Olemmeko suossa?

VM:n julkaisema katsaus ”Valtion taloudelliset vastuut ja riskit 2016” antaa karun kuvan 100-vuotiaan kotimaamme talouden kokonaistilasta.

Voimme iloita siitä, että talouden pyörä on alkanut pyöriä oikeaan suuntaan, ja talous kasvaa kohtuullisella nopeudella. Vientimmekin on ponnahtanut iloiseen lentoon. Hyvä näin. Olemme siis oikealla tiellä.

On kuitenkin eräs merkittävä asia, jota ei ole tuotu esiin. Tämä on julkisen vallan (valtion ja kuntien) velkaantuminen ja vastuut. Niiden vaikutusta ei voi unohtaa.

Valtion velan määrä on reilut 100 miljardia €. Jokainen ymmärtää, että koron noustessa maksettavat korkomenot nousevat. On helppo laskea, että 1 %:n koron nousu tarkoittaa tietyllä aikavälillä yhden miljardin lisäkorkomenoja. Tämä on vielä tuttua.

Sen sijaan huolestuttavampi asia, jota ei kovinkaan paljoa tuoda esille, ovat valtion erilaiset vastuut ja riskit. Tässä otan esiin vain valtion takaukset ja niiden merkityksen. Vuoden 2015 lopussa valtion takauksia oli yhteensä runsaat 49 miljardia euroa. Suurimman osan muodostavat Finnveran antamat takaukset (28 miljardia euroa) sekä valtion antamat asuntolainojen takaukset (12 miljardia euroa).

Finnveran antamat takaukset annetaan yritysten toimintaan eli niiden avulla tuetaan yritysten kaupankäyntiä. Määrä on siis sangen suuri, runsaat 13 % BKT:sta laskettuna. Kokonaisuudessaan valtion takaukset ovat noin 24 % BKT:sta.

Kun otetaan vertailukohteeksi julkisen talouden antamat takaukset, voidaan todeta, että olemme pronssisijalla Euroopassa. Vain Kreikka (27 %) ja Itävalta (26 %) ylittävät Suomen tason (25 %).

Saksan vastaava luku on 16 %, Ruotsin 10 % ja Tanskan 8,5 % sekä Alankomaiden 4 %.

Suomen suurehkot julkisen talouden takaukset ovat iso riski seuraavista syistä:

1. Suomalaiset takaukset ovat keskittyneet kolmelle toimialalle, joita ovat tietoliikenne, varustamo/telakkateollisuus sekä metsäteollisuus.
2. Suomen julkisen talouden herkkyys on keskimääräistä suurempi johtuen kansantalouden rakenteesta ja julkisen sektorin suuresta koosta.
3. Suomen kansatalouden ”vanhanaikaisuus” eli tuotantorakenne. Suomessa teollisuuden osuus koko kansantalouden kakusta on vielä turhan suuri. Kun haluamme ylläpitää tätä suurta osuutta, joudumme jatkossakin kasvattamaan sekä takausten määrää että lisäämään kansantaloutemme ja julkisen taloutemme suhdanneherkkyyttä. Jokainen laivatilaus, josta ilahdutaan, kasvattaa takausvastuita. Miten voisimme välttää tuon takausriskin kasvamisen, vaikka pitäisimme tuotantorakenteen teollisuuspainotteisena? Sitä voisimme kysyä Saksalta, Tšekiltä tai Slovakialta, Ruotsilta, Tanskalta sekä Alankomailta. Ne ovat siinä onnistuneet.

Tässä käsiteltyjen vastuiden ja riskien lisäksi julkisella vallalla on muitakin merkittäviä vastuita ja riskejä. Em. otin tässä esiin lähinnä sen vuoksi, että näinkään merkittävää riskitekijää ei yleensä tuoda esiin. Kuitenkin on erittäin todennäköistä, että näin mittavasta takausmäärästä realisoituu joitakin velvoitteita.

Toivotaan vain, että vastuiden realisoituminen on prosenttien luokkaa koko määrästä eikä kymmeniä prosentteja. Finnveran takausten osalta jo niinkin pieni realisoituminen kuin 10 % tekee 2,8 miljardia euroa. Puskureita tälle on kerätty huomattavasti vähemmän.

Varsinainen huolenaihe tulee mielestäni olla kuitenkin se, että tällä tiellä emme voi jatkaa, vaan takausvastuiden osuutta BKT:sta on saatava laskemaan. Meidän on opittava tekemään kauppaa ilman näin mittavia takausvastuita. Ovathan siinä onnistuneet muutkin, miksi emme me onnistuisi.

Vastaus otsikon kysymykseen: Olemme, mutta emme vielä onneksi kaulaa myöten.