testien ja tutkimusten muokkaaminen halutunlaisiksi. Näitä on esiintynyt sekä lääketeollisuuden yrityksissä, autoteollisuuden pakokaasupäästötesteissä, rengasvalmistajan toiminnassa jne. Ikävin puoli näissä ohjatuissa testeissä ja tutkimuksissa on usein vielä ollut se, että niiden avulla yrityksen tekemien tuotteiden ja palveluiden myynti on kasvanut ja tulos parantunut sekä - yllätys, yllätys - yrityksen johto on saanut enemmän palkkioita, bonuksia, optiovoittoja jne.

- Urheilijoiden, näyttelijöiden ja muiden komeljanttarien miljoonapalkkiot, jopa kymmenet miljoonat, joilla ei myöskään ole mitään järkevää suhdetta heidän aikaansaannoksiinsa.

  

- Ay-liikkeen hinku pitää kiinni menneisyyden konseptista, jonka aika on ohi, mikä aiheuttaa vain ongelmia koko yhteiskunnalle ja minkä todellisena syynä on vain halu turvata oma vallankäyttö.

- Vallankäyttäjien hinku ehkäistä erimielisyyden ja erilaisuuden ilmaisemista ottamalla käyttöön uusia käsitteitä (kuten vihapuhe, viharikos) ja kriminalisoimalla ne. Samaa tarkoitusta ajavat erilaiset kiihottumispuheet ja kiihottuneiden joukkue, joka kiihottuu milloin mistäkin sanomisesta tai ilmentymästä, kuten vaikka lakana päällä kulkevasta tyypistä.

Samalla halutaan selkeästi vähentää merkittävintä yhteiskunnallista oikeutta eli sananvapautta ja rajata sen käyttäminen ainoastaan tavalla, jonka vallankäyttäjä näkee hyväksi. Nykyisestä suomalaisesta sananvapaustilanteesta tulee mieleen eurooppalaisen filosofian merkkihahmon eli Sokrateen kokema kohtalo. Sokrateshan joutui sananvapauden marttyyriksi, koska todellinen syy hänen kuolemantuomioonsa oli halu estää häntä käyttämästä sitä. Mitä Sokrates sanoi sen jälkeen, kun hänet oli tuomittu kuolemaan? Hän sanoi näin:

”Jos te luulette, että surmaamalla ihmisiä, estätte toisia arvostelemasta teitä vääränlaisesta elämästä, olette erehtyneet. Ei sellainen ratkaisu ole kovinkaan kestävä eikä kaunis. Kaunein ja helpoin tapa päästä arvostelusta on se, että ei yritä estää toisia puhumasta vaan pyrkii kehittämään itseään mahdollisimman hyväksi.”

Sokrates oli vihapuhelainsäädännön ensimmäinen uhri. Hänen tilanteestaan sekä hänen edellä esitetyistä mietteistään voisimme ottaa oppia ja lopettaa toistemme uhkaamisen ja sananvapauden ehkäisemisen keinotekoisten käsitteiden kuten vihapuhe, rasismi, fasismi jne. varjolla.

Myös kaikenlaiset iskostumat kuten ”sana on teko”, osoittavat ellei nyt suorastaan tyhmyyttä niin ainakin lievää typeryyttä. Jos sana olisi teko, Suomen taloudellinen tilanne olisi aivan toinen, koska Sipilän hallitus on sanonut useamman kerran, että heillä on niin ja niin monta kärkihanketta, joilla luodaan ainakin 110.000 uutta työpaikkaa. Jos näin olisi, niin ei muuta kuin lisää sanoja ja julistuksia, niin johan alkaa Lyyti kirjoittaa.

Lisäksi on todella mielenkiintoista havaita, että aikaisemmat fiksut kuten Emerson, Carlyle ja Tolstoi ovat todenneet aivan päinvastoin. Heidän viestinsä oli, että mitä enemmän henkilö puhuu jostakin (siis sanoja) sitä vähemmän hän tekee. Jos halutaan saada aikaan, että joku henkilö ei tee jotakin, annetaan hänen puhua asiasta mahdollisimman paljon. Mitä enemmän henkilö puhuu, sitä vähemmän hän toimii. Mielestäni tämän osoittaa selvästi myös sekä hallituksemme että eduskuntalaitoksemme toiminta: paljon puhetta, eikä oikeastaan mitään aikaansaannoksia.

Yleinen sanonta on ”Ei hullu ole se, joka pyytää, vaan se joka maksaa”. Tämä motto ja sen yleistyminen osoittaa hyvin melkoista moraalikatoa nykyisessä yhteiskunnassamme. Eli meillä ei olekaan enää mitään yhteistä mittakeppiä mittaamaan erilaisten sopimustilanteiden suorituksia ja velvoitteita? Jos tämä on todella tilanne, se voi tarkoittaa vain sitä, että eräs yhteiskuntamme keskeisistä sosiaalisen toiminnan perusteista on katoamassa eli kohtuullisuus häviää. Me emme voikaan enää luottaa siihen, että yhteiskunnan jäsen toimii ottaen huomioon myös toisten yhteiskunnan jäsenten oikeutetut ja kohtuulliset vaatimukset ja ottamalla nämä huomioon, toimii kohtuullisesti. Sen sijaan jokainen toimii optimoimalla oman etunsa ja keskittyy vain siihen. Jos tämä suuntaus jatkuu ja vahvistuu, seurauksena on lisää säännöksiä, lisää viranomaisvalvontaa, lisää juristeja sekä lisää oikeudenkäyntejä ja riitelyä. Aikaa myöten luottamuksen määrä alenee, mikä johtaa uuteen kierteeseen ja tuo lisää säännöksiä, lisää viranomaisvalvontaa jne.

Moraalikatoa voidaan vähentää ja moraalia kasvattaa, mutta se edellyttää, että jokainen meistä toimii moraalisesti oikein. Tämä edellyttää, että ensin tunnistamme oman moraalikoodimme ja sen, toimimmeko riittävän oikein, ja tarvittaessa muutamme toimintaamme oikeaan suuntaan. Vastuu on meillä kaikilla, jokaisella oman toimintansa osalta. Tätä vastuuta ei voi ulkoistaa.