Oikeudenmukaisuudesta ja sen kokemisesta

Ihmisellä on useita perusvaistoja. Eräs merkittävä perusvaisto yhteiskunnan ja toimivan talouden kannalta on oikeudenmukaisuus tai pikemminkin sen kokeminen. Oikeudenmukaisuuden voidaan katsoa tarkoittavan sitä, että henkilö kokee kohtelunsa oikeaksi, olkoonpa kohtelu sitten hyvää tai vähemmän hyvää. Oikeudenmukaiseksi voidaan kokea siis esimerkiksi rangaistus rikoksesta. Oikeudenmukaiseksi voidaan kokea myös se, että virheestä voi joutua maksamaan. Tehtyään väärän päätöksen henkilö kokee oikeudenmukaisena sen, että virheestä aiheutuu seuraamus. Sama koskee tietysti myönteisiä seikkoja. Jos henkilö tekee jotakin hyvin tai jotakin hyvää, hänen tulee saada siitä myönteinen seuraamus.

Yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että riittävän suuri määrä yhteiskunnan jäseniä kokee tulevansa riittävän oikeudenmukaisesti kohdelluksi. Jos suurin osa jäsenistä kokee näin, yhteiskunta ja sen ohessa sen talous toimivat riittävän hyvin.

Lisähaasteen oikeudenmukaisuuden kokemiseen tuo se, että yhteiskunnan jäsenet seuraavat myös sitä, miten muiden osalta oikeudenmukaisuus toteutuu. Ei siis riitä, että henkilö kokee oikeudenmukaisuuden omalta osaltaan vaan hänen tulee voida havaita, että oikeudenmukaisuus koskee kaikkia ja vieläpä riittävän samalla tavalla. Me kaikki toimimme siis toistemme tarkkailijoina ja suoritamme eräänlaista sosiaalista benchmarkkausta oikeudenmukaisuuden toteutumisesta.

Onko oikeudenmukaisuuden kokeminen suomalaisessa yhteiskunnassa säilynyt ennallaan vai onko se lisääntynyt tai peräti vähentynyt? Mitään laajaa sosiologista tutkimusta en ole löytänyt, mutta erilaisia aihioita asian kehittymisen suhteen voi esittää.

Oikeudenmukaisuuden kokemisen vähentymiseen vaikuttavat säännösten määrän lisääntyminen.  Mitä rajoittavammaksi yhteiskunnan jäsenten elämä tehdään lainsäädännöllä ja määräyksillä, sitä suurempi on mahdollisuus siihen, että jäsenet kokevat tulevansa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. On toki ilmeistä, että joillakin säännöksillä lisätään oikeudenmukaisuuden kokemista, joten aivan yksioikoinen ei säännösten määrän vaikutus ole. Olennaista on kuitenkin se, että säädösten suuri määrä johtaa siihen, ettei niiden noudattamatta jättämisestä seuraakaan mitään, koska kukaan ei pysty valvomaan kaikkia säännöksiä ja pitämään huolta siitä, että määrätyt seuraamukset toteutuvat.

Viranomaisten toiminta vaikuttaa yhteiskunnan jäsenten oikeudenmukaisuuden kokemiseen. Esimerkiksi jos rikoksista annetut tuomiot eivät vastaa likimainkaan yhteiskunnan jäsenten oikeustajua, oikeudenmukaisuuden kokeminen kärsii merkittävästi. Näinhän Suomessa on tapahtunut viimeisten vuosien aikana.

Onko oikeudenmukaista, että ministerinä toimineen poliitikon osaamattomuuden ja virheen takia valtio-omisteisen yrityksen toimitusjohtaja saa erittäin suuret optiotulot ilman, että asianomainen poliitikko joutuu asiasta edes poliittiseen vastuuseen? Hänet valitaan uudelleen eduskuntaan.

