Onko palkankorotusvaraa?

Edellinen tekstini käsitteli työn eurollisten tulosten jakamista koko kansatalouden tasolla. Lukujen valossa vaikuttaa siltä, että verrattuna aikaisempaan omaisuus- ja yrittäjätuloja saavat tahot ovat luovuttaneet osuuttaan työntekijätaholle.

Miten tätä jaettavaa kakkua sitten syntyy?

Kansantalouden tasolla sitä syntyy seuraavasti:

työntekijöiden määrä (tehtyjen työtuntien määrä) x tehdyn työtunnin tuotos

Tästä syntyy kansantalouden BKT eli bruttokansantuote, jota voidaan jakaa eri tahoille, kuten edellisessä tekstissä toin esiin.

BKT: ta voidaan kasvattaa siis joko tehtyjen työtuntien määrää kasvattamalla tai tehdyn työtunnin tuotosta kasvattamalla tai kasvattamalla molempia.

Työtunnin tuotokseen vaikuttavat luonnollisesti erilaiset tekijät, kuten käytetyn pääoman määrä ja teknologia sekä inhimillinen osaaminen.

Työtuntien määrän kasvattamisessa, ainakin voimakkaassa sellaisessa, on usein rajoitteita. Tämän vuoksi BKT:seen eli jaettavan kakun määrään vaikuttaa eniten työtunnin tuotoksen kehittyminen.  Mitä enemmän työtunnin tuottama tuotos kasvaa, sitä enemmän kasvaa jaettava kakku.

Tätä työtunnin tuotoksen kasvua mitataan usein työn tuottavuudella. Työn tuottavuus saadaan, kun BKT jaetaan tehtyjen työtuntien määrällä.

OECD:n tilastojen mukaan työn tuottavuus on kehittynyt eri maissa seuraavasti vuodesta 2005 vuoteen 2015:

Maa	2005	2015
Tanska	97	.105
Suomi	97	101
Ruotsi	97	106
UK	97	101
Irlanti	90	134
Alankomaat	98	104
Australia	96	109
Itävalta	94	105
Saksa	97	105
Kanada	97	105
Uusi-Seelanti	94	104

Luvut ovat USD ja osoittavat työn tuottavuuden kehitystä esitetyissä maissa. Ikävä kyllä rakas kotimaamme on jäänyt työn tuottavuuden kehityksessä rupusakkiin. Vuoden 2005 lähtötaso on ollut suurimmassa osassa sama, mutta vuonna 2015 Suomi on jäänyt selkeästi työn tuottavuuden kehityksessä. Kun Ruotsi ja Tanska ovat selkeästi kasvattaneet työn tuottavuutta (97 :stä 105/106 :een USD työtunnilta), olemme onnistuneet kohottamaan työn tuottavuutta vain 101:een. Kaikki tarkastellut maat UK:ta lukuun ottamatta ovat päihittäneet meidät tässä ”kilpailussa”.  

Se, että UK:n talous kasvaa kohtuullisesti, johtuu siis ennen kaikkea työtuntien määrän (=työvoiman) kasvusta. Ruotsi ilmeisesti purjehtii myötätuulessa sekä työvoiman määrän että työn tuottavuuden kasvun myötä.

Suomen osalta on lisäksi todella ikävä tilanne se, että työn tuottavuus kasvoi kohtuullisen voimakkaasti vuoteen 2007 saakka, josta lähtien olemme tarponeet alemmalla tasolla työn tuottavuuden osalta.

Mitä otsikossa mainittuun palkankorotusvaraan tulee, niin vain työn tuottavuuden kasvu antaa mahdollisuuden korottaa palkkoja.

BKT tietysti kasvaa, jos työntuntien määrä (työntekijöiden määrä) kasvaa, ja tämä voisi helpottaa julkisen talouden ongelmia. Mutta työntekijöiden kannalta on olennaista se, miten työn tuottavuus kehittyy ja kasvaa. Hieman pitemmällä aikavälillä työn tuottavuuden kasvu ratkaisee myös julkisen talouden tilanteen, koska työntekijöiden määrän kasvattaminen aiheuttaa myös lisävelvoitteita julkiselle taloudelle.

Tärkeä kysymys onkin: Olemmeko kenties pysyvästi siirtyneet alhaisemman työn tuottavuuden aikakauteen? Vai onko nyt menossa oleva vaihe vain välivaihe?

Yleisellä tasolla vaikuttaa siltä, että vastaus on myöntävä ensimmäiseen kysymykseen ja kieltävä toiseen.

Oman näkemykseni mukaan merkittäviä syitä pessimistiseen kannanottoon ovat:

-       julkisen sektorin suuri määrä

-       asenteet muutoksia kohtaan.

Jos julkisen sektorin koko on esimerkiksi 1/3 koko työtuntien määrästä ja kilpailuehtoisen sektorin koko 2/3, niin voimme laske, että

kun työn tuottavuuden kasvu julkissektorilla on 0% ja kilpailullisella sektorilla 2%, niin kansantalouden työn tuottavuus on:

1/3 x 0 + 2/3x 2 %= 1,3 %

Sama pätee tietysti muissakin vaihtoehdoissa. Kun Suomen työn tuottavuus on kasvanut 10 vuodessa (2015-2005) kokonaisuudessaan noin 4 %,niin esitetty kahden prosentin työn tuottavuuden kasvu kilpailusektorilla on aika kova tavoite.

Yritykset ovat varmasti kehittäneet toimintaansa ja pitäneet huolta siitä, että työn tuottavuus on kasvanut enemmän kuin tuon 4 %. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalainen julkissektori on vähentänyt koko kansantalouden työn tuottavuuden kasvua.

Toinen merkittävä tekijä on asenne. Kun nykyinen hallitus on yrittänyt vaikuttaa julkissektorin työn tuottavuuden kasvuedellytyksiin / -vaatimuksiin, tuloksena on ollut hirveä älämölö ja huuto siitä, että mitään ei saa muuttaa, KOSKA…  Lähtökohtana tuntuu olevan, että vaikka työvälineet ovat muuttuneet ja kehittyneet ja kehittyvät jatkuvasti, mikään ei muuttua saa. Ilmeisesti tarkoituksena on tehdä työtä 2020- ja 2030-luvulla samalla tavalla kuin 1990- ja 2000-luvun alussa.

Haasteelliselta näyttää.

(Muuten palkankorotusvaraa ei sitten näytä olevan muuta kuin yrityssektorilla. Julkissektorilla vasta kun työn tuottavuuden kasvu on saatu oikealle uralle.)