Suomalaisen yhteiskunnan kipukohteet Osa 5

Suomalaisen talouden ahdinkoon eräs syy on työmarkkinoiden heikko toiminta.

Tulevaisuuden työmarkkinoiden tulee olla joustavat - työn sisällön ja työn luonteen muuttuminen edellyttävät suuria asenteellisia muutoksia sekä työntekijöiltä että työnantajilta. Myös kotitalouden ns. palkanansaintamallin on muututtava. Enää ei voida lähteä siitä, että ns. kokoaikainen ja jatkuva työsuhde on työmarkkinoiden perusmalli. On löydettävä selkeitä ja helppoja palkanansaintakeinoja ja -tapoja, jotka turvaavat joko yksin tai yhdessä julkisyhteisön antaman lisäosan kanssa riittävän ansiotason elämiselle.

Kun aikaisemmissa osissa esittämäni muutokset on tehty, voidaan seuraavaksi tehdä työmarkkinareformi. Se edellyttää kuitenkin vielä yhtä palasta, joka on ns. negatiivinen tulovero. Siinä asetetaan aikaisemmin esitetty 20.000 euron raja. Eli vasta 20.000 €:n tulojen jälkeen aletaan maksaa tuloveroa (10 %:n tasavero). Alle tämän tulorajan jäävä henkilö saa taloudellista tukea siten, että hänen tulonsa ovat tuon 20.000 € vuodessa. Tämä mahdollistaa sen, että osa-aika tekemisen määrä voi kasvaa ja työntekijän kannattaa ottaa työtä vastaan.

Työmarkkinoiden toiminnan perusajatuksena on, että mitä vapaampi on työntarjonta ja mitä vapaampi on työn kysyntä, sitä enemmän molempia eli sekä työntarjontaa että työnkysyntää on, suomeksi siis yritystoimintaa ja työpaikkoja. Sosialistinen malli (Neuvostoliitto ja DDR) sekä puolisosialistinen malli (Suomi) on kokeiltu ja ei-niin-kovin-hyviksi havaittu.

Esitykseni mukaan työmarkkinoiden toiminnan pääperiaatteet ovat:

• Työnantajana voi toimia jokainen oikeustoimikykyinen ihminen (siis yli 18-vuotias) ja yhteisö (= juridiikassa oikeushenkilö).

• Työntekijänä voi toimia jokainen yli 15-vuotias ihminen.

• Työntekijä ja työnantaja tekevät sopimuksen, jonka perusteella syntyy työsopimus vain silloin, jos sopimus on tarkoitettu työsopimukseksi. Työsopimuksessa sovitaan työsuhteen perusehdot eli molemminpuoliset oikeudet ja velvollisuudet kuten työaika ja sen ajankohta, palkkaus, tehtävät, työntekopaikka, vuosilomat sekä työsopimuksen päättämisen perusteet ja molemminpuolinen irtisanomisaika.

• Työn tarjoaja voi tehdä yksityishenkilön kanssa myös muunlaisia sopimuksia tekemisestä ja toiminnasta, joissa sopimusvapauden mukaisesti voidaan sopia tekemisen sisältö sekä kummankin osapuolen oikeudet ja velvollisuudet.  Nämä eivät ole työsopimuksia vaan tavallisia varallisuusoikeudellisia sopimuksia, joihin ei sovelleta työoikeudellisia säännöksiä. Tämä johtaa siihen, että sekä yritykset että yksityishenkilöt voivat ostaa palvelutoimintaa eli tekemistä yksityishenkilöiltä eikä tarvitse silti ryhtyä työnantajaksi ja joutua työlainsäädännön velvoitteiden alle.

• Työlainsäädäntö kehitetään sisällöltään vastaamaan ns. minimisääntöperiaatetta, jolloin lainsäädäntöä tarvitaan merkittävästi vähemmän ja se määrittää vähimmäisvaatimustasot. Säännöstö keskittyy ennen kaikkea turvaamaan työsuojelulliset ja työturvallisuuteen liittyvät seikat ja perhevapaat, joista jälkimmäisten käyttö jätetään yksinomaan perheiden omaan harkintaa

Työlainsäädäntöön tehdään esimerkiksi seuraavanlaisia muutoksia (asiat ovat kohtalaisen yleisellä tasolla): 

• Työsopimuslaki määrittää yleisenä mallina työsopimuksen sisällön, vähimmäisansiotason sekä sen, miten työsopimuksien riitaisuudet ratkotaan. Mitään rajoitteita määräaikaisiin, osa-aikaisiin työsopimuksiin ei ole. Työsopimuksissa voidaan käyttää enintään 6 kuukauden koeaikaa.

• Työaikalaki määrittää vain vuosityöajan enimmäismäärän, joka sisältää sekä tavanomaisen työn että ylityöt. Mitään jaottelua ilta-, sunnuntai - tai muuhun työhön ei ole. Vuosityöaika on enintään 1.700 tuntia vuodessa.

• Työturvallisuuslaki asettaa työnantajalle selkeän ja yksiselitteisen vastuun työturvallisuudesta ja työsuojelusta, lisäksi sen mukaan työntekijät voivat valita itselleen työsuojelua edistävän henkilön, jolla on oikeus vaatia työsuojelullisia toimenpiteitä. Siinä määritetään myös työsuojeluviranomaisen tehtävät, jotka hieman lisääntyvät, koska työsuojelukysymyksissä työntekijöiden edustajalla on oikeus vaatia toimenpiteitä työsuojelullisissa tilanteissa.

• Yhteistoimintalaki vaatii, että työnantaja informoi työntekijöitä säännönmukaisesti työnantajayhteisön taloudellisesta tilanteesta ja lisäksi kaikki hieman suuremmat toiminnalliset muutokset (minkä laatuiset tahansa) käsitellään yhteisesti työntekijöiden kanssa. Päätökset tekee työnantaja.

• Vuosilomalaki määrittää vain loman pituuden, vuosilomaa kertyy 2,5 päivää/työssäolokuukausi (pääsääntö). Loman pitämisajankohta on täysin työnantajan ja työntekijän sovittavissa. Työntekijällä on oikeus halutessaan vaihtaa vuosilomansa euroiksi.

• Työehtosopimukset tehdään aina yhden työnantajan ja sen työntekijöiden välisenä. Mitään yleissitovuutta ei ole. Täten tehty työehtosopimus sitoo luonnollisesti tätä työnantajaa ja työntekijöitä. Uuden työntekijän tullessa työehtosopimuksen tekemisen jälkeen, hän sitoutuu tähän työehtosopimukseen omassa työsopimuksessaan.

• Työntekijät voivat halutessaan valita itselleen heitä edustavan henkilön, joka hoitaa työehtosopimusneuvottelut ja siinä sovitut muut asiat työnantajan kanssa.

• Työtaistelutoimenpiteet, minkä nimiset ja muotoiset tahansa, ovat sallittuja vain omiin työehtoihin liittyen. Työehtosopimuksen voimassa ollessa työtaistelutoimenpiteet ovat kiellettyjä.  Laittomista työtaistelutoimenpiteistä aiheutuvat vahingot joutuu korvaamaan jokainen työstä kieltäytynyt henkilökohtaisesti.

• Muilta osin työlainsäädännön säännökset joutuvat unholaan, koska ne suurelta osaltaan jäykistävät työmarkkinoita ja sitä kautta johtavat palveluiden ja tuotteiden hintojen nousuun.

Edellä esitetyt muutokset saattavat tuntua suurilta. Niinkuin ne ovatkin, mutta tulevaisuuden työn sisältö ja tekemisen ehdot tulevat muuttumaan niin paljon, että työn tekemisen ehtojen ja työmarkkinoiden toiminnan on tehostuttava merkittävästi. Erityisesti on mahdollistettava tekemisen myynti ja ostaminen pienimuotoisesti eli yksityishenkilöiden välillä.

Työmarkkinoiden muuttuneet ehdot sekä aikaisemmin esitetty verojärjestelmän muuttaminen ja tulonsiirtoautomaatin ”romuttaminen” johtavat yhdessä lisääntyneeseen työn myyntiin ja tätä kautta työn ostamiseen.

Olisiko korkea aika siirtyä sosialisti-Suomesta eteenpäin?

Kaksi juutalaismiestä keskusteli keskenään:

- Mitähän Goldbergille kuuluu? kysyi ensimmäinen

- Hän on Italiassa ja rakentaa sosialismia siellä, toinen vastasi

- No, oletko kuuluut mitään Grunsteinista? kysyi ensimmäinen

- Hän on Englannissa, Lontoossa, ja rakentaa sosialismia siellä, vastasi toinen

- Entäs vanha veikko Kohn? kysyi ensimmäinen

- Hän on kyllä Israelissa…, vastasi toinen

- ja rakentaa sosialismia? täydensi ensimmäinen

- Oletko hullu, kuka sitä nyt omaan maahansa!, vastasi toinen.

Suomalaisen yhteiskunnan kipukohteet Osa 4

Huomattava suomalaisen yhteiskunnan kipukohta on tulonsiirtojen ”järkevyys”. Nykyisessä mekanismissa siirtoja tehdään suurelta osaltaan ns. keskiluokan sisäisinä tulonsiirtoina. Tulonsiirtomekanismin ”järkevyyttä” kuvaavat seuraavat Tilastokeskuksen luvut:

• Kotitalouden tulojen ollessa välillä 70.000–100.000 € kotitalous saa tulonsiirtoja runsaat 12.000 € ja maksaa niitä 23.000 €. Tässä tuloluokassa kotitalouden koko on keskimäärin noin kolme henkeä, mikä tarkoittaa yleensä kahta aikuista tulonhankkijaa ja heidän keskimääräistä 35.000 – 50.000 €: n vuosituloa, siis eräänlaista keskiluokkaa.

• Suuremmissa tuloluokissa epäsuhta kasvaa. Ylimmässä tuloluokassa kotitalous maksaa tulonsiirtoina lähes viisinkertaisen määrän saamiinsa tulonsiirtoihin verrattuna.

• Kotitalouden vuositulojen ollessa yli 40.000 € tulonsiirtorumbaa pyöritetään siten, että nämä tuloluokat saavat tulonsiirtoina yhteensä lähes 21 miljardia euroa ja maksavat niitä yhteensä 29 miljardia euroa. Näistä ainut tuloluokka, jossa saadut tulonsiirrot ylittävät maksetut tulonsiirrot on tuloluokka 40.000-70.000 €.

Hurraa - olemme keksineet ikiliikkujan: tulonsiirtovirkamiehen!  Tässä meille loistava kärkihanke ja vientituote!

Saadut tulosiirrot ovat lähinnä eläketuloja ja sosiaaliturvaetuuksia kuten lapsilisiä, työttömyyskorvauksia jne. Maksetut tulonsiirrot ovat maksettuja veroja sekä sosiaaliturvamaksuja ja eläkevakuutusmaksuja.

Jos verouudistus toteutetaan edellisen ehdotukseni mukaisesti, sen myötä vapautuu euroja kansalaisten käyttöön melkoisesti, eli noin 22 miljardia euroa. Mitä tämä voisi tarkoittaa kansalaisille?

Herää helposti ajatus, että sitten varakkaat porskuttavat ja pienituloisemmat kärsivät. Se ei suinkaan ole tarkoitus, vaan tavoitteena on löytää uutta dynamiikkaa talouteen ja kansalaisten omavastuisuutta sekä eurojen ansaintaan että niiden käyttöön. 

Omavastuisuus kasvaa, kun käyttäjä maksaa käyttämistään palveluista joko osan tai kokonaan. Tämä kasvattaa sekä halua käyttää palvelua aidon tarpeen perusteella että halua saada hyvää palvelua mutta kustannustehokkaasti tuotettuna. 

Pitemmällä aikajänteellä on mielekästä vielä luopua ns. universaaliperiaatteesta eli että palvelusetelit annetaan kaikille. On järkevää joko porrastaa niiden saanti tai luopua niistä kokonaan korkeammissa tuloluokissa, joissa selkeästi on maksuvaraa. Esimerkiksi seuraavassa laskelmassa esitettyjen kahden ylimmän tuloluokan osalta voidaan sangen hyvin joko puolittaa palvelusetelien arvo tai korkeimmassa tuloluokassa jättää se kokonaan antamatta.

On selvää, että aina löytyy erityistapauksia, joihin seuraavassa esitetyt laskelmat eivät sovellu. Yhteiskunnallisessa kehittämisessä on kuitenkin aina lähdettävä yleisen tason liikkeistä.

Seuraavan taulukon esimerkit on laskettu soveltaen nykytilannetta ja koetettu löytää edellisen postauksen verojärjestelmän mukainen käyttöön jäävä euromäärä. Sen lisäksi on laskettu, mikä on käteen jäävä euromäärä nykyverotuksen mukaan. Laskelmassa on lisäksi arvioitu arvonlisäverotuksen lisääntynyt vaikutus nykytilanteeseen verrattuna. Tämä esitetään kohdassa alv-lisä, mikä tarkoittaa, että kussakin tuloryhmässä menee enemmän veroeuroja alv:n maksamiseen.

Vuositulot €	20.000	40.000	70.000	100.000
- tulovero	0	4.000	7.000	10.000
- alvlisä	1.500	3.500	7.000	9.000
Jää	18.500	32.500	56.000	81.000
Nykytilanteessa jää	15.600	28.200	46.000	60.000

Jokaisen tuloryhmän käyttöön jäisi siis enemmän euroja kuin nykyisen verotuksen puitteissa jää. Luvut ovat yksinkertaistettuja mutta antavat selkeän suunnan.

Lisäksi ne antavat perustan sille, että käyttäjä alkaa maksaa käyttämistään palveluista palvelun tuottajalle. On aivan sama, tuottaako palvelun yksityinen tai julkinen yritys. Käytetystä palvelusta käyttäjä maksaa sen osan, jota seuraavassa esitetyt palvelusetelit eivät kata.

Maksujen hahmottelua:

• Julkisyhteisö maksaa kunkin lapsen päivähoidosta ja peruskoulusta, lukiosta sekä ammatillisesta koulutuksesta 5.000 €/lapsi/vuosi. Loput päivähoito- ja koulumaksuista maksavat lasten vanhemmat. Julkisen sektorin kustannukset ovat yhteensä 5.5 miljardia euroa vuodessa.

• Julkisyhteisö maksaa kunkin opiskelijan yliopistokustannuksista 7.000 €/käyttäjä/vuosi ja AKK:n opiskelijan osalta 5.000 €/käyttäjä/vuosi. Kulut yhteensä 1.5 miljardia euroa vuodessa. Yliopistokuluja maksetaan 5 vuoden ajan ja AKK :n osalta 4 vuoden ajan. Loppuosan kustannuksista käyttäjä maksaa itse.

• Julkisyhteisö antaa yliopistoille tutkimustoimintaa varten vuosittain 2 miljardia euroa.

• Julkisyhteisö antaa käyttäjälle sotepalvelusetelin 1.000€/käyttäjä/vuosi. Se voidaan käyttää henkilökohtaisesti tai perheenjäsenen osalta. Kokonaiskulut ovat vuodessa 6.0 miljardia euroa. Palvelusetelin euromäärän yli menevän osan kuluista maksaa käyttäjä itse.

Nyt tulee helposti esiin se, että miten käy pienituloisten lapsiperheiden, kun heidän täytyy maksaa päivähoidosta ja koulutuksesta. Huoli on aivan aiheellinen, mutta kohdistuu kuitenkin suhteellisen pieneen osaan koko lapsimäärästä. Kun tarkastellaan kotitalouksien lapsimäärää tuloluokittain, saadaan selville, että kotitalouksien

-  Tuloluokissa alle 40.000 euroa/vuosi on yhteensä 139.000 lasta

-  Tuloluokassa 40.000-70.000 euroa/vuosi on noin 393.000 lasta

-  Yli 70.000 euroa/vuosi tuloluokassa on yhteensä 550.000 lasta.

Siispä johtopäätös on, että nykyinen tulonsiirtoautomaatti tarkoittaa käytännössä sitä, että tällä hetkellä Virtasen keski-/ hyvätuloinen perhe (2 lasta) rahoittaa Lahtisen keski/hyvätuloisen perheen (2 lasta) lasten päivähoidon ja koulutuksen. Sama tapahtuu toisin päin. Siinä sivussa sitten he tietysti rahoittavat pienempituloisten perheiden lasten päivähoitoa ja koulutusta, mutta HUOM! VÄHEMMÄSSÄ MÄÄRIN, koska lasten suuri määrä on keski-/hyvätuloisissa kotitalouksissa. 

Tietysti tämä tulonsiirtoautomaatti työllistää virkakoneistoa mukavasti ja päättäjät voivat viisaasti väitellä siitä, onko järkevää ja varaa nostaa lapsilisiä10 euroa kuukaudessa - tai jostain muusta tunteita kuohuttavasta seikasta.

Käyttäjämaksujen merkittävin vaikutus on nimenomaan omavastuisuuden kasvattaminen henkisesti, eurollisesti että poliittisesti. Käyttämällä saamamme eurot oikein, ne riittävät sangen hyvin siihen, että todellinen tarve sosiaalisiin tulonsiirtoihin voidaan turvata.

Alle 20.000 euron vuositulojen kotitalouksissa (564.000 kotitaloutta) on yhteensä noin 610.000 kansalaista. Jos pidämme huolta siitä, että kaikkien kotitalouksien tulojen määrä on vähintään 20.000 euroa, meidän tulee kasvattaa sosiaalisia tulonsiirtoja vuositasolla nykytilanteesta noin 4 miljardia euroa. Jos nostamme jokaisen kansalaisen tulotason tuohon määrään, tarvitaan muutama  satamiljoonaa euroa lisää.

Mielestäni tämä on täysin mahdollista suuntaamalla eurojen käyttö uudella tavalla. Lisäksi olen vakuuttunut siitä, että edellisen postauksen mukaiseen verojärjestelmään siirtyessämme tapahtuu seuraavaa, joka helpottaa myös tässä käsiteltyä asiaa:

1. Palveluiden ja tuotteiden hinnat alenevat

2. Työllistyminen kasvaa

3. Myös osa-aikaisella työllä pärjääminen tulee mahdolliseksi

4. Palveluiden ja tuotteiden laatu paranee

5.Omavastuisuus kasvaa

6. Palveluiden ja tuotteiden käyttötehokkuus kasvaa

7. Sosiaalisten tulonsiirtojen tarve vähenee.

Suomalaisen yhteiskunnan kipukohteet Osa 3

Verojärjestelmämme on monimutkainen ja talouden kannalta ongelmallinen. Pois yhteiskunnan jäsenten omasta päättämisvallasta otetaan paljon euroja. Maksuttomat tai subventoidut palvelut johtavat tehottomaan palvelutoimintaan ja vähäiseen kiinnostukseen palveluiden kehittämiseksi kustannustehokkaammiksi.

Mielestäni yhteiskuntamme suurimpia ongelmia onkin tällä hetkellä se, että isohko joukko ihmisiä päättää toisten ihmisten eurojen, ei omiensa, käyttämisestä. Olen vakuuttunut siitä, että lähes kaikki ihmiset osaavat käyttää omat euronsa paremmin kuin virkamies/-nainen tai poliittinen päättäjä. Se pienehkö osa, joka ei muka osaisi päättää omien eurojensa käytöstä, oppisi sen kyllä aikaa myöten riittävän hyvin.

Tämän vuoksi suurimman osan eurojen käytöstä tulee tapahtua jokaisen kansalaisen omien tarpeiden, toiveiden ja käyttöhalukkuuksien mukaan. Tämä käyttöoikeus tuo tietysti mukanaan myös vastuun omien eurojen käytöstä.

Edellä oleva johtaa siihen, että yhteiskunnan tulisi ottaa mahdollisimman vähän kansalaisen saamista tuloeuroista ja antaa kansalaisen käyttää saamansa eurot itse. Kansalaisen tulee sitten euroillaan maksaa käyttämistään ja hankkimistaan tuotteista ja palveluista mahdollisimman pitkälle itse, eikä julkisen vallan tule puuttua tähän eurojen kiertokulkuun paljoakaan.

Yhteiskunta kerää euroja pois kansalaisilta veroilla, joten verojärjestelmä on olennainen osa eurojen kiertokulkua taloudessa. Hahmottelen seuraavassa ihanteellisen verojärjestelmän mallia. Seuraavassa osassa jatkan eurojen käytöstä. Esitetyt eurot vastaavat nykytilanteen mukaisia euromääriä.

Tavoiteltu järjestelmä on yksinkertainen ja selkeä:

1. Arvonlisäverotus kattaa kaikki transaktiot, kaikki palvelut ja tuotteet. Arvonlisäveroluokkia on kolme tuotteiden ja palveluiden käyttötarkoituksen mukaan. 

• Luokka 1, jossa alv -prosentti on 10 % sisältää perustarpeiden tuotteet ja palvelut, kuten syöminen, asuminen jne.
• Luokka 2 sisältää liikkumisen, terveydenhoidon, sosiaalipalveluiden, koulutuksen jne. palvelut ja tuotteet. Veroprosentti on 15 %. 
• Luokka 3 käsittää kaikki muut palvelut ja tuotteet. Veroprosentti on 20 %.  

Tämän laajennuksen perusteella arvonlisäveron tuotot kasvavat melkoisesti ja ovat 30-32 miljardin euron kokoluokkaa vuosittain. Siirrytään verottamaan kulutusta ja porrastetaan kulutusverotus käyttötarkoituksen mukaan. Mitä tärkeämpää kulutus on ihmisen elämisen kannalta, sitä alhaisempi on verokanta. Tämä johtaa usein myös siihen, että verotus tukee ympäristöystävällistä toimintaa, koska perustarpeiden toteuttaminen on useimmiten vähemmän ympäristöä rasittavaa kuin ylellisemmän elämän tarpeiden toteuttaminen.

2. Yritykset eivät maksa tuloveroa lainkaan. Sen sijaan kaikista osingoista ja muista pääomatuloista maksetaan 20 %:n pääomatulovero, jonka tietysti maksaa pääomatulon saaja. Pääomatuloverojen määrä on noin 5 miljardia euroa, koska osinkojen määrä kasvaa ja kaikki joutuvat maksamaan osingoistaan tämän veron. Myös muiden verotettavien pääomatulojen määrä kasvaa, koska kaikki poikkeukset poistetaan.

3. Saaduista tuloista kuten ansiotuloista ja eläkkeistä jne. maksetaan tuloveroa siten, että alle 20.000 euron tuloista ei makseta lainkaan tuloveroa. Tämän jälkeen maksetaan tasasuhteinen tulovero 10 %. Tämä johtaa noin 8 miljardin euron verotuloihin vuositasolla.

4. Kaikki muut verot poistetaan. Mitään poikkeuksia verojen määrätäytymiselle ei ole, ei mitään veroetuuksiksi kutsuttaja seikkoja eikä yleishyödyllistä toimintaa verotuksellisessa mielessä.

Julkishallinnon (valtio ja kunnat) verotulojen määrä vuositasolla on siis:

Arvonlisävero              30 miljardia

Pääomatulovero            5 miljardia

Ansiotulovero                8 miljardia

Yhteensä                     43 miljardia

Vuonna 2015 julkisyhteisöjen keräämät verot ja maksut ilman sosiaaliturvarahastoja olivat noin 65 miljardia euroa. Sosiaaliturvarahastomaksut erotetaan tässä yhteydessä omaksi kokonaisuudekseen. Nehän ovat pääosin eläkemaksuja ja työttömyysvakuutusmaksuja. Työnantajat ja työntekijät maksavat ne edelleen kuten nykyisinkin eikä niihin tarvitse puuttua julkisyhteisöjen tuloina eikä menoina tässä yhteydessä.

Tässä esitetty veromäärä vastaa noin 20 %:n veroastetta. Yhdessä sosiaaliturvamaksujen kanssa veroaste on noin 33 %, mikä on korkeampi kuin esimerkiksi Sveitsin, Australian ja Kanadan, mutta hieman alhaisempi kuin esimerkiksi Saksan ja Alankomaiden. Nämä 20 prosentin ja 33 prosentin tasot määrätään perustuslaissa veroasteen ylärajoiksi.

Kuten aikaisemmin on esitetty, suurimman osan julkisesta eurojen käytöstä päättävät ja käyttävät kunnat. Verot myös peritään suoraan näille veronsaajina eli siis suurin osa suoraan kunnille.

Opiksi otettavaa:

Anushirvanille kerrottiin, että Ahwazin käskynhaltija oli koonnut liikaa veroja ja suistanut kansan kurjuuteen. Anushirvan kirjoitti käskynhaltijalleen näin:

"Palauta kokoamasi verot noille köyhille, sillä kuningas, joka kokoaa omaisuutta tekemällä vääryyttä kansalleen, on kuin mies, joka vahvistaa talonsa kattoa repimällä palkkeja irti perustuksista."

Suomalaisen yhteiskunnan kipukohteet Osa 2

Poliittisen järjestelmän uudistamisen jälkeen otetaan tarkasteluun virkakoneisto ja hallintojärjestelmä. Yhteiskunnan toiminnan tehostamiseksi lähtökohtana on, että virkakoneisto on suhteellisen pieni. 

Keinot tämän toteuttamiseksi ovat:

1. Jokaisen yksilön oman vastuun kehittäminen ja kasvattaminen.

2. Tarpeettomien eurojen siirtojärjestelmien purkaminen. Aikaisemmin (Kuka on nettoveronmaksaja?) olen tuonut esiin sitä, että suuri osa suomalaisen yhteiskunnan tulonsiirroista tehdään keskituloisilta toisille keskituloisille. Tällöin euroja siirretään Virtasen perheeltä Nurmisen perheelle. Keinona on tietysti verotus, jolla eurot kerätään, sekä melkoinen byrokratia, jolla eurot jaetaan. Tosin tämä turha pyöritys antaa joukolle turhakkeita ainakin näennäistä tekemistä.

Uusi hallintojärjestelmä perustuu valtaosin kuntatason rakenteisiin. Esityksessäni kuntia on 20 kpl ja niiden minimiasukasluku 200.000. Kunnan pinta-alalla ei ole merkitystä, koska tavoiteaika on 2040–2050-luvuilla, jolloin terve keskittyminen johtaa asutuksen tihentymiseen ja kaupungistumiseen. Jos joku haluaa asua ”korvessa”, sen kun vaan, mutta tiheän asutuksen ulkopuolella julkisten palveluiden määrä rajoitetaan kustannustehokkuuden vuoksi pieneksi. Tietysti asukas voi itse ostaa mitä palveluita tahansa ja minne tahansa haluaa, mutta hänen tulee ne itse maksaa.

Toteutamme suuren muutoksen sekä koulutus-, terveys- että muissa palveluissa, esimerkiksi julkisessa liikenteessä. Päätavoitteena on tehdä toiminnasta markkinaehtoista niin pitkälle kuin mahdollista, eli erilaisia palveluita tuottavat yritykset (koko yksityisomisteiset tai julkisomisteiset). Nämä yritykset toimivat yritystalouden ehtojen mukaan. Julkinen valta asettaa toimintaehdot, määrittää tavoitteet sekä tarvittaessa rahoittaa toimintaa joko suoraan käyttäjälle tai ostamalla palvelun ja antamalla sen käyttäjälle subventoituna. Jälkimmäistä tulee käyttää harvoin, koska käyttäjällä on oltava tieto saamansa palvelun todellisesta hinnasta ja vastuu palvelun hinnan maksamisesta. Jokaisen tulee ymmärtää, mitä asianomainen palvelu todellisuudessa maksaa. Tämä ohjaa käyttämään palveluita oikein, ja tarpeeton käyttö jää vähemmälle.

Julkisen toiminnan palveluiksi jäävät vain kaavoitukseen, turvallisuuteen, järjestykseen, puolustukseen sekä infran rakentamiseen (katujen, ratojen, tietoverkkojen) liittyvät toiminnot. Nämä toiminnot kustannetaan yhteisistä varoista, suomeksi sanottuna veroista.

Merkittävänä valtiovallan lisätehtävänä on yliopistokoulutuksen sekä yliopistotason tutkimuksen varmistaminen. On pidettävä eritystä huolta riittävän osaamistason säilyttämisestä ja jatkuvasta kehittämisestä. Tähän päästäksemme yliopistojen määrää tulee supistaa enintään kahteen tai kolmeen, ja lisäksi on osattava suunnata oikein sekä opetus että tutkimus. Eurojen riittävyyden takaamiseksi tulee valtion lopettaa kaikkien muiden tutkimuslaitosten tukeminen ja keskittää eurot yliopistoihin.

