Eunukkiyhteiskunta

Onko Suomesta tullut eunukkiyhteiskunta?

Mikä on eunukki? Eunukki on ns. munaton, omaa suhteellisen rajattua asiaansa ajava henkilö - mies tai nainen - joka ratkaisee asiat hyvin tunteenomaisesti ja nopeasti, ilman järkiperusteita tai jopa niiden vastaisesti. Munattomuus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että eunukki muuttaa helposti mielipidettään, jos hänen esittämäänsä asiaa riittävästi paheksutaan verrokkiryhmässä. Jos eunukki saa hyväksyntää verrokkiryhmältään, hän kyllä jaksaa huutaa, ja kuvittelee oman huutoäänensä voimakkuuden takaavan sen, että hän on oikeassa. Eunukit tunnistavat nopeasti toisensa siitä, että kaikki ovat aina samaa mieltä keskeisestä agendasta.

Mikä on eunukkiyhteiskunta?

Eunukkiyhteiskunta on ihmisten yhteisö, jossa erilaiset pienet piirit eli eunukkiryhmät, mikä milläkin perusteella, katsovat oikeudekseen määritellä, miten toisten tulee käyttäytyä ja toimia. Eunukkiyhteiskunnassa keskitytään toisaalta ajamaan omaa, pientä ja merkitykseltään rajattua mutta kyseessä oleville eunukeille sillä hetkellä tärkeää asiaa, ja toisaalta estämään kaikenlaiset erilaiset mielipiteet ja näkökannat. Eunukkiyhteiskunta säntää helposti kuin sopulilauma aina sopivalta tuntuvan kimmokkeen perään, ja mitään muuta ei asialistalle sitten yleensä mahdukaan. Lisäksi eunukit ovat sitä mieltä, että vain he tietävät asian oikean laidan.

Mistä tunnistaa eunukkiyhteiskunnan ja sen asteen?

Em. määritteistä voidaan päätellä toimintatapoja, jotka osoittavat eunukkiuden asteen:

• kerrallaan on vain yksi keskeinen asia, joka pyörii mukana kaikessa ja johon keskustelu käännetään lähes jokaisessa tilanteessa
• oma mielipide tai käsitys muutetaan heti, kun verrokkiryhmän huuto tai vastustus nousee yhtään tavanomaista keskustelua kiivaammaksi
• tehty päätös perutaan tai päätöstä ei tehdä ollenkaan, koska eunukkien huuto synnyttää epämiellyttävän tunteen siitä, että päätöksen tekijä ei olekaan kaikkien mieleen
• eunukkimedia vaikenee kuoliaaksi tai huutaa hiljaiseksi jokaisen, joka ei ole riittävän eunukki käsityksiltään ja joka uskaltaa vielä tuoda tämän jollakin tavalla esiin
• eunukit seurustelevat usein keskenään ja varovat sitä, etteivät vahingossakaan törmää ei-eunukkeihin, koska heiltä voisi saada inhottavan tartunnan- eunukit tukevat toisiaan aina ja kaikissa tilanteissa, koska siten he voimaantuvat ja saavat tukea omalle oikeassa olemiselleen
• eunukit pelkäävät avointa ja tosiasioita sisältävää vuorovaikutusta, koska he voisivat joutua myöntämään puutteita tai jopa erheitä omassa asiassaan ja päättelyssään
• Eunukit tukevat toisiaan, ja jos johonkin eunukkiryhmään kohdistuu jotakin kielteistä, kaikki eunukit ryhtyvät yhdessä puolustamaan ryhmää. He pitävät huolen siitä, että mitään sellaista ei tehdä, mikä voisi heikentää eunukkiryhmän tilannetta. Tämä voi joskus olla hieman vaikeaa, koska eunukeiden edustamat ryhmät joutuvat joskus kamppailemaan keskenään siitä, mikä on korkeimman tason eunukkiryhmä.  Tämä ratkaistaan tietysti eunukkien tapaan pelkällä fiilispohjalla.
• Eunukit korostavat yleensä ihmisoikeuksia kuten sananvapaus, liikkumisen vapaus, oikeus turvaan, yhdistymisvapaus, mielensä osoittamisen vapaus jne., mutta nämä koskevat vai eunukkiryhmiä. Kaikki muut ryhmät joutuvat suurennuslasin alle. Hieman enemmän epäilyttävät ryhmät ja yksilöt sekä heidän toimintansa kriminalisoidaan tavalla tai toisella tai ainakin yritetään sitä
• Eunukit syyttävät muita ryhmiä siitä, mistä he itse kärsivät eniten. Tämä on toiseuden ja erilaisten mielipiteiden ja käsitteiden pelko.
• Eunukit muuttavat kielen soveltumaan oman eunukkiutensa tukemiseen. Tämän mukaan tavanomaiselle kielenkäytölle haetaan uusia käsitteitä ja luodaan sellaisia käsitteitä, joiden sisältö ja merkitys on hyvin epävarma ja tunteenomainen sekä vaikeasti tulkittava.
• Käsitteiden sisältöä myös muokataan vastaamaan eunukkiuden astetta. Esimerkiksi rohkeana pidetään henkilöä, joka on samaa mieltä toisten eunukkien kanssa. Tällainen rohkeus tulee toki myös palkita jollakin eunukkitunnustuksella. Pidemmälle vietynä kielen muuttaminen otetaan mukaan lainsäädäntöön jolloin saadaan aikaan säännöksiä, joiden tulkinta on hankalaa, epävarmaa ja mahdollistaa mielivaltaisen tulkinnan aina tarpeen mukaan.

Edellä olevista eunukkiuden tunnusmerkeistä ja niiden asteista voi tehdä sen johtopäätöksen, että suomalainen yhteiskunta on suhteellisen pitkällä eunukkiuden tiellä. Kun tämä suuntaus jatkuu vielä tovin, voidaan todeta, että olemme pikapuoliin täyseunukkiyhteiskunta, joka kaiken lisäksi on tehty omatoimisesti, kastroimalla omat mielemme.

Pyydän anteeksi käsitettä ’eunukki’ kaikilta aidoilta eunukeilta. Heillä on ollut merkittävä vaikutus Euroopan historiassa, ainakin, Bysantissa, Osmannien sulttaanikunnassa sekä Egyptistä alkaneessa ja muodostuneessa mamelukkien sulttaanikunnassa.

Mistä onnellisuus rakentuu?

Onnellisuutta voidaan määritellä filosofisesti, uskonnollisesti tai käytännönläheisesti, ja jokaiselle lähestymistavalle löytyy hyvät perusteet. Eräs länsimainen onnellisuuden puolestapuhuja oli Jeremy Bentham. Hieman ennen kuolemaansa parisen sataa vuotta sitten (tarkemmin sanottuna 22.6.1830) hän kirjoitti erään ystävänsä nuorelle tyttärelle:

”Create all the happiness you are able to create: remove all the misery you are able to remove. Every day will allow you to add something to the pleasure of others, or to diminish something of their pains. And for every grain of enjoyment you sow in the bosom of another, you shall find a harvest in your own bosom; while every sorrow which you pluck out from the thoughts and feelings of a fellow creature shall be replaced by beautiful peace and joy in the sanctuary of your soul.”

Mistä onnellisuus rakentuu? Onnellisuustaloustieteen edustajat vastaavat tähän yksinkertaisesti kysymällä ihmisiltä, kuinka onnellisia he ovat. He jaottelevat onnellisuuden osatekijöihin: tulot, työ, yhteisö ja hallinto, arvot ja uskonto, mielenterveys, fyysinen terveys, perhesuhteet, koulutus sekä sukupuoli ja ikä. Niistä seuraavassa vähän tarkemmin.

1.Tulot

Huolimatta huomattavasta taloudellisesta kasvusta ja tulojen lisäyksestä länsimaissa, onnellisuus ei ole kasvanut, tai ei ainakaan ole kasvanut suhteessa tulojen kasvuun. Onnellisuus on suurin piirtein samalla tasolla kuin 50 vuotta sitten, vaikka tulot ovat kasvaneet merkittävästi. Useissa maissa reaalitulot ovat jopa kaksinkertaistuneet. Vaikuttaa siltä, että tietyn tulotason jälkeen tulojen määrä ei olekaan onnellisuutta lisäävä tekijä. Sen sijaan ratkaisevaa on ns. suhteelliset tulot eli henkilön tulot suhteessa omaan vertailuryhmään. Vertailuhalukkuus vaikuttaa myös siten, että oma onnellisuus alenee, jos vertailuryhmän jäsenten tulot nousevat enemmän kuin omat ja päinvastoin. Tämä voisi selittää esimerkiksi eri vuosina tehtävien työmarkkinasopimusten tekemisen vaikeudet. Kun aina täytyy pitää huolta siitä, että oman ryhmän suhteellinen asema ei heikkene vaan mieluummin paranee.

2. Työ

Työn merkitys onnellisuuteen syntyy toisaalta siitä saadusta tulosta ja toisaalta työn mukanaan tuomasta muusta hyvästä kuten työpaikasta, työkavereista, sosiaalisesta arvostuksesta, mahdollisuudesta kokea hyvän työn tuottama ilo jne. Siksi työttömyys vaikuttaa sekä tulojen menetyksen että kaikkien muiden tekijöiden vähentymisen kautta. Korkea työttömyys aiheuttaa kaikkien työssäkäyvienkin onnellisuuden alentumisen, koska syntyy pelkoa omasta työttömyydestä. Työssäkäyvät kokevat epävarmuutta omasta työpaikastaan. Vaikutus työssäkäyviin on vieläpä suurempi koko kansan onnellisuuden kannalta kuin on työttömien oman onnellisuuden alentuminen. Jopa 60 % kyselyyn vastanneista piti turvallisuutta oman työn säilymiseen erittäin tärkeänä tekijänä.

