Muutama kysymys Touko Aallolle

Onnittelut puheenjohtajuudesta!

Olet ehtinyt jo muutaman kerran esittää vaatimuksia siitä, että Suomen kehitysapumäärärahoja olisi kasvatettava. Olet tuonut esiin myös sitä, että tehtyjen vähennysten vuoksi monia hankkeita jää toteuttamatta ja että eri kehitysyhteistyöjärjestöt ovat joutuneet vähentämään henkilöstöään nimenomaan Suomessa.

Tästä juontui mieleeni muutama kysymys Sinulle:

Kysymys 1: Miten Suomessa suomalaisten tekemä työ parantaa kehitysmaiden ihmisten oloja ja hyvinvointia?

Kysymys 2: Oletko tutkinut, miten Suomen aikaisemmin kehitysapuun käyttämät eurot ovat parantaneet kohdemaan ihmisten oloja ja hyvinvointia?

Ensimmäisen kysymyksen osalta löytänet perusteluja näkemyksellesi.

Toisen kysymyksen osalta voinen hieman avustaa. Selvitin Maailmanpankin tiedoista, millä tavoin muutaman Suomelta kehitysapua saaneen ja saavan maan talouden tilanne on muuttunut vuodesta 1990 vuoteen 2015. Yksinkertaistuksen vuoksi käytin tunnuslukuna tavanomaista BKT/asukas määrää. BKT/asukas on USD ostovoimakorjattuina vuoden 2011 tasolla. Taulukossa 1 on esitetty kunkin maan BKT/asukas vuonna 2015 ja taulukossa 2 suhteellinen muutos vuodesta 1990.

Maa	BKT/asukas 2015
Tansania	2.510
Etiopia	1.530
Kenia	2.901
Mosambik	1.120
Nepal	2.312

Maa	Kasvu %
Tansania	70
Etiopia	135
Kenia	22
Mosambik	200
Nepal	95

Kasvuprosentit tuntuvat suomalaisittain hurjilta, mutta esimerkiksi:
- Mauritiuksen BKT/asukas on samana ajanjaksona kasvanut 156 %, ja se oli vuonna 2015 noin 18.900 USD.

- Sri Lankan BKT/asukas on vastaavasti kasvanut 201 % (vuonna 2015 reilut 11.000 USD)

- Thaimaakin on kasvattanut BKT/asukas -määräänsä 131 % (vuonna 2015 noin 15.300 USD)

- Botswana on kasvattanut BKT/asukas-määräänsä 84 % (vuonna 2015 noin 14.900 USD).

Lisäksi voidaan todeta, että Kiina on kasvattanut BKT/asukaslukuaan samalla ajanjaksolla 790 %, ja sen BKT/asukas vuonna 2015 on noin 13.600 USD. Intiakin on kehittynyt merkittävästi ja kasvuprosentti on 226 % ja USD määrä on noin 5.800 USD vuonna 2015.

Edellä läpikäydyn tiedon perusteella voi hieman ihmetellä, ovatko päättäjämme yleensä tietoisia siitä, miten annettu kehitysapu ja annetut kehitysyhteistyömäärärahat hyödyttävät asianomaisen maan kansalaisia. Ainakin Tansania on ollut Suomen kehitysavun kohteena jo 1960-luvulta ja tulokset näyttävät melko heikoilta.

Mielestäni keskeinen kysymys tulevaa ajatellen onkin, ei niinkään se, että lisätään määrärahoja vaan ennemminkin se, miten eurot käytetään. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että aikaisemmin isohko osa niistä on käytetty täysin turhaan kuten esimerkiksi Maailma kylässä -festivaaliin Helsingissä.

Niinpä Hyvä Touko Aalto, olisiko ensin aihetta selvittää mahdollisuudet nykyisin käytettävien eurojen tehokkaampaan käyttöön ja nimenomaan siihen, miten ne palvelevat parhaiten kohdemaan kansalaisia.  Vasta kun tämä on tehty, voi olla järkevää vaatia lisää euroja asianomaiseen tarkoitukseen.

(PS: Tästä on jätetty tarkoituksella pois kriisialueina pidettävät kohdemaat kuten esimerkiksi Afganistan ja Syyria.)

Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät!?

Otsikon iskulauseeseen törmää lähes päivittäin. Sen esittäjät ovat varmaankin vilpittömästi esittämänsä näkemyksen takana. Mutta onko väitteelle todellisuuspohjaa? Pitävätkö väitteet paikkansa?

Katsotaanpa ensin jälkimmäistä osaa eli ovatko köyhät köyhtyneet ja jos ovat, niin kuinka paljon. Tarkastellaan asiaa hieman laajemmin kuin pelkästään Suomen tai EU:n osalta.

Seuraavassa tietoja siitä, miten koko maailmassa on kehittynyt niiden henkilöiden määrä, joiden on elettävä alle 3.10 USD/päivä. Dollarimäärä on ostovoimakorjattu ja vuoden 2011 arvossa.

- Aasian kehitys on ollut sangen vahvasti köyhyyttä vähentävää ja alle 3.10 USD pärjäävien määrä, joka vuonna 1990 oli 84 %,on vähentynyt 22%:iin vuonna 2012.

