Suomalaisen opettajat – ali- vai ylipalkattuja?

Suuri osa palkansaajista on sitä mieltä, että nimenomaan hän ja hänen ammattikuntansa on alipalkattua. Tämä ajatus on ilmeisesti sisäänrakennettu yhteiskuntamalliimme. Ajatuksen voimaannuttamina me sitten lähdemme vaatimaan lisää liksaa, syventymättä sen enempää substanssiin. Lisäpontta korotusvaatimus saa siitä, jos ammattikunnan tekemiseen liittyy tunneperäisiä tekijöitä kuten vaikka silloin, jos työntekijät ovat naisia tai jos työn tekemisen kohteena ovat lapset, sairaat tai vanhukset, joitakin esimerkkejä mainitakseni.

Useimmiten ei tehdä mitään vertailuja muiden maiden vastaavaan tilanteeseen, saavutuksiin tai ao. tekemistä vastaavien ammattiryhmien saamiin palkkoihin. Harvoin edes pohditaan niitä ylimääräisiä etuja, joita ammattiryhmällä saattaa olla kuten pitkät loma-ajat, suhteellisen lyhyet työpäivät, työnantajan antama jatkuva koulutus ja valmennus sekä mahdollisuus valita kuinka paljon työtä tai työpäiviä tekee.

Selvittääkseni eri maiden opetusalan ammattilaisten palkkaustasoja, otin tarkasteluun OECD:n tilastoista peruskoulun yläasteen ja lukion opettajien keskimääräiset palkat viidentoista vuoden työuran jälkeen. Suhteutin nämä palkat kunkin maan ostovoimakorjattuun BKT/asukas lukuun.  

Esimerkiksi

Suomessa opettajien keskipalkka vuodessa oli 45.000 USD

BKT/asukas oli vuodessa 41.000 USD

Siispä suomalaisen opettajan ansiotaso suhteessa asukaskohtaiseen BKT:een oli

45.000 USD : 41.000 USD = 1.1 hieman pyöristettynä

Suomalainen opettaja saa siis keskimäärin 1.1 -kertaisena asukaskohtaisen BKT:n. Saman vertailun tein muidenkin OECD-maiden kanssa. Tuloksena sain seuraavan taulukon.  Luettelossa maat esitetään jaoteltuna kahteen ryhmään:

- hyvät palkanmaksajamaat: opettajan tulokerroin on vähintään 1.2

- heikommat palkanmaksajamaat: opettajan tulokerroin alle 1.2

Kolmas sarake kertoo sen, kuinka paljon opettaja saa tuntia kohden palkkaa. Opettajan vuosiansio on jaettu vuoden työajalla ja saatu tuntipalkka.

Hyvät maksajat	Opettajan tulokerroin	Tuntipalkka USD
Saksa	1.5	40
Kanada	1.4	52
Korea	1.4	31
Alankomaat	1.3	40
Japani	1.2	26
Australia	1.2	46
Belgia	1.2	92
Uusi- Seelanti	1.2	41
Heikommin maksavat
Slovenia	1.19	62
Tanska	1.17	33
Irlanti	1.1	75
UK	1.1	36
Suomi	1.1	67
Italia	1.0	58
Itävalta	1.0	27
Puola	1.0	17
Ranska	0.95	24
Ruotsi	0.84	22
Norja	0.7	28
Tsekki	0.6	11

Taulukon lukuja tulkittaessa on hyvä huomata, että Belgia, Irlanti, Italia, Slovenia ja Suomi määrittelevät opettajille vain opetusajan. Tämän vuoksi näiden maiden tuntipalkat ovat merkittävästi korkeammat.

Suuressa osassa maita on määritelty koululla olemisen aika eli tavanomainen vuosityöaika. Esimerkiksi Japanissa se on 1.891 tuntia ja Saksassa 1.757 tuntia, myös Ruotsissa (1.767 tuntia) ja Norjassa (1.688 tuntia) sekä Tanskassa (1.680 tuntia) on määritelty vuosityöaika.

Suomessa on opetustyöaika vain 670 tuntia vuodessa.

Taulukon tuloksista tulee ensin mieleen, että suomalainen opettaja ei ole niin kovin hyvin palkattu verrattuna OECD-maiden tovereihinsa. Tulokerroin ohjaa suomalaiset heikommin maksajan puolelle.

