sunnuntai 27. elokuuta 2017

Hei me tienataan tällä!

Saksassa liittokansleriehdokas Martin Schulz on esittänyt ajatuksen siitä, että on saatava aikaan pakolaisia koskeva EU-tason järjestely ja että tämän järjestelyn tulisi sisältää sekä keppiä että porkkanaa.

Keppiä olisi se, että jäsenmaata rangaistaisiin taloudellisesti vähentämällä EU-tukia, jos jäsenmaa ei ota vastaan sille kuuluvaa osuuttaan pakolaisista.

Porkkanaa olisi se, että jos jäsenmaa ottaa vastaan enemmän pakolaisia kuin sen jako-osuus on, jäsenmaalle annettaisiin ylimenevästä määrästä EU-tukea eli korvattaisiin euroilla tämä toiminta.

Vaikka Suomi nyt kipuileekin alhaisen syntyvyyden kanssa ja samalla myös velkaantumisen kanssa, silti täytyy vain toivoa, että me emme kuvittele voivamme tienata sillä, että otamme suuremman osuuden pakolaisista kuin jako-osuutemme on ja muka näillä EU:n maksamille tuilla saisimme talouttamme kuntoon.

Aikaisempi kokemus poliitikkojemme ymmärryksestä taloudellisten tekijöiden oivaltamisessa ei ole kovinkaan hyvä. Kuten eräs pääministeri totesi:

”Hei me tienataan tällä!”

Seuraavassa kuviteltu esimerkki valtiovarainministerin päässä tapahtuvasta ajattelusta (luvut ovat kirjoittajan omia):

EU-tuki yli jako-osuuden otettavasta pakolaisesta 50.000 € / hlö

VM:n unelma:
otetaan yli jako-osuuden yhteensä 50.000 ihmistä, siispä tienaamme yhteensä

50.000 henkilöä x 50.000 €/henkilö = 2.5 miljardia €


Jippii! Velanotto-ongelma on ratkaistu. Onhan meillä tilaa. Ja me tarvitsemme nuorta verta hoitamaan huoltosuhteemme jne.



4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä. Ja sitten jos pakolaisten mukana sattuu vahingossa pääsemään maahan terroristeja, jotka tappavat kantaväestöä, EU voi korjata asian lähettämällä tapettujen tilalle pakolaisia vastaavankokoisen määrän aiemmin tuotujen lisäksi. Se ei voi olla toimimatta, koska se on matematiikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehittelit asiaa hieman pitemmälle. Toivon mukaan päättäjämme eivät ole aivan näin kyynisiä. Merkittävää mielestäni on tuo Schulzin idea. Saas nähdä tarttuuko Angelin siihen ja vie asian toteutukseen.

      Poista
  2. Miksihän minusta tuntuu, että Unkarin, Tshekin, Slovakian ja Puolan vastaus tuohon on jotain tämäntapaista:

    "Olkaa kaikin mokomin maksamatta meille teidän EU-rahojanne, joita maksaisitte meille siitä hyvästä, että vastaanottaisimme teidän haittamaahanmuuttajianne tekemään meidänkin maissamme ryöstö-, raiskaus- ja terrorismirikoksiaan.

    Emme huoli heitä maahamme, vaikka suuntaisittekin meille budjetoidut varat heille - sen kun! Meille he eivät silti tule nyt eivätkä vastaisuudessakaan, vaikka mitä maksaisitte!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsemaasi voisi löytyä helposti ainakin muutamia syytä:
      1. ao. maiden päättäjät uskaltavat tehdä itsenäisiä päätöksiä, heidän ei tarvitse miellyttää ketään
      2.toiset osaavat arvioida tehtävien päätösten kokonaisvaikutukset sekä taloudelliset että muut ja tehdä päätöksen näiden perusteella
      3. jotkut osaavat ottaa oppia kokemusperäisesti eli omasta ja toisten historiasta, eivätkä lahde helposti "muotivirtausten"mukaan.

      Poista