sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

EU = Uusi Rooma

EU:n tulevaisuus vaikuttaa globaalisti katsottuna melkoiselta kysymysmerkiltä.

Uhkia ovat haluttomuus täyden liittovaltiomallin luomiseen ja toteuttamiseen sekä väestön vanheneminen ja väheneminen, mikä ilman lisäponnistuksia johtaa pitkän aikavälin talousongelmiin. Ilman nykyisen tasoista maahanmuuttoa EU:n väestömäärä vähenee voimakkaasti.

Vaikka on todennäköistä, että talouskasvuun ja talouden turvaamiseen ei välttämättä tarvita kovin suuria väestölisäyksiä millään alueella, niin talousalueen kokonaisasukasmäärällä on vaikutus suuralueen merkitykseen sekä houkuttelevana markkina-alueena että globaalitason toimijana.

EU:n väestömäärän kehitys ilman suurta maahanmuuttoa on melko vaisua. Väestön kokonaismäärä on nykyisellä kasvuvauhdilla vain reilut 500 miljoonaa vuonna 2050. Jos Britannia pysyisi EU:n jäsenenä, olisi väestömäärä 65–70 miljoonaa suurempi.

Kun vastaavana ajankohtana on Kiinan väestömäärä noin 1,6 miljardia asukasta, Intian reilut 1,8 miljardia asukasta sekä Etelä-Amerikan noin 900 miljoonaa, niin EU:n merkitys ainakin tällä tekijällä mitattuna alkaa globaalitasolla olla melko vähäinen.

Vaikka Pohjois-Amerikan väestömäärä on vuonna 2050 noin 460 miljoonaa, siis selvästi EU:ta pienempi, niin Meksiko ja Väli-Amerikka sekä iso osa Etelä- Amerikan populaatiosta on aivan vieressä, joten Amerikoiden kokonaisuus ylittää selvästi EU:n kaikin tavoin.

Kun katsotaan talouden kehitystä vuodesta 1990 vuoteen 2015, niin BKT/asukas on eri suuralueilla kasvanut seuraavaa vauhtia (laskettu ostovoimakorjattuina ja vuoden 2011 rahanarvossa):

EU 43 %
Kiina  790 %
Intia    220 %
Pohjois-Amerikka 42 %
Etelä-Amerikka 47 %
Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka 58 %

EU:n taloudellinen kehitys 25 vuoden aikana ei ole riittänyt Kiinan, Intian, Etelä-Amerikan eikä Lähi- Idän ja Pohjois-Afrikan vauhdille. Suurin selittäjä on tietysti näiden muiden alueiden alhainen lähtötaso. Pohjois-Amerikka on kulkenut samaa tasoa kuin EU, mutta Pohjois-Amerikan BKT/asukas on USD:ssa mitattuna noin 46 % korkeampi kuin EU:ssa vuonna 2015, joten Pohjois-Amerikka on selvästi EU:ta paremmassa tilanteessa.

Jos EU haluaa olla vaikuttaja maailmanpolitiikassa, on sen kyettävä saamaan taloudellinen tuotoksensa kehittymään riittävästi, jotta sillä on taloudellista ja muutakin painoarvoa vielä vuonna 2050. Jos edellä olevat suhteellisen suuret kasvuerot jatkuvat, pienenee EU:n merkitys globaalissa taloudessa todella paljon vuoteen 2050 mennessä. Näin tapahtuu, vaikka muiden suuralueiden kasvuvauhti puolittuisi.

Jos samalla myös väestömäärällinen kehitys taantuu, niin EU menettää myös tätä kautta kiinnostavuuttaan globaalitalouden toimijana.

Mitä siis EU voisi tehdä, joka voisi kääntää merkittävästi suunnan vuoteen 2050 mennessä?

Olisiko aihetta pohtia Uuden Rooman vaihtoehtoa, jossa

Lähi-Idän maat ja Pohjois-Afrikan maat olisivat EU:n jäseniä?
 
Tällöin EU:n väestömäärä olisi ollut vuonna 2015 ollut 930 miljoonaa ja vuonna 2050 olisi väestömäärä jo 1,2 miljardia. Lisäksi viimeisten 25 vuoden aikana mainittu alue on kehittynyt selvästi EU:ta paremmin tällä talouden mittarilla laskettuna.

Tämä ’Uusi Rooma’ -alue olisi jonkin verran suurempi kuin Rooman valtakunta laajimmillaan.

EU olisi selvästi suurin taloudellinen suuralue jo vuoden 2015 ostovoimakorjatulla BKT:lla mitattuna, sillä koko talouden BKT olisi ollut suuralueilla:

                       miljardia USD
EU                           25.600 
Kiina                        18.600 
Pohjois- Amerikka   18.500

Tällä ’Uusi Rooma’ EU:lla olisi laaja väestöpohja ja lähtökohtaisesti kohtuullinen kasvuvauhti ja ainakin riittävästi nuorta työvoimavarantoa.


Edellisessä kirjoituksessa esiintuomani mahdollinen ongelma erilaisista arvoista ja asenteista ratkaistaisiin samoin kuin Rooman valtakunnassa aikoinaan ratkaistiin:

Annetaan kunkin harjoittaa omaa uskontoaan ja soveltaa paikallisesti omia sääntöjään, kunhan maksavat veroa keisarille (- anteeksi - Merkelille).

Tämä ’Uusi Rooma’ EU-asenne voisi myös ratkaista sen älyttömän byrokratian ja säädösviidakon, jonka nykyinen EU on itselleen kehittänyt.

Lisäperusteina ’Uusi Rooma’ EU:lle mm.:

- Hyvin toteutettu ’Uusi Rooma’ EU vähentää näiltä alueilta tulevaa muuttoliikettä, koska talouden toimintaa voidaan jakaa koko EU:n alueelle.
- ’Uusi Rooma’ EU saisi sisämarkkinoilleen kaikki alueella olevat luonnonvarat.
Eteläraja ja Kaakkoisraja toimivat myös puskurina etelästä ja kaakosta tulevalle muulle muuttoliikkeelle.
- EU on kiitelty rauhanprojekti, joten nyt sitä rauhaa voidaan viedä vielä uusille EU-alueille ja tätä kautta EU voisi saada hienoja tunnustuksia ja palkintoja.

Jos EU ei toimi, sille alkaa auringonlaskun aika kuten kiinalainen sananlasku toteaa:
”Kun pienet miehet (naiset) alkavat heittää pitkiä varjoja, se merkitsee, että aurinko on laskemassa.”

De Gaulle sanoi aikanaan, kun häneltä kysyttiin keitä EU:hun Brysseliin tulee lähettää:
”Lähettäkää sinne tyhmimmät.”

Keijo Korhosen mukaan ainakin Suomessa on hänen ohjettaan hyvin noudatettu.




Lisäkysymys Touko Aallolle

Olet esittänyt voimakkaita vaatimuksia siitä, että koulutukseen käytettyjä euroja tulee lisätä. Olet sanonut, että tehdyt koulutuseurojen leikkaukset ovat varastamista tulevaisuudesta. Siksi ne tulee perua. Ja vielä sen lisäksi koulutuseuroja tulee lisätä.

Oletko varma, että nykyisin käytössä olevat koulutuseurot ovat oikeassa ja tehokkaassa käytössä?
Osaammeko ja olemmeko osanneet hyödyntää nykyisen euromäärän riittävän hyvin?

Avustan hiukan asian pohdinnassa. Katsomalla Euroopan maiden koulutukseen käyttämiä euroja suhteessa BKT:een saadaan hieman käsitystä kunkin maan koulutuspanostuksesta.

Maa
Koulutusmenot % BKT:sta
Itävalta
5.0
Belgia
6.4
Tanska
7.0
Suomi
6.2
Saksa
4.2
Alankomaat
5.4
Norja
5.5
Ruotsi
6.5
Sveitsi
5.8

Taulukon luvuista huomaa, että Suomi sijoittuu varsin hyvin vertailussa Euroopan maihin koulutusmenojen suhteen. Vain Tanska, Ruotsi ja Belgia panostavat Suomea enemmän koulutukseen. Suomen suhteellinen 6,2 % merkitsee reilun 13 miljardin euron koulutuspanostusta. Vaikuttaa melko paljolta.

On hyvä muistaa, että kaikki muut taulukon maat ovat pärjänneet talousvertailussa Suomea selvästi paremmin, minkä olen tuonut esiin jo useissa kirjoituksissa. Muiden maiden BKT/asukas-eurot ovat 10–25 % Suomen vastaavaa lukua korkeammat.

Johtopäätös: Me emme ole osanneet hyödyntää käyttämäämme koulutuspanostusta, ainakaan riittävästi. Tai ainakin muut vertailumaat ovat osanneet hyödyntää omansa paljon tehokkaammin.


Suomen koulutuseuroissa onkin siis vähentämisen varaa. Jos panostaisimme esimerkiksi saman suhteellisen osuuden BKT:sta kuin Alankomaat, voisimme alentaa vuoden 2015 tasolla koulutuseuroja noin 1,7 miljardia euroa. Jos taas puolestaan panostaisimme saman verran kuin Saksa, voisimme alentaa koulutukseen käytettyjä euroja peräti reilut 4 miljardia euroa.


torstai 22. kesäkuuta 2017

Onko Emmanuel Macron liika viisas vai ns. hyödyllinen idiootti?

Hyödyllinen idiootti on poliittisessa kielenkäytössä hyväuskoinen henkilö, joka on saatu houkuteltua kehumaan huonoa hallintoa. Käsitteen on väitetty alun perin olleen Neuvostoliiton johtajan Vladimir Leninin käyttämä nimitys Neuvostoliitolle myötämielisistä ei-kommunisteista. (Wikipedia)

Emmanuel Macron osallistui muslimien iftar-illalliselle, joka järjestettiin paaston päätteeksi. Hän loihe lausumaan järjestäjille:
- Tiedän, että ette ole ainoa ääni, joka Ranskassa edustaa islamia, koska uskontonne ilmenee monimuotoisena ja monien äänien edustamana. Monimuotoisuudelle on annettava tilaa.

Lisäksi Macron korosti, että muslimien osallisuus on tärkeä osa terrorismin ja Isisin vastaista taistoa. Lopuksi Macron sanoi, että ranskalaisten ei tule luulla, että valtio ja islam eivät voisi olla yhteensopivia. Uskon nimissä ei voida uhmata maan lakeja, eivätkä ranskalaiset voi hyljeksiä islamin uskoa, hän totesi.

En ihan tarkkaan oivaltanut kaikkea, mitä Macron tarkoitti puheissaan, mutta kun tarkastelee Pew Research Centerin tutkimusta The World`s Muslims: Religion, politics and society, niin voi olla aikamoinen matka saada sanoista teot.

Mainitun tutkimuksen mukaan maailman eri kolkilta haastatellut muslimit haluavat mm. sharialain voimaan asuinmaassaan seuraavasti:
- Etelä-Aasia  84 %
- Kaakkois-Aasia 77%
- Lähi-Itä  ja Pohjois-Afrikka 74%
- Saharan eteläpuolinen Afrikka 64%

Sharialain kannatus vaihtelee toki maittain, mutta on monessa maassa sangen suurta. Myös omien tuomioistuinten kannatus on merkittävää useissa maissa. Esimerkiksi Egyptissä 94 % ja Afganistanissa 78 % kannattaa sitä, että uskonnolliset tuomarit ratkaisevat perhe- ja omaisuusriidat. Hajonta on tietysti huomattava, mutta silti esimerkiksi suhteellisen maallistuneessa Tunisiassakin 42 % on samaa mieltä. Turkissa oli vastaava luku vain 14 %.

PEW:n mukaan on kuitenkin lohdullista se, että suurehko osa vastaajista oli sitä mieltä, että sharialakia sovellettaisiin vain muslimeihin.

Sen sijaan maallistuneissa länsimaissa voi tulla muslimien kanssa erimielisyyttä siinä, että PEW:n mukaan merkittävä osa vastaajista piti tärkeänä uskomista Jumalaan, joka usko osoittaa henkilön moraaliseksi henkilöksi. Tämän vuoksi ylivoimaisesti suurin osa vastaajista suhtautui sangen kielteisesti esimerkiksi prostituutioon, homouteen, itsemurhaan, avioliiton ulkopuoliseen seksiin, alkoholin juomiseen, aborttiin ja eutanasiaan. Jonkin verran eroja voi myös ilmetä naisten oikeuksien suhteen verrattuna eurooppalaiseen päävirtaukseen.

PEW:n tutkimus on tehty vuonna 2013, joten joitakin muutoksia on varmasti tapahtunut asenteissa. Mutta on erittäin epätodennäköistä, että asenteet olisivat lähentyneet länsimaalaista ajattelua.Vaikuttaa siltä, että suuressa osassa islamilaista maailmaa perusarvot ja asenteet ovat ristiriidassa eurooppalaisten perusarvojen ja asenteiden kanssa. Kuitenkin Eurooppaan tulevat muslimit saapuvat juuri näiltä tutkituilta alueilta ja tutkituista maista.

On siis mielenkiintoista nähdä, miten Emmanuel Macron aikoo yhteen sovittaa Ranskan asukkaiden ja maahantulevien muuttajien arvot ja asenteet. Suurena haasteena on varmasti hänen esittämänsä
turvallisuuden, mutta myös moraalin ja sivistyksen säilyttäminen 
(kuten hän Iltalehden artikkelin mukaan totesi).


keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Muutama kysymys Touko Aallolle

Onnittelut puheenjohtajuudesta!

Olet ehtinyt jo muutaman kerran esittää vaatimuksia siitä, että Suomen kehitysapumäärärahoja olisi kasvatettava. Olet tuonut esiin myös sitä, että tehtyjen vähennysten vuoksi monia hankkeita jää toteuttamatta ja että eri kehitysyhteistyöjärjestöt ovat joutuneet vähentämään henkilöstöään nimenomaan Suomessa.

Tästä juontui mieleeni muutama kysymys Sinulle:

Kysymys 1: Miten Suomessa suomalaisten tekemä työ parantaa kehitysmaiden ihmisten oloja ja hyvinvointia?

Kysymys 2: Oletko tutkinut, miten Suomen aikaisemmin kehitysapuun käyttämät eurot ovat parantaneet kohdemaan ihmisten oloja ja hyvinvointia?

Ensimmäisen kysymyksen osalta löytänet perusteluja näkemyksellesi.

Toisen kysymyksen osalta voinen hieman avustaa. Selvitin Maailmanpankin tiedoista, millä tavoin muutaman Suomelta kehitysapua saaneen ja saavan maan talouden tilanne on muuttunut vuodesta 1990 vuoteen 2015. Yksinkertaistuksen vuoksi käytin tunnuslukuna tavanomaista BKT/asukas määrää. BKT/asukas on USD ostovoimakorjattuina vuoden 2011 tasolla. Taulukossa 1 on esitetty kunkin maan BKT/asukas vuonna 2015 ja taulukossa 2 suhteellinen muutos vuodesta 1990.

Maa
BKT/asukas 2015
Tansania
2.510
Etiopia
1.530
Kenia
2.901
Mosambik
1.120
Nepal
2.312


Maa
Kasvu %
Tansania
70
Etiopia
135
Kenia
22
Mosambik
200
Nepal
95

Kasvuprosentit tuntuvat suomalaisittain hurjilta, mutta esimerkiksi:
- Mauritiuksen BKT/asukas on samana ajanjaksona kasvanut 156 %, ja se oli vuonna 2015 noin 18.900 USD.
- Sri Lankan BKT/asukas on vastaavasti kasvanut 201 % (vuonna 2015 reilut 11.000 USD)
- Thaimaakin on kasvattanut BKT/asukas -määräänsä 131 % (vuonna 2015 noin 15.300 USD)
- Botswana on kasvattanut BKT/asukas-määräänsä 84 % (vuonna 2015 noin 14.900 USD).

Lisäksi voidaan todeta, että Kiina on kasvattanut BKT/asukaslukuaan samalla ajanjaksolla 790 %, ja sen BKT/asukas vuonna 2015 on noin 13.600 USD. Intiakin on kehittynyt merkittävästi ja kasvuprosentti on 226 % ja USD määrä on noin 5.800 USD vuonna 2015.

Edellä läpikäydyn tiedon perusteella voi hieman ihmetellä, ovatko päättäjämme yleensä tietoisia siitä, miten annettu kehitysapu ja annetut kehitysyhteistyömäärärahat hyödyttävät asianomaisen maan kansalaisia. Ainakin Tansania on ollut Suomen kehitysavun kohteena jo 1960-luvulta ja tulokset näyttävät melko heikoilta.

