tiistai 6. joulukuuta 2016

Miten murennetaan kansan puolustustahto?

Kansan puolustustahto tarkoittaa
jokaisen yksilön halukkuutta tehdä henkilökohtaisia uhrauksia oman maansa tai yhteiskuntansa puolesta. Uhrauksista suurin on tietysti ihmisen oma henki.

Ihmisellä on siis oltava
jotakin sen arvoista, jonka puolesta että hän haluaa tehdä uhrauksia, ja äärimmäisessä tilanteessa uhrata jopa henkensä.

Tämä halu saadaan ihmiseen joko sisäisesti tai ulkoisesti tai molempia reittejä. Ulkoisesti se voidaan saada aikaan joko pelolla (esim. kuolemanrangaistus, jos et puolusta) tai sosiaalisella paineella (muut ihmiset hyljeksivät sinua, jos et puolusta).

Sisäinen halu saadaan aikaan siten, että ihminen kokee oman yhteiskuntansa niin arvokkaaksi, että sitä kannattaa puolustaa ja sen puolesta kannattaa tehdä uhrauksia.

Helposti voi oivaltaa, että sisäinen halu on paljon voimakkaampi kuin ulkoapäin tuleva. Samoin voi ymmärtää, että ulkoisen paineen vaikutus murenee helpommin kuin sisäinen, omaehtoinen halukkuus. Pelkkä ulkoisesti aikaansaatu halu katoaa vastoinkäymisissä helpommin kuin sisältä kumpuava, ja pitkällä aikajänteellä sitä on hankalampaa saada kestämään koettelemuksia.

Olen vakuuttunut siitä, että minkään kansan puolustustahto ei voi perustua pelkästään ulkoisiin tekijöihin. Sisäisen puolustustahdon puuttuminen vaikuttaa luonnollisesti myös ulkoisista tekijöistä tärkeimpään eli sosiaaliseen paineeseen.

Niinpä, jos kansan puolustustahto halutaan murentaa, kannattaakin keskittyä sisäiseen tahtotilaan.

Yksilön kokiessa, että oma yhteiskunta tai maa on sen arvoinen, että sen puolesta kannattaa tehdä uhrauksia, hän on valmis niitä tekemään. Ellei hän koe, että oma yhteiskunta tai maa on vaadittujen uhrausten arvoinen, hän ei tee niitä. Näin yksinkertaista se on.

Yksilöt kokevat ja määrittävät yhteiskunnan arvon hieman eri tavoin. Jokaisessa yhteiskunnassa kuitenkin vallitsee yhteiskunnallinen henkinen selkäreppu. Mitä yhtenäisempi on tämä henkinen selkäreppu (arvot, asenteet, tavat, motiivit, yhteiskuntaa sitovat tekijät mm. oman kansakunnan kokeminen, keskinäinen luottamus jne.), sitä parempi se on tässä käsitellyn sisäisen tekijän kannalta. Yhtenäinen henkinen selkäreppu merkitsee yhteistä tahtoa ja yhteisiä päämääriä sekä maanpuolustuksen kannalta korkeaa maanpuolustustahtoa.



Jos yhteiskunnan jäsenten sisäistä maanpuolustuksellista tahtoa haluaa murentaa, (teoriatasolla, eihän kukaan tällaista todella halua) niin täytyy:

1. väheksyä systemaattisesti yhteen sitovia tekijöitä, kuten kansallisuutta, omaa maata, omia kansalaisia

2. saada oman yhteiskunnan jäsenet tuntemaan itsensä junteiksi, vähempiarvoisiksi, typeriksi, kehityksestä jälkeenjääneiksi

3. korostaa omalle yhteiskunnalle vieraiden tapojen erinomaisuutta ja paremmuutta omiin nähden

4. luopua oman yhteiskunnan traditioista ja tavoista uusien parempien tieltä ja korostaa kritiikittömästi uusien traditioiden ja tapojen paremmuutta

5. haalia mahdollisimman paljon erilaisia ja mahdollisimman erilaisen henkisen selkärepun omaavia ihmisiä oman yhteiskunnan jäseniksi

6. tehdä selväksi, että nämä muualta tulleet ovat ratkaisevasti parempia ihmisiä kuin oman yhteiskunnan jäsenet ja asettaa heidät etusijalle kaikessa mahdollisessa

7. korostaa kaikin tavoin, kuinka tärkeää on ylikansallinen toiminta ja vaatia, että oman yhteiskunnan jäsenien pitää olla valmiita tekemään uhrauksia ylikansallisten etujen vuoksi

8. vaientaa kaikki mahdollinen kritiikki ja eriävät mielipiteet erilaisten keksittyjen argumenttien avulla (mm. rasismi, vihapuhe)

9. valjastaa valtamedia rummuttamaan yötä päivää uutta ihanuutta ilman nurkkakuntaisuutta ja ahdasmielisyyttä (joka korostaa omaa yhteiskuntaa, omaa maata jne.), vaan hehkuttaa uutta uljasta maailmaa, jossa kaikki olemme yhtä suurta onnellista kansaa.

10. keskittyä vähentämään erityisesti miespuolisen väestönosan (miehet pääosan varsinaisesta maanpuolustuksesta toteuttavat) sisäistä halua tehdä tarvittavia uhrauksia oman yhteiskuntansa eteen.


Tällä reseptillä saadaan muokattua yhteiskunnan henkinen selkäreppu siten, että yhteiskunnan jäsenillä on mahdollisimman alhainen halukkuus tehdä uhrauksia oman yhteiskuntansa/maansa/kansansa hyväksi. Sama koskee tietysti mitä yhteiskuntaa ja kuinka laajaa yhteiskuntaa tahansa, olkoonpa se EU tai USA tai Kiina.


Mutta kuten totesin, tämä on täysin teoreettinen lähestyminen, eihän kukaan tietenkään näin halua toimia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti