Sinivalkoisten siipien hinta

Sinivalkoiset siivet eli Finnair nauttii Suomessa syystä tai toisesta melkoista arvonantoa. Mysteeri on, mistä tämä johtuu. Ainakaan yrityksen taloudellinen menestys ei siihen anna aihetta. Lieneekö sitten syynä lentämisen kuviteltu hienous tai lentäjän/lentoemännän toiminnan oletettu status.

Finnair Oy:n taloudellista menestystä tutkittaessa, esimerkiksi aikajanalla 2000-2015, selviää että useana vuotena yrityksen toiminta on ollut tappiollista ja aika monena vuotena suhteellisen vähän voitollista.

Me kaikki olemme valtion kautta Finnairin omistajia. Kuinka hyvä sijoitus meille kansalaisille Finnair on ollut 15 viime vuoden ajan? Tätä varten olen laskenut, mikä olisi ollut Finnairin tilikauden voitto kunakin vuotena, jos se olisi saavuttanut kohtuullisen tuoton omalle pääomalle. Kohtuullinen tuotto on 12 %. Oman pääoman tuottoprosenttia pidetään hyvänä, jos se ylittää 15 %, joten asetettu tavoitetaso ei ole ainakaan liian haasteellinen.

Tavoitevoittoa olen verrannut kunkin vuoden toteutuneeseen tilikauden voittoon. Eli ylittääkö vai alittaako Finnairin tilikauden voitto tavoitetason. Ensimmäiseksi selvisi, että Finnairin tilikausien voitot ylittivät tämän tavoitevoiton vain kahtena vuotena tarkastellun 16 vuoden aikana.

Toinen selvinnyt seikka on se, että Finnairin saavuttamat voitot yhteenlaskettuna jäivät koko tarkasteluajalta yhteensä noin 1,3 miljardia euroa yhteenlasketuista tavoitevoitoista. Vielä selvennykseksi: jos Finnair olisi tuottanut omalle pääomalle keskimäärin 12 %:n tuoton, sen yhteenlasketut voitot olisivat olleet yhteensä reilusti yli 1,3 miljardia €. 

Tilikausien toteutuneet voitot yhteenlaskettuina ovat olleet vain runsaat 20 miljoonaa euroa. Taloudellisesti ajateltuna sijoituseurot eivät ole tuottaneet oikeastaan mitään. Tämä 1,3 miljardia euroa on siis tässä esitettynä saamatta jäänyttä voittoa. Tästä määrästä valtion olisi omistuksen mukainen eli noin 56 %. Tämä tarkastelutapa on perusteltua siksi, että pitkällä aikajänteellä yrityksen voitot ovat omistajien rahaa, joka realisoituu joko osinkojen, osakeantien tai osakkeiden myyntien kautta.

Edellä käytetty laskentapa on yksinkertaistettu, mutta osoittaa kuitenkin, että Finnair Oy:n omistaminen ei ole ollut taloudellisesti järkevää, ainakaan tämän vuosituhannen lukujen perusteella.

Kolmas esiintullut seikka on se, että vuonna 2000, joka oli ensimmäinen tarkasteluvuosi, valtion omistama Finnairin osakepotin pörssiarvo oli runsaat 220 miljoonaa euroa. Yllätys yllätys - vuoden 2015 lopussa valtion osakepotin (hivenen vähemmän osakkeita tosin) arvo oli vain hieman suurempi eli noin 240 miljoonaa euroa.

Jos siis valtio olisi myynyt Finnairin osakkeet, esimerkiksi vuoden 2005 lopussa, jolloin valtion omistuksen arvo oli lähes 600 miljoonaa euroa ja sijoittanut tämän sellaiseen yritykseen, joka olisi tuottanut omalle pääomalle tavoitetason mukaisen 12 % tuoton, olisi yhteinen varallisuutemme ollut vuoden 2015 lopussa  runsaat 700 miljoonaa euroa suurempi, ilman korkoa korolle vaikutusta.

Siispä herää kysymys: Miksi valtio ylipäätänsä omistaa Finnair Oyj:tä?  Mitään taloudellista perustaa ei kovin helposti löydy. Myöskään se, että poikkeustilanteissa tarvitsemme toimivat lentoyhteydet johonkin ei vakuuta, koska ne voidaan turvata sangen hyvin ilman omaa omistettua lentoyhtiötä.

Vertailun vuoksi oman pääoman tuottoprosentteja muutamasta eri aloja edustavasta yrityksestä:

vuosi         2015    2014    2013    2012    2011    2010    2009

Kone           45        41        40        32         36        36      39
Kesko           -          8           8         7            9         9        -
Wärtsilä                   18         21      20          18       25

Kuten edellä olevasta näkyy, Finnairin tavoitteena käytetty 12 %:n oman pääoman tuottoprosenttivaatimus ei ole erityisen vaativa. 

Mikä siis on sinivalkoisten siipien hinta? Keskimäärin 70 miljoonaa euroa vuodessa.

Näkökulma maahanmuuttoon

Paul Collier toimii Oxfordin yliopiston taloustieteen professorina ja on tutkinut melkoisesti maahanmuuttokysymyksiä. Kirjoittamassaan kirjassa 'Exodus' Collier syväluotaa laajasti maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä sangen ansiokkaasti ja eri näkökulmat huomioonottaen. Tarkastelukulma on pitkälti talouspainotteinen ottaen kuitenkin huomioon myös eettisiä ja käyttäytymiseen liittyviä tekijöitä. Hän koettaa tietoisesti välttää liian räväkät kannanotot ehkäistäkseen rasismi- ja muut vastaavat väitteet.

Seuraavassa joitakin kirjan synnyttämiä ajatusaihioita. 

Maahanmuuttoon liittyvät ja nykykäytössä olevat perustelut (kuten väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen korjaaminen) eivät Collierin mielestä ole oikeelliset ennen kaikkea siksi, että maahanmuuttajat tuovat usein mukanaan perheitä, jolloin yhteenlaskettuna koko tulijamäärä ei paranna huoltosuhdetta vaan saattaa jopa heikentää sitä. Hallitsemattomasta maahanmuutosta on varmuudella vain yksi seuraus ja se on: väestömäärä on suurempi. Myöskään järkevää ei ole ns. rajat auki- periaate tai turhan löysä maahanmuuttopolitiikka, jos siihen liittyy korkeahko sosiaaliturvan taso.

Maahanmuuttoa vastaustavat ajattelevat, että maahanmuuttajien tulo joko alentaa keskimääräistä palkkatasoa tai tuo kilpailua julkishyödykkeitten käyttämisessä. Tietyiltä osin tämä pitää paikkansa, ennen kaikkea maan alimpien tulotasojen osalta. Sen sijaan ylemmissä tuloluokissa maahanmuuttajien tulo usein parantaa tulotasoa. Muiden ryhmien osalta maahanmuuttajat vaikuttavat myönteisesti.

Maahanmuuton selviä hyötyjiä ovat maahanmuuttajat itse, koska he pääsevät hyötymään paremmasta tuottavuudesta ja tämän kautta korkeammasta tulotasosta tullessaan omaa maataan korkeamman tulotason maahan. Esimerkiksi kun henkilö tulee Turkista Saksaan nousee hänen tulotasonsa lähtömaan tasolta tulomaan eli Saksan tasolle. Toinen hyötyjäryhmä on maahanmuuttajan kotimaahan jääneet henkilöt. Kolmas hyötyjäryhmä on usein myös tulomaan kotoperäiset asukkaat.

Maahanmuuton hyödyt eri ryhmille ovat riippuvaisia sekä maahanmuuton määrästä että sopeutumisesta uuteen kotimaahan. Näihin puolestaan vaikuttavat maahanmuuttajan lähtömaan ja tulomaan sosiaalisen konseptin/rakenteen erilaisuus/samanlaisuus, maahanmuuttajien lukumäärä, sopeutumisnopeus sekä maahanmuuttajan tieto/taidon määrä ja laatu. 

Talousajattelun mukaan eri maiden erilaiset sosiaaliset konseptit vaikuttavat olennaisesti asianomaisen maan vaurastumiseen. Mitä kauempana maahanmuuttajan lähtömaan sosiaalinen rakenne on tulomaan vastaavasta, sitä hitaampaa ja vähäisempää on usein sopeutuminen. Mitä korkeampi on maahanmuuttajien lukumäärä, sitä helpommin maahanmuuttajat eristäytyvät kantaväestöstä ja sitä alhaisempi on sopeutuminen. Myöskin maahanmuuttajien tieto/taidon laatu ja määrä vaikuttavat sopeutumisen nopeuteen ja määrään.

Collier esittää hyvään maahanmuuttopolitiikkaan liittyen seuraavaa:
1. määritetään kestävän tason katto eli maahanmuuttajien kokonaismäärä, joka määrä riippuu mm. sopeutumisen nopeudesta. Mitä korkeampi sopeutumisaste, sen korkeampi voi maahanmuuton määrä olla.
2. valikointi, joka perustuu mm. maahantulijan perhesuhteisiin, koulutukseen, työllistämismahdollisuuteen sekä lähtömaan sosiaaliseen konseptiin. Collierin mielestä turvapaikantarvitsijat tulee ottaa huomioon erikseen ja turvapaikan saamisen tulee olla suhteellisen helppoa, mutta sen tulisi olla määräaikainen. Kun lähtöalueella konflikti loppuu, turvapaikan tarvekin lakkaa.
3. sopeutuminen yhteiskuntaan, jota täytyy poliittisin päätöksin edesauttaa ja joka usein vaatii sekä maan kielen että tapojen omaksumista eli periaatteessa sopeutumista tulomaan sosiaaliseen rakenteeseen.
4. annetaan laittomille maahanmuuttajille samat oikeudet kuin laillisille maahanmuuttajille, mutta laskemalla laittomat maahanmuuttajat mukaan kohdan 1 mukaiseen maahanmuuttokokonaismäärään.

Talousteoreettisesti tarkasteltuna maahanmuuttoa voidaan pitää koko maailmantalouden tuottavuutta lisäävänä tekijänä. Lisäksi tulomaan kannalta maahanmuutto lisää monimuotoisuutta ja tätä kautta parantaa talouden kehittymismahdollisuuksia. 

Sen sijaan sopeutumattomien määrän kasvaessa lisääntyy yhteiskunnan hajanaisuus sekä luottamus yhteiskunnalliseen toimintaan. Tällöin voi maahanmuutto muuttaa sosiaalista rakennetta yhteiskuntaa ja tätä kautta talouttakin heikentävään suuntaan.

Collierin viesti on selkeä ja se korostaa sosiaalisen rakenteen merkitystä. Samalla hän viestittää myös ns. monikulttuurisuuden tuottamista hankaluuksista, mikäli monikulttuurisuudella tarkoitetaan sitä, että yhtäaikaa koetetaan käyttää useampia erilaisia sosiaalisia rakenteita.

SIpilän hallituksen yhtenä kärkihankkeena voisi olla, että kukin hallituksen jäsen lukisi Collierin kirjan 'by heart' ja yrittäisi soveltaa hänen tarjoamiaan ajatuksia omalla hallinnonalallaan. Olisi myös hienoa, jos Suomessa muut asianomaiset tahot tutustuisivat kirjaan ja argumentoisivat nykyään vellovaa keskustelua esimerkiksi sieltä löydettävien perusteiden valossa. On hyvä, jos voidaan asiallisesti olla joko samaa mieltä tai eri mieltä kuin Collier. 

Kuriositeettinä tuli mieleeni:

Suomessa annetaan maahanmuuttajalle/ turvapaikanhakijalle oleskelulupa. Antaako tämä nimeke jo hieman harhaanjohtavan käsityksen? Nykysuomen sanakirja määrittelee sanan oleskella:

"olla, elää jatkuvasti, pitää asuntoa, asustaa, asua, majailla, elellä, viettää aikaa. Esimerkkeinä mm. Missä hän nykyään oleskelee? Istuskeli vain ja oleskeli. Hyvä siinä on kärpästen oleskella."

Mietin vain löytyisikö jokin aktiivisempi käsite kuvaamaan saatua .....lupaa.