Mielestäni keskeinen kysymys tulevaa ajatellen onkin, ei niinkään se, että lisätään määrärahoja vaan ennemminkin se, miten eurot käytetään. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että aikaisemmin isohko osa niistä on käytetty täysin turhaan kuten esimerkiksi Maailma kylässä -festivaaliin Helsingissä.

Niinpä Hyvä Touko Aalto, olisiko ensin aihetta selvittää mahdollisuudet nykyisin käytettävien eurojen tehokkaampaan käyttöön ja nimenomaan siihen, miten ne palvelevat parhaiten kohdemaan kansalaisia.  Vasta kun tämä on tehty, voi olla järkevää vaatia lisää euroja asianomaiseen tarkoitukseen.

(PS: Tästä on jätetty tarkoituksella pois kriisialueina pidettävät kohdemaat kuten esimerkiksi Afganistan ja Syyria.)


maanantai 19. kesäkuuta 2017

Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät!?

Otsikon iskulauseeseen törmää lähes päivittäin. Sen esittäjät ovat varmaankin vilpittömästi esittämänsä näkemyksen takana. Mutta onko väitteelle todellisuuspohjaa? Pitävätkö väitteet paikkansa?

Katsotaanpa ensin jälkimmäistä osaa eli ovatko köyhät köyhtyneet ja jos ovat, niin kuinka paljon. Tarkastellaan asiaa hieman laajemmin kuin pelkästään Suomen tai EU:n osalta.

Seuraavassa tietoja siitä, miten koko maailmassa on kehittynyt niiden henkilöiden määrä, joiden on elettävä alle 3.10 USD/päivä. Dollarimäärä on ostovoimakorjattu ja vuoden 2011 arvossa.

- Aasian kehitys on ollut sangen vahvasti köyhyyttä vähentävää ja alle 3.10 USD pärjäävien määrä, joka vuonna 1990 oli 84 %,on vähentynyt 22%:iin vuonna 2012.
- Latinalaisessa Amerikassa vähennystä on samalla ajanjaksolla tapahtunut  30 %:sta (vuonna 1990) 12 %:iin vuonna 2012.
- Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on vähennys ollut selkeästi pienempi. Vuonna 1990 oli alle 3.10 USD:lla pärjäävien määrä 74 % ja vuonna 2012 oli määrä 67 %.

Kun tarkastellaan muutamia maita erikseen, saadaan samanlaisia tulemia.

- Kiina on onnistunut erinomaisesti, sillä vuoden 1990 tasosta (89 %) on köyhien osuus laskenut 19 %:iin.
- Indonesiassa vastaavana aikana köyhien suhteellinen osuus on laskenut vuoden 1990 tasolta (85 %) noin 36 %:iin.
- Brasiliassa vastaavasti on vuoden 1990 tasolta (36 %) köyhien osuus laskenut kahdeksaan prosenttiin.
- Intiassakin laskua on ollut merkittävästi, sillä vuoden 1993 tasolta (80 %) on suhteellinen osuus laskenut 58 %:iin vuonna 2011.

Siis: koko maapallon tasolla köyhätkin ovat rikastuneet tai ainakin tulleet vähemmän köyhiksi. Se, että onko tätä tapahtunut riittävässä määrin, on jo kokonaan toinen asia.

Lisätietona vielä, että globaalisti tarkasteltuna BKT/henkilö on kasvanut vuoden 1990 noin 9.000 USD:sta noin14.700 USD: iin vuonna 2015 eli 65 %. Koska köyhien suhteellinen osuus on selvästi laskenut, huolimatta väestönkasvusta, voidaan päätellä, että köyhien lukumääräkin on merkittävästi alentunut vuodesta 1990.


Mikä on tilanne Suomessa?

Suomen osalta ei ole mielekästä käyttää Maailmanpankin yllä esitettyä tulotasoa vaan voimme hyödyntää Tilastokeskuksen tietoja käytettävissä olevasta tulosta tulonsaajaryhmittäin. Seuraava taulukko esittää eri tulonsaajaryhmien käytettävissä olevien tulojen suhteellista muutosta vuodesta 1990 vuoteen 2015 eli kertoo sen, kuinka paljon tulonsaajaryhmän tulot ovat kasvaneet tuolla ajanjaksolla.

Tulonsaajaryhmä
1/10 eli desiili
Tulojen kasvu %
I alin ryhmä
27
V ryhmä
26
VI ryhmä
32
IX ryhmä
44
X suurituloisin ryhmä
73

Kaikkien tulonsaajaryhmien tulot ovat siis kasvaneet. Tosin eniten tuloa saajien ryhmässä tulot ovat kasvaneet voimakkaimmin.  Alimman tulonsaajaryhmän tulot ovat kasvaneet jopa hieman enemmän kuin keskituloisten ryhmän V jäsenten tulot.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa on tilanne seuraava erityisryhmien osalta:

Alle 18-vuotiaiden pienituloisuusaste oli vuonna 2014 Suomessa kaikkien EU-maiden matalin, 10 prosenttia. Myös 65 vuotta täyttäneiden pienituloisuusaste on alle 28 EU-maan keskiarvon, 13,8 prosenttia

Lisäksi:
Pienituloisissa kotitalouksissa asuvien osuus väestöstä oli Suomessa 12,4 prosenttia vuonna 2014. Tuolloin 28 EU-maassa keskimäärin 17,3 prosenttia väestöstä oli pienituloisia

On tärkeää huomata, että pienituloisuuden määritelmä johtaa suhteellisen köyhyyden mittaamiseen, koska

Pienituloisiksi katsotaan kaikki henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä oleva rahatulo kulutusyksikköä kohden on alle 60 prosenttia kansallisesta keskitulosta. Pienituloisuuden euromääräinen raja siis vaihtelee maittain. Suomessa se oli noin 1 190 euroa kuukaudessa yhden hengen taloudessa vuonna 2014.

Kun tulostaso nousee, kasvaa yleensä myös keskitulo, joten pienituloisuus on EU-maissa suhteellista. Sen sijaan Maailmanpankin mittari on absoluuttinen mittari ja osoittaa selkeästi köyhyyttä tai pienituloisuutta.


Kysymys ikihirveille puolueille, jotka jatkuvasti puhuvat siitä, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät:

Missä ovat faktat?

Se, että rikkaat rikastuvat, on tosiasia, koska käytettävissä oleva tieto tukee tätä. Sen sijaan mikään ei tue sitä väitettä, että köyhät köyhtyvät. Tämä tuli selvästi esiin edellä.

Se, että toisten tulot kasvavat enemmän kuin minun, ei tarkoita minun köyhtymistäni, jos tuloni kerran kasvavat. Se voi tarkoittaa minun suhteellisen asemani heikkenemistäni näihin tulojaan kasvattaviin nähden.

Tietysti jollain epä-älyllisellä keikauksella asia voidaan saada näyttämään siltä, varsinkin jos oma ideaali on se, että kaikki ovat yhtä köyhiä eli tasa-arvoisia.


Vaikuttaakin siltä, että otsikon hokema on vain poliittiseen tarkoitukseen etsitty iskulause, joka oikeuttaa näiden pahojen, tulojaan kasvattavien roistojen lisäverotukseen. Kun saadaan suuri massa ottamaan tämä hokema itselleen ja toistamaan sitä riittävästi, niin eiköhän taas saada mukavasti lisäveroja aikaan.

Näiden henkilöiden, jotka esittävät vakavissaan, että rikkailla on aina vaan varaa maksaa lisää ja nostetaan rikkaiden verotusta, olisi hyvä ottaa huomioon lausahdus, jonka eräs viisas henkilö kerran sanoi:

”Sakko on eräänlainen vero siitä, että on tehnyt väärin, esimerkiksi ajanut ylinopeutta. Vero on eräänlainen sakko siitä, että on tehnyt oikein, esimerkiksi tienannut omalla työllään euroja.”



torstai 15. kesäkuuta 2017

Voi meitä onnenpekkoja

Hallituskriisi tuli ja meni kaikkine kuohuineen. Viisaat hallitusherrat ja -rouvat voivat jatkaa (ainakin omasta mielestään) erinomaista työtään ja saada Suomi nousuun.

Hallitus korostaa joka käänteessä, että kaikki kasvaa, minkä pitääkin kasvaa ja kaikki vähenee, minkä pitääkin aleta.

Talous kasvaa kohisten ja vientikin on piristynyt.

Työttömyys vähenee.

Kaikki on reilassa ja kaikki hyvä nimenomaan tämän hallituksen ansiota.

Hallituksella lieneekin asiassa osansa, ei oteta heiltä pois ainakaan tässä vaiheessa kunniaa.

Mutta, mistä he ja muutkin ovat innostuneet? Ilonaihe on siinä, että BKT vaikuttaa kasvavan 2,5–3,0 prosentin kasvuvauhtia, mikä tietysti onkin suomalaisen mittapuun mukaan hyvä. Tosin onhan 2000-luvulla nähty yhtä hyviä kasvulukuja useampanakin vuotena.

Sama hype on tarttunut myös moneen muuhunkin tahoon kuin hallitukseen, esimerkiksi oppositioon ja ay-liikkeeseen. Tässä on suuri riski, että menetämme taas malttimme ja itse tuhoamme alkaneen kasvun tai ainakin hidastamme sitä. Se käy helposti: meidän ei tarvitse muuta kuin kuvitella, että ihanan maamme talous on jälleen kunnossa, suuri osa tehdyistä ns. leikkauksista voidaan perua ja palkkoja voidaan taas roimasti korottaa ostovoiman kasvattamiseksi.

Alkaa muistuttaa aikoja 2000-luvun alkupuolella, kun keskusteltiin lähes pelkästään siitä, kuinka paljon meillä on jakovaraa. Se jakovara nähtiin.

Onko kaikki sitten kunnossa?

Kun asiaa tarkastelee asiaa BKT-lukujen valossa, niin tänä vuonna tuskin pääsemme bruttokansantuotteessa vuoden 2008 tasolle reaalihinnoin laskettuna. Vuoden 2008 BKT oli vuoden 2010 viitehinnoilla laskettuna yhteensä198 miljardia euroa. Vuoden 2017 BKT tullee olemaan samassa rahanarvossa laskettuna hieman alhaisempi, ehkä noin 195–197 miljardia euroa.

Vielä ikävämpi uutinen on se, että kun pohtii paljonko BKT olisi ollut vuonna 2017, jos keskimääräinen kasvu olisi ollut 1,5 % / vuosi ja vastaus on, että

se olisi ollut noin 225 miljardia euroa vuoden 2010 hintatasolla.

Eroa siis tuohon hyvään kasvutilanteeseen on reilut 25 miljardia euroa ja lähes 14 %, kun lasketaan tuosta vuonna 2017 toteutuvasta BKT:sta.

Ikävin puoli asiassa on se, että julkinen valta rakentaa oman toimintakokonaisuutensa aina paremman kehityksen mukaisena eli tavoitteellisen tai kuvitteellisen BKT-arvion mukaan. Julkinen valta toimii siis yleensä talousharhan perusteella. Tämä julkisen vallan talousharha on johtanut siihen, että meillä on selkeästi liian suuri julkinen sektori talouden kokoon nähden.

Toinen ikävä puoli on se, että julkinen valta ei kykene sopeuttamaan toimintakokonaisuuttaan talouden reunaehtoihin, vaikka on selkeästi nähtävissä, että eletään yli tulojen ja jopa yli varojen.

Kolmas ikävä puoli on se, että nyt näyttää alkavan poliittinen kilpalaulanta siitä, kuka ja miten voisi jakaa eniten varoja ja etuuksia eri tahoille.

Neljäs ikävä puoli on se, että kuten edellä osoitettiin, meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jakaa yhtään mitään, koska nykyinen julkisen sektorin toimintakokonaisuus on jo aivan liian suuri.

Jos talouskasvumme olisi ollut vuodesta 2008 lähtien keskimäärin 1,5 % vuosittain ja olisimme saavuttaneet tuon kansantalouden hillotolpan, voisimme todeta, että julkinen sektorimme olisi suurin piirtein oikeankokoinen. Mutta kun ei niin ei.

Meidän kannattaa olla todella tyytyväisiä, että taloutemme alkaa toipua, mutta miten pidetään huolta siitä, että meille ei tule uutta menetettyä vuosikymmentä kuten nyt kävi.

Menetetyn vuosikymmenen perussyistä oltaneen varmasti samaa mieltä, mutta suurimman osan taloutemme matelemisesta aiheutimme kuitenkin aivan itse omalla tekemättömyydellämme. 



torstai 8. kesäkuuta 2017

Voi meitä typeryksiä II

Jatkan hieman edellisen kirjoitukseni aihepiiristä.

