keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Onko meillä turhan paljon rahaa?

Tutkailin Ajatuspaja Liberan raporttia Kultaiset kahleet, jossa käsitellään kansalaisyhteiskuntaa ja sen osana järjestöjen rahoitusta.

Järjestöjen ja yhdistysten yhteiskunnallista roolia voidaan tietysti painottaa ja arvioida monella tavalla. Eräs tapa on ajatella, että järjestöjen on tarkoitus antaa kansalaisille mahdollisuus sellaiseen omaehtoiseen toimintaan, joka on tärkeää kansalaisten kannalta ja jota julkinen valta (valtio ja kunnat) eivät tuota. Järjestöt siis tuottavat sellaisia palveluita ja mahdollisesti tuotteita, joita markkinat eivät jostain syystä tuota.

Jos kansalaiset kokevat toiminnan tärkeänä, he pitävät huolta siitä, että toimintaan saadaan myös euroja joko jäsenmaksujen tai lahjoitusten kautta. Jos järjestötoiminnan omaehtoisuus halutaan turvata, tulisi julkiselta vallalta saatavan euromäärän olla erittäin vähäinen tai ainakin toiminnan koko volyymiin nähden vähäinen.

Mikäli järjestöjen toiminta riippuu suuressa määrin julkisen vallan euroista, johtaa se helposti siihen, että järjestöjen voimavaroista (sekä euroista, ajankäytöstä että muustakin) menee lobbaukseen. Järjestöt siis käyttävät voimavarojaan saadakseen lisää euroja julkiselta vallalta.

Onko meillä turhan paljon rahaa?

Tämä kysymys herää todella voimakkaana, kun katsotaan, mihin tarkoituksiin euroja on avustuksina annettu. Seuraava taulukko esittää pientä osaa myönnetyistä tuista/avustuksista:

Vapaaehtoispohjaisen tukihenkilö-verkoston toimintaan ja koordinointiin haja-asutusalueilla asuville ihmisille
159 000

Maaseudun terveys- ja
lomahuolto ry
Sisäilmasta sairastuneiden
ihmisten tukemiseen ja tiedottamiseen
89 000

Homepakolaiset ry
Syrjäytyneiden kiinalaisten tukemiseen
ja heidän palveluohjaamiseen
oikeiden viranomaisten luo
95 000

Suomen kiinalaisten
allianssi ska ry
Eläinavusteisen vapaaehtoistyöskentelyn
kehittämiseen ja koordinointiin
82 000
Suomen karva-kaverit
Ikäihmisten tietotekniikkataitojen
kehittämiseen vertaisohjauksen
avulla Pohjois-Karjalan alueella
80 000
Joen severi ry
Nuorten työllistymisen edistämiseen
sosiaali- ja terveysalalle toteuttamaan ikäihmisten virkistystoimintaa
80 000
Intopajat ry
Työttömän nuorten palkkaamiseen
oppisopimuksella järjestön
yleishyödyllisiin työtehtäviin
26 000

Vaihtoehtoisen ammatti-koulutuksen kannatusyhdistys
sovinto ry
Kylätalon päivä-, virike- ja tukitoimintaan Jämsän seudun asukkaille
91 000
Emppis ry
Vapaaehtoisten tiepalvelumiesten sekä muiden vapepa-toimintaan osallistuvien jäsenten kouluttamiseen ja varusteluun
30 000
Autoliitto ry
Yli 60-vuotiaiden marttojen
toimintakyvyn lisäämiseen sukupolvien
välistä yhteisöllisyyttä hyödyntäen
50 000
Keski-Suomen Martat ry
Venäläisen kulttuurin edistäminen,
kotouttaminen
850 000
Cultura-säätiö
Sosiaalidemokraattinen
lastenjärjestö
647 000

Nuorten Kotkien Keskusliitto
– Unga Örnars centralförbund  NKK ry
Keskustalainen lastenjärjestö
425 000
Vesaisten Keskusliitto ry
Vasemmistoliittolainen
lastenjärjestö
346 000
Suomen Demokratian Pioneerien
Liitto – Pinskut ry
Raittiusjärjestö, tähtää Täysraittiuteen
150 000
Raittiuden Ystävät Ry
Rauhanjärjestö, vastustaa mm. Natoa
143 500
Suomen Rauhanpuolustajat ry
Kristillinen lapsikuoro. Tuotantoa ”Jippii, taivaan isän töissä”
27 000
Jippiimissio ry
Tikanheitto
27 000
Suomen Dartsliitto ry
Koiravaljakkourheilu
25 000
Suomen Valjakkourheilijoiden
Liitto ry
Kehitysapua liikunnan avulla
22 000
Liikunnan Kehitysyhteistyö
LiiKe ry
Tikanheitto, tikkajuoksu ja
tikkahiihto
20 000
Suomen Tikkaurheiluliitto
STURL ry
IMINTA AVUSTUKSET JÄRJESTÖ
(Tiedot: Libera: Kultaiset kahleet)

Edellä esitettyjen lisäksi löytyy merkittävä kirjo erilaisia tukia ja avustuksia mitä mielikuvituksellisimmille yhdistyksille ja järjestöille. Ns. asiantunteva taho on arvioinut, että julkinen valta antaa järjestökentälle tukia ja avustuksia vuosittain yhteensä noin 1.6 miljardia euroa.

Kun katsotaan, mihin kaikkeen tukea annetaan, herää otsikkokysymyksen lisäksi muutama kysymys:

Tehdäänkö meillä enää mitään ilman julkista tukea?
Miten tähän tilanteeseen on jouduttu?

Varmasti monen järjestön tekeminen on tärkeää. Nykyinen rahavirtojen rakenne on kuitenkin senlaatuinen, että se johtaa väistämättä tehottomuuteen toiminnassa. Kukaan ei valvo eikä vaadi järjestöiltä mitään selvitystä niiden eurojen käytön tehokkuudesta - ei sen enempää rahojen antaja kuin käytön kohteena olevat asiakkaatkaan.

Itselläni on muutaman vuoden kokemus ison ja paljon tukea saaneen ja saavan järjestön toiminnasta, siellä johdossa työskennelleenä. Lyhyesti todettuna: toiminnan tehottomuutta ei voi sanoin ilmaista eikä tukea. Saaduilla tuilla oli käytännössä todella vähän vaikutusta järjestön jäsenten ja asiakkaiden saamaan hyötyyn. Merkittävä tavoite toiminnassa oli lobbaus ja sen varmistaminen, että saadaan jatkuvasti vähintään saman verran tukea kuin aikaisemminkin, mieluummin enemmän.

Tällä saralla olisi kirveellä töitä.

Aluksi tulee selvittää, kuinka paljon tuet ja avustukset kokonaisuudessaan ovat. On otettava mukaan myös poliittiset puolueet, ay-liike ja muut toimijat.

Tämän jälkeen on päätettävä, että mikään järjestö ei saa tukea/avustusta enempää kuin 25-30 % kokonaiskuluistaan.

Kolmanneksi annetaan järjestöille oikeus kerätä euroja sekä tietysti jäsenmaksuina, palvelumaksuina mutta myös lahjoituksina ja vastaavina. Kansalaisyhteiskunnassa pääasiallisen tulovirran on tultava jäseniltä tai palveluiden käyttäjiltä tai lahjoittajilta.

Valtiolla ja kunnilla on parempaa käyttöä euroilleen kuin tikanheiton tai koiravaljakkourheilun tukeminen tai kylätalon viriketoiminnan avustaminen.


maanantai 22. toukokuuta 2017

Miksi tienaamme niin vähän?

Kaikki on tietysti suhteellista, mutta hieman ihmetyttää suomalaisten näkökulmasta katsottuna seuraava seikka:

Miksi Suomessa keskimääräinen palkka on niin kehno muuhun Eurooppaan verrattuna?

OECD:n tilastot keskimääräisestä palkasta ostovoimakorjattuna osoittavat, että suomalaisten palkkataso on merkittävästi alhaisempi kuin muiden kehittyneiden tarkastelumaiden.

Seuraava tauluko kertoo, paljonko on keskipalkka tehtyä työtuntia kohti eri maissa:

Maa
Keskipalkka/
tehty työtunti USD
Sveitsi
37
Norja
36
Alankomaat
36
Tanska
34
Belgia
31
Itävalta
29
Kanada
28
Ruotsi
25
Suomi
24

Jostain syystä me suomalaiset saamme palkkaa, jolla saamme merkittävästi vähemmän palveluita ja tuotteita kuin verrokkimaiden kansalaiset Euroopassa ja Kanadassa. Suomalaisen tienesti verrattuna varsinkin sveitsiläiseen, norjalaiseen ja alankomaalaiseen on hämmästyttävän alhainen. Tanskalaisetkin voivat olla iloisia ja vähän katsella, että mitenkä suomi-poika ja suomi-neito oikein aikovatkaan pärjätä.

Lisäksi on hyvä huomata, että toisesta suunnasta eli takaamme tulevat höökiikovaa vauhtia rinnallemme sekä Slovenia (20 USD/tehty työtunti) että Uusi-Seelanti, jolla jo vuoden 2012 tasolla oli keskipalkka 22 USD/tehty työtunti.

Jos suuntamme ei muutu, huomaamme piakkoin, että olemme Euroopan rupusakissa tässä asiassa. On merkittävää huomata vielä ainakin se, että meitä parempaa keskipalkkaa saavien työsuoritus ei tuota ainakaan niin paljon enemmän hyötyä eli euroja kuin mitä palkkaerotus on.

Eroja tosin on. Selkeimmät erot ovat Belgian, Norjan, Alankomaiden ja Tanskan hyväksi. Näissä maissa BKT/tehty työtunti on korkeampi kuin Suomessa ja Kanadassa vastaavasti alhaisempi. Vaikutusta on varmaan myös sillä, että edellä esitetyt maat ovat hyvin vientivetoisia, monella maalla on selkeästi Suomea suurempi vientiriippuvuus kuin meillä.

Tehtyjen vuosityötuntien keskimäärä on Suomessa myös selvästi suurempi kuin verrokkimaissa, Kanadaa lukuun ottamatta. Esimerkiksi Sveitsissä tehtyjä vuosityötunteja oli 1587 ja Alankomaissa vain 1419 työtuntia, kun Suomessa tehdyt työtunnit ovat keskimäärin 1.646 tuntia.

Kun meillä on lisäksi alhaisempi keskituntipalkka, joudumme käyttämään enemmän työaikaa eurojen hankkimiseen. Päästäksemme esimerkiksi tanskalaisen tai alankomaalaisen vuosiansioihin, joutuisimme tekemään vuodessa noin 2.050 työtuntia. Kun taas alankomaalainen, päästäkseen suomalaiseen vuosikesiansioon, voisi tehdä vain 1.140 työtuntia, eli merkittävästi vähemmän kuin mitä hän nyt tekee ja todella paljon vähemmän kuin mitä suomalainen joutuu tekemään. 


maanantai 15. toukokuuta 2017

Donald Trumpin elämändiili?

Korean Demokraattinen kansantasavalta, yleisemmin Pohjois-Koreana tunnettu, on viime aikoina herättänyt huolta ja jopa pelkoa toteuttamalla useita ohjuskokeita ja uhittelemalla eri tahoja. Näihin on sitten eri tahoilta annettu enemmän ja vähemmän järkeviä vastauksia. Pohjois-Korean uhmaava käytös kohdistuu historiallisista syistä johtuen eteläiseen Korean osaan, Japaniin sekä USA:han.

Käsissämme on siis uhkaava tilanne. Tai sitten ei.

Vaihtoehtoina tilanteen ratkaisemiseksi esitetään Pohjois-Korean painostamista sovinnollisempaan käyttäytymiseen, vallan vaihtumista tai pitemmällä aikavälillä molempien Korean maiden yhdistymistä mallia Saksojen yhdistyminen. Kaikissa vaihtoehdoissa yhtenä edellytyksenä on, että nimenomaan Kiina, yhtenä maailman suurista ja erityisesti Aasian suurista maista, vaikuttaa jonkin edellä esitetyn ratkaisun syntymiseen. Kaikissa vaihtoehdoissa on omat hyvät ja hankalat puolensa.

Pohjois-Korean jääminen yksin nykyisenmuotoiseen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen olotilaan ei ole kenenkään edun mukaista. Maan BKT/asukas on erittäin alhainen, vain noin 2.000 USD. Kun ns. Etelä-Korean BKT/asukas on lähes 37.000 USD, ero on kestämätön ja johtanee väistämättä jonkin ajan sisällä suureen keskinäiseen ”kanssakäymiseen” vakavammissa merkeissä. On aivan sama, minkälainen johto maassa on.

