Onnellisuuslaki

Kenen vastuulla on ihmisen onnellisuus? Ensiksi mieleen tulee tietysti, että jokaisen onnellisuus on jokaisen oma asia. Yksilö vastaa omasta onnellisuudestaan ensisijaisesti itse, sitä ei voi ulkoistaa toisen tehtäväksi. Positiivisen psykologian menettelytavoin jokainen voi lisätä omaa onnellisuuttaan, sen tasoa ja laatua.

Osa onnellisuudesta on biologista eli geenipohjaista. Tästä muodostuu lähtötaso onnellisuudellemme. Tutkimusten mukaan tämän lähtötason osuus on noin 50%.

Miten muodostuu toinen puolikas? Helppo vastaus on että ”olosuhteet ratkaisevat”. Vastaus on osittain oikea, mutta ei riittävän oikea. Olosuhteiden osuudeksi on havaittu noin 10 % onnellisuudestamme. Loppuosa eli 40 % on kiinni kunkin omasta toiminnasta eli yksinkertaistettuna siitä, olemmeko oppineet olemaan onnellisia vai onnettomia.

Onnellisuutta länsimaissa tutkiva ns. positiivinen psykologia on 2000-luvulla tullut em. johtopäätökseen. Buddhalainen psykologia on tiennyt tämän jo runsaat 2500 vuotta. Se korostaa aivan samoja seikkoja onnellisuuden suhteen kuin nykyinen positiivinen psykologiakin tekee.

Yksilön oman osuuden lisäksi onnellisuuden lisäämistä voidaan tukea yhteiskunnan tasolla. Oikeat poliittiset, hallinnolliset ja säädännölliset toimenpiteet ja menettelytavat edesauttavat yksilöä rakentamaan omaa elämäänsä ja lisäämään  omaa onnellisuuttaan, mikäli ne antavat siihen soveliaan pohjan.

Aikaisemmassa postauksessa esitin onnellisuuden rakennuspuita yhteiskunnan tasolla tarkasteltuna. Niiden vaikutus ja painoarvo on erilainen erilaisissa yhteiskunnissa. Seuraavassa käydään läpi suomalaisen yhteiskunnan kannalta päätöksiä ja toimenpiteitä, joilla onnellisuutta voitaneen lisätä.

Koulutus, ikä ja sukupuoli eivät ole enää olennaisia tekijöitä onnellisuuden kannalta suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä johtuu ennen kaikkea jo aikaansaaduista tasavertaisuutta lisäävistä tekijöistä. Tämän vuoksi näihin tekijöihin ei ole syytä merkittävästi panostaa eikä liikaa korostaa niiden onnellisuutta lisäävää vaikutusta.

Tulot tai tarkemmin sanottuna riittävät tulot muodostavat olosuhdetekijän. Suurin osa yhteiskunnan jäsenistä Suomessa on riittävän tulotason piirissä, joten pelkästään tulojen keskimääräinen kasvattaminen ei palvele onnellisuuden lisääntymistä. Sokea BKT:n kasvun jahtaaminen ei tuottane oikeaa ratkaisua onnellisuuskysymyksessä, koska tulotaso on keskimäärin jo niin korkea, että tulotason kasvaessa hedonismin oravanpyörä vain pyörii ja pyörii. Hedonismin oravanpyörässä yksilö hamuaa aina vain lisää tuotteita ja palveluita, koska hän jotakin saatuaan tottuu saamaansa ja sen vuoksi haluaa aina vaan enemmän ja enemmän.

Tulojen kasvu ei ole tietenkään pahasta, mutta yhteiskunnan ainoana tavoitteena kylläkin onnellisuusvihamielinen. Sen sijaan tulee kiinnittää huomiota tulonjaon riittävään tasaisuuteen sekä siihen, että varakkaiden tulojen saantiperustetta pidetään riittävän oikeudenmukaisena.

