Olemmeko laiskoja - tuleeko meistä tyhmiä?

Edellisessä vertailussa selvisi, että Suomen Pisa-tuloksissa ei ole riemun aihetta, eikä ole koskaan ollutkaan. Syvennyin asiaan vielä lisää ja tutkin asiaa hieman laajemmin.

On selvää, että oppimistuloksien paremmuuden ratkaisee pitkällä aikavälillä kaksi tekijää: oppimiskyky ja ahkeruus (= panostus) oppimiseen. Koulujärjestelmä tietysti voi vaikuttaa siihen, mitä opiskellaan. Lisäksi koulujärjestelmä vaikuttaa esim. luokkakoolla siihen, onko oppiminen helpompaa vai hankalampaa.

Seuraavassa taulukossa on esitetty Pisa-tutkimuksen maista lisää tietoja:

- matematiikan määrä koulutuksessa

- koulun ulkopuolisen opiskelun määrä

- opiskelijoiden ja opettajien määrien suhde

Nämä tekijät auttavat havaitsemaan opetuksen sisältöä, opiskelijoiden ahkeruutta että opetustoiminnan tehokkuutta.

Maat ovat Pisa -paremmuusjärjestyksessä.

Maa	Pisapisteet keskiarvo	Matematiikkaa tuntia viikossa	Koulun ulkopuolinen opiskelu tuntia viikossa	Oppilaita opettajaa kohden
Singapore	560	.4.8	14	17
Macao	537	4.6	9	14
Taiwan	537	4.1	9	-
Hongkong	536	4.5	9	14
Japani	535	3.9	5	15
Viro	527	3.7	11	12
PSJGKiina	525	4.5	19	15
Kanada	522	5.2	8	16
9. Suomi	521	2.9	4	11
Korea	520	3.6	9	17
Slovenia	512	2.7	7	12
Vietnam	510	3.8	16	19
Tanska	507	3.7	6	12
Uusi-Seelanti	504	4.0	6	16
Norja	502	3.3	7	10

Suomi ”loistaa” lähes ainoalaatuisella tasolla sekä matematiikan vähäisyyden että koulun ulkopuolisen opiskelun suhteen. Suomi ja Slovenia ovat ainoat maat, joissa matematiikan opiskeluun käytetään alle kolme tuntia viikossa.  Jos otetaan mukaan matematiikan ohessa äidinkieli ja luonnontieteet tilanne on sama. Näiden kolmen aineen opiskeluun käyttävät vähiten aikaa viikossa Suomi, Slovenia ja Norja, kaikki alle 10 tuntia viikossa, kun hyvin pärjänneet Aasian maat käyttävät 12-13 tuntia viikossa ja Kanada jopa reilut 16 tuntia.

Jos oletetaan, että matematiikka ja luonnontieteet ovat yhteiskunnan kannalta merkittäviä osaamisasioita, niin voi voi Suomi-neito parka. Tulet jäämään jalkoihin, ellei tilanne tästä korjaannu eli matematiikan ja luonnontieteen määriä ei kasvateta.

MUTTAMUTTA, VARSINAINEN SUPERYLLÄTYS tulee opiskelijoiden ahkeruuden kohdalla. Suomi on ”voittaja”, meillä opiskellaan vähiten koulun ulkopuolella, jopa hälyttävän vähän. Singaporessa opiskelijat käyttävät koulun ulkopuoliseen opiskeluun aikaa peräti 14 tuntia - Suomessa vain 4 tuntia.

Tämä on erittäin huolestuttava piirre kouluoppimisessa.  On aivan sama minkälainen koulujärjestelmä on, jos opiskelijat eivät omatoimisesti tee mitään tai tekevät vain hyvin vähän, he eivät opi. Lisäksi on selvää, että opiskelijat omaksuvat kouluaikanaan asenteen, jolla he suhtautuvat sekä opiskeluun että työntekoon. Suomeksi sanottuna he laiskistuvat, koska eivät opi, että opiskelu (ja myös työnteko) vaatii ponnistelua.

Vaikuttaa siltä, että koulusta on tullut paikka, jossa viihdytään kouluaika. Sen jälkeen tehdään jotain omasta mielestä mukavaa, jotain sellaista joka ei missään tapauksessa saa vaikuttaa opiskelulta. Sama idea näyttää iskeneen opettajiinkin. Käytössä olevan tiedon mukaan Suomessa opettajien työaika on OECD:n tietojen mukaan lyhin (noin 790 tuntia vuodessa), kun vastaava työaika esimerkiksi Virossa on reilut 1500 tuntia ja Kanadassa reilut 1200 tuntia.

Yllätys on myös se, mitä työtä opiskelijat odottavat tekevänsä 30-vuotiaina.  Suomessa vain 4 % opiskelijoista ajattelee toimivansa tieteen ja tekniikan alalla, kun hoiva-alalla vastaava toiveluku on 11 %. Vastaavasti Singaporessa tieteen ja tekniikan alalla odottaa toimivansa 14 % opiskelijoista. Suomessa tekniikan ja tieteen alalle aikovien osuus on alhaisin yhdessä Tanskan kanssa. Jos tämä suuntautuminen realisoituu, voidaan vain todeta, että takanamme on loistava tulevaisuus tekniikan ja tieteen osalta. Turha odottaa uutta Nokiaa. Herääkin kysymys: Voiko peruskoulutuksessa toimivien opettajien sukupuolijakautumalla olla vaikutusta myös opiskelijoiden urasuuntautumiseen?

Meillä valitetaan sekä luokkakoon suuruutta että ns. koulutusleikkauksia. Luokkakoko on Suomessa selvästi pienempi kuin muissa taulukon maissa, Norjaa lukuun ottamatta. Se on jopa selvästi alhaisempi kuin erinomaisesti pärjänneessä Singaporessa.

Mitä rahaan tulee, niin maat käyttävät rahaa koulutukseen kahdella panostustasolla. Suomi ja muutama muu maa (mm. Kanada, Norja, Vietnam) käyttävät noin kuusi prosenttia BKT:sta koulutusmenoihin. Viro käyttää noin viisi prosenttia  ja Singapore, Macao ja Hongkong vain noin  kolme prosenttia BKT:sta koulutukseen.

Miten meidän käy? Ellemme voimakkaasti muuta peruskoulutusjärjestelmäämme, meidän käynee melko huonosti. Emme tule pärjäämään sen enempää Pisassa kuin taloudellisestikaan globaalissa maailmassa. Aasian maiden ohessa ohitsemme huristavat monet muut nousevat maat.

Siispä, olisiko aika:

1. Tehdä koulusta oppimiseen keskittyvä opinahjo, jossa oppiminen ja opiskelu on pääasia eikä viihtyminen

2. Saada opiskelijat panostamaan omaan oppimiseensa ainakin enemmän kuin 4 tuntia viikossa

3. Lopettaa tasapäistäminen, joka johtaa koko kansan tyhmentymiseen (Meistä tulee yhtä osaamattomia, mutta onneksi olemme sitä tasapäisesti)

4. Saada opettajat tekemään enemmän työtä kuin puolet muiden maiden opettajien työajasta

5. Arvioida opettajia opiskelijoiden pärjäämisen perusteella (Suomessa opettajia ei arvioida opiskelijoiden koulumenestyksen perusteella, kuten suurimmassa osassa muita maita)

Arvon opetusministeri, jos oppia ei haluta hakea kaukaa Singaporesta, sopisiko opin hakeminen Virosta? Tähän ei tarvita kuin puolentoista tunnin laivamatka suuntaansa?