keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Miksi yhteiskunnat menestyvät ja toiset eivät?

Historia on hyvä opettaja, jos haluamme siitä oppia ottaa. Se ei tarkoita, että pitäisi toimia samalla tavalla kuin aikaisemminkin, mutta se antaa pohjan miettiä, miten olisi hyvä toimia. Samoin se voi osoittaa, mitkä ovat olleet yhteiskunnan tai laajemmin sivilisaation menestymisen tai menestymättömyyden syyt.

Historioitsijat ja taloushistorioitsijat ovat löytäneet erilaisia megatrendejä tai -tekijöitä, jotka voivat selittää sivilisaation tai yhteiskunnan menestymisen. Tällaisia etsijöitä on viime vuosikymmeninä ollut useita mm. Toynbee, Ferguson, Diamond, Acemoglu ja Robinson. Neljä viimeksimainittua ovat keskittyneet enemmänkin taloudelliseen menestykseen ja sen selittämiseen. Lisäksi he tuovat esiin historiaan perustuvan kehityskulun siihen tulevaisuuteen, joka eri yhteiskuntia tulevina vuosikymmeninä odottaa.

Diamondin pääasiallinen viesti on, että eurooppalainen menestys johtuu ennen kaikkea siitä, missä Eurooppa on. Euroopan sijainti oli erinomainen siksi, että siellä ja sen läheisyydessä oli paljon kotoperäisiä eläimiä ja viljalajikkeita. Näistä eurooppalaiset saivat mahdollisuuden tuottaa riittävästi ylijäämää, jolloin taloudellinen toimeliaisuus pystyi kehittymään muuhunkin kuin elämäntarpeiden ylläpitämiseen. Eurooppaa auttoi sijainti lähi-idän vieressä, mukaanluettuna Egypti, jossa maanviljelys ja kaupungistuminen alkoivat. Sen sijaan esimerkiksi Afrikka ja Amerikat kärsivät kotoperäisten lajikkeiden ja kesytettävien eläinen niukkuudesta.

Jared Diamondin Euroopan menestystä selittävät tekijät ovat sangen uskottavia ja oikealta tuntuvia laajassa mittakaavassa. Sen sijaan ne eivät selitä eroja esimerkiksi Etelä- Korean ja Pohjois-Korean välissä, jotka olivat sangen samantasoisia yhteiskuntia ennen erottamistaan 1950-luvulla. Eivätkä ne myöskään selitä eroja esimerkiksi Suomen ja Venäjän Karjalan välillä, jotka ennen erottamistaan olivat osa samaa maata. Sama koskee Saksan itäistä ja läntistä osaa.

Niall Ferguson esittää kuusi menestystekijää, jotka ovat
1. kilpailu
2. luonnontiede ja sen kehittyminen
3. omistusoikeus
4. lääketiede
5. kulutusyhteiskunta
6. työetiikka.

Fergusonin mielestä nämä tekijät ovat antaneet länsimaille etulyöntiaseman ja mahdollistaneet sen taloudellisen kehityksen, jonka avulla länsimaat (Eurooppa, USA, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti sekä Japani, joka ei ole varsinainen länsimaa) ovat pärjänneet Afrikkaa, Etelä.Amerikkaa sekä Aasiaa selkeästi paremmin.


Acemoglu tuo esiin käsitteet 'ekstraktiiviset ja inklusiiviset taloudelliset ja poliittiset instituutiot'. Inklusiiviset instituutiot sallivat suurten ihmisjoukkojen osallistumisen taloudelliseen ja poliittiseen toimintaan ja ne suosivat taloudellista toimintaa, tuottavuuden kasvua ja taloudellista vaurautta. Niitä ovat turvattu yksityinen omistusoikeus, riittävä lainsuoja,järjestys, riittävät julkiset palvelut kuten infrastruktuuri, riittävä koulutus, vapaus tehdä sopimuksia, jotka pidetään voimassa. Poliittisten instituutioiden inklusiivisuus riippuu siitä, ovatko ne riittävän moniarvoiset ja tarpeeksi keskittyneitä. Poliittisten instituutioiden tulee olla riittävän keskittyneet, että saadaan aikaan inklusiiviset taloudelliset instituutiot..

Jos poliittinen valta on liian keskittynyt tai liian hajanainen, se johtaa ekstraktiivisiin poliittisiin instituutioihin ja tätä kautta ekstraktiivisiin taloudellisiin instituutioihin. Tässä tilanteessa yhteiskunnan jäsenillä ei ole mahdollisuutta hyödyntää omia voimavarojaan taloudellisesti eikä muutenkaan turvatusti vaan he kokevat joutuvansa mahdollisen mielivallan kohteeksi tai voimavarojen hyödyntämistä ehkäisevät muut tekijät, esimerkiksi liiallinen sääntely, korruptio jne. Yhteiskunnan jäsenien tulevaisuuden näkymät ovat heikot tai sellaisilta näyttävät ja tämä passvioi heidät.

Edellä olevan voisi ehkäpä kiteyttää seuraavasti: 

Mitä vapaampi henkilö on toteuttamaan omaa toimintaansa sekä poliittisesti että taloudellisesti turvatussa ympäristössä, sitä inklusiivisempi yhteiskunta on. Toiminnan reuaehdot ovat selkeät ja toimintaa tukevat.

Mitä enemmän henkilön vapautta rajoitetaan oman toimintansa toteuttamisessa, sitä enemmän yhteiskunta luisuu ekstraktiivisten poliittisten ja taloudellisten instituutioiden suohon. Toiminta ehkäistyy joko ulkoisten syiden tai henkilön passivoitumisen takia.

Yhteiskunta voi menestyä jonkin aikaa ekstraktiivisten instituutioiden vallitessa, mutta pysyvää hyvää tilannetta ei niiden läsnäollessa saada aikaan. Tämän vuoksi Acemoglu tuo esiin näkemyksen, että esimerkiksi Kiinan viimevuosikymmenten taloudelliselle menestykselle tulee pysähdys jossakin vaiheessa, ehkäpä 10-20 vuoden sisällä.

Edellä olevista yhteiskuntien pärjäämistä koskevista selityksistä sydäntä lämmittää erityiseti viimeinen eli Acemoglun ja Robinsonin näkemykset. Tämän selityksen avulla voidaan sangen hyvin ymmärtää esimerkiksi Etelä- ja Pohjois-Korean nykytilanteen erilaisuus, Saksan läntisen ja itäisen osan erilaisuus toisen maailmansodan jälkeen tai Suomen ja Venäjän Karjalan erilaisuus, kuten myös monia muitakin.

Merkittävintä Acemoglun ja Robinsonin ajattelussa on se, että yhteiskunnan omat valinnat vaikuttavat. Jos yhteiskunta, syystä tai toisesta, valitsee ekstraktiivisemmat vaihtoehdot, siitä seuraa yhteiskunnan pärjäämiselle vaikeuksia. Tämän lisäksi on tärkeää huomata, että alunperin inklusiivista suuntausta edistävät toimenpiteet ja valinnat voivat ajan myötä muuttua vähemmän inklusiisivisiksi. Yhteiskunnallinen kehitys tapahtuu sitä paitsi suhteellisen pitkissä aikajänteissä ja kumuloituen, joten alkuperäiset valinnat on voitu tehdä jo kymmeniä vuosia sitten ja näiden valintojen vaikutus näkyy merkittävästi vasta nykyaikana. Toisaalta tämä on lohdullista: tekemällä uusia parempia valintoja, voidaan yhteiskunnan kehittymistä edistää ja se voi poiketa aikaisemmalta uraltaan. Mutta taas toisaalta tämä muuttuminen ja kehittyminen vaatii kohtuullisen pitkän ajan, se ei tapahdu vuodessa eikä kahdessa, usein se vaatii vuosikymmeniä.

2 kommenttia:

  1. Epäilemättä mainitsemasi seikat ovat yhteisiä menestyneille kansakunnille. Ne ovat kuitenkin seurauksia -eivät syitä.

    Väitän, että oleellisin tekijä kansakunnan menestymiselle tai menestymättömyydelle on kansan keskimääräinen älykkyysosamäärä. On selvästi havaittavissa, että parhaiten ovat menestyneet maat, joissa väestön älykkyys on korkea.

    Sivusin aihetta viime vuonna:

    http://kyseenalaistava.blogspot.fi/2015/07/alykkyys-ja-talouskriisit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos arvokkaasta kommentistasi. Varmasti älykkyydellä on merkitystä, varsin paljonkin. Älykkyyden erot eivät mielestäni kuitenkaan selitä esimerkiksi Koreoiden, Saksan itäisen ja läntisen osan eivätkä välttämättä Itä-Suomen ja Venäjän Karjalan välistä tilannetta. Myös erot esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Amerikan kehityksessä herättää kysymyksen älykkyyden vaikutuksesta. Pohjois-Amerikka rakentui brittiläiselle kulttuurille (ainakin pääosin) ja Etelä-Amerikka espanjalais-ja portugalilaiskulttuurille. Olivatko britit älykkäämpiä ja kuinka paljon älykkäämpiä kuin espanjalaiset 1500 luvulla, sitä emme tiedä. Sen sijaan tiedämme jotakin näiden emämaiden yhteiskuntarakenteesta ja niiden kehityksestä 1500-luvun jälkeen. Tässä kehityksessä espanjalainen kulttuuri oli sangen ekstraktiivinen ja pysyi sellaisena, brittiläinen puolestaan kehittyi sangen inklusiiviseksi.

      Älykkyyden merkitystä yhteiskuntien menestymiselle olisi kyllä aiheellista selvittää (ilman mitään ennakkoluujoja) sen lisäksi mitä Tatu Vanhanen jne. ovat jo tehneet. Jos esittämäsi näkemys pitää paikkansa, olisi erittäin tärkeätä, ettei yhteiskunnan jäsenten keskimääräinen älykkyysosamäärä ainakaan laske.

      Poista