- Latinalaisessa Amerikassa vähennystä on samalla ajanjaksolla tapahtunut  30 %:sta (vuonna 1990) 12 %:iin vuonna 2012.

- Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on vähennys ollut selkeästi pienempi. Vuonna 1990 oli alle 3.10 USD:lla pärjäävien määrä 74 % ja vuonna 2012 oli määrä 67 %.

Kun tarkastellaan muutamia maita erikseen, saadaan samanlaisia tulemia.

- Kiina on onnistunut erinomaisesti, sillä vuoden 1990 tasosta (89 %) on köyhien osuus laskenut 19 %:iin.

- Indonesiassa vastaavana aikana köyhien suhteellinen osuus on laskenut vuoden 1990 tasolta (85 %) noin 36 %:iin.

- Brasiliassa vastaavasti on vuoden 1990 tasolta (36 %) köyhien osuus laskenut kahdeksaan prosenttiin.

- Intiassakin laskua on ollut merkittävästi, sillä vuoden 1993 tasolta (80 %) on suhteellinen osuus laskenut 58 %:iin vuonna 2011.

Siis: koko maapallon tasolla köyhätkin ovat rikastuneet tai ainakin tulleet vähemmän köyhiksi. Se, että onko tätä tapahtunut riittävässä määrin, on jo kokonaan toinen asia.

Lisätietona vielä, että globaalisti tarkasteltuna BKT/henkilö on kasvanut vuoden 1990 noin 9.000 USD:sta noin14.700 USD: iin vuonna 2015 eli 65 %. Koska köyhien suhteellinen osuus on selvästi laskenut, huolimatta väestönkasvusta, voidaan päätellä, että köyhien lukumääräkin on merkittävästi alentunut vuodesta 1990.

Mikä on tilanne Suomessa?

Suomen osalta ei ole mielekästä käyttää Maailmanpankin yllä esitettyä tulotasoa vaan voimme hyödyntää Tilastokeskuksen tietoja käytettävissä olevasta tulosta tulonsaajaryhmittäin. Seuraava taulukko esittää eri tulonsaajaryhmien käytettävissä olevien tulojen suhteellista muutosta vuodesta 1990 vuoteen 2015 eli kertoo sen, kuinka paljon tulonsaajaryhmän tulot ovat kasvaneet tuolla ajanjaksolla.

Tulonsaajaryhmä 1/10 eli desiili	Tulojen kasvu %
I alin ryhmä	27
V ryhmä	26
VI ryhmä	32
IX ryhmä	44
X suurituloisin ryhmä	73

Kaikkien tulonsaajaryhmien tulot ovat siis kasvaneet. Tosin eniten tuloa saajien ryhmässä tulot ovat kasvaneet voimakkaimmin.  Alimman tulonsaajaryhmän tulot ovat kasvaneet jopa hieman enemmän kuin keskituloisten ryhmän V jäsenten tulot.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa on tilanne seuraava erityisryhmien osalta:

Alle 18-vuotiaiden pienituloisuusaste oli vuonna 2014 Suomessa kaikkien EU-maiden matalin, 10 prosenttia. Myös 65 vuotta täyttäneiden pienituloisuusaste on alle 28 EU-maan keskiarvon, 13,8 prosenttia

Lisäksi:

Pienituloisissa kotitalouksissa asuvien osuus väestöstä oli Suomessa 12,4 prosenttia vuonna 2014. Tuolloin 28 EU-maassa keskimäärin 17,3 prosenttia väestöstä oli pienituloisia

On tärkeää huomata, että pienituloisuuden määritelmä johtaa suhteellisen köyhyyden mittaamiseen, koska

Pienituloisiksi katsotaan kaikki henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä oleva rahatulo kulutusyksikköä kohden on alle 60 prosenttia kansallisesta keskitulosta. Pienituloisuuden euromääräinen raja siis vaihtelee maittain. Suomessa se oli noin 1 190 euroa kuukaudessa yhden hengen taloudessa vuonna 2014.

Kun tulostaso nousee, kasvaa yleensä myös keskitulo, joten pienituloisuus on EU-maissa suhteellista. Sen sijaan Maailmanpankin mittari on absoluuttinen mittari ja osoittaa selkeästi köyhyyttä tai pienituloisuutta.

Kysymys ikihirveille puolueille, jotka jatkuvasti puhuvat siitä, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät:

Missä ovat faktat?

Se, että rikkaat rikastuvat, on tosiasia, koska käytettävissä oleva tieto tukee tätä. Sen sijaan mikään ei tue sitä väitettä, että köyhät köyhtyvät. Tämä tuli selvästi esiin edellä.

Se, että toisten tulot kasvavat enemmän kuin minun, ei tarkoita minun köyhtymistäni, jos tuloni kerran kasvavat. Se voi tarkoittaa minun suhteellisen asemani heikkenemistäni näihin tulojaan kasvattaviin nähden.

Tietysti jollain epä-älyllisellä keikauksella asia voidaan saada näyttämään siltä, varsinkin jos oma ideaali on se, että kaikki ovat yhtä köyhiä eli tasa-arvoisia.

Vaikuttaakin siltä, että otsikon hokema on vain poliittiseen tarkoitukseen etsitty iskulause, joka oikeuttaa näiden pahojen, tulojaan kasvattavien roistojen lisäverotukseen. Kun saadaan suuri massa ottamaan tämä hokema itselleen ja toistamaan sitä riittävästi, niin eiköhän taas saada mukavasti lisäveroja aikaan.

Näiden henkilöiden, jotka esittävät vakavissaan, että rikkailla on aina vaan varaa maksaa lisää ja nostetaan rikkaiden verotusta, olisi hyvä ottaa huomioon lausahdus, jonka eräs viisas henkilö kerran sanoi:

”Sakko on eräänlainen vero siitä, että on tehnyt väärin, esimerkiksi ajanut ylinopeutta. Vero on eräänlainen sakko siitä, että on tehnyt oikein, esimerkiksi tienannut omalla työllään euroja.”

Voi meitä onnenpekkoja

Hallituskriisi tuli ja meni kaikkine kuohuineen. Viisaat hallitusherrat ja -rouvat voivat jatkaa (ainakin omasta mielestään) erinomaista työtään ja saada Suomi nousuun.

Hallitus korostaa joka käänteessä, että kaikki kasvaa, minkä pitääkin kasvaa ja kaikki vähenee, minkä pitääkin aleta.

Talous kasvaa kohisten ja vientikin on piristynyt.

Työttömyys vähenee.

Kaikki on reilassa ja kaikki hyvä nimenomaan tämän hallituksen ansiota.

Hallituksella lieneekin asiassa osansa, ei oteta heiltä pois ainakaan tässä vaiheessa kunniaa.

Mutta, mistä he ja muutkin ovat innostuneet? Ilonaihe on siinä, että BKT vaikuttaa kasvavan 2,5–3,0 prosentin kasvuvauhtia, mikä tietysti onkin suomalaisen mittapuun mukaan hyvä. Tosin onhan 2000-luvulla nähty yhtä hyviä kasvulukuja useampanakin vuotena.

Sama hype on tarttunut myös moneen muuhunkin tahoon kuin hallitukseen, esimerkiksi oppositioon ja ay-liikkeeseen. Tässä on suuri riski, että menetämme taas malttimme ja itse tuhoamme alkaneen kasvun tai ainakin hidastamme sitä. Se käy helposti: meidän ei tarvitse muuta kuin kuvitella, että ihanan maamme talous on jälleen kunnossa, suuri osa tehdyistä ns. leikkauksista voidaan perua ja palkkoja voidaan taas roimasti korottaa ostovoiman kasvattamiseksi.

Alkaa muistuttaa aikoja 2000-luvun alkupuolella, kun keskusteltiin lähes pelkästään siitä, kuinka paljon meillä on jakovaraa. Se jakovara nähtiin.

Onko kaikki sitten kunnossa?

Kun asiaa tarkastelee asiaa BKT-lukujen valossa, niin tänä vuonna tuskin pääsemme bruttokansantuotteessa vuoden 2008 tasolle reaalihinnoin laskettuna. Vuoden 2008 BKT oli vuoden 2010 viitehinnoilla laskettuna yhteensä198 miljardia euroa. Vuoden 2017 BKT tullee olemaan samassa rahanarvossa laskettuna hieman alhaisempi, ehkä noin 195–197 miljardia euroa.

Vielä ikävämpi uutinen on se, että kun pohtii paljonko BKT olisi ollut vuonna 2017, jos keskimääräinen kasvu olisi ollut 1,5 % / vuosi ja vastaus on, että

se olisi ollut noin 225 miljardia euroa vuoden 2010 hintatasolla.

Eroa siis tuohon hyvään kasvutilanteeseen on reilut 25 miljardia euroa ja lähes 14 %, kun lasketaan tuosta vuonna 2017 toteutuvasta BKT:sta.

Ikävin puoli asiassa on se, että julkinen valta rakentaa oman toimintakokonaisuutensa aina paremman kehityksen mukaisena eli tavoitteellisen tai kuvitteellisen BKT-arvion mukaan. Julkinen valta toimii siis yleensä talousharhan perusteella. Tämä julkisen vallan talousharha on johtanut siihen, että meillä on selkeästi liian suuri julkinen sektori talouden kokoon nähden.

Toinen ikävä puoli on se, että julkinen valta ei kykene sopeuttamaan toimintakokonaisuuttaan talouden reunaehtoihin, vaikka on selkeästi nähtävissä, että eletään yli tulojen ja jopa yli varojen.

Kolmas ikävä puoli on se, että nyt näyttää alkavan poliittinen kilpalaulanta siitä, kuka ja miten voisi jakaa eniten varoja ja etuuksia eri tahoille.

Neljäs ikävä puoli on se, että kuten edellä osoitettiin, meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jakaa yhtään mitään, koska nykyinen julkisen sektorin toimintakokonaisuus on jo aivan liian suuri.

Jos talouskasvumme olisi ollut vuodesta 2008 lähtien keskimäärin 1,5 % vuosittain ja olisimme saavuttaneet tuon kansantalouden hillotolpan, voisimme todeta, että julkinen sektorimme olisi suurin piirtein oikeankokoinen. Mutta kun ei niin ei.

