Liian vähän hoitajia?

Hallituksemme tavoitteena on kohtuullistaa julkisia menoja. Tähän pyrkiessään hallitus esittää milloin mitäkin ns. julkisten menojen alentamiskohdetta. Ja jokaisesta säännönmukaisesti nousee meteli ja vastarinta. Sen enempää asian esittäjäkään kuin vastustajatkaan eivät esitä asiaa koskevaa faktatietoa vaan yleensä keskitytään tunneperäisesti väittelemään aidan seipäistä. Tämä kun sopii paremmin poliittiselle agendalle.

Faktatietoina voisi esittää esimerkiksi vertailutietoja eri OECD-maiden vastaavista luvuista. OECD:n keräämissä tilastoissa on tietysti jonkin verran tilastoharhaa, mutta koko talouden tasolla erot tasoittuvat riittävästi, jotta vertailua voidaan tehdä.

Seuraavassa taulukossa on vertailtu eri OECD-maiden tietoja, jotka voisivat antaa hoitajakeskusteluun hieman lisää tosiasiapohjaa. Ensimmäisessä sarakkeessa esitetään hoitohenkilöstön määrä 1.000 asukasta kohden ja toisessa sarakkeessa on yli 65 –vuotiaiden osuus koko väestöstä.

Voidaan perustellusti olettaa, että

- suurempi määrä hoitajia 1000 asukasta kohden tuottaa paremman hoidon laadun

- suurempi yli 65- vuotiaiden osuus väestöstä vaatii suuremman hoitajien lukumäärän.

Katsotaanpa miten rakas isänmaamme sijoittuu.  Haluan vielä muistuttaa, että taloudellisen pärjäämisen mukaan (ostovoimakorjattu BKT/asukas) Suomi on heikoin tarkastelluista maista. Maat on sijoitettu järjestykseen, jossa ensimmäisellä maalla on eniten hoitajia 1.000 asukasta kohden jne.

Maa	Hoitajat/ 1.000 asukasta	yli 65- vuotiaiden osuus %
1. Norja	17	15
2. Sveitsi	17	17
3. Tanska	16	17
4. Islanti	15	11
5. Suomi	14	18
6. Saksa	13	21
7 Alankomaat	12	16
7. Irlanti	12	12
7. Australia	12	13
10. Ruotsi	11	18
11.Belgia	10	17
12. Kanada	10	15
13. Itävalta	8	18
14. UK	8	16

Taulukon tietojen mukaan me suomalaiset pärjäämme melko hyvin. Hoitajien määrässä/1.000 asukasta olemme sijalla 4. Edellämme ovat vain Norja, Sveitsi, Tanska ja Islanti. Sen sijaan esimerkiksi Alankomaat, Itävalta, Ruotsi ja Saksa ovat meitä jäljessä.

Kun tarkastellaan yli 65-vuotiaiden osuutta koko väestöstä, havaitsemme, että siinäkään emme ole ykkösiä. Saksa johtaa tätä kamppailua ja sen jälkeen ovat Itävalta, Ruotsi ja Suomi sulassa sovussa eivätkä Alankomaat, Belgia, Sveitsi ja Tanskakaan ole kovin kaukana.

Mielestäni edellä olevien tietojen perusteella ei ainakaan automaattisesti voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että Suomessa on hoitajia liian vähän. Vai lähdemmekö suoraan siitä, että Saksasta alkaen meidän jälkeen olevissa maissa on meitä huonompi hoitamisen taso?  Miten esimerkiksi itävaltalaiset pärjäävät? Miten alankomaalaiset entäpä saksalaiset? Miksi Ruotsissa on näinkin vähän hoitajia 1.000 asukasta kohden (siellä vain 11 kun meillä kotomaassa 14)?

Keskustelussa tulee lähes joka tilanteessa esiin Norja, jonka hoitajamäärä tuhatta asukasta kohti on todella korkeampi kuin Suomessa. Miksi ei oteta keskusteluun mukaan maita, joissa on meitä alhaisempi hoitajien määrä? Olisiko syytä perehtyä Norjan ohessa Alankomaiden, Belgian, Kanadan ja Ruotsin malleihin? Ja koska edustajamme haluavat reissata hieman kauempana, voisi vielä ottaa mukaan Australian. Kyllä hyvä oppi Australiasta on aina yhden valiokunnan Australian matkan väärtti.

Vai onko niin,. että olemassa olevan olotilan muuttaminen on aina väärin?

Onko niin, että on aivan sama mitä faktoja esitetään, niitä ei kuitenkaan oteta huomioon, vaan asiat käsitellään ja päätetään fiilisperusteella?

Vai onko niin, että päättäjillä ei ole uskallusta viedä mitään harkitsemaansa asiaa loppuun?

Jos tähän vastataan myönteisesti, on hyvä pohtia samankaltaisuutta Espanjaan 1970-luvulla:

”Francon kuoltua 20.11.1975 ja hallittua lähes 40 vuotta Espanjassa kiersi yleinen puheenparsi, että uuden hallituksen ensimmäinen tehtävä olisi valita joku uskalikko kertomaan asiasta hänelle, Francolle, itselleen.”