Molempien Korean maiden yhdistyminen olisi niin suuri yhteiskunnallinen ja taloudellinen muutos, että eteläinen osa ei pysty sitä toteuttamaan. Kuten edellä tuli esiin, eteläisen ja pohjoisen osan taloudellinen ero on erittäin suuri. Koska maiden väestösuhteet ovat yhdistymisen kannalta vielä hankalat (eteläinen osa noin 50 miljoonaa asukasta ja pohjoinen osa noin 25 miljoonaa asukasta), on maiden yhdistyminen todellisuuspohjaa vailla.

On kuitenkin vielä eräs vaihtoehto, jota ei ainakaan kovin laajasti ole julkisuudessa esitetty. Tämä vaihtoehto edellyttää seuraavien seikkojen toteutumista:

1. USA uuden presidenttinsä johdolla hyväksyy sen tosiasian, että Korean maita ei kannata yhdistää keskenään.
2. Venäjä hyväksyy saman asian.
3. Japani hyväksyy toteutettavan toimenpiteen eikä katso sen uhkaavan omaa olemassa oloaan millään tavalla vaan päinvastoin turvaavan rauhaisan olemassa olon.
4. Etelä-Korea hyväksyy ratkaisun ja alkaa tehdä yhteistyötä vanhan pohjoisen osan kanssa ja rakentaa sinne toimivat suhteet.
5. Kaikki maat luottavat siihen, että tämä ratkaisu poistaa pysyvästi Pohjois-Korean ydinaseuhan.

Vaihtoehto on seuraava:

Korean Demokraattinen Kansantasavalta yhdistyy Kiinan kanssa (siis Kiinan Kansantasavallan) kanssa.

Perustelut:

1. Kiinalla ja Pohjois-Korealla on kohtuullisen samantyyppinen poliittinen ja yhteiskunnallinen ideaali. Tämän vuoksi Pohjois-Korean asukkaat varmasti haluavatkin yhdistyä isoveljensä kanssa, esimerkiksi valtioiden liitoksi.
2. Kiinalla on riittävän suuret taloudelliset voimavarat nopeasti kehittää Pohjois-Korean talous nykyaikaisemmalle tasolle ja vähentää köyhyyttä merkittävästi. On ennen kaikkea Kiinan ansiota, että maailman tasolla köyhyys on alentunut.
3. Pohjois-Korean väestön määrä ei hetkauta Kiinan väestömäärässä yhteiskunnallista tilannetta käytännössä minkään vertaa.
4. Kiinassa on tällä hetkellä jo lukuisia vähemmistöjä, joiden kanssa maa on onnistunut kohtuullisen hyvin.

Nyt olisi Donald Trumpilla mahdollisuus elämänsä diiliin. Toivottavasti hän tarttuu siihen.


perjantai 12. toukokuuta 2017

Suomi = koko maailman Nanny

Nanny State Index kertoo, että Suomi on tarkastelluista maista ylivoimainen Nanny eli vapaasti käännettynä ”holhooja”. Suomessa on reilusti enemmän sääntelyä kuin muissa tarkastelluissa maissa.

Indeksi mittaa ravintoon, juomaan ja tupakointiin liittyvää rajoitusten ja holhouksen määrää yhteensä 28 maassa. Suomi on kirkas ykkönen indeksiluvulla 52 (hieman pyöristettynä). Toisena on UK (indeksi 37). Vähiten nannyilee Tšekki, jonka indeksiluku on vain 12.

Suomalaisessa holhoamisessa on tietysti ollut ja on edelleen hyvä tavoite: turvata mahdollisuus hyvään, onnelliseen ja terveeseen elämään.

Saavutetaanko tavoite holhoamalla?

Tutkin asiaa ottamalla mukaan Nanny State Indeksin ohessa sekä elinaikaodotteen että koetun terveyden. Laskin yhteen positiivisina tekijöinä elinaikaodotteen ja koetun terveyden.