Meidän kannattaa olla todella tyytyväisiä, että taloutemme alkaa toipua, mutta miten pidetään huolta siitä, että meille ei tule uutta menetettyä vuosikymmentä kuten nyt kävi.

Menetetyn vuosikymmenen perussyistä oltaneen varmasti samaa mieltä, mutta suurimman osan taloutemme matelemisesta aiheutimme kuitenkin aivan itse omalla tekemättömyydellämme. 

Voi meitä typeryksiä II

Jatkan hieman edellisen kirjoitukseni aihepiiristä.

CO2-päästöjen kokonaismääristä löytyy yllätys, kun katsotaan maakohtaisia tietoja. Me EU:ssa olemme pahoillamme siitä, että juuri ME pilaamme koko planeetan ja olemme suuri syyllinen esimerkiksi CO2-päästöihin.

Asia ei nyt ole aivan näin.

Seuraavassa taulukossa on viiden suurimman maan CO2-päästöt ilman EU-kokonaisuutta.

Maa	CO2-päästöt miljardia tonnia
Kiina	10.2
USA	5.1
Intia	2.0
Venäjä	1.8
Japani	1.2
EU-kuusikko	2.4

EU-kuusikkoon kuuluvat: Saksa, UK, Italia, Ranska, Puola ja Alankomaat. Näissä kuudessa maassa asuu yhteensä noin 330 miljoonaa ihmistä, saman verran kuin USA:ssa ja kaksi ja puoli kertaa Japanin asukasluku.

Koko maailman CO2-päästöt olivat noin 36 miljardia tonnia, joten taulukon maat päästivät taivaalle yhteensä noin 64 % kaikista CO2-päästöistä. Suomen osuus ilmastonsaastutuksesta on noin 0,05 miljardia tonnia eli noin 50 miljoonaa tonnia.  Suomen vaikutus lienee hieman suurempi kuin kaikkien kiinalaisten yhteinen haukotus tuo tullessaan ilmakehään, jos asian leikillisesti ilmaisee.

Nyt kun EU alkaa kurittaa itseään lähes masokistisella raivolla ja vähentää omia päästöjään, niin

1. Jos EU-kuusikko lopettaa kokonaan fossiilisten polttoaineiden käyttämisen, se vähentää maapallon tason päästöjä vain hieman alle 7 %.

2. Jos kehittyvä kymmenikkö (Brasilia, Etelä-Korea, Etelä- Afrikka, Indonesia, Intia, Kiina, Meksiko, Thaimaa, Turkki ja Venäjä), joiden CO2- päästöt olivat yhteensä runsaat 17 miljardia tonnia, lisäävät omia päästöjään esimerkiksi15 %:lla, menee koko planeetan tasolla EU-kuusikon uhraus hukkaan. Lisäevästyksenä vielä tieto, että vuodesta 1990 vuoteen 2013 kasvoivat Intian CO2-päästöt noin kolminkertaisiksi ja Kiinan päästöt yli nelinkertaisiksi. Vertailun vuoksi voin todeta, että USA:n CO2-päästöt ovat samana aikana kasvaneet vain reilut 7 %.

Tässä esitettyjen lukujen tarkoituksena on osoittaa se, että olemme joko ylifiksuja tai todella typeriä. Fiksuja olemme, jos olemme varmoja, että ihmisen toiminta joko yksin tai yhdessä muiden tekijöiden kanssa vaikuttaa ilmaston muuttumiseen ja vieläpä haitallisesti. Lisäksi meidän on oltava riittävän varmoja siitä, että valitsemamme keinot ovat oikeat.

Typeryksiä olemme, mikäli ilmaston muutos ja sen seuraukset tulevat meistä huolimatta ja/tai valitsemamme keinot ovat erheelliset.

Typeryksiä olemme myös, jos valitut menettelytavat eivät ole riittävän tasapainoisia maailman mittakaavassa eli mikäli valitut keinot vaikuttavat kielteisesti isoon osaan teollistunutta maailmaa.

Voihan olla niinkin, että olemme fiksuja, kun ilmastonmuutoksen varjolla toteutamme yhden historian merkittävimmistä kansainvälisistä tulonjaoista. Joidenkin mielestä meidän teollisuusmaiden kansalaisten on vuoro maksaa ja kehittyvien maiden olla saajapuolella. Saammehan ainakin hyvän ihmisen leiman.

Joidenkin toisten mielestä tasapainoisempi kehittäminen voisi olla paikallaan.

Planeetan tasolla joka tapauksessa asian ratkaisee se, miten Kiina, Intia ja muut kehittyvät taloudet saavat CO2-päästönsä kuriin.

Siispä, jos seurataan CO2-päästöjen kehitystä koko planeetan tasolla, kannattaa nimenomaan seurata esittämääni kymmenikköä ja ehkäpä USA:ta. Näiden kavereiden toiminnasta asia riippuu.

