tiistai 18. huhtikuuta 2017

Voi Eurooppa parka!

Yllä oleva parahdus pääsi suustani tutkittuani eri talousmahtien mahdollisuuksia hieman pitemmällä aikavälillä, vuoteen 2040 saakka eli siis hieman yli kahdenkymmenen vuoden päähän.

Tosin tarkasteluni on pelkästään numeraalinen ja määrällinen. Perusteena käytin lisäksi historiallisia tietoja eli talousmahtien kehittymistä vuodesta 1990 vuoteen 2015. Siis suurin piirtein vastaavan pituista ajanjaksoa.

Talousmahteina mukana tarkastelussa:
- Pohjois-Amerikka eli USA, Kanada ja Meksiko
- Euroopan unioni ilman Iso-Britanniaa
- Kiinan, Intian, Venäjän ja Japanin muodostama yhteenliittymän.

Perusteluina jaottelulle se, että Pohjois-Amerikka muodostaa selkeän maantieteellisen ja taloudellisen kokonaisuuden, jonka tukena ovat suhteellisen suuri väestöpohja ja mahtavat luonnonvarat.

Euroopan unioni on jo taloudellinen yhteenliittymä, josta kovaa vauhtia taotaan liittovaltiota.

Kolmas talousmahti syntynee, kun kiinalaiset haluavat toteuttaa taloudellisen voimansa myös poliittiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi maailman tasolla tilanne on selkeästi Aasiaa suosiva, joten maailman taloudellinen painopiste siirtyy joka tapauksessa Aasiaan. Kiina jo nyt maailman suurimpana taloutena vain vahvistaa otettaan. Kiinalaiset toimivat riittävän pitkäjänteisesti ja käytännöllisesti, että mahdolliset vanhat kiistat painetaan unholaan ja synnytetään uusi maailmanpolitiikan vahvin toimija. (Nämä ovat otatteluja, mutta lienevät varteenotettavia)

Näiden kokonaisuuksien taloudellinen kehitys vuodesta 1990 vuoteen 2015 on seuraavanlainen:

Talousmahti
1990
miljardi USD
2015
miljardi USD
Muutos %
Väestö miljoonia vuonna 2015
Pohjois-Amerikka
11.200
20.600
84
470
EU
10.400
15.700
51
438
KIVJ
10.100
34.400
240
2.900

Kuten taulukko osoittaa, EU on ollut maailmantalouden sairas mies (vai pitääkö sanoa henkilö) jo pitemmän aikaa. Valoa ei ole tullut talouselämään sen enempää unionin rahaliitosta kuin uusien vireiden voimien tuottamisestakaan Eurooppaan.

Jos käytetään lähtökohtana ns. business as usual -tekniikkaa ja projisioidaan talousmahtiosuus vuoteen 2040 eli käyttämällä toteutunutta, taulukon osoittamaa muutosprosenttia, niin saamme, että

1. vuonna 2040 KIVJ:n BKT olisi yhteensä 117 biljoonaa USD
2. Pohjois-Amerikan BKT olisi yhteensä 38 biljoonaa USD
3. EU:n BKT olisi puolestaan vain 24 biljoonaa USD. EU:ta heikentää selvästi UK:n irtoaminen. UK:n talous on kehittynyt selvästi EU:n keskimääräistä paremmin tarkastelujakson 1990 - 2015 aikana.
4. Nämä kolme suurta talousmahtia muodostavat edelleen kaksi kolmasosaa maapallon koko taloudesta (kuten tilanne oli vuonna 1990 ja vuonna 2015)

Kun vielä katsoo näiden talousmahtien väestöpohjaa, ei voi muuta kuin parahtaa että "Voi Eurooppa parka!".

EU:lla ( myös Pohjois-Amerikalla)on oikeastaan vain kaksi toivetta, jotka se voi mielestäni esittää valitsemalleen korkeammalla voimalle ja ne ovat

1. Kiinan ja Intian talouskasvu hidastuu murto-osaan aikaisemmasta keskimäärin 7-8 %:n kasvuvauhdista ja samalla Venäjä ja Japani pysyvät siinä kuopassa, missä ne ovat viime vuodet olleet.

JA/TAI

2. Kiina ei missään tapauksessa hiffaa tässä esitettyä talousmahtivaihtoehtoa vaan keskittyy vain omaan talouteensa ja toimintaansa.

Valitettavasti molemmat toiveet tuntuvat tuuleen huutelulta. Kiinalaiset ovat aivan liian viisaita, käytännönläheisiä sekä pitkäjänteisesti toimivia etteivät olisi huomanneet tätä vaihtoehtoa. Kiinan ja Intian valtavat kotimarkkinat pitävät vielä huolen siitä, että talouskasvu ei hidastu kohdan 1 toiveen mukaiseksi.