Esimerkiksi Suomen osalta saamme:
- Elinaikaodote 81 vuotta
- Koettu terveys: 69 % kansalaisista on ilmoittanut kokevansa terveyden erittäin hyväksi tai hyväksi.
- Saamme positiiviseksi tulemaksi 81+69=150

Negatiivisena tekijänä on Nanny State Indeksin lukema eli Suomen osalta 52. Saamme holhouksen tehokkuusluvun vähentämällä positiivisesta tulemasta 150 Nanny State Index- luku 52. Suomen osalta siis:

150-52 = 98 = holhouksen tehokkuusluku.

Seuraavassa taulukossa on sama laskelma viidestä eniten holhousta edustavasta maasta. Maat ovat holhoamisjärjestyksessä eli Suomi on holhoavin ja Ruotsi on viidenneksi eniten holhoava maa.

Mitä alhaisempi holhouksen tehokkuusluku on, sitä tehottomampaa holhoaminen on ja päinvastoin. Alhainen tehokkuusluku osoittaa sen, että holhoamalla ei saada aikaan hyvää ja terveeksi koettua elämää.

Nannyilevimmät maat eli eniten holhoavat maat

Maa
Holhouksen tehokkuusluku
Suomi
98
UK
114
Irlanti
128
Unkari
100
Ruotsi
129

Suomen holhousvaltio ei siis ole kovinkaan tehokas. Verrattuna muihin holhoaviin maihin olemme Unkaria lukuun ottamatta selvästi jäljessä holhoamisen tehokkuudessa. Suurin selittävä tekijä onkin holhouksen suuri määrä Suomessa.

Kun tarkastelemme puolestaan vähiten holhoavia maita, saamme vastaavat luvut.
Tšekki on koko joukon vähiten holhoava maa ja Alankomaat viidenneksi vähiten holhoava maa:

Maa
Holhouksen tehokkuusluku
Tsekki
128
Saksa
130
Slovakia
126
Luxemburg
138
Alankomaat
142

Vähiten holhoavat maat pääsevät kaikki korkeaan holhouksen tehokkuuslukuun. Tämä tietysti johtuu ennen kaikkea holhouksen vähäisyydestä. Odotetussa elinajassa erot ovat kaikissa tarkastelluissa maissa suhteellisen pienet. Koetussa terveydessä eroja on hieman enemmän, esimerkiksi korkein koettu terveys on irlantilaisilla (83 % irlantilaisista pitää terveyttään erittäin hyvänä tai hyvänä). Vastaavasti vain 58 % unkarilaisista esittävät terveytensä olevan erittäin hyvä tai hyvä.

Kun otetaan lisäksi huomioon vielä nannyilyn aste eli indeksiluvun korkeus, joka Suomessa on siis 52 ja Tšekissä vain 12 sekä muiden maiden siinä välissä, ei voi todeta muuta kuin:

Lopetetaan jo ihmeessä tuo nannyily, ei siitä ole mitään hyötyä. Sillä vain rajoitetaan turhaan ihmisten omaa valinnan vapautta ja vastuuta omasta itsestään.


(Kun lisäksi tarkastellaan tupakoivien määrää väestöstä, alkoholin kulutusta, kännijuomista sekä ylipainoisuutta, voidaan todeta, että tiukan holhouksen Suomi ei pärjää kovinkaan hyvin.  Ylipainon suhteen liberaali  Alankomaat pesee Suomen kirkkaasti, kuten monet muutkin maat. Tupakoinnin suhteen Ruotsi ja Luxemburg  pärjäävät Suomea paremmin ja muutkin maat hengittävät niskaan. Alkoholin osalta erityisesti ns. kännijuominen on Suomessa erityinen probleema. Sama probleema vaivaa myös Luxemburgia ja Saksaa, jotka molemmat maat ovat liberaaleja alkoholin suhteen. Sen sijaan Unkari, Tšekki ja Slovakia ovat paljon matalammalla tasolla kännijuomisen suhteen, vaikka kaikki maat ovat alkoholin suhteen liberaaleja maita.) 

tiistai 9. toukokuuta 2017

Olemmeko suossa?

VM:n julkaisema katsaus ”Valtion taloudelliset vastuut ja riskit 2016” antaa karun kuvan 100-vuotiaan kotimaamme talouden kokonaistilasta.

Voimme iloita siitä, että talouden pyörä on alkanut pyöriä oikeaan suuntaan, ja talous kasvaa kohtuullisella nopeudella. Vientimmekin on ponnahtanut iloiseen lentoon. Hyvä näin. Olemme siis oikealla tiellä.

