EU:n toimintaa on
harmillista seurata monessakin asiassa, mutta erityisesti mitä tulee ns.
taakanjakoon siirtolaisten osalta. Suuri ja mahtava EU on sitä mieltä, että se
tarvitsee siirtolaisia, ja että se tarvitsee niitä paljon ja erityisesti maista,
joiden kulttuuritausta on tarpeeksi kaukana eurooppalaisesta. Tämän avulla näet
saadaan dynamiikkaa talouteen, värikkyyttä elämään ja muutakin kaikkea
sellaista uutta, joka parantaa olemassa olevaa eurooppalaista elämänmenoa.
Jos joku on eri mieltä,
hänet pakotetaan samanmieliseksi. Nimittäin erimieltä olevia näyttää
EU-perheessä olevan ainakin ns. itäisessä Euroopassa. Hankaliksi asian suhteen
ovat heittäytymässä ainakin Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki ja Unkari. Tähän
ryhmään voivat vielä liittyä Itävalta ja Romania.
Näiden itäisen EU-osan maiden
ilmoitettua etteivät ne suostu tähän ns. Taakanjakoon, on EU:n vastaus ollut
lähinnä uhkailu ja pelottelu. Eli ellette suostu niin itkette ja suostutte. On
siis selkeästi tuotu esiin EU:n pakkoluonne ja valta yli kansallisen demokratian.
Tietysti EU on hyvis ja nämä hangoittelevat maat ovat pahiksia.
Näin sivullisena
tarkkailijana ei voi kuitenkaan tehdä muuta kuin ihmetellä EU:n viisaiden
päättäjien asennetta ja toimintatapaa. Katsottaessa vastaanhangoittelevia maita
ja pohdittaessa niiden historiaa (joka ei oikeastaan ole edes kaukana) ilmenee,
että kaikki niistä ovat kärsineet 1900-luvun aikana
totalitarismista ja sen vaikutuksista.
Ei tarvitse mennä sen
kauemmaksi kuin aikaan ennen toista maailmansotaa, jolloin näiden maiden
olemassa olo oli Kansallissosialistisen Saksan uhkaama ja osittain hävittämä.
Ja kun tästä selvittiin,
niin seurauksena oli Suuren ja Mahtavan Neuvostoliiton ylivalta, joka joko
suoraan tai välillisesti määräsi kansakuntien olemassa olemisen ehdot kuten talouden
rakenteen, toimintavapauden jne.
Nämä maat ovat siis
kärsineet enemmän ja vähemmän muiden komentelusta ja havainneet tottelemisen
olevan jokseenkin huono asia oman maan kannalta.
Nyt nämä maat saivat ns.
itsenäisen päätäntävallan oltuaan kohtuullisen pitkään alamaisina muiden
määritellessä olemassa olemisen ehdot. Kun ne sitten liittyivät rauhanprojekti
EU:hun, niille selvisi, että sama komentelu jatkuu.
Näistä seikoista johtuen
tulee mieleen muutama kysymys Suurelle ja Mahtavalle EU:lle:
Kysymys 1: Miksi
ihmeessä yritätte pakottaa näitä maita vastentahtoisesti toimimaan oman maansa
intressien vastaisesti?
Kysymys 2: Eikö ole luontevaa,
että nämä maat vastustavat EU:n pakottamista, koska pakottajana on heidän
näkökulmastaan samankaltainen taho kuin aikaisemminkin?
Kysymys 3: Mitä EU
tekee, jos nämä maat kyllästyvät EU:n komenteluun ja tekevät exitit? HUOM: Näiden
maiden asukasluku on yhteensä, jos kaikki seitsemän maata otetaan mukaan noin
95 miljoonaa, mikä on vajaa 19 % koko EU:n nykyisestä väestömäärästä ja
Brittien lähdön jälkeen runsaat 21 % koko väestömäärästä.
Kysymys 4: Olisiko fiksumpaa
koettaa saada asianomaiset maat sisäistämään EU:n tavoitteet? Jos asianomaiset
maat eivät voi niitä sisäistää, ovatko EU:n tavoitteet EU-maiden etujen
mukaisia?
Tämän jälkeen kysymys
Suomen medialle:
Miksi näiden maiden
esiintuomasta näkökulmasta ei oikein löydä tietoja Suomen tasapuolisesti sekä aitoja
ja rehellisiä uutisia välittävästä mediasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti