tiistai 29. elokuuta 2017

”Tervetuloa pakolaiset!” sanovat nuoret aikuiset

The Global Shapers Survey on tehnyt kyselyn nuorten aikuisten asenteista ja suhtautumisesta erilaisiin asioihin. Kysely toteutettiin hyvin laajasti. Mukana oli 186 maata ja 24.800 vastaajaa. Nuorten aikuisten ikähaitari oli 18–35 vuotta.

Merkittävä, ehkäpä yllättäväkin tulos oli nuorten voimakas suhtautuminen pakolaiskysymykseen. Kanta oli seuraavanlainen

Toivottaisin pakolaiset:
                                                                                      
tervetulleeksi maahani                   73 % vastaajista
tervetulleeksi kotikaupunkiin          51 % vastaajista
tervetulleeksi naapurikseni            50 % vastaajista
tervetulleeksi kotiini                       27 % vastaajista

Vain runsaat 7 % totesi, etteivät toivota pakolaisia tervetulleeksi edes omaan maahansa.

Nuoret näkevät pakolaiset avun tarpeessa olevina ihmisinä. Lisäksi he katsovat, että pakolaiset ovat oman maan taloudelle ja yhteiskunnalle voimavara. Nuoret ovat myös valmiita ottamaan erilaisia kulttuureja vastaan sekä sopeutumaan erilaisuuteen. Nuoret pitävät itseään myös suurelta osaltaan yleisesti ottaen ihmisinä, eivätkä he sido itseään tietyn maan kansalaisuuteen.

Koska nuorten asenteet tässä suhteessa ovat näinkin avoimien ovien politiikkaa tukevia, lienee enää ajan kysymys, jolloin se toteutuu myös käytännössä.

Suomessa ikäryhmään 18–35-vuotiaat kuuluu runsaat 1.150.000 nuorta aikuista. He muodostavat melkoisen äänestysvoiman. Lisäksi joka vuosi he vanhenevat ja heidän tilalleen tulee uusia nuoria aikuisia. Jos vanhenevien ja uusien nuorten aikuisten asenteet tässä kysymyksessä säilyvät, on edessämme melkoinen muutos pakolaiskysymyksessä. Se muutos vienee meitä kohti avoimien rajojen politiikkaa ja tilannetta.

Nyt voi kohtuullisen hyvin myös ymmärtää Vihreiden kannatuksen voimakaan kasvun.


7 kommenttia:

  1. 186 maata tarkoittaa sitä, että valtaosa vastaajista oli kehitysmaalaisia.

    VastaaPoista
  2. 186 maata tarkoittaa sitä, että valtaosa vastaajista oli kehitysmaalaisia.

    VastaaPoista
  3. Varmaan näinkin,mutta esimerkiksi Saksasta vastaajia oli runsaat 3.500. Aika todennäköisesti näyttää, miten käy meillä Suomessa. Jonkin verran nuorien kanssa tekemisissä olevana tunnistan kyllä samanlaista ajattelua myös omissa nuorissamme. Tottahan toki on eri tavalla asioista ajatteleviakin, mutta jos suuntaus on yllä kuvatun kaltainen,niin eihän tule ainakaan yllätyksenä.

    VastaaPoista
  4. Iltalehti 1.7.-17 taas sai omassa kyselyssään pääministereistä tulokseksi, että alle 50-vuotiaiden mielestä J.Halla-aho olisi soveliain pääministeriksi. Yli 50-vuotiaat taas kannattavat Sipilää ja Orpoa.

    VastaaPoista
  5. Näinhän se on. Ikäryhmään 36-50 vuotiaat kuuluu reilut miljoona ihmistä,joten koko nuoriin ja vähän varttuneempiin aikuisiin kuuluu reilut 2.1 miljoonaa, joten erilaisia mielipiteitä on varmastikin.
    Tekstini varsinainen tarkoitus oli tuoda esiin ajattelutrendi, joka on melko vahva laajemmalla tasolla. Mikä on tilanne Suomessa, olisi todella mielenkiintoista selvittää hieman perusteellisemmalla kyselyllä?

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista olisi myös tietää, kuinka moni näistä Saksan yli 3 500 vastaajasta oli ensimmäisen ja toisen polven kehitysmaalaisia maahanmuuttajia. Kantasaksalaisistakin vastaajista kiinnostaisi tietää sukupuolijakauma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti heitä on osuuttaan vastaava määrä( tutkimus ei tätä kerro) . Sukupuolijakautuma oli suurin piirtein 50-50. Tutkimus selvitti myös monia muita seikkoja, yllä esitetty oli vain eräs sivujuonne, joka kiinnitti huomiota.

      Poista