Työn merkitystä myös muuten kuin tulon tuottajana korostaa se, että sisäiset työmotivaatiotekijät ovat tärkeitä onnellisuudelle, erimerkiksi tunne siitä, että tekee tärkeää työtä, sopiva itsenäisyyden aste ja riittävä osaaminen työn tekemisessä sekä tuen kokeminen ja tunnustuksen saaminen tehdystä työstä. Joissain tilanteissa itsensä työllistäminen, jos kyseessä on oma valinta, lisää onnellisuutta

3. Sosiaalinen pääoma

eli sosiaalisten suhteiden määrä ja laatu. Tärkeä onnellisuustekijä on luottamus toisaalta toisiin ihmisiin ja toisaalta instituutioihin. Mitä korkeampi luottamus on, sitä onnellisempia olemme. Korkeamman luottamuksen vallitessa myös toimimme avoimemmin erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, esimerkiksi pidämme yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin, osallistumme erilaisiin yhteiskunnallisiin tilaisuuksiin ja urheilutapahtumiin, teemme vapaaehtoistoimintaa, lahjoitamme rahaa tuntemattomille jne. Luottamus vaikuttaa myös säilyvän yli sukupolvien ja siirtyvän mukana silloin, jos muutetaan uuteen kotimaahan.

Luottamuksen määrä näyttää laskeneen joissakin maissa (USA ja Iso-Britannia) ja nousseen joissakin maissa (Tanska ja Italia). Laskevan luottamuksen trendi voi siis kumota nousevan tulotason onnellisuutta lisäävän vaikutuksen, kuten USA:ssa näyttää käyneen.

Luottamuksella on myös paikallinen ulottuvuus. Mitä kauemmin asutaan samoilla nurkilla ja samojen ihmisten kanssa, sitä korkeammaksi luottamus kasvaa. Jos asuinalueen väestö vaihtuu tiuhemmin, luottamus yleensä alenee. Valinnan vapaudella on myös merkitystä onnellisuuden kehittymisessä. Mitä vapaampi yhteiskunta on, sitä onnellisempia yleensä olemme. Meidän tulee saada tehdä itse omat päätöksemme elämämme suhteen, tietenkin välttämättömien rajoitusten sallimissa rajoissa.

Hyvin toimivassa yhteiskunnassa vallitsee jäsenten keskinäinen arvonanto, solidaarisuus ja kunnioitus. Tämä johtaa kahteen seuraukseen. Toinen on se, että yleisesti hyväksytään tulonjaon tasaaminen erilaisilla menettelyillä. Mitä enemmän keskinäistä kunnioitusta on, sitä paremmin tulojen tasaamin hyväksytään. Tulojen tasaaminen on järkevää, koska vähemmän tuloja saava hyötyy lisäeuroista enemmän kuin rikkaampi. Toinen seuraus on se, että riittävän keskinäisen kunnioituksen vallitessa myös tulojen epätasa-arvo hyväksytään paremmin, kunhan sitä ei koeta epäreiluna, eli enemmän tuloja saavan tulonsaantiperustetta tai niiden määrää ei pidetä epäreiluna.

4. Arvot ja uskonto

Arvot vaikuttavat yksilön onnellisuuteen sekä hänen omien arvojensa kautta että muiden yhteiskunnan jäsenten arvojen kautta. Arvot saamme joko uskonnosta tai muuta kautta. Uskonnon merkitys onnellisuuteen korostuu ennen kaikkea silloin, kun elämä on tiukempaa tai ankarampaa. Ankaruus voi ilmetä pieninä tuloina, elinajanodotteen alhaisuutena, koulutuksen saantimahdollisuuksien heikkoutena tai henkilökohtaisen turvallisuuden epävarmuutena. Voidaan kuitenkin olettaa, että uskonnollisuudella on myönteinen vaikutus onnellisuuteen myös paremmissa elämänolosuhteissa.

Arvoihin voi liittyä myös epäitsekkyys eli altruismi. On selvästi osoitettavissa, että epäitsekkyys lisää onnellisuutta. Tämä toimii myös siten, että onnelliset ihmiset ovat usein epäitsekkäämpiä. Hyvä uutinen on se, että epäitsekkyyttä voidaan oppia ja tämän kautta lisätä omaa onnellisuutta.

Monet eettiset toimintatavat lähtevät siitä, että materialismi ja aineellinen hyvä on asetettava omaan arvoonsa, ja että tämä arvo ei olisi kovin korkea. Muut arvot ovat tärkeämpiä.  Onnellisuustutkimuksen antama vastaus on, että ihmiset, jotka välittävät enemmän rahasta kuin muista arvoista, ovat vähemmän onnellisia. Onnellisuutta vähentävä vaikutus on vielä suhteellisen suuri.

Ympäristö vaikuttaa onnellisuuteen, sekä maailmanlaajuisesti globaalilla tasolla, mutta erityisesti tarkasteltaessa jokaisen jokapäiväistä ympäristöä. Hyvinvoinnin edellytyksiä parantaa ja onnellisuutta lisää luonnonläheisempi ympäristö.

5. Terveys

Mielenterveys on erittäin merkittävä onnellisuustekijä. Osa mielenterveydestä rakentuu geenien perusteella, lisäksi elämänkokemuksien vaikutus on suuri. Osa mielenterveysongelmista on syntynyt pitkän ajan kuluessa, ja vaikuttaa pitkän aikaa. Noin puolella mielenterveysongelmista kärsivistä aikuisista oli selkeitä mielenterveysongelmia jo 15-vuotiaina. Hoitamattomina mielenterveysongelmat johtavat usein alhaiseen tulotasoon, työttömyyteen, rikollisuuteen, fyysisiin sairauksiin sekä huonoon opiskelumenestykseen, jotka edelleen vähentävät heidän onnellisuuttaan ja myös muiden yhteiskunnan jäsenten onnellisuutta.

Länsimaiden ihmisistä jokseenkin suuri joukko kärsii erilaisista mielenterveyteen liittyvistä ongelmista, joko suuremmista tai pienemmistä. Ne ovat merkittävä toimintakyvyttömyyttä aiheuttava tekijä. Niiden vaikutuksen on arvioitu olevan yhtä suuri kuin kaikkien muiden sairauksien vaikutus yhteensä. Hyvänä puolen on, että suurinta osaa mielenterveyden ongelmista ja sairauksista voidaan hoitaa ja niiden vaikutusta vähentää, joko terapeuttisilla toimenpiteillä tai lääkityksellä. Lisäksi mielenterveyden ongelmia voidaan ennaltaehkäistä. Tärkeää on oivaltaa, kuinka suuri merkitys onnellisuuden lisäämiseen on mielenterveyteen liittyvien ongelmien poistamisella.

Luonnollisesti hyvä fyysinen terveys on onnellisuutta lisäävä tekijä. Vastaavasti huonoksi koettu terveys vähentää onnellisuutta. Länsimainen lääketiede koettaa vähentää sairauksia juuri sen vuoksi, että ihmiset voisivat olla onnellisempia. Tosin se koettaa parantaa lähinnä fyysistä olemusta lääkityksellä ja muilla menettelytavoilla.

Merkittävää on, että onnellisuus vaikuttaa myös terveyteen. Onnellisempi henkilö sairastuu harvemmin ja viettää terveempää elämää. Suuri onnellisuus ennakoi hyvää fyysistä terveyttä, pidentää elämää ja mikä tärkeintä, antaa myös syitä pidentyneelle elämälle. 

6. Perhe

Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen ovat ihmisen onnellisuuden avaintekijöitä. Avioliitto on tähän tähtäävä instituutio. Onnellisuuden kokemiseen avioliitolla on selkeä vaikutus. Avioliitossa elävät ovat yleensä onnellisempia kuin sinkut, eronneet tai jopa yhdessä asuvat. Tämä ei välttämättä ole mikään yllätys, koska avioliittoon liittyy muitakin hyötyjä kuin rakkaus ja kumppanuus. Avioliitossa elävillä on yleensä parempi fyysinen ja psyykkinen terveys ja he elävät pitempään. On havaittu myös, että samantasoinen naiminen (=samalla koulutustasolla olevien kesken)  näyttää lisäävän onnellisuutta ja vähentävän avioeron mahdollisuutta.

Miten lapset vaikuttavat onnellisuuteen? Näyttää siltä, että lapset eivät lisääkään onnellisuutta, ainakaan suoranaisesti. Vaikuttaa siltä, että merkitystä on lasten iällä. Aikuisten lasten vaikutusta vanhempien onnellisuuteen ei ole tutkittu järjestelmällisesti. Nuorten, alle 3 vuotiaiden lasten, ja teini-ikäisten lasten vanhemmat ovat vähemmän onnellisia kuin iältään näiden välimaastossa olevien lasten vanhemmat. Varakkaammat ovat onnellisempia vanhemmuudestaan samoin kuin pohjoismaiset vanhemmat. Avoin kysymys on, kuinka paljon vanhemmuuden onnellisuuden kokemukseen vaikuttavat pienten lasten ja teini-ikäisten tuomat ”ylimääräiset” vaivat ja vaateet.

7. Koulutuksella ei ole suoraan havaittavaa onnellisuuslisää. Sen sijaan koulutus vaikuttaa tulojen lisääntymisen välityksellä. Lisäksi kouluttautuminen antaa paremmat työllistymismahdollisuudet sekä usein myös turvan työpaikan säilymiselle ja uralla etenemiselle, jotka kaikki kasvattavat onnellisuutta. Koulutuksen merkitystä tässä suhteessa ei kuitenkaan kannata liioitella. 

8. Sukupuoli vaikuttaa onnellisuuteen hieman. Monissa kehittyneissä maissa, joissa sukupuolten välinen tasa-arvo on korkeammalla tasolla, naiset ovat onnellisempia ja elämäänsä tyytyväisempiä kuin miehet. Tosin naisten onnellisuus näyttää olevan laskusuunnassa miehiin verrattuna. Huolimatta siitä, että naiset ovat miehiä tyytyväisempiä elämäänsä, he kokevat enemmän mielenterveyden ongelmia kuin  miehet. Niin ikään naiset ilmoittavat suuremman stressikokemuksen kuin miehet. 

9. Ikä Yleensä oletetaan, että iän lisääntyessä onnellisuus vähenee. Yllätys, yllätys - tämä ei pidäkään paikkaansa, vaan iän mukanaan tuoma onnellisuus muodostaa U-käyrän, jolloin onnellisuus vähenee iän myötä ja saavuttaa pohjan keski-iässä 40 ja 50 ikävuoden välillä. Sen jälkeen onnellisuus kasvaa. Onnellisuus alkaa laskea uudestaan 70-80 vuoden iässä, ilmeisesti heikentyneen terveyden ja sen mukanaan tuomien asioiden johdosta.

Edellä on käyty läpi onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Asiasta kiinnostunut voi jatkaa World Happiness Reportin parissa tai tutkimalla Richard Layardin kirjaa Happiness.

Ehkäpä tärkein havainto onnellisuuden etsinnässä on se, että pelkästään tulot tai tulojen taso eivät tee ketään onnelliseksi. Onnellisuus muodostuu monista eri tekijöistä, ja tietyn tulotason jälkeen tulot eivät kovinkaan paljon lisää onnellisuutta. Päättäjien kaikilla tasoilla tulisikin ottaa onnellisuuden lisääminen asiakseen, ja kiinnittää huomiota ennen kaikkea muihinkin onnellisuuden osatekijöihin kuin tuloihin.

Tietysti asia voidaan kuitata kuten eräs isä opasti poikaansa onnelliseen avioelämään:

”Avioliitto kukoistaa, kun molemmilla on yhteinen päämäärä, jonka eteen tehdään kovasti töitä ja jota kohti molemmat määrätietoisesti pyrkivät - eli naisen onnellisuus.”

(Lähde: Suomen parhaat vitsit 2015)

Onko huoli yliopistoleikkauksista vailla pohjaa?

Seuraan myötätuntoisena nykyhallituksen taaperrusta ja yritystä parantaa Suomen tilannetta. Pian jo vuoden ikäinen hallitus ei ole saanut mitään aikaiseksi. Anteeksi - vedän takaisin - kauppojen aukioloajat ovat vapautuneet. Kaikki muut alkuun esitetyt visionääriset ajatukset ovat jääneet jo taakse ja iso osa jäänevätkin.

Jokainen esitetty muutos joutuu kaiken mahdollisen vastarinnan kohteeksi. Tätä vastarintaa lietsoo aina se taho, jolle esitys voisi tuoda jotakin muutosta olemassa olevaan tilaan. Oppositiopuolueet puolestaan tarttuvat kaikkiin tilaisuuksiin heikentää hallituksen asemaa ja nostaa omaa kannatustaan. Kädet ristissä odotetaan mahdollisuutta nykyhallituksen kaatumiseen ja uusia vaaleja.

Ottamatta tämän enempää kantaa muihin kysymyksiin haluan tuoda esiin yliopistoleikkauksiin liittyvää lisätietoa. Jostakin syystä valtiovarainministeri Stubbin esittämää kolmen lukukauden mallia ei ole viime vuoden kesäkuun jälkeen enää edes käsitelty. Malli joutui suoraan historian romukoppaan. Hyvä ajatus, mutta ”Eihän se tietenkään sovellu Suomeen, kun meillä on sentään kokemus kahdesta melko lyhyestä lukukaudesta aina 1600- luvulta saakka”.

Yliopistoleikkausten vastustajat vetoavat siihen, että osaaminen ratkaisee tulevaisuudessa Suomen kansakunnan kohtalon. Hyvä lähtökohta ja pitää täysin paikkansa. Sen sijaan vastustajat eivät esitä mitään perusteeksi sille, että nykytilanne Suomen yliopistolaitoksessa olisi jollakin mittarilla hyvä tai vielä parempi. Mitään perustelua korkeatasoiselle opetukselle tai tutkimukselle ei esitetä. Lisäksi media hyödyntää tilannetta siten, että leikkausten vastustuksen esittäjänä ovat lähes aina ne tahot, jotka ovat leikkausten kohteena, siis yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöt. Mitään analyysiä ei tuoda missään vaiheessa esiin.

Olen jo aikaisemmin tuonut esiin joitakin hieman ylemmän tason mittareita yliopistojemme saavuttamista tuloksista. Ne eivät liiemmin mairitteli Suomen yliopistolaitosta. Tässä hieman lisää vertailua. Seuraavassa taulukossa on esitetty suoritetun tutkinnon hinta eli euromäärä muutamissa suomalaisissa ja vertailumaiden yliopistoissa.  Luvut on laskettu jakamalla yliopiston kulut suoritettujen tutkintojen määrällä. Yliopistot eivät erottele tiedoissaan opetus- ja tutkimuskuluja, joten näin laskettu tunnusluku voi olla hieman harhainen eri yliopistojen välillä. Kuten aikaisemmissa postauksissani tuli esiin suomalaiset yliopistot eivät ole kovin tehokkaita tutkimusluvuissa, tutkinnoissa eivätkä opiskelijamäärissä/työntekijä. Eli nyt esitetyt luvut ovat todennäköisesti hieman liian hyviä suomalaisten yliopistojen eduksi ja todellinen tilanne on vielä tehottomampi.

Yliopisto                   Tutkinnon hinta €

Helsinki                         110.000        

Aalto                             115.000

Tampere                         70.000

Tukholma                       77.000

Amsterdam                    64.000

Wellington                      60.000

Singapore                       70.000                                                      

Hampuri                          80.000

München                         73.000

Esitetty laskelma on yksinkertainen, mutta osoittaa selkeästi sen, että suomalainen yliopisto on kustannustehoton. Muut luvut ovat suoria eurolukuja, vain Singaporen euromäärä on ostovoimakorjattu.

Olisi erinomainen asia, jos joku tietävämpi opetusministeriön virkamies, kansanedustajan avustaja tai toimittaja pistäisi mietintämyssyn päähänsä ja hakisi selkeää tietoa siitä, mikä suomalaisen yliopistolaitoksen todellinen vertailukelpoinen tilanne on. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että Daniel Kahnemanin esiintuoma ykköstason ajattelutapa (joka perustuu tunteeseen, ilman harkintaa, tehdään nopeasti vailla faktatietoa ja analysointia) jyllää Suomessa niin mediassa kuin poliittisten päättäjien ja ikävintä vielä myös taloudellisten päättäjien keskuudessa.

Siispä lisätietoa odotellen!

Saako Kesko myönteisen vastauksen kosinnalleen?

Kesko on ostamassa Suomen lähikauppaketjua. Tarkoituksena on keskittää entisestään suomalaista sangen keskittynyttä päivittäistavarakauppaa. Onko mahdollista, että kilpailuviranomaiset voisivat antaa tähän luvan?

Suomalaisen yhteiskunnan ja taloudellisen pohjan tarkastelu paljastaa, että suuressa osassa toimintakenttää vallitsee erittäin vähäinen kilpailu. Se aiheutuu  oligopolitilanteesta, jolloin todellisia merkittäviä toimijoita on vain kaksi kolme.

Päivittäistavarakaupassa, jossa kokonaismarkkinat ovat noin 17 miljardia euroa, merkittäviä toimijoita on tasan neljä. Ne ovat suuruusjärjestyksessä ja markkinaosuuksien mukaan:

Yritys                           MRD €                          Markkinaosuus

S- ryhmä                          7.6                                       46

K- ryhmä                          5.5                                       33

Lidl                                   1.5                                         9

Suomen Lähikauppa        1.1                                         7                 

Yhteensä                                                                      95

Siispä neljä toimijaa ottavat 95 % kokonaismarkkinoista. Jos ja kun K-ryhmä ahmaisee yhden neljästä eli Suomen Lähikaupan kasvaa K-ryhmän osuus noin 40 %:iin ja kahden suurimman yhteinen osuus noin 86 %:iin. Kuka voisi vakuuttavasti esittää, että tämän jälkeen kilpailua voisi olla oikeastaan millään paikkakunnalla? Lidl:n kasvavasta osuudesta huolimatta kestää suhteellisen pitkään ennen kuin sen vaikutus alkaa näkyä kokonaismarkkinoilla.

Esitetään, että on muitakin maita, joissa päivittäistavarakauppa on yhtä keskittynyttä kuin mitä Suomeen nyt tulee. Onko meillä tavoitteena maa, jossa asiat ovat vielä huonommin kuin Suomessa nyt? On aivan selvää, että mitä vähemmän kilpailua on, sitä korkeampi on hintataso. Monopolin/oligopolin hintavaikutus on vähintään 5-10 %. Esimerkiksi vapautettu bussiliikenne osoittaa kilpailun vaikutuksen hintoihin, jotka ovat alentuneet sekä bussimatkojen (aikaisemmin säännöstelty) että junamatkojen (edelleen monopoli) kohdalla. Alennus on ollut merkittävän suuri.