Mutta - kun tarkastelee tuntipalkkoja, niin tilanne muuttuukin melkoisesti. Suomalainen opettaja saa 67 USD opetustuntia kohden, joka on sangen paljon. Nyt opettajat tietysti kiljuvat ja tuovat esiin sen, että heillä on paljon suoranaisen opetustyön ulkopuolista työtä.

Varmaankin on, mutta jos ajatellaan, että suomalaisenkin opettajan tulisi tehdä keskivertopohjoismaalaisen opettajan tuntimäärä vuodessa eli sellaiset 1.700 tuntia vuodessa, niin tätä muuta työtä pitäisi tehdä 1030 tuntia vuodessa.

(Työtunnit vuodessa 1.700 tuntia - opetustunnit 670 tuntia = muuta työtä yhteensä 1.030 tuntia)

Kun ollaan realisteja ja otetaan huomioon koulujen suljettuna olemisen aika eli kesällä kaksi ja puoli kuukautta ja talvella puolitoista kuukautta se tarkoittaisi, että opettajan tulee tehdä tätä muuta työtä opetuspäivien lisäksi keskimäärin

1.030 tuntia : 190 koulupäivää = pyöreästi 5,5 tuntia päivää kohden.

Siis opetustyön lisäksi.

Eipä ole ihme, että opetusalan ammattijärjestö haraa vastaan ns. kokonaistyöaikamallia, jota sovelletaan useissa maissa, kuten edellä todettiin. Kun katselee noiden muiden maiden järjestelmää, niin taidamme olla vähän ajastamme jäljessä.

(Olen itse toiminut opetustehtävissä useamman vuoden ja voin todeta, että osaavalle henkilölle opetustyön lisäksi tulevat tehtävät olivat melko vähäisiä vuositasolla)

Vastauksena otsikon kysymykseen: Suomen opettajat ovat todella hyvin palkattuja, kun käytetään vertailukohtana tehtyjä työtunteja.

Takaako tasa-arvo onnellisuuden?

Ranskan Suuren Vallankumouksen merkittävä saavutus oli tasa-arvoajatuksen juurruttaminen länsimaiseen elämään. Ajatus tasa-arvosta on erinomainen, ja sen toteutuminen hyvin käytännössä lisää onnellisuuttamme. Eikös vaan? Tai ainakin siltä tuntuu.

Global Gender Gap Report kertoo, minkälainen on tasa-arvotilanne miesten ja naisten välillä eri maissa. Raportissa esitetään 145 maan osalta, kuinka hyvä tasa-arvo vallitsee taloudellisten, koulutuksellisten, terveyden ja poliittisen osallistumisen suhteen. Olen vakuuttunut, että näillä ulottuvuuksilla mitattuna raportti antaa meillä riittävän oikean käsityksen kunkin maan tasa-arvotilanteesta.

Antaako tasa-arvo lisää potkua elämään? Tekeekö tasa-arvo meistä onnellisempia, tyytyväisempiä elämäämme ja antaako se meille tunteen siitä, että olemme oman elämämme ohjaksissa?

Näitä kysymyksiä selvitin seuraavasti:

1. Otin kymmenen maata luettelon alkupäästä eli joissa tasa-arvotilanne on suhteellisen hyvä ja tasa-arvoindeksi oli 0.78-0.88. Islanti oli näistäykkönen (tasa-arvoindeksi 0.88) ja Uusi-Seelanti oli kymmenes (indeksi 0.78).

2. Seuraavaksi otin listan keskivaiheilta kymmenen maata, joiden tasa-arvoindeksi oli noin 0.7 eli kohtuullinen.

3. Kolmas maaryhmä, jälleen kymmenen maata, olivat listan peränpitäjiä, joiden tasa-arvoindeksi oli 0.6 tai alle sen. Heikoimmin sijouttuneen eli Jemenin tasa-arvoindeksi oli 0.48.

Onnellisuusaste kertoo kunkin maan kansalaisten onnellisuuden World Happiness Reportin mukaan.

Perusoletuksena oli, että mitä korkeampi on tasa-arvoindeksi, sitä korkeampi on onnellisuusaste.  Mutta onko näin?