Takseista ja ubereista

Mielenkiintoa on viime päivinä herättänyt se, tuleeko ubertaksitoiminta sallia ja pitääkö taksijärjestelmä vapauttaa. Nykyinen tilanne on se, että viranomainen määrittelee taksien tarpeen alueittain. Sinänsä " tärkeä " asia, mutta mutta onko tämä olennaista kuluttajan/kansalaisen näkökulmasta vai olisiko tärkeämpääkin pohdittavaa. 

Suurin mielenkiinnon kohde tulisikin mielestäni olla se, onko tällaisessa keskustelussa ylipäätään mitään järkeä. Varsinkin kun kansanedustajatasolla lähdetään viemään näinkin pienimerkityksistä asiaa "voimalla" eteenpäin.

Suomen Taksiliiton mukaan taksialan kokonaisliikevaihto on noin 1 miljardia euroa ja taksiyrittäjiä on noin 9.500. Kuljetuskyytien jakautuma on:
- yksityishenkilöt noin 40 % matkoista
- yhteiskunnan taksipalvelut noin 40 % matkoista
- yritysten osuus on loput 20 %.

Liikevaihtojakautuma ei ole välttämättä aivan samanlainen, koska Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen mukaan kotitalouksien taksinkäyttömenot johtavat melkoisesti pienempään euromäärään kuin 40 % x 1.000.000.000 €.  Tämä ei kuitenkaan ole olennainen tekijä pohtimisessa.

Jos Ubertaksikyyti tai taksitoiminnan vapauttaminen johtaisi esimerkiksi 20 %:n hinnan laskuun (perustuu yhtiön omaan ajatukseen), olisi kokonaissäästö 200 milj.€, edellyttäen, että taksimatkoja ei tehtäisi enempää kuin nyt. Yksityismatkustajien säästö olisi tästä noin 80 milj.€, joka jaettuna kaikille kotitalouksille tuottaisi säästöä 30 €/vuosi tai jokaiselle henkilölle alle 15 €/vuosi. On tietysti hyvä muistaa, että tasan eivät tässäkään tilanteessa jakaudu nallekarkit, vaan toiset säästäisivät enemmän ja toiset vähemmän.

Sen sijaan, että keskitytään suhteellisen pieneen korjausliikkeeseen, niin kansanedustajat ja puolueet voisivat koettaa oikaista vaikkapa kahta seuraavaa seikkaa:

1. keskittynyttä päivittäistavarakauppaa ja sen mukanaan tuomaa liian korkeaa hintatasoa. Duopolitilanne, joka Suomessa vallitsee (SOK ja Kesko = 80 %:n markkinaosuudet), nostaa hintatasoa 10-15 % verrattuna laajempaan kilpailutilanteeseen.
Päivittäistavarakaupan myynti oli Suomessa vuonna 2014 noin 16,7 miljardia €, joten tästä määrästä säästäminen, vaikkapa 1 %:n säästäminen tarkoittaa jo noin 170 miljoonan euromäärää kuluttajille. Kuuden prosentin keskimääräinen hintatason aleneminen tuottaa enemmän kuluttajille kuin on koko taksiliikennetoiminnan liikevaihto.

2. muun palveluliikenteen kalleus. Esimerkiksi PK-seudulla keskimääräinen kuukausilippu  maksaa noin 100 € eli 1.200 €/vuosi. Siispä yhden prosentin hintatason alentuminen tuottaa suunnilleen saman hyödyn kuluttajalle (12 €) kuin Ubertaksitoiminta (15 €) tuottaisi.

Jostain kumman syystä meillä yleensä keskitytään ns. lillukanvarsiin kuten mielestäni nyt taksiliikenteessä, eikä siihen, millä olisi todellista merkitystä kuluttajille/äänestäjille. Onko tämä tarkoituksellista vaiko vain sitä, että asiaa ei hahmoteta?

Ihannetilanteessa arvon kansanedustajamme sekä hyvin toimivat virkamiehemme tietysti korjaavat kaikkia edellämainittuja epäkohtia kansalaisten hyvinvoinnin ja talouden parhaaksi. 