Voi meitä typeryksiä

Ilmaston muutos, joka katsotaan ihmisen aiheuttamaksi, on varmasti suuri ongelma. Sen ratkaisemiseen tarvitaan kaikki mahdolliset ja järjelliset keinot. Tietysti meidän on oltava riittävän varmoja, että ihmisen toimilla on ratkaiseva vaikutus ilmastomuutokseen ja että kehitetyt toimet vaikuttavat sitä hillitsevästi.

Lisäksi meidän on oltava riittävän varmoja siitä, että tavoiteltu päämäärä (esimerkiksi lämpötilan nousun rajoittaminen vain kahteen asteeseen) on todella relevantti ja hyödyllinen.

Suomi on mukana kuin partiopoika kaikessa, missä voi yrittää niittää itselleen hyvää mieltä ja kokea sen euforian, että ulkomaalaiset sanovat ”olette hyviä ihmisiä”.

Tämä tulee mieleen tutustuttaessa lausunnolle lähetettyyn ”Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmaan vuoteen 2030”.

Seuraavassa kuvakaappauksena ilmastopolitiikan toteuttajien käsityksiä siitä, miten hiilijalanjälkeä tulee vähentää vuoteen 2030 mennessä.

Mitä tämä voi tarkoittaa vuonna 2030?

- auton käyttö on tehty todella kalliiksi tai jopa osittain kielletty

- kodin ja muiden rakennusten lämpötila saa olla enintään18-20 astetta

- saunaa saa käyttää vain kerran kuukaudessa

- kesämökki ei saa olla kauempani kuin 50 km päässä kotoa

- vettä saa käyttää vain 50 litraa/hlö/vrk (eli säännöstely)

- kävellen kaupassa käymisestä palkitaan alennuksilla

- lomamatkat ulkomaille ovat luvanvaraisia

- lihan syönti/saanti on kortilla

- kasvissyönnistä saa papukaijamerkin

Tuntuuko mahdottomalta? Niinpä, mutta mitä on tehty tupakoinnin suhteen, kun se haluttiin saada ”pahaksi tavaksi”? Onhan ilmastonmuutos kuitenkin, ainakin kuvion laatijoiden ym. mielestä huomattavasti tärkeämpi juttu.

Lisäksi tuntuu erikoiselta, että EU ja Suomi etunenässä alkavat rajoittaa voimakkaasti omaa taloudellista toimeliaisuuttaan ja hylkäävät toisaalta fossiiliset polttoaineet ja puhtaan ydinvoiman. Samalla kuitenkin sallitaan esimerkiksi Kiinalle 1.171 uuden ja Intialle 446 uuden hiilivoimalan rakentaminen. Myös ydinvoimasta luopuvat Japani (45 kpl) ja Eurooppa (27 kpl) rakentavat uusia hiilivoimaloita. EU:n suuntaan tähyävä Turkkikin kunnostautuu tällä saralla kohtuumäärällä (93).

Näinhän sitä CO2-päästöt vähenevät.

Miten voimme haaskata näin paljon resursseja?

Me kuvittelemme olevamme rationaalisia toimijoita. Nykyään tämä ajattelutapa on korostunut entisestään siten, että tarkastelemme ihmisen ja laajemman kokonaisuuden toimintaa järkiperäisyyden keskeisen apuvälineen eli matematiikan avulla. Yritämme katsella asioita ja syy- ja seuraussuhteita pitkälti lukujen valossa, mikä on tietysti erinomainen asia. Varsinkin kun sen jatkeena voimme tutkailla asioita myös taloudellisesti.

Taloudellinen tarkastelu puolestaan mahdollistaa sen, että voimme kohdentaa tai yrittää kohdentaa voimavarat hyvällä tavalla, jolloin niukat voimavarat ohjautuvat sellaiseen tekemiseen, joka hyödyttää meitä parhaiten.

Järkevä taloudellinen tarkastelu ei kuitenkaan aina ole järin johdonmukaista. Puutteita ilmenee ainakin siinä, miten tarkastelemme työttömien armeijaa ja siinä, miten vaikeaa on päästä eteenpäin työttömyyden alentamisessa.

Kuitenkin yksinkertainen taloudellinen laskelma osoittaa, että tyhmintä, mitä voi olla, on se, että työttömiä ei saada tekemisen syrjään kiinni ja yhteiskunnan hyödyntämiseen mukaan.

Kun otetaan huomioon kaikki se panostus, mitä yhteiskunta on panostanut lapsesta alkaen aikuisuuteen asti, niin saamme aika järisyttäviä kokonaislukuja. Yhteiskunta panostaa lapsesta alkaen seuraavasti:

- varhaiskasvatus

- peruskoulu

- ammattikoulu/lukio

- yliopisto/AMK (osa )

Kun edellä olevan kokonaisinvestoinnin kaikki talouden luvut lasketaan yhteen, saadaan seuraavanlainen kokonaisuus yhden Ville Virtasen tai Maija Mattisen osalta:

Varhaiskasvatus                  6 vuotta x 10.000 €/vuosi               = 60.000 €

Peruskoulu                          9 vuotta x 8.000 €/vuosi                 = 72.000 €

Lukio/ammattikoulu             3 vuotta x10.000 €/vuosi                = 30.000 €

Yliopisto/AMK                      4 vuotta x 20.000/vuosi                  = 80.000 €

Yhteensä                                                                                    = 242.000 €

Luvut ovat hieman pyöristettyjä, mutta antavat oikean suuruusluokan.

Mikä sitten on tilanne kansantalouden osalta?

Kokonaisuudessaan työttömiä on meillä suurin piirtein 350.000 henkilöä. Kun otetaan huomioon edellä oleva panostus yhteen Villeen tai Maijaan ja otetaan lähtökohdaksi se, että vuosiluokasta noin 50 % käy yliopiston tai AMK:n, niin

kokonaisinvestoinniksi saadaan työttömien osalta

350.000 työtöntä x 202.000 € = 70 miljardia €

Onkohan millään yrityksellä käyttämättömänä 70 miljardin euron investointi?

Miten voimme hukata tämän investoinnin?

Miksi se ei ole meille koko ajan tärkein asia?

Alkavat Soneran Saksan ilmatilan osto ja Stora Enson Pohjois-Amerikan seikkailu tuntua aika keveältä ”viihteeltä”.

Tämän taloudellisen puolen ohessa on tietysti merkityksellistä myös se inhimillinen tuska, jonka työttömyys aiheuttaa, varsinkin jos se kestää vuosia. Sitä ei voi mitata millään euromäärällä.

Tulee mieleen tarina, joka on laitettu Ilkka Niiniluodon suuhun (Helsingin yliopiston eläkkeellä filosofi).

Ilkka Niiniluodolta kysyttiin:

Miten voisit määritellä äärettömän vaikkapa esimerkkien avulla?

Niiniluoto vastasi:

Kahta asiaa pidetään yleensä äärettömänä. Ensimmäinen on maailmankaikkeus ja toinen on poliitikkojen tyhmyys.

Tosin siitä ensimmäisestä en ole ihan varma.

(Suomen vitsit 2011)

Jos viisailla päättäjillämme on aikaa, kykyjä ja voimia käsitellä useamman vuoden ajan sitä, minkälaista olutta ja limuviinaa saa missäkin myydä eikä silti saada aikaan mitään konkreettista päätöstä, niin alkaa tuo Niiniluodon päätelmä vaikuttaa aika fiksulta.

Finlandia-niminen osavaltio vuonna 2050

Suuntaus kohti liittovaltiota EU:ssa kasvaa koko ajan, ja brittien lähteminen EU:sta vain ruokkii sitä. Vaikuttaa siltä, että Euroopan vahvat persoonat Saksassa, Ranskassa ja Italiassa haluavat yhteisen liittovaltion. Pienemmät menevät perässä, kun omia aivoja ei uskalleta käyttää sen pelossa, että menee jakkarat alta - jos ei heti, niin ainakin hieman pitemmällä aikavälillä.

Itse olen täysin liittovaltioajatusta vastaan. Sen sijaan EU:ta kauppaliittona ja ehkäpä turvan takaajana pitäisin hyvänä vaihtoehtona. Ikävä kyllä olen vakuuttunut siitä, että kehitys kohti liittovaltiota jatkuu, ja ennen kuin huomaammekaan, olemme

osavaltio nimeltä Finlandia, EU-liittovaltion pohjoinen osavaltio.

Seuraavassa esitän visioni Finlandia-osavaltion tilanteesta vuonna 2050:

1.Lähtötilanne ja poliittinen järjestelmä

EU on aito liittovaltio, jolla on oma poliittinen järjestelmä vanhaa kunnon tasapainoista kolmijakoa noudattaen. EU:n parlamenttivaaleissa jokaisesta osavaltiosta valitaan edustajat osavaltion väkilukuosuuden mukaan, mutta kukin on ehdokkaana liittovaltiotasolla, joten esimerkiksi Finlandiassa asuva äänestäjä voi äänestää ranskalaista ehdokasta tai ketä muuta tahansa. Tällä halutaan tehdä Eurooppa yhteiseksi.

EU parlamentti valitsee toimeenpanevan komitean, joka käyttää ylintä toimeenpanovaltaa eli on EU:n hallitus. Hallitusta johtaa EU-kansleri ja siihen kuuluu yhteensä 21 muuta jäsentä. Heidän yhteinen nimikkeensä on komissaari.

Kolmantena toimijana ovat tuomioistuimet, jotka ovat aina EU-tuomioistuimia, mitään kansallista oikeuslaitosta ei enää ole eikä tarvitakaan, koska osavaltiotason lainsäädäntöäkään ei ole.

EU-kansalaiset valitsevat EU-parlamentin, jossa on yhteensä 800 jäsentä. Ehdokkaita voivat asettaa vain EU:n hyväksymät puolueet.

Osavaltioilla ei ole mitään edustuksellisia toimielimiä. Kussakin osavaltiossa on oma toimeenpaneva komissariaatti, jonka asettaa liittovaltiohallitus sopiviksi katsomistaan henkilöistä. Näillä henkilöillä ei välttämättä tarvitse olla mitään kiinnekohtaa siihen osavaltioon, jonka komissaarina hän toimii. Täten Finlandia-osavaltion komissaarit voivat olla kotoisin mistä tahansa muusta osavaltiosta, esimerkiksi Portugalista, Turkista, Italiasta, Kreikasta jne. Tietysti myös Finlandiasta kotoisin oleva voi toimia missä tahansa muussa osavaltiossa.