On kuitenkin eräs merkittävä asia, jota ei ole tuotu esiin. Tämä on julkisen vallan (valtion ja kuntien) velkaantuminen ja vastuut. Niiden vaikutusta ei voi unohtaa.

Valtion velan määrä on reilut 100 miljardia €. Jokainen ymmärtää, että koron noustessa maksettavat korkomenot nousevat. On helppo laskea, että 1 %:n koron nousu tarkoittaa tietyllä aikavälillä yhden miljardin lisäkorkomenoja. Tämä on vielä tuttua.

Sen sijaan huolestuttavampi asia, jota ei kovinkaan paljoa tuoda esille, ovat valtion erilaiset vastuut ja riskit. Tässä otan esiin vain valtion takaukset ja niiden merkityksen. Vuoden 2015 lopussa valtion takauksia oli yhteensä runsaat 49 miljardia euroa. Suurimman osan muodostavat Finnveran antamat takaukset (28 miljardia euroa) sekä valtion antamat asuntolainojen takaukset (12 miljardia euroa).

Finnveran antamat takaukset annetaan yritysten toimintaan eli niiden avulla tuetaan yritysten kaupankäyntiä. Määrä on siis sangen suuri, runsaat 13 % BKT:sta laskettuna. Kokonaisuudessaan valtion takaukset ovat noin 24 % BKT:sta.

Kun otetaan vertailukohteeksi julkisen talouden antamat takaukset, voidaan todeta, että olemme pronssisijalla Euroopassa. Vain Kreikka (27 %) ja Itävalta (26 %) ylittävät Suomen tason (25 %).

Saksan vastaava luku on 16 %, Ruotsin 10 % ja Tanskan 8,5 % sekä Alankomaiden 4 %.

Suomen suurehkot julkisen talouden takaukset ovat iso riski seuraavista syistä:

  1. Suomalaiset takaukset ovat keskittyneet kolmelle toimialalle, joita ovat tietoliikenne, varustamo/telakkateollisuus sekä metsäteollisuus.
  2. Suomen julkisen talouden herkkyys on keskimääräistä suurempi johtuen kansantalouden rakenteesta ja julkisen sektorin suuresta koosta.
  3. Suomen kansatalouden ”vanhanaikaisuus” eli tuotantorakenne. Suomessa teollisuuden osuus koko kansantalouden kakusta on vielä turhan suuri. Kun haluamme ylläpitää tätä suurta osuutta, joudumme jatkossakin kasvattamaan sekä takausten määrää että lisäämään kansantaloutemme ja julkisen taloutemme suhdanneherkkyyttä. Jokainen laivatilaus, josta ilahdutaan, kasvattaa takausvastuita. Miten voisimme välttää tuon takausriskin kasvamisen, vaikka pitäisimme tuotantorakenteen teollisuuspainotteisena? Sitä voisimme kysyä Saksalta, Tšekiltä tai Slovakialta, Ruotsilta, Tanskalta sekä Alankomailta. Ne ovat siinä onnistuneet.


Tässä käsiteltyjen vastuiden ja riskien lisäksi julkisella vallalla on muitakin merkittäviä vastuita ja riskejä. Em. otin tässä esiin lähinnä sen vuoksi, että näinkään merkittävää riskitekijää ei yleensä tuoda esiin. Kuitenkin on erittäin todennäköistä, että näin mittavasta takausmäärästä realisoituu joitakin velvoitteita.

Toivotaan vain, että vastuiden realisoituminen on prosenttien luokkaa koko määrästä eikä kymmeniä prosentteja. Finnveran takausten osalta jo niinkin pieni realisoituminen kuin 10 % tekee 2,8 miljardia euroa. Puskureita tälle on kerätty huomattavasti vähemmän.

Varsinainen huolenaihe tulee mielestäni olla kuitenkin se, että tällä tiellä emme voi jatkaa, vaan takausvastuiden osuutta BKT:sta on saatava laskemaan. Meidän on opittava tekemään kauppaa ilman näin mittavia takausvastuita. Ovathan siinä onnistuneet muutkin, miksi emme me onnistuisi.


Vastaus otsikon kysymykseen: Olemme, mutta emme vielä onneksi kaulaa myöten.