Mielestäni kaikki turha sääntely, kuten taksiliikenteen sääntely, on tarpeetonta ja kuluttajalle kallista eikä tuota mitään positiivista lisäarvoa yhteiskuntaamme pitemmällä aikavälillä asiaa tarkasteltuna. Kyse onkin siitä, mihin arvon edustajamme aikaansa käyttävät ja panostavat.

Yleverosta ja Ylen toiminnan tehokkuudesta

Kansallinen yleisradiotoiminta on suhteellisen yleistä eri maissa. Se on järjestetty joko suoraan valtiontoimintana kuten Suomessa tai sitten erilaisten välillisten järjestelyiden kautta. Kansallisen tv- ja radiotoiminnan rahoitus perustuu usein ns. lupamaksuihin. Eli se, joka katsoo tai kuuntelee, maksaa siitä. Lähtökohtaisesti käytetään siis samaa periaatetta kuin maksukanavienkin osalta on käytössä.

Suomessa otettiin vuonna 2013 käyttöön ns. ylevero, jolla rahoitetaan kansallinen, valtio-omisteisen yrityksen tv- ja radiotoiminta. Tämä toiminta on tietysti nykyaikana laajempi käsite kuin muutama vuosikymmen sitten teknisen kehityksen tuomien mahdollisuuksien takia. Yleveroa säädettäessä perusteiksi esitettiin mm. seuraavaa:

"Televisiomaksujärjestelmän keskeinen uhka pitkällä aikavälillä on teknisen kehityksen mukanaan tuoma viestinnän konvergenssikehitys. Nykyjärjestelmä perustuu tietyn televisiolähetysten vastaanottamiseen soveltuvan laitteen omistukseen ja käyttöön. Televisiolähetyksiä voidaan kuitenkin vastaanottaa matkaviestimillä, tietokoneilla ja muilla laitteilla, joiden pääasiallinen käyttötarkoitus ei ole televisiolähetysten vastaanotto. Samalla internetin ja laajakaistayhteyksien merkitys jakelukanavana kasvaa. Perinteisen television katselun ohella sitä tukeva ja osin korvaava käyttö eri päätelaitteilla yleistyy, eikä maksuvelvollisuuden sitominen tiettyyn päätelaitteeseen ole enää perusteltua. Vastaanottomahdollisuuksien monipuolistuessa myös televisiomaksujen keräämiseen liittyvä tarkastusjärjestelmä koetaan vanhentuneena. Tästä syystä on perusteltua, että tietyn laitteen käyttöön perustuvasta maksuperusteesta luovuttaisiin." 

Itsekin juristina totean, että huonompia perusteita kuin mitä edellä esitetään käyttäjämaksusta luopumiselle, en ole hallituksen esityksen perusteluosuuksissa montaa kertaa tavannut. Siis se, että laitemahdollisuudet lisääntyvät, olisi peruste ulottaa maksuvelvollisuus veronluonteisena koskemaan kaikkia?? Lisäksi perusteluna esitettiin, että perittävän veron/maksun tulee olla sosiaalisesti oikeudenmukainen. Parhaiten tämän katsottiin toteutuvan sitomalla ylevero yleiseen tuloverotukseen. 

Tässä jäi vain huomioonottamatta kysymys: Miten ylevero voi olla sosiaalisesti oikeudenmukainen, jos henkilö ei hyödynnä lainkaan ylen palveluita?

Yleä ei voida, ainakaan järkiperusteilla, pitää minään välttämättömänä toimintana, jota tulee rahoittaa erillisellä verolla tai millään muullakaan verolla. Yle ei toteuta sellaista julkista palvelua kuten tiet, koulut, terveyskeskukset jne. Jos kerran on ylevero, aivan yhtä hyvin voisi olla postivero, Vr-vero, Finnairvero, HS-vero jne.