Maa	Tasa-arvoindeksi	Onnellisuusaste
Islanti	0.88	7.5
Norja	0.85	7.5
Suomi	0.85	7.5
Ruotsi	0.82	7.3
Irlanti	0.81	7.0
Ruanda	0.79	3.5
Filippiinit	0.79	5.4
Sveitsi	0.78	7.5
Slovenia	0.78	5.8
Uusi- Seelanti	0.78	7.3
Keskiryhmä
Ukraina	0.7	4.1
Malawi	0.7	4.0
Makedonia	0.7	5.2
Albania	0.7	4.6
Meksiko	0.7	6.6
Senegal	0.7	4.5
Chile	0.7	6.7
Madagaskar	0.7	3.6
Venäjä	0.69	6.0
Kirgisia	0.69	5.0
Alaryhmä
Egypti	0.6	4.7
Mali	0.6	4.2
Libanon	0.6	5.2
Marokko	0.59	5.2
Jordania	0.59	5.3
Iran	0.58	4.7
Tsad	0.58	3.9
Syyria	0.57	3.5
Pakistan	0.56	5.3
Jemen	0.48	3.6

Lähtökohtaolettamuksen toteutumisen kanssa on vähän niin ja näin.

Esimerkiksi ryhmässä 1, jossa jokaisessa maassa on korkea tasa-arvo, on erittäin suuret erot onnellisuuden kokemisessa. Ruanda, Filippiinit ja Slovenia poikkeavat linjasta melkoisesti.

Ryhmässä 2, jossa tasa-arvoindeksi on kohtuullinen, Chile ja Meksiko poikkeavat puolestaan positiiviseen suuntaan hyvin paljon, ne eivät ole kovinkaan kaukana Irlannin onnellisuusasteesta.

Ryhmä 3, jossa tasa-arvoindeksi on alhainen, noudattaa samaa kaavaa eli on paljon eri suuntaan osoittavia onnellisuusasteita. Esimerkiksi Jordania ja Pakistan saavat Maliin verrattuna korkean onnellisuusasteen.

Kun tarkastelee kaikkia ryhmiä, voidaan todeta, että sukupuolten tasa-arvo on todennäköisesti ihmisten onnellisuuteen myönteisesti vaikuttava tekijä. Mutta se lienee vain yksi tekijä muiden joukossa.

Jos otetaan onnellisuuden mittaamisessa lähtökohdaksi World Values Surveyn antamat tulokset tyytyväisyydestä omaan elämään, onnellisuuden kokemisen sekä oman elämän kontrollin, niin sukupuolten välisellä tasa-arvolla ja näin saadulla onnellisuuden asteella on vielä vähemmän tekemistä toistensa kanssa kuin edellä on esitetty. Tällöin Chile, Filippiinit, Meksiko ja Uusi-Seelanti saavat Ruotsia selvästi korkeamman onnellisuusasteen. Kirjoituksessa käytettiin World Happiness Reportin tietoja sen vuoksi, että ne sisältävät laajemman otoksen maita.

Joka tapauksessa on järkevää pyrkiä kasvattamaan kansalaisten onnellisuutta, taloudellisen hyvinvoinnin ohessa, lisäämällä tasavertaisuutta siten, että erilaiset tasavertaisuuserot pienenevät liittyvät nämä erot sitten sukupuoleen, ikään, etniseen taustaan, ”kastiin”, heimoon, klaaniin jne. 

Miehet säilöön

Aikojen saatossa olemme saaneet nauttia kiinalaisten hienoista keksinnöistä kuten kompassista, paperista ja ruudista. Nyt he ovat kehittäneet uuden innovaation, nimittäin aviomiessäilön.

Kiinalainen Global Times -lehti kertoo, että Shanghaissa sijaitseva ostoskeskus on perustanut aviomiessäilön. Idea perustuu siihen, että vaimon tai tyttöystävän kanssa shopittaminen on miesten mielestä tylsää, joten he pitkästyvät ostoksilla. Siksi ostoskeskus on avannut aviomiehille ja poikaystäville oman tilan, jossa he voivat viettää aikaa paremman puoliskon ollessa ostoksilla.

Aviomiessäilössä on erilaisia viihdyttäviä välineitä kuten suuret tv:t, paljon pelikonsoleita ja satoja erilaisia pelejä sekä tietenkin kaikki nettimahdollisuudet ja mukavat lepotuolit. Tilan käytöstä veloitetaan, mutta käyttö on sangen edullista.

Miehet ovat ottaneet uuden tilan innostuneesti käyttöönsä. 

Sen sijaan naiset eivät ole olleet yhtä innostuneita. He valittavat, että

- kuka nyt kantaa kassiani

- kuka nyt juttelee kanssani ostoksien teon lomassa

- kuka nyt toimii makutuomarina sovituskopissa ja antaa minulle neuvoja ostoksien tekemisessä

kun mieheni on aviomiessäilössä ja nauttii olemisestaan.