Julkisen toiminnan keskiössä ovat kunnat. Tämän vuoksi kuntien asukasluvun on oltava vähintään 200.000 asukasta. Valtion rooli on pitää huolta vain koko yhteiskunnan tasoisesta palvelutoiminnasta eli osasta edellä esitetyistä julkisista toiminnoista. Siksi valtiotason = eduskunnan tehtävänä on laatia vain ns. puitesäännöstö, jonka nojalla kunnat toteuttavat toiminnan käytännössä. Tämä tarkoittaa sitä, että toimintavallan käyttö siirtyy valtiolta ja eduskunnalta kuntatasolle. Myös eurojen käytölle käy samoin. (Eurojen käyttöön palaan myöhemmin).

Kunnat toteuttavat puitesäännösten osoittamat palvelut mahdollisimman markkinaehtoisesti ja tehokkaasti. Esimerkiksi koulutusta voivat toteuttaa sekä yksityiset koulut että julkiset koulut, jos ne ovat yhtä tehokkaita tavoitteiden saavuttamisessa. Sama koskee sotepalveluja ja kaikkia muitakin palveluja. Kaikkia palveluja voivat tuottaa sekä yksityiset että julkiset yritykset, mutta ne molemmat toimivat markkinaehtoisesti.

Näiden muutosten kautta pääsemme tilanteeseen, jossa julkisen virkakoneiston määrä saadaan vähenemään järkevälle tasolle. Hyvänä puolena on toiminnan tehostuminen sekä laadun parantuminen. Oikeanlainen kilpailu pitää huolen siitä, että molemmat näistä toteutuvat.

Miksi korostan ns. markkinaehtoisuutta? Ainut peruste tälle on se, että kaikelle toiminnalle on saatava hinta. Hinnan tulee vielä olla markkinoilla testattu. Tämä toteutuu yleensä vain kilpailullisessa tilanteessa, siis tilanteessa, jota ei yksityinen eikä julkinen monopoli eikä oligopoli vääristä liikaa, kuten Suomessa liian usein on nyt asianlaita.

Suomalaisen yhteiskunnan kipukohteet Osa 1

Sen sijaan että Suomineito olisi virkeä, parhaissa voimissaan oleva neitokainen, joka kirmailee sekä henkisesti että aineellisesti nuoren gasellin lailla elämän kedoilla, Suomineito on vanha (100-vuotias) rutkasti ylipainoinen eukko, jolla ei nouse henki eikä jalka päivittäisen nyhtökauran, punaviinin ja Vain elämää -katselun yläpuolelle. Olemme syvässä stagnaation tilassa.

Mikä neuvoksi?

Koetan maallikkona tuoda esiin erään utopian eli näkemykseni siitä, mitä meidän tulee tehdä, että Suomineidosta tulisi jälleen kirmaava neitokainen.

Ensin visio poliittisen ja päättämisjärjestelmän kehittämiseksi:

Parasta Suomelle meillä olisi valistunut itsevaltias. Tämä takaisi sen, ettei sen enempää poliitikkojen kuin kansalaistenkaan keskimääräinen tyhmyys pilaisi tulevaisuutta. Mehän olemme joutuneet tähän stagnaatiotilaan omaa tyhmyyttämme, joten miten voisimme päästä tästä pois omilla voimillamme? Tuskin apu sen enempää lännestä, idästä kuin etelästäkään meitä auttaa.

Tyhmyytemme ilmenee siinä, että valitsemme aina samat päättäjät kuin aikaisemminkin vaikka olemme kokeneet heidän päätöstensä seuraukset nahoissamme jo hyvän tovin. Meillä on samat Maurit, Timot, Benit, Erkit, Paavot, Sirkka-Liisat, Tarjat, Liisat, Heidit jne. vuodesta toiseen. Ikävää, ettei meillä ole tarpeeksi suojatyöpaikkoja, joihin heidät kaikki voisi siirtää vahinkoa tekemästä. (Voisimme tietysti tehdä heistä kaikista Yle:n johtajia, sekin voisi tulla kansakunnalle nykymenoa halvemmaksi. He voisivat keskittyä vetämään ympärivuorokautisia keskusteluohjelmia, joiden sisältö liittyy joko ilmastonmuutokseen, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tai vihapuheeseen ja rasismiin).

Jos nykytilanne ei johdukaan tyhmyydestämme vaan poliittisesta järjestelmästämme, silloin valistuneen yksinvaltiaan saaminen korjaa tilanteen. Suuri ongelma on tietysti, kuka tällaisena valistuneena yksinvaltiaana voisi toimia. Halukkaita olisi varmasti, mutta onko kyvykkäitä?

Entä jos valistuneen yksivaltiaan hankkiminen ei onnistu? Voisimme valita viisaiden neuvoston (esimerkiksi 15 jäsentä), jolla olisi samat valtuudet kuin yksinvaltiaalla. Tosin tällöinkin ongelmana lienee jäsenten löytäminen. Myös valintamenettely voi muodostua ongelmalliseksi.

Molemmat edellä olevat vaihtoehdot ovat siis käytännössä hankalia toteuttaa. Jotakin voimme kuitenkin tehdä tilanteemme parantamiseksi muuttamalla poliittisten päättäjien valintamekanismia ja poliittista järjestelmää esimerkiksi seuraavasti:

1. Äänestysoikeus on kaikilla 20 vuotta täyttäneillä Suomessa asuvilla Suomen kansalaisilla, paitsi kunnallisvaaleissa kunnan omilla työntekijöillä sitä ei ole liian suuren intressiristiriidan vuoksi.

2. Ehdokkaita vaaleihin saavat asettaa kaikki ryhmät, jotka ovat saaneet vähintään 2.500 kannattamisilmoittautumista, mitään rekisteröitymistä puolueeksi ei tarvita. Sähköinen tuki-ilmoittautuminen riittää.