Työ on todella merkittävä onnellisuustekijä. Sen vaikutus on erittäin suuri useasta edellisessä postauksessa tarkemmin käsitellystä syystä. Suomessa vallitsee suhteellisen korkea työttömyys. Jos työttömiksi luettavia on vähintään 15 % työvoimasta, on työttömyyden vaikutus onnellisuuteen jo erittäin suuri. Päättäjien onkin korjattava asenteitaan ja pidettävä huolta siitä, että työttömyys alenee lähes keinoilla millä hyvänsä. Tämä asettaa suuret vaatimukset sekä lainsäännöllisesti, hallinnollisesti että asenteiden ja tekemisen tasolla.

Asenteiden tasolla on korjaamista esimerkiksi siinä, mitä työtä otetaan vastaan. Saksassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että minkä tahansa työn vastaanottaminen lisäsi onnellisuutta. Lisäksi on tärkeää, että keskitytään nimenomaan siihen, että yhteiskunnan jäsen kokee turvallisuutta sen suhteen, että työpaikka on kohtuullisen turvallinen. Sen ohessa tulee kokea turvalliseksi se, että joutuessaan työttömäksi henkilö löytää uutta työtä kohtuullisen helposti ja nopeasti. Tällöin  työttömyysturvaeurojen merkitys on suhteellisen pieni onnellisuuden kannalta. Se, että löytää uuden työpaikan kohtuunopeasti ja helposti, edellyttää työpaikkojen olemassaoloa ja ennen kaikkea uusien työpaikkojen syntymistä. Tämä puolestaan edellyttää työllistämisen helpottamista yritystoiminnassa. Se taas edellyttää ennen kaikkea markkinatalouden merkittävän ominaisuuden eli luovan tuhon hyväksymistä ja vanhakantaisen yritystoiminnan tukemisen lopettamista.

Sosiaalinen pääoma sitoo yhteiskunnan jäsenet toisiinsa ja antaa pohjan yhteisöllisyydelle. Merkittävä sosiaalisen pääoman tekijä on luottamus, joka ilmenee yhteiskunnan jäsenten keskinäisessä kanssakäymisessä ja toiminnassa. Yhteiskunnat, joissa luottamus on korkea, pärjäävät yleensä sekä taloudellisesti, sosiaalisesti että henkisesti. Luottamuksen perusteella syntyy keskinäinen arvonanto, solidaarisuus sekä kunnioitus ja myös toisinpäin. Lisäksi luottamus tai sen puute ovat pitkäikäisiä ja yleensä yli sukupolven vaikuttavia. Suomalaisessa yhteiskunnassa sosiaalinen pääoma ja jopa luottamus ovat olleet kohtuullisen korkealla tasolla.

Näihin tekijöihin voivat yhteiskunnan päättäjät vaikuttaa sangen paljon. Olen aikaisemmin kirjoittanut luottamuksesta ja moraalikadosta. Nyt korostan vielä sitä, että mitä enemmän säännöksiä laaditaan ja mitä enemmän koetetaan ohjata yhteiskunnan jäsenten tekemistä, sanomista ja vieläpä ajattelemista johonkin tiettyyn suuntaan, sitä heikommaksi käyvät solidaarisuus, keskinäinen arvonanto ja kunnioitus. Sitä kautta luottamuskin katoaa. Merkittävin suomalaisen yhteiskunnan haaste tuleville vuosille onkin:

Miten saada takaisin se suhteellisen korkea sosiaalinen pääoma, joka meillä on vallinnut (vaikkapa ns. talvisodan henki)?

Vastaus: Ainoa mahdollisuus on se, että yhteiskunnan jäsenet kokevat poliittisten ja taloudellisten päättäjien toimet yhteiskunnan jäsenten etujen mukaisiksi pitkällä aikavälillä. Tämä edellyttää johdonmukaisuutta, avoimuutta, rehellisyyttä sekä selkeiden päämäärien asettamista.

(Kommentti edellä olevaan vastaukseen: Ikävä kyllä satuin juuri katsomaan eduskunnan kyselytuntia ja sen perusteella voi todeta, että ainakin tällä kerralla esiintulleet kysymykset ja vastaukset eivät anna uskoa poliittisten päättäjien toimintaan minkään edellä esitetyn substantiivin mukaiseen toimintaan. Kuten Popper toteaa ’Avoin yhteiskunta ja sen viholliset’ –nimisessä kirjassaan: ” Edustuksellisen demokratian suurin ongelma on siinä, että keskiverto kansanedustajan älykkyys ja moraali ovat selvästi keskimääräisen äänestäjän vastaavien alapuolella”.)

Arvot rakentavat yhteiskunnan pohjaa. Arvot tietysti muuttuvat ajan myötä ainakin jonkin verran. Arvoihin vaikutetaan usealla tasolla ja tavalla. Yhteiskunnan päättäjät vaikuttavat arvoihin sekä omalla toiminnallaan että tekemiensä säädösten ja päätösten kautta. Jos päättäjät toimivat esimerkillisen hyvin (tai esimerkillisen huonosti), se vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Tämähän on selvää. Sen sijaan päättäjät eivät ilmeisesti ole oivaltaneet, että heidän tekemiensä päätösten, säädösten ja määräysten sisältö, määrä ja laatu vaikuttavat onnellisuuden kokemiseen. Suurin osa yhteiskunnan jäsenistä haluaa rakentaa omaa elämäänsä ja tehdä itse omat päätöksensä. Mitä enemmän tehdään säädöksiä ja päätöksiä, jotka rajoittavat omaehtoista päätöksentekoa, sitä enemmän heikennetään onnellisuutta. Mitä enemmän holhotaan, sitä huonompi onnellisuudelle.

Terveys tuo mahdollisuuden hyvään elämään. Erityisenä ongelmana suomalaisessa yhteiskunnassa on mielenterveyteen liittyvien ongelmat. Jostakin syystä mielenterveyden ongelmia ja ennen kaikkea niiden hoitamista joko terapian tai lääkehoidon kautta, ei ole pidetty niin tärkeänä, että siihen panostettaisiin riittävästi. Kun verrataan fyysistä terveyttä ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia, on meillä kuten muuallakin länsimaissa, suhteelliset hyvät menettelytavat fyysisen terveyden hoitamisessa ja parantamisessa. Sen sijaan mielenterveys on vieläkin hieman lapsipuolen asemassa ja jäänyt taka-alalle. Yhteiskunnassa saadaan onnellisuutta merkittävästi lisättyä yhdellä suhteellisen pienellä panostuksella, kun hoidetaan kuntoon mielenterveyden ongelmien ratkaiseminen ja hoitaminen. Keskimääräinen onnellisuus kasvaa panostukseen nähden paljon.

Lainaus Suomen mielenterveysseuran Mieli-julkaisusta:

”Mielenterveyden ongelmien häpeäleima vaikuttaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon resurssien jakoon. Yksi neljästä sairauslomapäivästä ja noin neljäsosa tautitaakasta johtuu mielenterveyden häiriöistä, mutta vain 7-8 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon resursseista ja vain noin 10 prosenttia terveystutkimuksen rahoituksesta ohjautuu mielenterveysongelmien haasteisiin.

Mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat suuria kaikissa Pohjoismaissa: Suomessa kustannusten on arvioitu olevan vuosittain noin 10 miljardia euroa, Ruotsissa noin 8 miljardia, Tanskassa noin 7 miljardia ja Norjassa noin 8 miljardia euroa.”

Perhe on pitkään ollut yhteiskunnan perusyksikkö. Joskus perhe on ollut hieman laajempi käsite, joskus hieman suppeampi. Perheen lisäksi ystävillä ja muilla läheisillä on onnellisuuteen suuri vaikutus. Mitä yhteiskunta voisi tehdä tässä asiassa? Tulee ottaa huomioon sekä ns. institutionaalinen osuus että yksilöllinen osuus.

Institutionaalinen osuus on esimerkiksi se, miten laajasti ja yksityiskohtaisesti säädetään perheestä ja siihen liittyvistä seikoista kuten avioliitosta, avioerosta, perinnöstä jne. Yksilöllinen osuus on se, kuinka paljon yhteiskunnan jäsenet haluavat vapautta päättää itse omasta ja läheistensä välisistä suhteista, olivatpa ne minkälaisia suhteita tahansa. Suomalainen yhteiskunta on säädösinnossaan jatkuvasti laajentanut puuttumistaan yhteiskunnan jäsenten oman päätäntävallan rajoihin. Näin on tapahtunut myös perheoikeudessa. Olisiko aiheellista vähentää tätä säännöstelyä, jopa purkaa säännöksiä, ja jättää enemmän yhteiskunnan jäsenten omaan päätäntävaltaan?