Mielestäni keksintö on erinomainen. Milloinkahan se rantautuu Suomeen?

Viina on viisasten juoma. Vai onko?

Alkoholiin eli suomeksi sanottuna viinaan liittyy monenlaisia sanontoja ja käsityksiä. Eräs näistä on otsikossakin mainittu ”Viina on viisastenjuoma”. Toinen alkoholiin liittyvä klisee on kysymys ”Miksi Jeppe juo?”

Molemmat sanonnat lienevät vielä yksiselitteistä kannanottoa vailla.

Eräs vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on vihervasemmistolaisten tutkijoiden esittämä näkemys siitä, että viinanjuonti kasvaa kun tuloerot kasvavat.

Toisen ideologian mukainen ajattelija tuo esiin kokonaan muunlaiset perusteet kuten esimerkiksi kulttuuriset, historialliset tai uskonnolliset syyt

WHO:n mukaan viinanjuontimäärät asukasta kohden ovat seuraavanlaisia:

Länsimaissa (eli EU-maat ja OEDC maat - Japani on mukana Aasian luvuissa) kansalaiset läträävät viinan kanssa keskimäärin noin 11 litran edestä vuosittain.

Aasian maissa kansalaiset juovat alkoholia keskimäärin viiden litran edestä. Jos näihin maihin otetaan mukaan Bangladesh, Indonesia ja Pakistan, keskimääräinen alkoholin kulutus on vain 4 litraa/asukas.

Länsimaiden suuria käyttäjiä ovat Liettua (17 litraa/asukas), Tsekki (14 litraa), Romania (13 litraa), Slovakia (runsas 12 litraa) ja Portugal, Ranska ja Unkari (hieman yli 12 litraa kukin).

Suomessa kulutus oli hieman vajaa 12 litraa/asukas.

Edellisiä selvästi vähemmän käyttivät Islanti, Italia, Malta sekä Norja, kussakin maassa kulutusluku on 6-7 litraa/asukas.

Aasian maissa Etelä-Korea alkaa lähestyä länsimaisia lukemia yli 10 litran/asukas määrällään.  Vähän alkoholia käyttäviä maita Aasiassa ovat Singapore (alle 4 litraa/asukas), Intia (noin 5 litraa/asukas) sekä Thaimaa (alle 3 litraa/asukas).

Kun katsoo maiden jakautumaa, niin maapallon tasolla tuloeroperuste ei ainakaan pidä paikkaansa.  Esimerkiksi USA:ssa on korkeat tuloerot, mutta alkoholin kulutus/asukas (9 litraa) on selvästi alle keskiarvon eli 11 litraa/asukas. Samoin Espanjassa tuloerot ovat korkeat, mutta alkoholin käyttö/asukas on 9,7 litraa/asukas. Sen sijaan Tšekissä on alhaiset tuloerot (suunnilleen Suomen tasoa) jaerittäin korkea alkoholin kulutus/asukas (14 litraa).

Euroopassa suurten käyttäjämaiden listassa ovat vahvasti mukana entiset ns. sosialistiset maat kuten Bulgaria (yli 11 litraa), Tšekki (14 litraa), Unkari (yli 12 litraa), Latvia (12 litraa), Liettua huimat 17 litraa, Puola (vajaa 12 litraa), Romania (runsas 13litraa), Slovakia (runsas 12 litraa) sekä Slovenia (runsas 11 litraa).

Kun otetaan mukaan vielä Venäjän kulutus/asukas (lähes 15 litraa), herää kysymys siitä, miksi näiden entisten sosialistimaiden alkoholin käyttö/asukas on näin runsasta. Voisiko tämä runsas käyttö johtua siitä, että sosialistinen paratiisi ei toteutunutkaan?

Päätelmänä voi esittää, että alkoholin kulutusmäärää asukasta kohden selittävät pitkälti kulttuuriset, historialliset ja uskonnolliset erot. Tämän osoittaa selvästi länsimaiden sisäiset erot mutta ennen kaikkea länsimaiden ja Aasian maiden väliset erot.

Mitä tuohon viisauteen tulee, niin Pisa-tuloksissa 24 parhaan maan joukossa oli lähes pelkästään kohtuukäyttäjämaiden nuoria. Suurin käyttömäärä/asukas pärjääjien joukossa oli Suomessa. Viisaus ei siis ainakaan pullosta löydy.