Verotus, tuo kaikkien rakastama julkisen vallan rahankeräämismuoto, on ehkä merkittävin alue, jossa oikeudenmukaisuuden kokeminen tulee itse kullakin esiin. Voiko yhteiskunnan jäsen hyväksyä sen ajatuksen, että pääomatuloja verotetaan kevyemmin kuin ansiotuloja? Tätä on varmasti sangen vaikeaa sisäistää. Eikä sen tueksi olekaan helppoa esittää hyvää perustetta, koska sellaista ei itse asiassa ole. Todellinen syy tähän menettelyyn on se, että pääoma on kansainvälistä, eli maata voi vaihtaa helposti, sen sijaan ansiotulot tai niiden saajat ovat paikkasidonnaisempia. Onko oikeudenmukaista verottaa perintönä saatua varallisuutta, vaikka perinnönjättäjä on jo maksanut verot perittävästä omaisuudesta? Perintöverotukselle on vaikea löytää muuta perustetta kuin valtion halu saada enemmän euroja. Onko oikeudenmukaista, että joudun maksamaan Yle-veroa, vaikka en katso Ylen ohjelmia enkä varsinkaan käytä Ylen nettisivuja? Onko oikeudenmukaista, että samasta eläketulomäärästä eläkkeellä oleva maksaa enemmän veroa kuin palkansaaja palkastaan?

Yritysten eli työnantajien toiminta vaikuttaa merkittävästi oikeudenmukaisuuden kokemiseen. Onko oikeudenmukaista, että yritys, joka tekee erittäin hyvän voiton tilikaudelta, samanaikaisesti vähentää työntekijöitä? Onko oikeudenmukaista, että monessa maassa toimiva yritys, joka maksaa isot osingot omistajilleen, vähentää työntekijöitä Suomessa, vaikka suurin osa voitosta on tehty muualla kuin Suomessa? Onko oikeudenmukaista, että suuren yrityskokonaisuuden toimitusjohtaja saa erittäin suuren eläkkeen saatuaan sitä ennen potkut yrityksestä sen vuoksi että yrityksen tulos on ollut koko hänen toimitusjohtajuutensa ajan tappiollinen?

Työntekijöiden toimintaa voidaan myös tarkastella. Onko oikeudenmukaista, että julkisen sektorin työntekijöillä on selvästi pitemmät vuosilomat kuin yksityissektorin työntekijöillä? Onko oikeudenmukaista, että yksi keskeinen työntekijäliitto voi halutessaan sulkea koko Suomen viennin? Onko oikeudenmukaista, että yksittäinen työntekijä ei saa tehdä sellaista työsopimusta kuin haluaa, tai sopia omaa työaikaansa?

Tämän tyyppisten kysymysten kautta kehittyy oikeudenmukaisuuden kokeminen. Jokainen voi miettiä vastauksia omalla tavallaan. Oleellista on tiedon saanti. Mitä enemmän ja mitä oikeampaa tietoa yhteiskunnan jäsenet saavat, sitä paremmin he pystyvät myös harkitsemaan oikeudenmukaisuuden olemassaoloa ja sellaisen kokemista. Jos tietoa on vähän tietoa tai se on virheellistä tietoa, johtaa tunteeseen perustuvaan, nopeaan ja ei-analyyttiseen päätökseen. Tällöin voi yhteiskunnan jäsen kokea tulevansa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, laajassa mielessä, vaikka ei paremman tiedon varassa ja asiaa enemmän mietittyään näin ajattelisikaan tai olisi alun alkaenkaan ajatellut.

Oikeudenmukaisuuden kokemista voidaan kohentaa luonnollisesti toimimalla moraalisemmin ja oikeudenmukaisemmalla tavalla. Oikeudenmukaisuuden kokemista voidaan myös lisätä avoimella ja luotettavalla tiedolla. Tässä suhteessa ns. media on avainasemassa. Sen tulee levittää aitoa ja rehellistä tietoa asioista, vaikka ne olisivat vaikeita tai jopa kipeältä tuntuvia. Toinen tärkeä tekijä tiedonjakamisessa on se, että jokainen voi kyseenalaista avoimesti esitetyn ja julkaistun tiedon. Mitään ennakkosensuuria eikä itsesensuuria ei saa ilmetä. On jopa kannustettava eri välineiden kautta toteutuvaa julkaistujen tietojen kyseenalaistamista ja palkittava urheuden ansiomitalilla jokainen, joka uskaltaa kyseenalaistaa erilaisia näkemyksiä ja jopa tietoja.