Lisäksi suomalainen todellisuus paljastaa, että perusteeton vahvuus markkinoilla (siis oligopoli) vie kilpailun virheelliseen suuntaan. Tästä osoituksena ovat Suomessa tehdyt kaupan alan erittäin suuret investoinnit, joita kaksi suurinta toimijaa ovat tehneet. Päivittäistavarakaupan myyntipinta-ala on runsaat 2.200.000 m². Siispä lähes 0,4 m²/asukas. Yhtä myymälää kohti on peräti 1.300 asukasta. Myynti asukasta kohti on noin 3.000 €.

Vaikuttaa siltä, että toimijat ovat hieman yli-investoineet. Isoilla toimijoilla ei ole kuitenkaan mitään hätää, koska oligopolitilanne pitää huolen siitä, että ne voivat hinnoittelun avulla turvata omaa kannattavuuttaan. Me kuluttajat puolestamme saamme kunnian osallistua hintojen maksamiseen.

Suomen Pankin selvityksen mukaan Suomi on euroalueen kallein maa. Suomessa keskimääräinen talous maksaa ostamistaan tuotteista ja palveluista 21 % enemmän kuin euroalueella keskimäärin. Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet euroaluetta nopeammin, samoin energia.

Mitä tuotteiden hinnoille tapahtuu, mikäli kilpailuviranomaiset antavat lisäkeskittymisen toteutua? Voin antaa yhden vinkin: ne eivät ainakaan laske.

Oikeudenmukaisuudesta ja sen kokemisesta

Ihmisellä on useita perusvaistoja. Eräs merkittävä perusvaisto yhteiskunnan ja toimivan talouden kannalta on oikeudenmukaisuus tai pikemminkin sen kokeminen. Oikeudenmukaisuuden voidaan katsoa tarkoittavan sitä, että henkilö kokee kohtelunsa oikeaksi, olkoonpa kohtelu sitten hyvää tai vähemmän hyvää. Oikeudenmukaiseksi voidaan kokea siis esimerkiksi rangaistus rikoksesta. Oikeudenmukaiseksi voidaan kokea myös se, että virheestä voi joutua maksamaan. Tehtyään väärän päätöksen henkilö kokee oikeudenmukaisena sen, että virheestä aiheutuu seuraamus. Sama koskee tietysti myönteisiä seikkoja. Jos henkilö tekee jotakin hyvin tai jotakin hyvää, hänen tulee saada siitä myönteinen seuraamus.

Yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että riittävän suuri määrä yhteiskunnan jäseniä kokee tulevansa riittävän oikeudenmukaisesti kohdelluksi. Jos suurin osa jäsenistä kokee näin, yhteiskunta ja sen ohessa sen talous toimivat riittävän hyvin.

Lisähaasteen oikeudenmukaisuuden kokemiseen tuo se, että yhteiskunnan jäsenet seuraavat myös sitä, miten muiden osalta oikeudenmukaisuus toteutuu. Ei siis riitä, että henkilö kokee oikeudenmukaisuuden omalta osaltaan vaan hänen tulee voida havaita, että oikeudenmukaisuus koskee kaikkia ja vieläpä riittävän samalla tavalla. Me kaikki toimimme siis toistemme tarkkailijoina ja suoritamme eräänlaista sosiaalista benchmarkkausta oikeudenmukaisuuden toteutumisesta.

Onko oikeudenmukaisuuden kokeminen suomalaisessa yhteiskunnassa säilynyt ennallaan vai onko se lisääntynyt tai peräti vähentynyt? Mitään laajaa sosiologista tutkimusta en ole löytänyt, mutta erilaisia aihioita asian kehittymisen suhteen voi esittää.

Oikeudenmukaisuuden kokemisen vähentymiseen vaikuttavat säännösten määrän lisääntyminen.  Mitä rajoittavammaksi yhteiskunnan jäsenten elämä tehdään lainsäädännöllä ja määräyksillä, sitä suurempi on mahdollisuus siihen, että jäsenet kokevat tulevansa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. On toki ilmeistä, että joillakin säännöksillä lisätään oikeudenmukaisuuden kokemista, joten aivan yksioikoinen ei säännösten määrän vaikutus ole. Olennaista on kuitenkin se, että säädösten suuri määrä johtaa siihen, ettei niiden noudattamatta jättämisestä seuraakaan mitään, koska kukaan ei pysty valvomaan kaikkia säännöksiä ja pitämään huolta siitä, että määrätyt seuraamukset toteutuvat.

Viranomaisten toiminta vaikuttaa yhteiskunnan jäsenten oikeudenmukaisuuden kokemiseen. Esimerkiksi jos rikoksista annetut tuomiot eivät vastaa likimainkaan yhteiskunnan jäsenten oikeustajua, oikeudenmukaisuuden kokeminen kärsii merkittävästi. Näinhän Suomessa on tapahtunut viimeisten vuosien aikana.

Onko oikeudenmukaista, että ministerinä toimineen poliitikon osaamattomuuden ja virheen takia valtio-omisteisen yrityksen toimitusjohtaja saa erittäin suuret optiotulot ilman, että asianomainen poliitikko joutuu asiasta edes poliittiseen vastuuseen? Hänet valitaan uudelleen eduskuntaan.

Verotus, tuo kaikkien rakastama julkisen vallan rahankeräämismuoto, on ehkä merkittävin alue, jossa oikeudenmukaisuuden kokeminen tulee itse kullakin esiin. Voiko yhteiskunnan jäsen hyväksyä sen ajatuksen, että pääomatuloja verotetaan kevyemmin kuin ansiotuloja? Tätä on varmasti sangen vaikeaa sisäistää. Eikä sen tueksi olekaan helppoa esittää hyvää perustetta, koska sellaista ei itse asiassa ole. Todellinen syy tähän menettelyyn on se, että pääoma on kansainvälistä, eli maata voi vaihtaa helposti, sen sijaan ansiotulot tai niiden saajat ovat paikkasidonnaisempia. Onko oikeudenmukaista verottaa perintönä saatua varallisuutta, vaikka perinnönjättäjä on jo maksanut verot perittävästä omaisuudesta? Perintöverotukselle on vaikea löytää muuta perustetta kuin valtion halu saada enemmän euroja. Onko oikeudenmukaista, että joudun maksamaan Yle-veroa, vaikka en katso Ylen ohjelmia enkä varsinkaan käytä Ylen nettisivuja? Onko oikeudenmukaista, että samasta eläketulomäärästä eläkkeellä oleva maksaa enemmän veroa kuin palkansaaja palkastaan?

Yritysten eli työnantajien toiminta vaikuttaa merkittävästi oikeudenmukaisuuden kokemiseen. Onko oikeudenmukaista, että yritys, joka tekee erittäin hyvän voiton tilikaudelta, samanaikaisesti vähentää työntekijöitä? Onko oikeudenmukaista, että monessa maassa toimiva yritys, joka maksaa isot osingot omistajilleen, vähentää työntekijöitä Suomessa, vaikka suurin osa voitosta on tehty muualla kuin Suomessa? Onko oikeudenmukaista, että suuren yrityskokonaisuuden toimitusjohtaja saa erittäin suuren eläkkeen saatuaan sitä ennen potkut yrityksestä sen vuoksi että yrityksen tulos on ollut koko hänen toimitusjohtajuutensa ajan tappiollinen?

Työntekijöiden toimintaa voidaan myös tarkastella. Onko oikeudenmukaista, että julkisen sektorin työntekijöillä on selvästi pitemmät vuosilomat kuin yksityissektorin työntekijöillä? Onko oikeudenmukaista, että yksi keskeinen työntekijäliitto voi halutessaan sulkea koko Suomen viennin? Onko oikeudenmukaista, että yksittäinen työntekijä ei saa tehdä sellaista työsopimusta kuin haluaa, tai sopia omaa työaikaansa?

Tämän tyyppisten kysymysten kautta kehittyy oikeudenmukaisuuden kokeminen. Jokainen voi miettiä vastauksia omalla tavallaan. Oleellista on tiedon saanti. Mitä enemmän ja mitä oikeampaa tietoa yhteiskunnan jäsenet saavat, sitä paremmin he pystyvät myös harkitsemaan oikeudenmukaisuuden olemassaoloa ja sellaisen kokemista. Jos tietoa on vähän tietoa tai se on virheellistä tietoa, johtaa tunteeseen perustuvaan, nopeaan ja ei-analyyttiseen päätökseen. Tällöin voi yhteiskunnan jäsen kokea tulevansa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, laajassa mielessä, vaikka ei paremman tiedon varassa ja asiaa enemmän mietittyään näin ajattelisikaan tai olisi alun alkaenkaan ajatellut.

Oikeudenmukaisuuden kokemista voidaan kohentaa luonnollisesti toimimalla moraalisemmin ja oikeudenmukaisemmalla tavalla. Oikeudenmukaisuuden kokemista voidaan myös lisätä avoimella ja luotettavalla tiedolla. Tässä suhteessa ns. media on avainasemassa. Sen tulee levittää aitoa ja rehellistä tietoa asioista, vaikka ne olisivat vaikeita tai jopa kipeältä tuntuvia. Toinen tärkeä tekijä tiedonjakamisessa on se, että jokainen voi kyseenalaista avoimesti esitetyn ja julkaistun tiedon. Mitään ennakkosensuuria eikä itsesensuuria ei saa ilmetä. On jopa kannustettava eri välineiden kautta toteutuvaa julkaistujen tietojen kyseenalaistamista ja palkittava urheuden ansiomitalilla jokainen, joka uskaltaa kyseenalaistaa erilaisia näkemyksiä ja jopa tietoja.