2.Lainsäädäntö

Kaikki lainsäädäntö on EU-lainsäädäntöä eikä mitään erityistä osavaltiolainsäädäntöä ole. EU-lainsäädännössä annetaan osavaltioille hieman soveltamisvaraa, mutta soveltamisalueen laajuuden ratkaisee ja hyväksyy aina EU-soveltamiskomissaari. Täten suuri osa EU-lainsäädännöstä on ns. pakottavaa eli sitä on kaikkien noudatettava. Hieman hankaluutta tästä seuraa, koska olosuhteet eri osavaltioissa ovat erilaiset taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti, vaikka niitä on koetettukin vähentää.

3.Verotus

On vain EU-verotusta eli liittovaltiotason verotusta, mitään osavaltiotason verotusta ei ole. Tämä takaa sen, että veroeurot kohdistuvat liittovaltion haluamiin tarkoituksiin. Ajatuksena on, että euro ohjaa tehokkaasti toimintaa ja tekemistä.

Kokonaisverotuksen taso on laskenut selvästi siitä, mikä se oli esimerkiksi Suomessa 2010-luvulla. Veroaste on noin 35 %. Verotus perustuu lähinnä kulutusverotukseen, jossa ohjaavana tekijänä on ennen kaikkea ympäristölliset tekijät. Tuloverotuksesta on luovuttu kokonaan. Tämä ns. vihreä verotus kohtelee tietysti eri osavaltioiden asukkaita eri tavalla, koska ihmisen kulutuksen ympäristörasitus on erilainen eri osavaltioissa.

4.Väestömäärä

Väestömäärä on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun ajan. Erityisesti voimakas muuttoliike etelästä ja kaakosta on tuonut lisäväestöä liittovaltion alueelle. Väestökasvua on lisännyt merkittävästi myös se, että Turkki on EU:n osavaltio kuten Afrikan pohjoisosan valtiotkin eli Algeria, Egypti, Libya, Marokko ja Tunisia ovat EU:n osavaltioita. EU:n väestömäärä on yhteensä reilu miljardi.

Finlandia-osavaltion väestömäärä on yhteensä noin 70 miljoonaa. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että EU ohjasi voimakkaasti siirtolaisten sijoittumista eri EU-maihin ja erityisesti osavaltio Finlandiaan, koska siellä oli tilaa. Finlandia-osavaltion väestötiheys vuonna 2050 on alhaisempi kuin Saksan väestötiheys vuonna 2015.

5.Talous

Finlandia-osavaltiosta on tullut EU:n takamaa. Tämä tarkoittaa sitä että osavaltiossa toimivat yritykset toimivat ennen kaikkea alkutuotannossa, mukaan luettuna maatalous, ja sen jalostuksessa kuten elintarviketeollisuudessa. Finlandian talouden rakenne edellyttää kohtuullisen suurta työvoimapanostusta. Myös arktisen alueen hyödyntäminen edellyttää tekniikan lisäksi kohtuullista työvoimapanosta.

Julkinen sektori on edelleen suuri, keskimäärin paljon suurempi kuin muissa osavaltioissa. Tämä johtuu siitä, että EU määritteli Finlandian mm. ydinjätteen sijoituspaikaksi (johtuen kiinteästä ja turvalliseksi koetusta peruskalliosta) sekä ohjasi suuren siirtolaismäärän Finlandiaan talouden eri sektoreille. Kolmas laajaa julkista toimintaa vaativa tekijä on ollut se, että EU teki Finlandiasta eläkeläisten hoivakodin. Finlandiassa asuu useita miljoonia liittovaltion eläkeläisiä, jotka ovat kotoisin muualta kuin Finlandiasta.

EU teki edellä mainitut ratkaisut ennen kaikkea siksi, että Finlandialla oli jo kokemusta ylisuuresta julkisesta sektorista. Lisäksi aikaisemman Suomen, nykyisen Finlandian kansantalous oli kaikilla toiminnan sektoreilla erittäin monopolisoitunut ja keskittynyt. Tämä helpotti päätöstä, ja julkisen vallan ja yritystoiminnan suuntaaminen palvelemaan siirtolaisia sekä eläkeläisiä oli helppoa.

6.Turva/puolustus

EU piti aluksi Finlandiaa jäsenyydessään vain sen vuoksi, että se muodosti luonnollisen esteen Venäjän toiminnalle. Finlandia turvasi EU:lle huomattavasti tärkeämpiä Ruotsia ja Norjaa. Ajan kuluessa ja ilmastonmuutoksen myötä myös Finlandian merkitys kasvoi: maatalouden toimintaedellytykset paranivat, metsät kasvoivat voimakkaasti ja antoivat vihreää kultaa ja arktisen alueen luonnonvarat saatiin hyvään käyttöön.

Venäjä rauhoittui ja alkoi tehdä syvää taloudellista yhteistyötä EU:n kanssa. Finlandian merkitys turvallisuuspoliittisesti lakkasi, mutta EU oli kehittänyt Finlandialle oman paikkansa EU:n takapihalla. Finlandialla on merkitystä, jos ei muuten, niin eläkeläisten virkistyskeitaana ja siirtolaisten sijoituspaikkana.