CO2-päästöjen kokonaismääristä löytyy yllätys, kun katsotaan maakohtaisia tietoja. Me EU:ssa olemme pahoillamme siitä, että juuri ME pilaamme koko planeetan ja olemme suuri syyllinen esimerkiksi CO2-päästöihin.

Asia ei nyt ole aivan näin.

Seuraavassa taulukossa on viiden suurimman maan CO2-päästöt ilman EU-kokonaisuutta.

Maa
CO2-päästöt miljardia tonnia
Kiina
10.2
USA
5.1
Intia
2.0
Venäjä
1.8
Japani
1.2
EU-kuusikko
2.4

EU-kuusikkoon kuuluvat: Saksa, UK, Italia, Ranska, Puola ja Alankomaat. Näissä kuudessa maassa asuu yhteensä noin 330 miljoonaa ihmistä, saman verran kuin USA:ssa ja kaksi ja puoli kertaa Japanin asukasluku.

Koko maailman CO2-päästöt olivat noin 36 miljardia tonnia, joten taulukon maat päästivät taivaalle yhteensä noin 64 % kaikista CO2-päästöistä. Suomen osuus ilmastonsaastutuksesta on noin 0,05 miljardia tonnia eli noin 50 miljoonaa tonnia.  Suomen vaikutus lienee hieman suurempi kuin kaikkien kiinalaisten yhteinen haukotus tuo tullessaan ilmakehään, jos asian leikillisesti ilmaisee.

Nyt kun EU alkaa kurittaa itseään lähes masokistisella raivolla ja vähentää omia päästöjään, niin

1. Jos EU-kuusikko lopettaa kokonaan fossiilisten polttoaineiden käyttämisen, se vähentää maapallon tason päästöjä vain hieman alle 7 %.

2. Jos kehittyvä kymmenikkö (Brasilia, Etelä-Korea, Etelä- Afrikka, Indonesia, Intia, Kiina, Meksiko, Thaimaa, Turkki ja Venäjä), joiden CO2- päästöt olivat yhteensä runsaat 17 miljardia tonnia, lisäävät omia päästöjään esimerkiksi15 %:lla, menee koko planeetan tasolla EU-kuusikon uhraus hukkaan. Lisäevästyksenä vielä tieto, että vuodesta 1990 vuoteen 2013 kasvoivat Intian CO2-päästöt noin kolminkertaisiksi ja Kiinan päästöt yli nelinkertaisiksi. Vertailun vuoksi voin todeta, että USA:n CO2-päästöt ovat samana aikana kasvaneet vain reilut 7 %.

Tässä esitettyjen lukujen tarkoituksena on osoittaa se, että olemme joko ylifiksuja tai todella typeriä. Fiksuja olemme, jos olemme varmoja, että ihmisen toiminta joko yksin tai yhdessä muiden tekijöiden kanssa vaikuttaa ilmaston muuttumiseen ja vieläpä haitallisesti. Lisäksi meidän on oltava riittävän varmoja siitä, että valitsemamme keinot ovat oikeat.

Typeryksiä olemme, mikäli ilmaston muutos ja sen seuraukset tulevat meistä huolimatta ja/tai valitsemamme keinot ovat erheelliset.

Typeryksiä olemme myös, jos valitut menettelytavat eivät ole riittävän tasapainoisia maailman mittakaavassa eli mikäli valitut keinot vaikuttavat kielteisesti isoon osaan teollistunutta maailmaa.

Voihan olla niinkin, että olemme fiksuja, kun ilmastonmuutoksen varjolla toteutamme yhden historian merkittävimmistä kansainvälisistä tulonjaoista. Joidenkin mielestä meidän teollisuusmaiden kansalaisten on vuoro maksaa ja kehittyvien maiden olla saajapuolella. Saammehan ainakin hyvän ihmisen leiman.

Joidenkin toisten mielestä tasapainoisempi kehittäminen voisi olla paikallaan.

Planeetan tasolla joka tapauksessa asian ratkaisee se, miten Kiina, Intia ja muut kehittyvät taloudet saavat CO2-päästönsä kuriin.

Siispä, jos seurataan CO2-päästöjen kehitystä koko planeetan tasolla, kannattaa nimenomaan seurata esittämääni kymmenikköä ja ehkäpä USA:ta. Näiden kavereiden toiminnasta asia riippuu.