3. Kuntien määrä Suomessa on 20 kuntaa, joissa on keskimäärin runsaat 250.000 asukasta, mitään maakuntahallintoa ei ole.

4. Valtiollisissa vaaleissa vaalipiirejä on sata jaettuna tasasuhteisesti äänestysikäisten mukaan. Kunnallisvaaleissa vaalipiirejä on yhtä monta kuin valtuutettuja valitaan, valtuutettujen määrät vaihtelevat 30-50. Valtiollisessa vaalissa ehdokkaina eivät voi olla kunnallisvaltuutetut eivätkä päinvastoin. Muuten ehdokkaina voivat olla kaikki äänestyskelpoiset henkilöt.

5. Toteutamme enemmistövaalijärjestelmän, jolloin kustakin vaalipiiristä valitaan eniten ääniä saanut henkilö.

6. Tämä johtaa aikaa myöten kaksi-/kolmipuoluejärjestelmään, jolloin valta-vastuusuhteet realisoituvat, eikä pakeneminen tekojen seurauksista onnistu. Vallassa oleva ja valtaa käyttänyt puolue/taho joutuu mittaamaan ja mittauttamaan kannatuksensa seuraavissa vaaleissa.

7. Vaalikausi on kuntavaaleissa viisi vuotta ja valtiollisissa vaaleissa vähintään 4 vuotta, mutta hallitus voi lykätä vaaleja enintään kaksi vuotta, joten vaalikausi voi venyä yhteensä kuuteen vuoteen.

8. Valittu edustaja ja valtuutettu edustaa vain äänestäjiään. Kaikki ryhmävelvoitteet ovat kiellettyjä. Jokainen edustaja toimii äänestäjien antamalla mandaatilla, hän ei saa sitoutua mihinkään puolue- ym. kuriin tai menettelyyn tai sitoumukseen. Jos 50.000 äänestysikäistä vaatii kirjallisesti/sähköisesti, joutuu valittu edustaja eroamaan, kuntavaltuutetun osalta riittää, että kunnan äänestysikäisistä 20.000 eroamista vaatii.

9. Vaaleissa enemmistön saanut ryhmä muodostaa hallituksen ja valitsee keskuudestaan pääministerin ja muut ministerit. Vastaavasti kunnallisella tasolla valitaan kunnanhallitus/kaupunginhallitus.

10. Presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla. Presidentillä on oikeus hajottaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit. Presidentin kausi on seitsemän vuotta.

11. Toteutetaan sitova kansanäänestysmenettely. Mikä tahansa asia, jonka osalta 75.000 äänestysikäistä vaatii, tulee saattaa sitovan kansanäänestyksen kohteeksi.

12. Kaikki puolueiden rahallinen tukeminen yhteiskunnan varoista lopetetaan. Puolueiden tulee saada rahoituksensa jäseniltään tai kerätä se muuta kautta.  Puolueiden ja niiden jäsenjärjestöjen rahoitus tehdään myös täysin läpinäkyväksi.  Myös kaikki lehdistö - ym. tuet lakkautetaan. Sama koskee erilaisia nuoriso - ym. järjestöjä. Verotukselliset etuudet poistetaan, ovat toimijat sitten ammattiliittoja, yleishyödyllisiä yhtiöitä tai säätiöitä.

Kuten totesin, valistuneen itsevaltiaan ja viisaiden neuvoston jäsenten valitseminen voisi olla ongelma menettelyllisesti sekä siksi, että halukkaimmat eivät liene kyvykkäimpiä ja kyvykkäimmät eivät ole useinkaan halukkaita.  Voisiko joku suomalainen tai länsimainen huipulle pyrkivä kellokas todeta kuten oppinut mies seuraavassa tarinassa:

Mogulihallitsija kutsui arvostetun oppineen luokseen ja sanoi: Haluan tehdä Sinusta tämän kaupungin ylimmän tuomarin.

Oppinut mies vastasi: Teidän majesteettinne, minä en ole sopiva tähän tehtävään.

Hämmästynyt hallitsija kysyi, miten asia voi näin olla.

Oppinut vastasi: Miettikää, onko juuri esittämäni väite totta vai valhetta. Jos se on totta, hyväksykää se. Jos se on valhetta, miettikää onko suvaittavaa tehdä valehtelijasta tämän jalon kaupungin ylin tuomari.

Sopiiko tällainen esimerkiksi, Sipilän, Soinin, Orvon, Ville Niinistön, Rinteen, Lii Anderssonin, Grahn-Laasosen tai Henrikssonin suuhun? Sopiiko se Clintonin tai Trumpin suuhun?

Onko Mehiläinen Iso Paha Susi?

Suomessa on tarkoitus tehdä suomalainen sotemalli, johon ainakin puheiden mukaan on haettu vaikutteita eri puolilta. Kokemusperäiset opit parhaista mahdollisista ratkaisusta on otettu mukaan, tavoitteena kuinkas muuten kuin maailman paras sotetoimintamalli. Hieno juttu.

Soraääniäkin on kuulunut. Erityisesti ns. valinnanvapaus (joka tällaisen tavallisen asiakkaan näkökulmasta kuulostaa todella hyvältä) on herättänyt intohimoja suuntaan jos toiseenkin. Erityisesti suhtautuminen eroon yksityisen ja julkisen palveluntuottajan välillä on korostunut.

Myrskyn silmään ovat joutuneet yksityiset palveluyritykset, jotka haluavat tarjota vaihtoehdon julkiselle palvelutarjonnalle. Pelko siitä, että meidän verovaramme valuvat näiden yritysten kautta veroparatiiseihin jopa miljardien eurojen arvosta, on voimakkaasti noussut esiin.

Tavallisen pulliaisen suusta kuultuna tämänkaltaiset puheet ovat ymmärrettäviä. Mutta asiaa käsittelevien ja päättävien henkilöiden suusta pitäisi kuulua erilainen viesti: analysoitu ja faktaan perustuva käsitys siitä, miten asianlaita todellisuudessa on tai ei ole. Muutama seikka asian pohjaksi.

