sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Miten mainio maa meillä onkaan!

Uusi vuosi on aina uusi mahdollisuus.
Se, miten tämän mahdollisuuden käytämme, on itsestämme kiinni.

William Jamesin toteamuksen mukaan:
Se, mihin huomiomme kiinnitämme, on elämänkokemuksemme.

Siispä, jos keskitymme kielteisiin seikkoihin, myös koemme niitä. Ja päinvastoin.

James ei suinkaan tarkoittanut pelkästään pelkkää positiivista pörinää ja silmät kiinni hokemista: Kaikki on hyvin, kaikki on hyvin. Hän oli psykologi ja realisti - olennaista on, että ihmisen elämä tapahtuu valtaosin hänen mielessään. Mitä mieltä ihminen on, sen hän kokee maailmassaan.

En ole tavannut häntä (hän kuoli muutama vuosikymmen ennen syntymääni), joten joudun arvioimaan, mitä hän tarkoitti. Tulkintani hänen toteamukselleen on, että meidän tulee vaikuttaa ennen kaikkea omaan asenteeseemme ja suhtautumiseemme eri asioihin, tekijöihin ja tilanteisiin.

Jos haluamme elää rauhallisemmalla ja tyytyväisemmällä mielellä, on koetettava hakea rauhallisuutta ja tyytyväisyyttä lisääviä ajatuksia ja kokemuksia.

Jos haluamme elää ristiriitaisella ja tyytymättömällä mielellä, meidän kannattaa keskittyä sitä kasvattaviin asioihin. Näitä kielteisiä tekijöitä, asioita ja tilanteita uutislähteemme ovat täynnä. Niinpä ajattelin puolestani tuoda esiin muutaman tekijän, joiden olettaisin antavan meille myönteistä käyttövoimaa päivittäiseen aherrukseemme. Luonnollisesti nämä ovat omia käsityksiäni ja omia kohdentamisiani:

1. Hyvät asunnot lähes jokaisella. Asuminen on erittäin merkittävä perustarve näillä leveysasteilla. Suomalainen asuntokanta toimivine lämmityksineen ja viemäri- ja tuomarijärjestelmineen on erittäin hyväkuntoinen ja mukavuutta lisäävä.

2. Liikkumisen helppous. Jokapäiväinen elämä edellyttää liikkumista joko jollakin välineellä tai jalkaisin. Meillä on hyvä verkosto sekä eri kulkuvälineille että jalkaisin liikkuvalle. Lisäksi emme vielä tiedä ruuhkista oikeastaan yhtään mitään sen enempää kulkuvälineiden osalta kuin jalankulunkaan osalta.

3. Suorastaan erinomainen kaupallisten palveluiden verkosto. Me kaikki käytämme erilaisia kaupallisia palveluita voidaksemme saada tarvitsemamme tarvikkeet, tavarat, tuotteet ja palvelut. Suomen kaupallisten palveluiden verkosto on erinomaisen kattava, riittävä ja vieläpä puitteiltaan korkeatasoinen.

4. Todella hyvät liikuntamahdollisuudet. Halutessaan ylläpitää omaa kuntoaan ja suorituskykyään me voimme harjoittaa todella monipuolisesti erilaisia liikuntamahdollisuuksia. Meiltä löytyy erihintaisia liikuntamahdollisuuksia, on kuntosaleja, uimahalleja, juoksureittejä, hiihtolatuja, palloilusaleja, jääkenttiä (sisällä ja ulkona), liikunta- ja palloiluhalleja jne.

5. Hyvät terveydenhoitopalvelut. Suomalainen terveydenhoito on keskimäärin sangen hyvää, toteutuu se sitten julkisessa terveydenhoidossa, työterveyshoidossa tai yksityisessä terveydenhoitopalvelussa. Suurimmassa osassa tilanteita edes odotusajat eivät ole mitenkään erityisen pitkät.

6. Monia hyviä julkisia palveluita kuten esimerkiksi kirjasto, joka on erinomainen mahdollisuus lukemista, musiikin kuuntelua ja elokuvan katsomista harrastavalle henkilölle.

7. Turvallinen ja rauhallinen elämisympäristö. Kansainvälisesti vertaillen Suomessa on turvallista elää ja asua. Rikollisuus ja muiden tavallista elämää häiritsevien tekijöiden ilmeneminen on suhteellisen vähäistä.