No, ylevero on ja ilmeisesti pysyy, ellei valitsemamme eduskunta tule järkiinsä ja korjaa tilannetta. Tarkastellaanpa hieman Ylen toimintatehokkuutta. Toimintatehokkuutta voidaan tietysti mitata usealla tavalla. Seuraavassa selvitetään Ylen toimintatehokkuutta tunnuslukujen avulla, joita ovat:

1. ylevero tai maksu €/asukas
2. muu liikevaihto kuin ylevero tai maksu %
3. työntekijät/miljoona asukasta
4. ostovoimakorjattu maksu €/asukas

Vertailun vuoksi mukana joidenkin muiden maiden vastaavat luvut. Valittuja maita ovat
Ruotsi, Tanska, Britannia, Sveitsi, Itävalta ja Uusi-Seelanti.

Maa	ylevero/ maksu/ asukas €	itse hankittu liikevaihto %	työntekijät/ miljoona asukasta	ostovoima- korjattu maksu/ asukas €
Suomi	85	2	650	85
Ruotsi	75	5	470	75
Tanska	80	11	395	73
Britannia	65	22	295	48
Sveitsi	100	24	610	70
Uusi-Seelanti	45	96	180	45
Itävalta	70	36	350	56

Suomen mainio Yle pärjää edellä olevilla mittareilla suhteellisen heikosti. Ylevero/asukas on kohtuullisen korkea, vain Sveitsi ylittää Suomen tason. Kun korjataan yleveroa ostovoimavaikutuksella on suomalainen ylevero selvästi korkeampi kuin muiden maiden vastaava maksu. 

Sveitsissä pidetään huolta neljästä kieli- ja kulttuuriperinnöstä. Suomessa vastaavaa (siis vähemmistön) kieli- ja  kulttuuriperintöä vaalimassa on ruotsinkielisen toimituksen 446 työntekijää, joka on runsaat 12 % koko työntekijämäärästä. Jos suomenruotsalaisten ja itsensä sellaiseksi tuntevien osuus olisi vaikkapa 6 %, siihen verrattuna ruotsinkielisen toiminnan henkilöstövahvuus vaikuttaa hieman ylimitoitetulta.

Kun verrataan toiminnan laadukkuutta, josta ehkäpä paras mittari on tuotteiden ja palveluiden myynnistä saatu liikevaihto, on Yle tässäkin suhteessa melkoisesti vertailutoimijoita jäljessä. BBC on omaa luokkaansa Sveitsin ja Itävallan vastaavan toimijan kanssa, mutta pikkuruinen Tanskakin yltää sangen hyvään myytyyn määrään. Tanskan myytyjen palveluiden ja tuotteiden liikevaihto-osuus on noin 11 % koko liikevaihdosta, kun vastaava on Ylellä vain hieman yli 2 %. Uusi- Seelanti poikkeaa sikäli, että toiminta on tässä suhteessa markkinalähtöisempää.

Työntekijöiden määrä miljoonaa asukasta kohden osoittaa toiminnan tehokkuutta ja tuottavuutta. Taulukon lukujen perustella huomaa, että Yle on "kärkisijoilla". Ylellä on runsaat 650 työntekijää miljoonaa asukasta kohden, kun vastaava luku on esimerksi Britanniassa 295 ja Tanskassa 395.

Jos Yle olisi tehokkuudeltaan BBC:n tasoa, olisi Ylen palveluksessa noin runsaat 1.600 työntekijää nykyisen lähes 3.600 työntekijän asemesta. Näiden kahden yrityksen toiminnan laadukkuudesta voi jokainen tehdä oman arvionsa.

Vertailun vuoksi voidaan vielä todeta, että Hollannissa lähtökohtana on, että kansalliseen yleisradiotoimintaan kerätään vuosittain noin 600 miljoonaa euroa veroluonteisena maksuna, joka tarkoittaa noin 38 €/asukas sekä korjattuna 33 €/asukas..

Yleisesti ottaen voi hyvinkin olla sitä mieltä, että Ylellä olisi oman toiminnan tehokkuuden tarkastelun paikka. Lisäksi voi vain ihmetellä, miten tämänhetkisenä suhteellisen liberaaleja arvoja korostavana ajankohtana kukaan voi mitenkään perustella toisaalta yleveroa tai toisaalta nykyisen kokoista ja/tai nykyisenkaltaista Yleä. Miten syrjäytetään käyttäjä maksaa- periaate niinkin kevyesti ja perustelematta kuin Suomessa tehdään?