Ensinnäkin: markkinataloudessa lähtökohtana tulee olla, että yritystoimintaa arvostetaan sinänsä vaurauden ja hyvinvoinnin tuottajana.

Toiseksi: kilpailullinen yritystoiminta tuottaa yleensä hyviä ja laadukkaita palveluita ja tuotteita paremmin kuin suljetut markkinat tai monopolit.  

Kolmanneksi: yritystoiminta tuottaa palvelut ja tuotteet yleensä kustannustehokkaammin kuin kilpailematon toimintakenttä.

Neljänneksi: terveyteen liittyvä toimiala ei ole sen kummempaa yritystoimintaa kuin vaikka jäätelönvalmistus, tai sen ei ainakaan pitäisi olla. Jos jotenkin halutaan korostaa toimialan merkitystä ihmisen hyvinvoinnin kannalta, niin Suomessa esimerkiksi asuntojenrakentaminen, niiden vuokraus, päivittäistavarat, lämmitys ja vesi vaikuttavat keskivertoihmisen hyvinvointiin enemmän kuin sotekokonaisuus. Miksi niitä ei sosialisoida yhteiskunnan tehtäviksi?

Myös sotetoteuttajiin liittyvät käsitykset vaihtelevat. Yleensä suuri osa käsityksistä on silkkaa erhettä. Melkoisesti metsässä ollaan, kun esitetään, että toteutettava sotemalli itsessään antaa yksityisille palveluntuottajille merkittävän aseman ja mahdollistaa niille toiminnan äärettömänkasvun sekä johtaa sitä kautta miljardien eurojen valumiseen veroparatiiseihin.

Tutkitaan asiaa lukujen valossa. Seuraavassa on laskettu yhteen neljän suuren eli Attendon, Mehiläisen, Pihlajalinnan sekä Terveystalon talouden lukuja. Ennakoidut koko vuotta 2016 koskevat luvut ovat:

Liikevaihto                 1.800 milj.euroa

Liikevoitto                  160 milj.euroa

Määritetään osakeyhtiön tulovero 20 % suoraan liikevoitosta, jolloin minimoidaan verokikkailut. Näiden neljän yrityksen yhteinen tulovero olisi siis 32 miljoonaa euroa (= 20 % x 160 milj.€).  

Jos väitetään, että miljardeja tuloveroeuroja viedään veroparatiiseihin, niin vuoden 2016 lukujen perusteella:

1. tulee tarkasteluajanjakson olla noin 32 vuotta ennenkuin edes yksi miljardi tulee täyteen. Edellytyksenä on vielä, että yritykset eivät maksa euroakaan tuloveroa tässä maassa.

2. vaikka yritysten liikevoitto olisi kaksinkertainen, joka edellyttää myös toiminnan volyymin lähes kaksinkertaistumista, olisi tarkasteluajanjakson oltava noin 16 vuotta.

Nämä yritykset työllistävät Suomessa. Jonkinlaista kuvaa antanee se, että näiden yritysten työntekijöihin liittyvät yhteiskunnalliset verot ja maksut ovat vuoden 2016 tasolla yhteensä ainakin 260 miljoonaa euroa (arvio on tarkoituksella alakanttiin). Luvussa ovat mukana työnantajamaksut, palkkoihin liittyvät ennakonpidätykset sekä arvio ammatinharjoittajina toimivien lääkäreiden jne. maksamista veroista. Ainakin osittain samat vaikutukset on tietysti myös julkisella toiminnalla.

Kuten edellä oleva tuo esiin, näiden yritysten toiminta vaikuttaa yhteiskunnan talouteen ennen kaikkea työllistävyyden kautta. Muilta osin niiden toiminta vaikuttaa palveluiden laadun , hyvyyden sekä toiminnan kustannustehokkuuden kautta.

Oikeastaan ainoa järkevä peruste harkittaessa sitä, käytetäänkö palveluiden tuottamisessa markkinaehtoista vai ei-markkinaehtoista toimintatapaa, on kustannustehokkuus, kun palvelun laatu vakioidaan. Toisena vaihtoehtona on vakioida palvelun hinta ja valita menettely, joka tuottaa paremman laadun.

On aivan käsittämätöntä, että asiasisällön, palvelun laadun ja kustannustehokkuuden sijaan keskustellaan veroparatiisimiljardeista ja yhden yrityksen johtajien osakeomistuksista. Nämä ovat täysin sivuseikkoja.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että yleisessä keskustelussa meitä vaivaa melkoinen kateus silloin, jos joillakuilla on mahdollista ansaita euroja, kuten nyt sotealan yritysten omistajilla ja johtajilla on. Miksi? Miksi samaa ilmiötä ei esiinny esimerkiksi urheilijoiden suurten palkkioiden tai heidän veronmaksujensa osalta?

Mielestäni sote ja sotetoimijat ovat paljon tärkeämpiä tekijöitä yhteiskunnassa kuin vaikkapa jääkiekko ja ns. jääkiekkomiljonäärit, vaikka lajia mielelläni katsonkin.

Siispä ehdotankin:

Annetaan soteyrityksille mahdollisuus tuottaa meille, jotka saamme valita palvelun toimittajan, mahdollisimman hyviä sotepalveluita

JA

annetaan julkisen sektorin sotetoimijoille mahdollisuus tuottaa niin hyviä palveluita, että valitsemme riittävän usein julkisen toimijan palveluita

SEKÄ

annetaan soteyritysten omistajien ja johtajien saada oma osuutensa hyvien palveluiden aikaansaamasta taloudellisesta tuloksesta.

Täten me kaikki hyödymme.

Unohdetaan kateus.

Kuten Aristoteleelta kerran kysyttiin: ”Miksi kateelliset ovat aina onnettomia?”

Hän vastasi: ”Koska he eivät sure yksin onnettomuuksia, jotka kohtaavat heitä itseään, vaan myös kaikkea hyvää, joka kohtaa toisia ihmisiä.”