Suomalaisen yhteiskunnan kipukohteet Osa 4

Huomattava suomalaisen yhteiskunnan kipukohta on tulonsiirtojen ”järkevyys”. Nykyisessä mekanismissa siirtoja tehdään suurelta osaltaan ns. keskiluokan sisäisinä tulonsiirtoina. Tulonsiirtomekanismin ”järkevyyttä” kuvaavat seuraavat Tilastokeskuksen luvut:

• Kotitalouden tulojen ollessa välillä 70.000–100.000 € kotitalous saa tulonsiirtoja runsaat 12.000 € ja maksaa niitä 23.000 €. Tässä tuloluokassa kotitalouden koko on keskimäärin noin kolme henkeä, mikä tarkoittaa yleensä kahta aikuista tulonhankkijaa ja heidän keskimääräistä 35.000 – 50.000 €: n vuosituloa, siis eräänlaista keskiluokkaa.

• Suuremmissa tuloluokissa epäsuhta kasvaa. Ylimmässä tuloluokassa kotitalous maksaa tulonsiirtoina lähes viisinkertaisen määrän saamiinsa tulonsiirtoihin verrattuna.

• Kotitalouden vuositulojen ollessa yli 40.000 € tulonsiirtorumbaa pyöritetään siten, että nämä tuloluokat saavat tulonsiirtoina yhteensä lähes 21 miljardia euroa ja maksavat niitä yhteensä 29 miljardia euroa. Näistä ainut tuloluokka, jossa saadut tulonsiirrot ylittävät maksetut tulonsiirrot on tuloluokka 40.000-70.000 €.

Hurraa - olemme keksineet ikiliikkujan: tulonsiirtovirkamiehen!  Tässä meille loistava kärkihanke ja vientituote!

Saadut tulosiirrot ovat lähinnä eläketuloja ja sosiaaliturvaetuuksia kuten lapsilisiä, työttömyyskorvauksia jne. Maksetut tulonsiirrot ovat maksettuja veroja sekä sosiaaliturvamaksuja ja eläkevakuutusmaksuja.

Jos verouudistus toteutetaan edellisen ehdotukseni mukaisesti, sen myötä vapautuu euroja kansalaisten käyttöön melkoisesti, eli noin 22 miljardia euroa. Mitä tämä voisi tarkoittaa kansalaisille?

Herää helposti ajatus, että sitten varakkaat porskuttavat ja pienituloisemmat kärsivät. Se ei suinkaan ole tarkoitus, vaan tavoitteena on löytää uutta dynamiikkaa talouteen ja kansalaisten omavastuisuutta sekä eurojen ansaintaan että niiden käyttöön. 

Omavastuisuus kasvaa, kun käyttäjä maksaa käyttämistään palveluista joko osan tai kokonaan. Tämä kasvattaa sekä halua käyttää palvelua aidon tarpeen perusteella että halua saada hyvää palvelua mutta kustannustehokkaasti tuotettuna. 

Pitemmällä aikajänteellä on mielekästä vielä luopua ns. universaaliperiaatteesta eli että palvelusetelit annetaan kaikille. On järkevää joko porrastaa niiden saanti tai luopua niistä kokonaan korkeammissa tuloluokissa, joissa selkeästi on maksuvaraa. Esimerkiksi seuraavassa laskelmassa esitettyjen kahden ylimmän tuloluokan osalta voidaan sangen hyvin joko puolittaa palvelusetelien arvo tai korkeimmassa tuloluokassa jättää se kokonaan antamatta.

On selvää, että aina löytyy erityistapauksia, joihin seuraavassa esitetyt laskelmat eivät sovellu. Yhteiskunnallisessa kehittämisessä on kuitenkin aina lähdettävä yleisen tason liikkeistä.

Seuraavan taulukon esimerkit on laskettu soveltaen nykytilannetta ja koetettu löytää edellisen postauksen verojärjestelmän mukainen käyttöön jäävä euromäärä. Sen lisäksi on laskettu, mikä on käteen jäävä euromäärä nykyverotuksen mukaan. Laskelmassa on lisäksi arvioitu arvonlisäverotuksen lisääntynyt vaikutus nykytilanteeseen verrattuna. Tämä esitetään kohdassa alv-lisä, mikä tarkoittaa, että kussakin tuloryhmässä menee enemmän veroeuroja alv:n maksamiseen.

Vuositulot €	20.000	40.000	70.000	100.000
- tulovero	0	4.000	7.000	10.000
- alvlisä	1.500	3.500	7.000	9.000
Jää	18.500	32.500	56.000	81.000
Nykytilanteessa jää	15.600	28.200	46.000	60.000

Jokaisen tuloryhmän käyttöön jäisi siis enemmän euroja kuin nykyisen verotuksen puitteissa jää. Luvut ovat yksinkertaistettuja mutta antavat selkeän suunnan.