Yliopistojemme toiminnasta II

Yliopistojen toiminnan tarkoituksena lienee kansakunnan sekä henkisen että aineellisen kehityksen edistäminen. Kumpi on tärkeämpää, sen jokainen voi harkita itse. Molempien edistämistä voidaan mitata suurin piirtein samalla mittaristolla, kun katsotaan yliopistojen omaa toimintaa eli ns. sisältäpäin. Seuraavassa tarkastelen joidenkin valittujen yliopistojemme toiminnan tuloksellisuutta muutaman eri tunnusluvun kautta. 

Valitut tunnusluvut ovat:

1. suoritetut tutkinnot/työntekijä
2. julkaisut/työntekijä
3. tohtoritutkinnot/1.000 työntekijää
4. opiskelijat/työntekijä

Selvityksen kohteena ovat Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto sekä Tampereen yliopisto. Selvittääksemme suomalaisen yliopistotoiminnan tehokkuutta verrataan tunnuslukuja joihinkin ulkomaisiin yliopistoihin. Näitä edustavat Tukholman yliopisto, Kööpenhaminan yliopisto, Amsterdamin yliopisto sekä hieman kaukaisemmat Wellingtonin Victoria yliopisto sekä Singaporen yliopisto.

Yliopisto	suoritetut tutkinnot	julkaisut	tohtoritutkinnot	opiskelijat
Helsinki	0.8	0.85	59	4.3
Aalto	0.75	0.64	47	3.9
Tampere	1.2	0.96	66	7.0
Tukholma	1.4		53	6.4
Kööpenhamina	0.9	0.75	83	4.1
Amsterdam	2.1	2.16	109	6.9
Wellington	1.8	2.5	74	10.7
Singapore	1.0	0.7		3.1

Vertailu osoittaa, että suomalaiset yliopistot jäävät selvästi jälkeen vertailuyliopistoihin verrattuna suoritettujen tutkintojen määrissä, Tamperetta lukuunottamatta.  Suurimmillaan ero on Amsterdamin yliopistoon, jossa suoritettujen tutkintojen määrä on merkittävästi korkeampi kuin suomalaisissa yliopistoissa. Myös julkaisujen määrissä erot ovat suhteellisen suuret. Jos ajatellaan, että suoritetut tutkinnot ja julkaisujen määrä työntekijää kohden osoittavat toiminnan tehokkuutta, niin suomalaisilla yliopistoilla on vielä tehostamista toiminnassaan. 

Toimintaa voidaan tehostaa joko siten, että sen tuottama tulos (kuten tutkintojen määrä) kasvaa panoksen (eli työntekijöiden määrän) pysyessä ennallaan. Toinen vaihtoehto on, että tulos, (tutkintojen määrä) pysyy ennallaan ja panoksen (työntekijöiden määrä) vähenee. Kolmas mahdollisuus on tietysti vaikuttaa molempiin. Se, mikä vaihtoehto on soveliain ja käyttökelpoisin missäkin tilanteessa, riippuu siitä, mitkä ovat yliopistojen toiminnalle asetetut pitkän aikavälin (eli noin 10-20 vuoden) tavoitteet.

Yliopistot kokonaisuudessaan ovat yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeitä toimijoita. Kysymys onkin, minkälainen yliopistokokonaisuus sekä määrällisesti, sisällöllisesti että laadullisesti toteuttaa koko yhteiskunnan edun parhaiten. On vaikea uskoa, että se olisi ainakaan nykyinen, nykymääräinen tai nykysisältöinen. Tämä ilmenee sekä edellisestä että tästä postauksesta. 

Edellä olevaa väittämää tukee vielä se, että nykyään kaksi kolmasosaa vuosiluokasta jatkaa peruskoulutuksen jälkeen joko yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Onko tämä pitkällä aikavälillä järkevä ja yhteiskunnan kannalta hyödyllisin mahdollinen tilanne? Vai olisiko järkevämpää ja yhteiskunnan kannalta tuottavampaa käyttää eurot monipuolistamalla koulutuksen ja erityisesti korkeamman koulutuksen toimintakenttää?