8. Puhdas ilma ja juomakelpoinen vesi. On usein vaikea muistaa, että puhdas ja hengityskelpoinen ilma on ihmiselle olennaisen tärkeää, samoin hanasta tuleva vesi. Molemmat ovat Suomessa hyvällä tolalla. Voimme juoda vettä suoraan hanasta ja hengittää ilman suojaimia.

9. Toimiva ja ajallaan toteutuva maksuliikenne. Yksittäisen ihmisen kannalta on todella tärkeää, että kaikki saavat palkkansa, eläkkeensä ja muut tulevat euronsa ajallaan ja oikean suuruisena. Tämä on Suomessa todella hyvällä tolalla. Yrityksen ja yhteisöt maksavat palkat ja eläkkeet ajallaan ja oikeankokoisina, ja ihmiset voivat luottaa siihen, että eurot ovat tilillä ajoissa. Pienten yritysten kannalta (toimin itse yrittäjänä noin 20 vuotta)  tilanne on aivan sama, eurot tulevat tilille oikeansuuruisena ja ajallaan. Suomessa toimivien pankkien ja rahalaitosten tietoliikenne toimii erinomaisesti ja sovellukset ovat helppokäyttöisiä, joten lähes jokainen pystyy, niin halutessaan, käyttämään niitä.

10. Erinomaisen hyvät ja tasavertaiset mahdollisuudet kaikilla. Suomessa on jokaisella mahdollisuus kouluttautua, valmistua ja hakeutua haluamaansa ammattiin ja työpaikkaan. Asuinpaikka tai perhetausta ei vaikuta oikeastaan mitään. Itse tarvitsee vain valita, mitä haluaa, sekä läpäistä valintaprosessi ja antaa palaa. Tämä koskee sekä opiskelua että työpaikkaa. Itse tehty valinta saattaa edellyttää paikkakunnan vaihtamista, niinhän elämä yleensäkin edellyttää kehittymistä ja muuttumista ja joskus myös muuttamista. Aina valinta edellyttää panostamista eli oppimista ja opettelua. Mutta nämä ovat yksilöstä itsestään kiinni.

Voisimmeko siis tarkkailla maatamme ja nähdä myös hyviä tekijöitä? Onko se mahdollista?



Vai onko se mahdoton tehtävä kuten seuraavassa tarinassa, jossa opettaja kysyi tunnilla:
- Onko Jumalalle mikään tehtävä mahdoton?
- On, väitti Mikko
- Mikä sitten?
- Kaljupäiden tukistaminen.
- Kuulepa, Mikko, Jumala voi koska hyvänsä kasvattaa hiukset kaljunkin ihmisen päähän.
- Eihän se sitten enää mikään kalju ole.

4 kommenttia:

  1. Onhan täällä paljon hyvää. Mutta epäkohdista on hyvä puhua, siinä toivossa että kun niistä tarpeeksi maristaan, joku sitten lopultakin tekee asioille jotakin. Ei hyviä asioita useimmiten ole mitään syytä muuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta haastat. Mielestäni kyse onkin enemmän siitä, missä mielessä asioita esitetään ja miten niistä keskustellaan. Jamesin toteamuksen sisältö kiteytyy lähinnä siihen, että ajatuksemme määrittelevät sen, elämmekö hyvässä vai huonossa maailmassa.
      Suomalaisen yhteiskunnan kehitys on ainakin sen osoittanut, että kaikkien mielestä täydellistä yhteiskuntaa( eikä edes hyvää) saatane aikaan ainakaan euroilla.
      Saisimmeko sen paremmaksi muuttamalla ajatteluamme ja sitä,mihin keskitymme?
      Vastauksen tähän joutunee jokainen hakemaan itse.

      Poista
    2. Olet aivan oikeassa, kannattaa keskittyä hyviin asioihin enemmän kuin Suomessa yleensä on tapana, siinä tekee palveluksen itselleen. Meillä täällä on kulttuuri joka painottaa aivan liikaa negatiivisia asioita. Taisin langeta siihen ansaan minäkin ensimmäisessä kommentissani.

      Poista
    3. Meistä varmaan jokainen lankeaa samaan aina välillä. Suurin syy tähän on se, että me totumme aina olevaan hyvään ja emme huomaa sitä. Nämä ihmisen isot aivot tämän kai aiheuttavat ja johtavat siihen, ettemme oikein osaa olla tyytyväisiä. Toisaaltaon hyvä, ettemme ole liian tyytyväisiä, sillä jos esi-isämme olisivat olleet aina täysin tyytyväisiä vallitseviin olosuhteisiin, niin tuskin tässä netin kautta viestittelisimme.

      Poista