Yhteiskunnan päättäjät, poliittiset ja taloudelliset, voisivat keskittyä enemmän luomaan  menettelytapoja, jotka mahdollistavat perheen ja läheisten kanssa olemisen kuten vaikkapa työn ja perheajan paremman yhteensovittamisen, joustavat työajat, riittävät lastenhoitomahdollisuudet, riittävän tilavan asumisen, lyhyet ja toimivat työmatkayhteydet jne. Näidenkin vaikutus on kuitenkin suhteellisen rajallinen, mikäli yhteiskunnan jäsenet itse päättävät keskittyä enemmän muuhun kuin perhe-elämään ja läheisiin, ja panostavat esimerkiksi työuraan, urheilu-uraan tai vastaavaan. Tällöin voi käydä niin, että ”liian hyvät” tuet perheolosuhteisiin vähentävätkin onnellisuutta, koska tämän tukemisen vuoksi yhteiskunnan jäsen keskittyykin aiottua enemmän tuohon muuhun osuuteen elämässään. Yhteiskunnan päättäjät voisivat myös nykyistä enemmän korostaa jokaisen yhteiskunnan jäsenen omaa vastuuta omista asioistaan kaikissa suhteissa ja myös perheasioissa.

Onnellisuus on kuitenkin loppujen lopuksi aina kiinni yhteiskunnan jäsenen omasta itsestä. Tätä ei voi liikaa korostaa. Yhteiskunta voi tuoda oman panoksensa siihen 10 %:iin, jonka olosuhteet muodostavat. Jonkin verran yhteiskunta voi vaikuttaa jäsenensä omaan toimintaan oman onnellisuutensa suhteen, mutta tämä vaikutus on melko pieni. Jos yhteiskunta voisi saattaa meidät onnellisiksi, se olisi helposti tehty. Eduskunta säätäisi vain lain, jossa on kaksi §:ä ja ne kuuluvat:

ONNELLISUUSLAKI

1§ Kaikki suomalaiset ovat onnellisia, mitään poikkeuksia ei sallita.

2§ Kaikkien suomalaisten tulee noudattaa 1§:ää.

Jos tällainen laki säädettäisiin, tyypilliseen suomalaiseen tapaan sen §:ien määrä olisi varmastikin ainakin 300 kpl. Lisäksi meillä perustettaisiin Onnellisuusasiamiehen virka ja toimisto, jolla olisi alatoimistoja kaikissa maakuntatason virastoissa sekä kussakin kunnassa. Sen lisäksi tietysti tarvittaisiin Onnellisuuden ylivalvoja-asiamiehen toimi ja virasto. Nämä molemmat virastot täysin miehitettyinä ja naisitettuina poistaisivatkin Suomen työttömyysongelman kertaheitolla.

Idean puuhamies, kärkihankkeen puolestapuhuja, toteaa kysyttäessä: mitä onnellisuusvirastokokonaisuus maksaa ja paljonko veroja nostetaan, että ”veronmaksajat eivät edes huomaa mitään”. Tulonsaajan tulolaskelmaan tulee vain pieni lisärivi tavanomaisen ennakonpidätyksen jne. lisäksi. Tämän pienen rivin otsake kuuluu: ONNELLISUUTESI VUOKSI (FOR YOUR HAPPINESS). Sen määräksi arvioidaan keskimäärin 10 % tuloista. Kukapa moista pientä lukua edes huomaa. Puolestapuhuja jatkaa vielä: Onnellisuuslaki toteutuksineen on niin erinomainen ajatus, että saamme siitä vielä vientituotteen. Kukapa maailmassa ei halua olla onnellinen? Teamfinlandian kanssa on jo päätetty hakea tälle patenttia. Kyse on varmasti merkittävistä vientituloista.

Siispä Onnellisuuslakia odotellessa.