Lisäksi ne antavat perustan sille, että käyttäjä alkaa maksaa käyttämistään palveluista palvelun tuottajalle. On aivan sama, tuottaako palvelun yksityinen tai julkinen yritys. Käytetystä palvelusta käyttäjä maksaa sen osan, jota seuraavassa esitetyt palvelusetelit eivät kata.

Maksujen hahmottelua:

• Julkisyhteisö maksaa kunkin lapsen päivähoidosta ja peruskoulusta, lukiosta sekä ammatillisesta koulutuksesta 5.000 €/lapsi/vuosi. Loput päivähoito- ja koulumaksuista maksavat lasten vanhemmat. Julkisen sektorin kustannukset ovat yhteensä 5.5 miljardia euroa vuodessa.

• Julkisyhteisö maksaa kunkin opiskelijan yliopistokustannuksista 7.000 €/käyttäjä/vuosi ja AKK:n opiskelijan osalta 5.000 €/käyttäjä/vuosi. Kulut yhteensä 1.5 miljardia euroa vuodessa. Yliopistokuluja maksetaan 5 vuoden ajan ja AKK :n osalta 4 vuoden ajan. Loppuosan kustannuksista käyttäjä maksaa itse.

• Julkisyhteisö antaa yliopistoille tutkimustoimintaa varten vuosittain 2 miljardia euroa.

• Julkisyhteisö antaa käyttäjälle sotepalvelusetelin 1.000€/käyttäjä/vuosi. Se voidaan käyttää henkilökohtaisesti tai perheenjäsenen osalta. Kokonaiskulut ovat vuodessa 6.0 miljardia euroa. Palvelusetelin euromäärän yli menevän osan kuluista maksaa käyttäjä itse.

Nyt tulee helposti esiin se, että miten käy pienituloisten lapsiperheiden, kun heidän täytyy maksaa päivähoidosta ja koulutuksesta. Huoli on aivan aiheellinen, mutta kohdistuu kuitenkin suhteellisen pieneen osaan koko lapsimäärästä. Kun tarkastellaan kotitalouksien lapsimäärää tuloluokittain, saadaan selville, että kotitalouksien

-  Tuloluokissa alle 40.000 euroa/vuosi on yhteensä 139.000 lasta

-  Tuloluokassa 40.000-70.000 euroa/vuosi on noin 393.000 lasta

-  Yli 70.000 euroa/vuosi tuloluokassa on yhteensä 550.000 lasta.

Siispä johtopäätös on, että nykyinen tulonsiirtoautomaatti tarkoittaa käytännössä sitä, että tällä hetkellä Virtasen keski-/ hyvätuloinen perhe (2 lasta) rahoittaa Lahtisen keski/hyvätuloisen perheen (2 lasta) lasten päivähoidon ja koulutuksen. Sama tapahtuu toisin päin. Siinä sivussa sitten he tietysti rahoittavat pienempituloisten perheiden lasten päivähoitoa ja koulutusta, mutta HUOM! VÄHEMMÄSSÄ MÄÄRIN, koska lasten suuri määrä on keski-/hyvätuloisissa kotitalouksissa. 

Tietysti tämä tulonsiirtoautomaatti työllistää virkakoneistoa mukavasti ja päättäjät voivat viisaasti väitellä siitä, onko järkevää ja varaa nostaa lapsilisiä10 euroa kuukaudessa - tai jostain muusta tunteita kuohuttavasta seikasta.

Käyttäjämaksujen merkittävin vaikutus on nimenomaan omavastuisuuden kasvattaminen henkisesti, eurollisesti että poliittisesti. Käyttämällä saamamme eurot oikein, ne riittävät sangen hyvin siihen, että todellinen tarve sosiaalisiin tulonsiirtoihin voidaan turvata.

Alle 20.000 euron vuositulojen kotitalouksissa (564.000 kotitaloutta) on yhteensä noin 610.000 kansalaista. Jos pidämme huolta siitä, että kaikkien kotitalouksien tulojen määrä on vähintään 20.000 euroa, meidän tulee kasvattaa sosiaalisia tulonsiirtoja vuositasolla nykytilanteesta noin 4 miljardia euroa. Jos nostamme jokaisen kansalaisen tulotason tuohon määrään, tarvitaan muutama  satamiljoonaa euroa lisää.

Mielestäni tämä on täysin mahdollista suuntaamalla eurojen käyttö uudella tavalla. Lisäksi olen vakuuttunut siitä, että edellisen postauksen mukaiseen verojärjestelmään siirtyessämme tapahtuu seuraavaa, joka helpottaa myös tässä käsiteltyä asiaa:

1. Palveluiden ja tuotteiden hinnat alenevat

2. Työllistyminen kasvaa

3. Myös osa-aikaisella työllä pärjääminen tulee mahdolliseksi

4. Palveluiden ja tuotteiden laatu paranee

5.Omavastuisuus kasvaa

6. Palveluiden ja tuotteiden käyttötehokkuus kasvaa

7. Sosiaalisten tulonsiirtojen tarve vähenee.