torstai 17. maaliskuuta 2016

Onko huoli yliopistoleikkauksista vailla pohjaa?

Seuraan myötätuntoisena nykyhallituksen taaperrusta ja yritystä parantaa Suomen tilannetta. Pian jo vuoden ikäinen hallitus ei ole saanut mitään aikaiseksi. Anteeksi - vedän takaisin - kauppojen aukioloajat ovat vapautuneet. Kaikki muut alkuun esitetyt visionääriset ajatukset ovat jääneet jo taakse ja iso osa jäänevätkin.

Jokainen esitetty muutos joutuu kaiken mahdollisen vastarinnan kohteeksi. Tätä vastarintaa lietsoo aina se taho, jolle esitys voisi tuoda jotakin muutosta olemassa olevaan tilaan. Oppositiopuolueet puolestaan tarttuvat kaikkiin tilaisuuksiin heikentää hallituksen asemaa ja nostaa omaa kannatustaan. Kädet ristissä odotetaan mahdollisuutta nykyhallituksen kaatumiseen ja uusia vaaleja.

Ottamatta tämän enempää kantaa muihin kysymyksiin haluan tuoda esiin yliopistoleikkauksiin liittyvää lisätietoa. Jostakin syystä valtiovarainministeri Stubbin esittämää kolmen lukukauden mallia ei ole viime vuoden kesäkuun jälkeen enää edes käsitelty. Malli joutui suoraan historian romukoppaan. Hyvä ajatus, mutta ”Eihän se tietenkään sovellu Suomeen, kun meillä on sentään kokemus kahdesta melko lyhyestä lukukaudesta aina 1600- luvulta saakka”.

Yliopistoleikkausten vastustajat vetoavat siihen, että osaaminen ratkaisee tulevaisuudessa Suomen kansakunnan kohtalon. Hyvä lähtökohta ja pitää täysin paikkansa. Sen sijaan vastustajat eivät esitä mitään perusteeksi sille, että nykytilanne Suomen yliopistolaitoksessa olisi jollakin mittarilla hyvä tai vielä parempi. Mitään perustelua korkeatasoiselle opetukselle tai tutkimukselle ei esitetä. Lisäksi media hyödyntää tilannetta siten, että leikkausten vastustuksen esittäjänä ovat lähes aina ne tahot, jotka ovat leikkausten kohteena, siis yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöt. Mitään analyysiä ei tuoda missään vaiheessa esiin.


Olen jo aikaisemmin tuonut esiin joitakin hieman ylemmän tason mittareita yliopistojemme saavuttamista tuloksista. Ne eivät liiemmin mairitteli Suomen yliopistolaitosta. Tässä hieman lisää vertailua. Seuraavassa taulukossa on esitetty suoritetun tutkinnon hinta eli euromäärä muutamissa suomalaisissa ja vertailumaiden yliopistoissa.  Luvut on laskettu jakamalla yliopiston kulut suoritettujen tutkintojen määrällä. Yliopistot eivät erottele tiedoissaan opetus- ja tutkimuskuluja, joten näin laskettu tunnusluku voi olla hieman harhainen eri yliopistojen välillä. Kuten aikaisemmissa postauksissani tuli esiin suomalaiset yliopistot eivät ole kovin tehokkaita tutkimusluvuissa, tutkinnoissa eivätkä opiskelijamäärissä/työntekijä. Eli nyt esitetyt luvut ovat todennäköisesti hieman liian hyviä suomalaisten yliopistojen eduksi ja todellinen tilanne on vielä tehottomampi.

Yliopisto                   Tutkinnon hinta €
Helsinki                         110.000        
Aalto                             115.000
Tampere                         70.000
Tukholma                       77.000
Amsterdam                    64.000
Wellington                      60.000
Singapore                       70.000                                                      
Hampuri                          80.000
München                         73.000

Esitetty laskelma on yksinkertainen, mutta osoittaa selkeästi sen, että suomalainen yliopisto on kustannustehoton. Muut luvut ovat suoria eurolukuja, vain Singaporen euromäärä on ostovoimakorjattu.

Olisi erinomainen asia, jos joku tietävämpi opetusministeriön virkamies, kansanedustajan avustaja tai toimittaja pistäisi mietintämyssyn päähänsä ja hakisi selkeää tietoa siitä, mikä suomalaisen yliopistolaitoksen todellinen vertailukelpoinen tilanne on. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että Daniel Kahnemanin esiintuoma ykköstason ajattelutapa (joka perustuu tunteeseen, ilman harkintaa, tehdään nopeasti vailla faktatietoa ja analysointia) jyllää Suomessa niin mediassa kuin poliittisten päättäjien ja ikävintä vielä myös taloudellisten päättäjien keskuudessa.


Siispä lisätietoa odotellen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti