Takaako tasa-arvo onnellisuuden?

Ranskan Suuren Vallankumouksen merkittävä saavutus oli tasa-arvoajatuksen juurruttaminen länsimaiseen elämään. Ajatus tasa-arvosta on erinomainen, ja sen toteutuminen hyvin käytännössä lisää onnellisuuttamme. Eikös vaan? Tai ainakin siltä tuntuu.

Global Gender Gap Report kertoo, minkälainen on tasa-arvotilanne miesten ja naisten välillä eri maissa. Raportissa esitetään 145 maan osalta, kuinka hyvä tasa-arvo vallitsee taloudellisten, koulutuksellisten, terveyden ja poliittisen osallistumisen suhteen. Olen vakuuttunut, että näillä ulottuvuuksilla mitattuna raportti antaa meillä riittävän oikean käsityksen kunkin maan tasa-arvotilanteesta.

Antaako tasa-arvo lisää potkua elämään? Tekeekö tasa-arvo meistä onnellisempia, tyytyväisempiä elämäämme ja antaako se meille tunteen siitä, että olemme oman elämämme ohjaksissa?

Näitä kysymyksiä selvitin seuraavasti:

1. Otin kymmenen maata luettelon alkupäästä eli joissa tasa-arvotilanne on suhteellisen hyvä ja tasa-arvoindeksi oli 0.78-0.88. Islanti oli näistäykkönen (tasa-arvoindeksi 0.88) ja Uusi-Seelanti oli kymmenes (indeksi 0.78).

2. Seuraavaksi otin listan keskivaiheilta kymmenen maata, joiden tasa-arvoindeksi oli noin 0.7 eli kohtuullinen.

3. Kolmas maaryhmä, jälleen kymmenen maata, olivat listan peränpitäjiä, joiden tasa-arvoindeksi oli 0.6 tai alle sen. Heikoimmin sijouttuneen eli Jemenin tasa-arvoindeksi oli 0.48.

Onnellisuusaste kertoo kunkin maan kansalaisten onnellisuuden World Happiness Reportin mukaan.

Perusoletuksena oli, että mitä korkeampi on tasa-arvoindeksi, sitä korkeampi on onnellisuusaste.  Mutta onko näin?

Maa	Tasa-arvoindeksi	Onnellisuusaste
Islanti	0.88	7.5
Norja	0.85	7.5
Suomi	0.85	7.5
Ruotsi	0.82	7.3
Irlanti	0.81	7.0
Ruanda	0.79	3.5
Filippiinit	0.79	5.4
Sveitsi	0.78	7.5
Slovenia	0.78	5.8
Uusi- Seelanti	0.78	7.3
Keskiryhmä
Ukraina	0.7	4.1
Malawi	0.7	4.0
Makedonia	0.7	5.2
Albania	0.7	4.6
Meksiko	0.7	6.6
Senegal	0.7	4.5
Chile	0.7	6.7
Madagaskar	0.7	3.6
Venäjä	0.69	6.0
Kirgisia	0.69	5.0
Alaryhmä
Egypti	0.6	4.7
Mali	0.6	4.2
Libanon	0.6	5.2
Marokko	0.59	5.2
Jordania	0.59	5.3
Iran	0.58	4.7
Tsad	0.58	3.9
Syyria	0.57	3.5
Pakistan	0.56	5.3
Jemen	0.48	3.6

Lähtökohtaolettamuksen toteutumisen kanssa on vähän niin ja näin.

Esimerkiksi ryhmässä 1, jossa jokaisessa maassa on korkea tasa-arvo, on erittäin suuret erot onnellisuuden kokemisessa. Ruanda, Filippiinit ja Slovenia poikkeavat linjasta melkoisesti.

Ryhmässä 2, jossa tasa-arvoindeksi on kohtuullinen, Chile ja Meksiko poikkeavat puolestaan positiiviseen suuntaan hyvin paljon, ne eivät ole kovinkaan kaukana Irlannin onnellisuusasteesta.

Ryhmä 3, jossa tasa-arvoindeksi on alhainen, noudattaa samaa kaavaa eli on paljon eri suuntaan osoittavia onnellisuusasteita. Esimerkiksi Jordania ja Pakistan saavat Maliin verrattuna korkean onnellisuusasteen.

Kun tarkastelee kaikkia ryhmiä, voidaan todeta, että sukupuolten tasa-arvo on todennäköisesti ihmisten onnellisuuteen myönteisesti vaikuttava tekijä. Mutta se lienee vain yksi tekijä muiden joukossa.

Jos otetaan onnellisuuden mittaamisessa lähtökohdaksi World Values Surveyn antamat tulokset tyytyväisyydestä omaan elämään, onnellisuuden kokemisen sekä oman elämän kontrollin, niin sukupuolten välisellä tasa-arvolla ja näin saadulla onnellisuuden asteella on vielä vähemmän tekemistä toistensa kanssa kuin edellä on esitetty. Tällöin Chile, Filippiinit, Meksiko ja Uusi-Seelanti saavat Ruotsia selvästi korkeamman onnellisuusasteen. Kirjoituksessa käytettiin World Happiness Reportin tietoja sen vuoksi, että ne sisältävät laajemman otoksen maita.

Joka tapauksessa on järkevää pyrkiä kasvattamaan kansalaisten onnellisuutta, taloudellisen hyvinvoinnin ohessa, lisäämällä tasavertaisuutta siten, että erilaiset tasavertaisuuserot pienenevät liittyvät nämä erot sitten sukupuoleen, ikään, etniseen taustaan, ”kastiin”, heimoon, klaaniin jne. 

Miehet säilöön

Aikojen saatossa olemme saaneet nauttia kiinalaisten hienoista keksinnöistä kuten kompassista, paperista ja ruudista. Nyt he ovat kehittäneet uuden innovaation, nimittäin aviomiessäilön.

Kiinalainen Global Times -lehti kertoo, että Shanghaissa sijaitseva ostoskeskus on perustanut aviomiessäilön. Idea perustuu siihen, että vaimon tai tyttöystävän kanssa shopittaminen on miesten mielestä tylsää, joten he pitkästyvät ostoksilla. Siksi ostoskeskus on avannut aviomiehille ja poikaystäville oman tilan, jossa he voivat viettää aikaa paremman puoliskon ollessa ostoksilla.

Aviomiessäilössä on erilaisia viihdyttäviä välineitä kuten suuret tv:t, paljon pelikonsoleita ja satoja erilaisia pelejä sekä tietenkin kaikki nettimahdollisuudet ja mukavat lepotuolit. Tilan käytöstä veloitetaan, mutta käyttö on sangen edullista.

Miehet ovat ottaneet uuden tilan innostuneesti käyttöönsä. 

Sen sijaan naiset eivät ole olleet yhtä innostuneita. He valittavat, että

- kuka nyt kantaa kassiani

- kuka nyt juttelee kanssani ostoksien teon lomassa

- kuka nyt toimii makutuomarina sovituskopissa ja antaa minulle neuvoja ostoksien tekemisessä

kun mieheni on aviomiessäilössä ja nauttii olemisestaan.

Mielestäni keksintö on erinomainen. Milloinkahan se rantautuu Suomeen?

Viina on viisasten juoma. Vai onko?

Alkoholiin eli suomeksi sanottuna viinaan liittyy monenlaisia sanontoja ja käsityksiä. Eräs näistä on otsikossakin mainittu ”Viina on viisastenjuoma”. Toinen alkoholiin liittyvä klisee on kysymys ”Miksi Jeppe juo?”

Molemmat sanonnat lienevät vielä yksiselitteistä kannanottoa vailla.

Eräs vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on vihervasemmistolaisten tutkijoiden esittämä näkemys siitä, että viinanjuonti kasvaa kun tuloerot kasvavat.

Toisen ideologian mukainen ajattelija tuo esiin kokonaan muunlaiset perusteet kuten esimerkiksi kulttuuriset, historialliset tai uskonnolliset syyt

WHO:n mukaan viinanjuontimäärät asukasta kohden ovat seuraavanlaisia:

Länsimaissa (eli EU-maat ja OEDC maat - Japani on mukana Aasian luvuissa) kansalaiset läträävät viinan kanssa keskimäärin noin 11 litran edestä vuosittain.

Aasian maissa kansalaiset juovat alkoholia keskimäärin viiden litran edestä. Jos näihin maihin otetaan mukaan Bangladesh, Indonesia ja Pakistan, keskimääräinen alkoholin kulutus on vain 4 litraa/asukas.

Länsimaiden suuria käyttäjiä ovat Liettua (17 litraa/asukas), Tsekki (14 litraa), Romania (13 litraa), Slovakia (runsas 12 litraa) ja Portugal, Ranska ja Unkari (hieman yli 12 litraa kukin).

Suomessa kulutus oli hieman vajaa 12 litraa/asukas.

Edellisiä selvästi vähemmän käyttivät Islanti, Italia, Malta sekä Norja, kussakin maassa kulutusluku on 6-7 litraa/asukas.

Aasian maissa Etelä-Korea alkaa lähestyä länsimaisia lukemia yli 10 litran/asukas määrällään.  Vähän alkoholia käyttäviä maita Aasiassa ovat Singapore (alle 4 litraa/asukas), Intia (noin 5 litraa/asukas) sekä Thaimaa (alle 3 litraa/asukas).

Kun katsoo maiden jakautumaa, niin maapallon tasolla tuloeroperuste ei ainakaan pidä paikkaansa.  Esimerkiksi USA:ssa on korkeat tuloerot, mutta alkoholin kulutus/asukas (9 litraa) on selvästi alle keskiarvon eli 11 litraa/asukas. Samoin Espanjassa tuloerot ovat korkeat, mutta alkoholin käyttö/asukas on 9,7 litraa/asukas. Sen sijaan Tšekissä on alhaiset tuloerot (suunnilleen Suomen tasoa) jaerittäin korkea alkoholin kulutus/asukas (14 litraa).

Euroopassa suurten käyttäjämaiden listassa ovat vahvasti mukana entiset ns. sosialistiset maat kuten Bulgaria (yli 11 litraa), Tšekki (14 litraa), Unkari (yli 12 litraa), Latvia (12 litraa), Liettua huimat 17 litraa, Puola (vajaa 12 litraa), Romania (runsas 13litraa), Slovakia (runsas 12 litraa) sekä Slovenia (runsas 11 litraa).

Kun otetaan mukaan vielä Venäjän kulutus/asukas (lähes 15 litraa), herää kysymys siitä, miksi näiden entisten sosialistimaiden alkoholin käyttö/asukas on näin runsasta. Voisiko tämä runsas käyttö johtua siitä, että sosialistinen paratiisi ei toteutunutkaan?

Päätelmänä voi esittää, että alkoholin kulutusmäärää asukasta kohden selittävät pitkälti kulttuuriset, historialliset ja uskonnolliset erot. Tämän osoittaa selvästi länsimaiden sisäiset erot mutta ennen kaikkea länsimaiden ja Aasian maiden väliset erot.

Mitä tuohon viisauteen tulee, niin Pisa-tuloksissa 24 parhaan maan joukossa oli lähes pelkästään kohtuukäyttäjämaiden nuoria. Suurin käyttömäärä/asukas pärjääjien joukossa oli Suomessa. Viisaus ei siis ainakaan pullosta löydy.

Läskiä ja lotinaa länsimaissa

WHO:n tavoitteena on huolehtia terveydestämme. Se kertoo, mitkä meitä vaivaavat terveydelliset ongelmat ovat. Tämä arvovaltainen organisaatio on tehnyt vertailua maailmaa suuresti vaivaavasta ongelmasta, nimittäin liikalihavuudesta.

Me länsimaiset ihmiset olemme WHO:n tekemän läskitaulukon mukaan melko läskejä, tosin läskisyyttä löytyy muualtakin.

WHO mittarin mukaan, kun BMI (body mass index eli painoindeksi) on 30 tai yli, niin ollaan läskejä. Esimerkiksi, jos pituus on 180 senttiä ja paino 100 kiloa, niin läskejä ollaan.

Vertasin hieman, miten länsimaat ja aasialaiset maat eroavat liikalihavuuden osalta. Tuloksena oli, että meillä länsimaissa olemme läskisen onnellisia. Aasian maat voivat vain haikailla moista läskimäärää, joka meillä jo on. Lieneekö sitten niin, että läskit osoittavat elintasoa?

Muutama havainto vertailujen perusteella:

1. Länsimaat, jossa ovat mukana Euroopan maat sekä muut OECD-maat, sai arvokseen 24. Siispä 24 % länsimaiden asukkaista on liikalihavia. Väestömäärä näissä maissa on yhteensä reilut 850 miljoonaa, joten läskejä on yhteensä reilut kaksisataa miljoonaa.

2. Läskisin maa näistä on USA, jossa liikalihavia on 34 % väestöstä, perässään Uusi- Seelanti (29 %), UK ja Kanada molemmissa 28 %. Länsimaissa vähiten läskejä on Alankomaissa ja Itävallassa, molemmissa 18 % sekä Tanskassa (19 %). Suomi ja Ruotsikin pärjäävät kohtuullisen hyvin, läskejä on 21 %.

3. Aasian maat kärsivät läskin puutteesta. Tarkastelussa mukana olleiden maiden väestömäärä on yhteensä runsaat 3,8 miljardia asukasta. Näiden maiden asukkaista liikalihavia on keskimäärin 5 %. Yhteensä läskejä on siis valitettavan vähän eli vain noin 190 miljoonaa eli vähemmän kuin länsimaissa, vaikka Aasian maiden väestömäärä on yli nelinkertainen länsimaiden väestömäärään verrattuna.

4. Jos länsimaiden läskisyys olisi Aasian luokkaa, niin joukossamme olisi vain runsaat 42 miljoonaa läskiä tuon reilun kahdensadan miljoonan läskin sijaan.

Kysymys viisaille päättäjillemme:

Miten saamme länsimaiden läskisyyden alentumaan aasialaisiin lukemiin? Vai onko parempi, että jollakin keinolla saamme aasialaisten läskisyyden länsimaisiin mukavan korkeisiin lukemiin?

Tuloerot estävät koulumenestystä?

Länsimaiset sosiaalitieteilijät ovat alkaneet syyttää eriarvoisuutta (lue: tuloeroja) lähes kaikista mahdollisista yhteiskunnallisista ongelmista. Tehdään kaikenlaisia tutkimuksia ikään kuin lopputulos olisi jo valmiiksi päätetty. Kun sitten löydetään kaksi yhtä aikaa ilmenevää tekijää, oletetaan niiden olevan syy-seuraussuhteessa. Johtopäätökset tehdään sillä perusteella.

On hyvä kuitenkin muistaa, että kahden tekijän samanaikainen olemassa olo ei vielä osoita niiden olevan syys-seuraussuhteessa.

Halusin selvittää, vaikuttavatko tuloerot opiskelumenestykseen siten, että korkean tuloeron maissa opiskelijoiden pärjääminen olisi heikompaa kuin alhaisemman tuloeron maissa. Tilanne on sikäli hyvä, että OECD:n teettämät Pisa-tutkimukset mittaavat sangen luotettavasti kunkin mukana olevan maan nuorten (15-vuotiaiden) osaamista ja tulokset ovat keskenään vertailukelpoiset. Käytössä on siis suhteellisen hyvä yhtenäinen mittari koulumenestykseen.

Jos siis edellä tehty oletus pitäisi paikkansa, olisi Pisa-tulosten kärjessä olevien maiden oltava alhaisen tuloeron maita kuten Alankomaat, Belgia, Norja, Ruotsi, Saksa, Slovenia, Suomi ja Tanska.

Miten käy?

Laskin keskiarvon pisteistä, joita kukin maa oli saanut Pisa-tutkimuksen kolmesta osasta (luonnontieteet, matematiikka, lukutaito). Tämän jälkeen asetin 24 korkeimman pistekeskiarvon saavuttanutta maata järjestykseen siten, että 1 sai korkeimman arvon jne.

Tulos:

1. Kirkas ykkönen on erittäin korkeiden tuloerojen maa Singapore (Gini-indeksi 46)

2. Hong Kong oli kakkonen, myös korkean tuloeron maa (Gini-indeksi 52)

3. Seuraavana olivat Japani (33), Macao (35), Taiwan (34), (35) sekä Kanada (31)

4. Suomi oli sijalla 8. Suomi oli ensimmäinen maa, jossa tuloeroja mittaava Gini-indeksi on alle 30 (Suomen osalta 26).

5. Tarkasteltujen 24 maan joukkoon sijoittui vielä seuraavat korkean tuloeron maat: Uusi-Seelanti (Gini-indeksi 35), Australia (34), Vietnam (38) sekä UK (36)

6. Matalan tuloeron maista sijoittuvat sijoille 11–14 seuraavat maat: Irlanti, Slovenia, Alankomaat ja Saksa.

Lisäksi laskin vielä

- yhteen korkean tuloeron maiden sijoitukset sekä

- alhaisen tuloeron maiden sijoitukset ja

- jaoin maiden lukumäärällä.

Tulokseksi tuli, että:

Korkean tuloeron maiden keskimääräinen sijoitus oli 10,8 (näitä oli yhteensä 16)

Matalan tuloeron maiden keskimääräinen sijoitus oli 15,9 (tällä porukalla meni siis selkeästi heikommin)

Tämän perusteella voi todeta, että eri maiden välisessä vertailussa tuloerot eivät selitä koulumenestystä. Tai voihan näitä tietoja tulkita siten, että alhaiset tuloerot heikentävät sitä.

Olisiko siis nykyistä enemmän haettava syy-seuraussuhteita eri maiden kulttuurisista, uskonnollisista ja historiallisista eroista ja näiden taustatekijöiden vaikutuksesta, kuten olen aikaisemminkin esittänyt.

Näyttävät Aasian maat olevan kova sana näissäkin mittelöissä (10 parhaimman maan joukossa oli seitsemän Aasian maata, ja jos otetaan pisteet pelkästään luonnontieteiden osalta, niin 11 parhaimman maan joukossa oli kahdeksan Aasian maata).

Olisiko meillä jotain opittavaa niiltä?

(Tuloerojen ongelmallisuudesta filosofit ovat keskustelleet jo muutaman tuhat vuotta. He katsoivat jo silloin, että kaikki yhteiskunnan levottomuudet johtuvat tuloeroista. Aristoteleen mukaan Faleas Khalkedonilainen esitti ensimmäisenä, että kaikilla kansalaisilla tulee olla yhtä suuri omaisuus (tulot). Asiaa pohtivat myös Sokrates, Platon sekä Aristoteles itse. Eräs johtopäätös pohdinnoista oli, että säännösteltäessä omaisuuden määrää on säännösteltävä myös lapsilukua, koska muuten tuloerot kasvavat, koska ihmisillä on erilainen halukkuus lasten hankintaan.)

Olemmeko pulassa?

Ilmaston lämpenemistä halutaan suitsia vähentämällä CO2-päästöjä. Kuten aikaisemmin olen esittänyt, päästöjen vähentäminen halutussa aikataulussa vaatii sekä teknologian erittäin nopeaa kehittymistä että todennäköisesti aineellisen hyvinvoinnin tason kasvamista vain hienoisesti (kehittyvät maat) tai paikallaan pysymistä tai jopa alentamista (kehittyneet maat).

Tässä valossa World Surveys Value -raportti on ikävää tutustuttavaa. 

Raportissa kysyttiin eri maiden asukkailta (monen muun asian lisäksi) että:

”Mikä on maan kansalaisten mielestä oman maan tärkein tehtävä?”

Vihreän ajattelun kannalta kansalaisten mielipiteet ovat sangen hankalia, sillä

Oman maan ylivoimaisesti tärkeimmäksi koettu tehtävä ja tavoite oli korkea talouskasvu.

Keskimäärin kaikkien maiden kansalaisista 60 % oli tätä mieltä.

Eniten talouskasvua kaipasivat Egyptin ja Tunisian kansalaiset (76 %) sekä Georgian kansalaiset (77 %)

Hienoinen yllätys oli se, että jopa Alankomaiden (58 %), Ruotsin (61 %) ja Singaporen (65 %) kansalaisista merkittävä osa halusi ensimmäiseksi nimenomaan suurta talouskasvua. On hyvä muistaa, että näiden maiden BKT/asukas on jo merkittävän korkea, Singaporen suorastaan huikea.

Alhaisimmat määrät korkean talouskasvun toivovia kansalaisia oli Algeriassa (44 %), Etelä- Afrikassa (46 %), Etelä-Koreassa (47 %) ja Uudessa-Seelannissa (47 %).

Kun tällainen haave vaikuttaa olevan sisäänrakennettu ihmisten sisimpään, herää uudelleen jo aikaisemmin esittämäni kysymys:

Miten viisaat päättäjämme aikovat käytännössä toteuttaa asettamansa CO2- päästötavoitteet?

Vaikuttaa siltä, että ainakaan elintasoa paikallaan pitävät tai alentavat toimenpiteet eivät saa osakseen mitään hurraahuutoja eri maiden kansalaisilta. Vaihtoehdoksi jää silloin lähinnä erittäin nopea teknologinen kehitys ja nimenomaan sellaisen teknologian kehitys, joka korvaa fossiiliset polttoaineet.

(Maallikon käsitys: Ei hyvältä näytä, varsinkaan kun ydinvoima on poissa laskuista.)

Tuloerot kaiken pahan selittäjäkö?

Tuloerojen vaikutuksesta esitetään hyvin erilaisia näkemyksiä. Toisten mielestä tuloerot kuvastavat eriarvoisuutta ja ovat syynä lähes kaikkiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Toisten mielestä tuloeroja on oltava, koska ne antavat ihmiselle mahdollisuuden hyötyä omasta pyrkimyksestään, mikä taas on kannustin toimintaan.

Ikävä kyllä kukaan ei ole vielä esittänyt optimaalista tuloerojen tasoa, vaan ollaan vain vaatimassa tuloerojen kaventamista yleensä. Eri kansantaloudet ovat kuitenkin aivan eri asemassa tässä asiassa. Esimerkiksi Ruotsissa tuloeroja mittaava Gini-indeksi on noin 27, kun Brasiliassa vastaava indeksiluku on 52. Gini-indeksin katsotaan mittaavan tuloeroja ja mitä alhaisempi se on, sitä pienemmät ovat tuloerot ja päinvastoin.

Mielestäni tuloerojen merkitykseen kaiken pahan selittävänä tekijänä suhtaudutaan nyt aivan samalla tavalla kuin nuoruudessani suhtauduttiin tulotason kasvattamiseen. Muutama vuosikymmen taaksepäin pidettiin selvänä, että ihmisten kaikki ongelmat ratkeavat ja kaikki sosiaaliset häiriöt poistuvat, kunhan euromääräinen BKT/asukas (tosin silloin käytettiin vielä markkoja) saadaan riittävän suureksi. Tämä idea ei ikävä kyllä toiminut. Ihmisen luovuus on löytänyt uusia käyttäytymishäiriöitä, vaikka esimerkiksi Suomessa keskimääräinen elintaso on nyt korkeampi kuin varakkaimmilla oli sata vuotta sitten.

On hyvin todennäköistä, että tuloerojen suuruus tai pienuus vaikuttaa, mutta mihin kaikkeen se vaikuttaa ja onko vaikutus sama eri maissa ja eri osissa maapalloa. Aivan hyvin tavoitteena voidaan pitää sitä, että tuloerot ovat kohtuulliset ja että tuloeroja on järkevä pienentää. Mutta tuloerojen syyttäminen kaikista yhteiskunnallisista ongelmista ei saa olla pontimena tähän. Lisäksi on hyvä löytää ihannetilanne tuloeroille eli kuinka pienet niiden tulee olla tai kuinka suuret ne saavat olla.

Koetin selvittää käytännön tietojen valossa, miten tuloerot vaikuttavat:

- onnellisuuden kokemiseen eli kuinka suuri osa kunkin maan väestöstä totesi olevansa erittäin onnellinen tai melko onnellinen

- terveyteen eli kuinka suuri osuus sanoo terveytensä olevan erittäin hyvä tai hyvä

- väestön tyytyväisyyteen omaan elämäänsä eli mikä on kunkin maan keskimääräinen tyytyväisyys elämäänsä asteikolla 1-10, jossa 10 edustaa täysin tyytyväisiä.

Selvitykseen valitsin yhteensä 24 maata, jotka edustavat eri maanosia. Kaikissa ryhmissä on sekä alhaisen tuloeron maita että korkean tuloeron maita.

Tietojen perusteella laskin ”Cosidetto-fiilis-indeksin”, jossa kohtien 1-3 mukaiset tekijät on niputettu yhteen ja saatu jokin luku 0-100 välillä. Mitä suurempi luku on, sitä korkeampi on fiilis eli sen paremmaksi ao. maan kansalaiset kokevat elämänsä.

Tiedot on saatu World Values Survey:stä.

Alhaisen tuloeron maita ovat maat, joiden Gini-indeksi on alle 35 ja korkean tuloeron maita ovat maat, joiden Gini-indeksi on yli 40.

1. Euroopan maista mukana ovat Alankomaat, Georgia, Ruotsi ja Viro sekä tässä joukossa mukana myös Uusi-Seelanti

2. Toisen ryhmän muodostivat Aasiaa edustavat maat eli Etelä- Korea, Japani, Kiina, Singapore ja Thaimaa

3. Kolmas ryhmä edustaa Etelä-Amerikkaa, josta olivat Brasilia, Chile, Meksikoja Uruguay

4. Afrikasta oli mukana Etelä-Afrikka, Ghana, Nigeria ja Zimbabwe

5. Islaminuskoisia maita edustivat Algeria, Egypti, Jordania, Marokko, Tunisia ja Turkki.

Maiden valinnan taustalla oli ajatus selvittää, vaikuttavatko tuloerot samalla tavalla oman elämän kokemiseen. Jos tuloerot vaikuttavat suoraan, niin korkean tuloeron maissa vaikutus oman elämän kokemiseen tulee olla samankaltainen. Sama on tietysti pienten tuloerojen maissa.

Jos puolestaan kahdessa eri maassa on joko korkeat tai alhaiset tuloerot, mutta kansalaisten kokemukset omasta elämästään poikkeavat toisistaan, niin silloin tämän kokemisen taustavaikuttajana on jokin muu tekijä kuin tuloerot. Tämän muun tekijän vaikutus on tuloerojen vaikutusta suurempi.

Välttääkseni mittavien taulukoiden esittämistä tein seuraavassa yhteenvedon tiedoista:

Mitään selvää eroa fiiliksessä ei ole havaittavissa alhaisen ja korkean tuloerojen maiden suhteen.

- Alankomaat ja Ruotsi (alhaisen tuloeron maita) saivat fiilisindeksissä arvon 81-81, mutta myös Brasilia (80), Meksiko (84) ja Thaimaa (83) saivat fiilisindeksiarvon yli 80.

- Singapore, jossa tuloerot ovat päätähuimaavia Alankomaihin ja Ruotsiin verrattuna, sai fiilisindeksiarvon 81.

- Jos katsotaan erittäin onnellisten määriä, niin Meksiko pesi koko joukon, sillä Meksikossa erittäin onnelliseksi koki itsensä peräti 68 %, kun esimerkiksi Ruotsissa vastaava määrä oli 41 %.

- Erittäin terveiksi koki itsensä 55 % nigerialaisista, kun vastaava määrä Ruotsissa oli 31 %.

- Erittäin tyytyväisiä elämäänsä oli brasilialaisista runsaat 33 %, kun alankomaalaisista vain alle 4 % oli erittäin tyytyväisiä elämäänsä. Kuitenkin Brasilian tuloerot (52) ovat erittäin korkeat Alankomaihin (30) verrattuna.

Ryhmän Eurooppa + Uusi-Seelanti sisällä tuli esiin se, että korkeamman tuloeron maat (Georgia ja Viro) saivat fiilisindeksissä selkeästi alhaisemman arvon kuin Alankomaat ja Ruotsi. Tässäkin ryhmässä Uusi-Seelanti ui vastavirtaan, sillä Uuden-Seelannin ja Viron tuloerot ovat yhtä korkeat (Gini-indeksi 35), mutta Uuden-Seelannin fiilisindeksi on 83 ja Viron 63. Voisiko Georgiaa ja Viroa yhdistää ennemminkin yhteinen sosialistinen historia ja sen tuomat fiilisongelmat kuin tuloerot?

Aasian ryhmässä Japani oli omassa fiilisluokassaan (vain 69), vaikka Japanissa tuloerot ovat alhaiset (33). Muiden maiden fiilisindeksit ovat melkoisesti korkeammat, joka Kiinan (Gini-indeksi 42) fiilisindeksi oli 77 eli kiinalaiset ovat selkeästi japanilaisia tyytyväisempiä elämäänsä puhumattakaan etelä-korealaisista (78), singaporelaisista (81) ja thaimaalaisista (83). Kaikissa näissä maissa tuloerot ovat paljon Japania suuremmat.

Etelä-Amerikan ryhmässä on yllätys se, että kaikkien maiden fiilisindeksi

on korkea vaikka tuloerot ovat suuret, reilusti yli 80 paitsi Chilessä, jossa fiilisindeksi oli 77.

Afrikan ryhmässä tuloerojen suuruudella ei ollut fiilisindeksiin mitään vaikutusta, sillä maat ovat korkean tuloeron maita, joista Etelä-Afrikka eroaa ylivoimaisena ykkösenä Gini-indeksillään 63, kun muissa maissa vastaava indeksi oli 43 kaikissa. Kuitenkaan fiilisindeksissä ei ollut eroja vaan kaikissa maissa fiilisindeksi sai arvon 75 molemmin puolin.

Islaminuskoisissa maissa tuloerot ovat Gini-indeksillä mitattuna 31 ja 41 välillä. Mitään suhdetta alhaisemman arvon ja fiilisindeksin välillä ei ollut. Esimerkiksi Egypti, jonka tuloerot ovat alhaiset (31) sai fiilisindeksissä arvon 45 (selkeästi alhaisin 24 maan joukossa), kun vastaavasti Jordania (Gini-indeksi 35) sai fiilisindeksin arvon 77.

Päätelmiä: 

Niin houkuttelevaa kuin olisikin syyttää tuloerojen suuruutta siitä, että ihmiset kokevat elämänsä huonoksi tai vähemmän hyväksi, edellä esitetyn mukaan tälle ei ole perusteita. Ihmiset eri maissa kertovat omasta onnellisuudestaan, terveydestään ja tyytyväisyydestään elämäänsä, eivätkä näiden kertomusten perusteella suuretkaan tuloerot johda synkkyyteen ja elämän kokemiseen huonona.

Olisiko yhteiskunnallisessa tutkimuksessa hyvä selvittää tuloerojen vaikutuksen lisäksi kulttuurillisia tekijöitä kuten filosofiaa, uskontoa, historiallista kehitystä jne.? Voiko esimerkiksi kiinalaisen, thaimaalaisen ja singaporelaisen fiiliskäsityksen taustalla olla sisäistetty uskomusjärjestelmä? Voiko eteläamerikkalaisen fiiliskäsityksen taustalla olla esimerkiksi katolinen uskonto ja yhteisöllinen elämä? Voiko esimerkiksi islaminuskoisten maiden fiiliskäsityksen taustalla olla yhteiskunnallinen kehitys eli historia?

Mielestäni on turha olettaa, että maissa joissa on suuret tuloerot mutta korkea fiilisindeksi, kansalaiset olisivat jonkinlaisen onnellisuusmuurin takana eli että he eivät ymmärrä omaa taloudellista tilannettaan ja tuloerojen suuruutta. He vain hahmottavat tilanteensa ja sen vaikutuksen tilastojen osoittamalla tavalla.

Voisimmeko oppia heiltä jotain?

Uhkakuvia ja realismia

Suuri yhteisymmärrys on saavutettu siitä, että ilmaston lämpeneminen on ihmisen aiheuttamaa CO2-päästöillään. On siis luonnollista, että teemme kaikkemme sen eteen, että saamme nämä päästöt vähenemään riittävästi. Tavoitteet CO2-päästöjen vähentämiselle ovat vaativat: vuoden 2013 tason CO2-päästöt olisi melko nopeasti saatava puolitettua.

Suuri ongelma päästöjen vähentämisessä on globaalisuus. Maapallon tasolla ilmastolle on aivan samantekevää, kuka CO2-päästöt aiheuttaa ja mistä toiminnasta ne aiheutuvat. Ilmasto ei välitä siitä, aiheutuvatko päästöt Arizonassa pelattavasta jääkiekko-ottelusta vai intialaisessa kodissa valmistetusta ruoasta vai sitten jostakin muusta. Sama vaikutus on kaikella tekemisellä, joka päästöjä aiheuttaa.

Ainut järkevä tapa toimia onkin se, että kaikki maat saavat CO2-päästönsä kuriin tavalla tai toisella. Koska suurimmat päästäjät ovat vasta ns. kehittyviä maita, niin ongelman ratkaisu sen kuin vaikeutuu.

- 20 suurimman päästäjän joukossa olevien kehittyneiden maiden CO2-päästöt olivat vuonna 2013 noin 9,8 miljardia tonnia, mikä on 27 % ao. vuoden kokonaispäästöistä. 

- Vastaavasti kehittyvien maiden päästöjen määrä oli tässä joukossa yhteensä reilut 18 miljardia tonnia eli noin 50 % koko maapallon päästöistä. Probleemana on siis nimenomaan näiden kehittyvien maiden CO2- päästöt.

Otetaanpa hieman lukuja valottamaan tätä.

20 suurimman päästäjän joukossa vuonna 2013 olleet kehittyvät maat olivat päästöjen suuruusjärjestyksessä: Kiina, Intia, Venäjä, Iran, Saudi- Arabia, Brasilia, Meksiko, Indonesia, Etelä-Afrikka, Turkki ja Thaimaa.

Mikäli ne kasvattavat talouttaan samaa tahtia kuin viime vuodet seuraavan 25 vuoden aikana eli vuoteen 2040 mennessä (Intian ja Kiinan osalta vain alle puolet viimeisen 22 vuoden tahdista), niin näiden mainittujen maiden yhteenlasketut CO2-päästöt ovat vuonna 2040

reilut 30 miljardia tonnia.

Kun koko pallon tavoitteena on vuonna 2040 reilusti alle 20 miljardin tonnin päästöt, niin jokainen voi havaita, että tehtävää riittää.

Näin ollen voidaan kysyä, ovatko tavoitteemme edes järkeviä ja mahdollisia toteuttaa.

Jos tavoitteet eivät ole realistisia eli ns. tästä maailmasta, mitä voimme tehdä?

(Esimerkiksi, kun liikenteen päästöt ovat vain noin 20 % kokonaispäästöistä, niin vaikka kaikki liikenne korvataan ei-fossiilisilla käyttöaineilla, vähenevät päästöt vain vuoden 2013 tasolla 36 miljardista tonnista noin 29 miljardiin tonniin.)

Me voimme:

- lieventää tavoitteita ja tehdä niistä mahdollisia toteuttaa

- kiihdyttää teknologista kehitystä niin, että se on kaksin- tai kolminkertainen viimeisen kahdenkymmenen vuoden tasoon verrattuna

- vähentää merkittävästi väestönkasvua

- kehittää CO2-päästöjä syövää teknologiaa

- suojautua ilmaston lämpenemisen aiheuttamilta probleemeilta

TAI

meidän on saatava sekä länsimaiset että kehittyvien maiden kansalaiset hyväksymään sen, että elintason kasvu ei jatkukaan samaa tahtia kuin tähän asti: elintaso joko kasvaa hieman (kehittyvät maat) tai joko laskee tai hyvässä lykyssä pysyy ennallaan (kehittyneet maat).

Jos pidämme kiinni epärealistisista tavoitteistamme ja toimimme niiden perusteella, niin ainoa realistinen vaihtoehto on viimeinen. Tämän vuoksi kysyn uudelleen kehitysmaiden asukkailta (ennen kaikkea 20 suurimman päästäjän joukossa olevien maiden asukkailta):

Oletteko valmiit hyväksymään sen, että taloudellinen hyvinvointinne ei lisäännykään enää samaa tahtia kuin viimeiset vuodet?

Oletteko valmiit hyväksymään sen, että ette voikaan enää hankkia yhtä monta lasta kuin vanhempanne?

Länsimaiden viisaille päättäjille vielä kysymys:

Miten aiotte pitää kurissa sekä kehittyneiden maiden että kehitysmaiden kansanjoukot, jotka nousevat vastustamaan vaadittuja toimenpiteitä CO2-päästöjen vähentämiseksi?Esimerkiksi - kun Intia, Iran, Kiina ja Saudi-Arabia jne. joutuvat toteamaan, että CO2-päästöjen takia he eivät voikaan enää kasvattaa hyvinvointiaan, niin muutaman vuoden takainen arabikevät vaikuttaa pyhäkouluretkeltä sen rinnalla, mitä sitten tapahtuu.