Kolmas toive tai vaihtoehto, joka sekä EU:lla että Pohjois-Amerikalla on, olisi se, että molemmat maat eli Kiina ja Intia alkaisivat hajota kansallisiin, uskonnollisiin ja etnisiin osiinsa. Tällöin voisikin olla ison Kiinan ja Intian sijaan 10–20 pienempää maata, joiden kohtaaminen olisi helpompaa.


KIVJ puolestaan seuraa katseellaan, kun EU ja Pohjois-Amerikka tekevät itsensä tehottomaksi ja toimimattomaksi erilaisilla toimenpiteillä ja keskinäisillä riitelyillä liittyvät ne sitten vapaaseen liikkuvuuteen, maahanmuuttoon, suhtautumiseen UK:n eroon tai Turkkiin sekä siihen kuka saa käydä missäkin WC:ssä tai mikä kenenkin sukupuoli on tai montako niitä on jne. 


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Ovatko työsuhteet myllerryksessä?

Harva se päivä joku esittää väitteitä siitä, että Suomessa syntyy nykyisin vain ns. epätyypillisiä työsuhteita. Näitä väitteitä esittävät tavalliset Matti Meikäläiset, ja tulevatpa ne usein esiin viisaiden päättäjiemmekin puheissa. Poliittisille toimijoille, varsinkin oppositiossa oleville, aihe on sangen herkullinen, koska siinä liikutaan hyvin tunnevaltaisessa tilanteessa. Epätyypillisinä työsuhteina voidaan pitää sekä määräaikaisia että osa-aikaisia työsuhteita.

Mitä tosiasiat sanovat tästä asiasta?

Tarkastelemalla tilastokeskuksen tietoja sekä vuodelta 2005 että vuodelta 2016 selviää, että
1. määräaikaisia työsuhteita vuonna 2016 oli 15,8 % kaikista työsuhteista.
2. Vastaava luku vuonna 2005 oli 16,5 %.

Siispä määräaikaisten työsuhteiden osuus on laskenut vuodesta 2005 vuoteen 2016 hieman alle prosenttiyksiköllä. EI SIIS LISÄÄNTYNYT VAAN VÄHENTYNYT.

Tarkastelemalla määräaikaisten työsuhteiden jaottelua akselilla yksityissektori- julkinen sektori, selviää, että
1. vuonna 2016 julkisen sektorin työsuhteista määräaikaisia oli 21,5 %, kun määrä vuonna 2005 oli peräti 23,8 %.
2. Yksityisen sektorin osalta määräaikaisten työsuhteiden määrä oli sekä vuonna 2016 että vuonna 2005 hieman yli 13 %.

Osa-aikaisten työsuhteiden määrä vuonna 2016 oli 15,3 %, kun vastaava määrä vuonna 2005 oli 13,1 %.


Johtopäätöksenä voidaan todeta, että osa-aikaisten työntekijöiden määrä on kasvanut noin 40.000 osa-aikaisella työntekijällä vuodesta 2005 vuoteen 2016. Määräaikaisten työntekijöiden määrä on puolestaan laskenut noin 15.000 työntekijällä.

Tällä yhdentoista vuoden jaksolla epätyypilliset työsuhteet ovat lisääntyneet hieman alle 20.000, kun otetaan huomioon myös lievä kasvu työsuhteiden koko määrässä.

Olen sitä mieltä, että näin pieni muutos (suhteellisesti alle yhden prosentin muutos) ei anna oikeutta millekään taholle mekastaa sillä, että

- työsuhteet ovat nyt myllerryksessä
- meillä Suomessa tehdään vain epätyypillisiä työsopimuksia
- täytyy säännöksillä jollain tavalla korjata tilannetta.


Lisäksi on hyvä huomata, että määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet osuvat osittain päällekkäin, koska joillakin työntekijöillä on määräaikainen työsopimus alle ns. täyden työajan.

Kun tarkastellaan jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien määriä sekä vuonna 2016 että vuonna 2005, huomaamme, että heidän lukumääränsä on suurin piirtein sama eli noin 1.550. 000 työntekijää.


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Onko meillä liian vähän työntekijöitä?

Vuosikaudet Suomessa on esitetty, että maatamme uhkaa työntarjontavaje (työvoimapula) jos mitään ei tehdä. Se, mitä halutaan tehdä, on hankkia uusia asukkaita maahamme ja saada heistä työntarjontavajeen paikkaajia.

Onko tämä totta? Kuten usein, myös tähän kysymykseen voi vastata, että on ja ei ole.

Tarkastellaanpa Suomen ja muutaman muun Euroopan maan
- työllisten osuutta koko populaatiosta JA
- koko työvoiman osuutta koko populaatiosta.

Maa
Työllisten osuus %
Koko työvoiman osuus %
Sveitsi
59
62
Uusi-Seelanti
51
54
Norja
51
53
Alankomaat
50
53
Ruotsi
49
54
Itävalta
48
51
Tanska
48
53
Suomi
45
49

Suomessa työllisten osuus koko populaatiosta on selkeästi alhaisin (45 %). Muissa Euroopan maissa työllisten osuus koko väestöstä on 50 %:n molemmin puolin. Sveitsi menee ihan omassa luokassaan.

Jos meillä olisi sama työllisten osuus kuin esimerkiksi Alankomaissa, meillä olisi 270.000 työllistä enemmän kuin nyt on.

Toinen tosiasia, joka luvuista selviää, on se, että meillä työvoimaan kuuluvien osuus on selvästi muita maita pienempi. Tässäkin on ero lähes kaikkiin maihin nähden useita prosenttiyksiköitä. Selvennyksen vuoksi, vaikka Suomessa kaikki työvoimaan laskettavat olisivat työssä, niin meidän työllistemme osuus koko väestöstä vastaisi vain Ruotsin nykyistä työllisten osuutta.

Näiden kahden tuleman osalta alun kysymykseen voi vastata, että meillä on liikaa työntekijöitä, koska meillä on muita korkeampi työttömyys (kahden sarakkeen erotus kertoo työttömyyden määrän koko väestöön suhteutettuna).

Toinen aivan yhtä hyvä vastaus on, että meillä on Suomessa liian vähän työntekijöitä eli työvoimaan kuuluvia, koska Suomen työvoiman osuus koko väestöstä laskettuna on selvästi muita maita alhaisempi. Muut taulukon maat ovat pärjänneet talouskilpailussa Suomea selvästi paremmin viimeisen 10 vuoden aikana.

Jälkimmäinen seikka johtaa tulevaisuudessa todennäköisesti hankalaan tilanteeseen, koska Suomessa työvoimaan kuuluvien kehitys vuoteen 2030 mennessä on näistä tarkastelluista maista selvästi alhaisin. Ero on pääasiassa 3-5 prosenttiyksikköä koko väestömäärästä laskettuna. Esimerkiksi kolmen prosenttiyksikön ero tarkoittaa sitä, että Suomessa on noin 170.000–180.000 työntekijää vähemmän kuin olisi jos työvoimaan kuuluvien osuus olisi tuon 3 % korkeampi.

Työvoiman määrästä voi siis tulla taloudellisen kasvun este. Tässä viisaat päättäjämme, jotka asiaa ovat esiin tuoneet, ovat aivan oikeassa.

Mitä sitten voimme tehdä korjataksemme työvoiman tarjontavajeen?

1. Kasvatamme työvoiman määrää, ainut nopea tapa on maahanmuutto
2. Nostamme työn tuottavuutta, jolloin tärkeimmät keinot ovat koulutus, tutkimus, tuotekehitys, tuottavuutta lisäävät investoinnit( automaatio,  digitalisaatio, tekoäly, 3D jne.)
3. Pidennämme työntekoaikaa, sekä vuosittain että koko työuran aikana.
4. Haemme työvoiman ulkopuolella olevista ryhmistä osan takaisin työvoimaan. Onko masennuksen takia työkyvyttömäksi jäänyt alle 30-vuotias henkilö koko loppuikänsä työvoiman ulkopuolella jne.? Sama koskee kaikkia muitakin työvoiman ulkopuolella olevia eri ryhmiä. (Tämä lienee poliittisesti mahdotonta Suomessa, joten jätän sen käsittelyn tähän)

Kohta 1 tuo mukanaan yhteiskunnallisia sopeutumishaasteita.
Kohta 2 on erittäin haastava sen vuoksi, että suomalaisen talouden työn tuottavuus on kasvanut vain 4 % viimeisen lähes kymmenen vuoden aikana. Taloutemme rakenne on vielä siirtynyt sellaiseen palvelulliseen ulottuvuuteen, jossa työn tuottavuuden kasvu on huomattavan vaativaa. Jos tämä ei muutu, ei meillä liene muita mahdollisuuksia kuin kohdan 3 mukainen työntekoajan pidentäminen.

Kukaan tuskin pitää vaihtoehdosta 3, vaikka sen suhteen on toimittukin. Joka tapauksessa senkin tuoma helpotus on väliaikainen. Ainut kestävä vaihtoehto on vaihtoehto 2 eli työn tuottavuuden kasvattaminen.