Alkuvaiheessa osavaltiossa oli ollut EU-liittovaltion suojajoukkoja, mutta nyt niitä ei enää tarvittu muutamaa tuhatta miestä enempää, koska Venäjän uhka oli poistunut ja osavaltio oli sopeutettu uuteen kuosiin.

7.Yritystoiminta

Finlandian yritystoiminta on keskittynyt edellä esitettyihin toimialoihin. Suuri osa toiminnasta on joko julkisen sektorin tehtävien tukemista tai julkisia palveluita korvaavaa, koska osavaltion väestörakenne edellyttää sitä. Mitään suurempia uusia innovaatioita ei tule. Onneksi Finlandiassa sentään osataan hyödyntää muualla tehtyjä innovaatioita, joten aivan jälkijunassa ei tulla.

Syyt siihen, että Finlandian talouden rakenne on nykyisenlainen ovat historiallisia ja EU:n päätöksistä johtuvia:

a) Koulutuksen vinoutuminen; keskityttiin liikaa erilaisiin tutkintoihin, yliopisto- ja vastaavantason koulutukseen; koulutettiin liikaa aloille, jotka eivät millään tavalla hetkauta yritystoimintaa vaan enemmänkin ehkäisevät sitä; oli liikaa yliopistoja ja korkeakouluja, jolloin niiden taso sen enempää tutkimuksen kuin koulutuksenkaan osalta ei häikäissyt eikä vetänyt vertoja muun maailman yliopistoille.

b) Liian suuri julkinen sektori, mikä edellytti huikean korkeaa verotusta, joka puolestaan vinoutti koko talouden tehokkuutta

c) Liian keskittynyt yritystoiminta; suurimmassa osassa talouden toimintaa oli vain kaksi- kolme yritystä, jotka hallitsivat täysin markkinoita. Tämä johti liian kalliiseen hintatasoon sekä toiminnan kehittymättömyyteen. Tämä puolestaan johti markkinatalouden alasajautumiseen

d) EU päätti tehdä Suomesta ylimääräisen väestön sijoittumismaan. Tällöin sekä eläkeläisiä että siirtolaisia kannustettiin siirtymään Finlandiaan asumaan. Osavaltiossa oli tilaa, ja kanta-asukkaat olivat kuuliaisia esivallalle, joten päätöksen toteuttaminen oli helppoa.

8.Koulutusjärjestelmä

Suomi antoi kasvot Finlandian koulutusjärjestelmälle. Luonnollisesti osavaltiossa on vielä peruskoulutus, jonka jälkeen tavoitteena on työelämä. Peruskoulutus antaa valmiudet samoin kuin entinen peruskoulu, mutta näiden valmiuksien lisäksi on ammatillinen valmennus, joka tähtää suoraan tekemiseen eli julkisen sektorin tai yritystoiminnan perustoimintaan. Näitä perustoiminnan tehtäviä ovat niin sairaanhoitajan kuin putkimiehenkin tehtävät kuten myös maatalouden eri tekemistehtävät, kirjo on siis sangen laaja. Suurin osa ns. vuosiluokasta käy tämän ns. perustason koulutuksen.

Perustason jälkeen pienehkö osa (noin 10–15 %) vuosiluokasta jatkaa korkeampaan koulutukseen, joka valmentaa lähinnä julkisen sektorin palvelukseen (erikoisasiantuntijoita) sekä yritysten tarvitsemia insinöörejä, juristeja, kauppatieteilijöitä jne. Toki valmennetaan myös lääkäreitä.

Pieni joukko (1-2 % vuosiluokasta) jatkaa opintojaan maailman metropoleissa. Tämä tie on varattu EU:n valitsemille valistuneille finlandialaisille. Valinnan tärkeä peruste on kohtuulliset älynlahjat ja ennen kaikkea eurooppalaisuus eli intomielinen liittovaltiolaisuus. Koska EU on yksi, niin nämä maailman metropoleissa koulutetut finlandialaiset voivat sijoittua mihin tahansa EU:ssa. Heidän ei ole palattava Finlandiaan. Sama koskee tietysti muitakin koulutettuja EU-laisia.

9.Uskonnollinen järjestelmä

Yhteiskunnan toimivuuden ja sisäisen tasapainon säilyttämiseksi  liittovaltiossa samoin kuin osavaltioissa vallitsee uskonnon harjoittamisen vapaus. Tämä vapaus antaa mahdollisuuden myös uskontosidonnaisuuteen. Maallinen valta ei puutu uskonnon harjoittamiseen mutta ei myöskään kahlitse sitä millään tavalla. Uskonto ja sen harjoittaminen ovatkin ainoa osa-alue, josta ei ole lainsäädäntöä eikä määräyksiä.

10.Itsehallinto

Varsinaista itsehallintoa ei osavaltioilla ole. Kussakin osavaltiossa toimii vain EU-säädöksiä toimeenpaneva komissariaatti.

EU on siis sekoitus nyky-Kiinasta, Venäjästä ja USA:sta.

(Tämä oli synkähkö visio tulevaisuudestamme)